Armeija haluaa uhrata pahimmissa taisteluissa vain osan sotilaista, George Clooney näyttelee törkeää sotilasta uudessa sarjassa, joka paljastaa yleismaailmallisen kaavan
George Clooney tekee paluun tv-sarjatuotantoon kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Menestysromaaniin perustuvassa Catch 22 -sarjassa sodan hulluus tulee silmille ja sarjan nimeen kätkeytyy kaava, joka paljastaa, minkälaiset ihmiset armeija haluaa lähettää kuolemaan.
Tilaajille
George Clooneyn näyttelemän sotilaan nimi on Scheisskopf. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
Jukka Petäjä HS
Julkaistu: 23.5. 2:00 , Päivitetty: 23.5. 17:19
MINKÄLAISET sotilaat ovat armeijalle parasta materiaalia – eli niitä, jotka halutaan lähettää kuolemaan?
Vuonna 1961 ilmestynyt Joseph Hellerin absurdi sotaromaani Me sotasankarit (Catch-22) ja siihen perustuva kuusiosainen tv-sarja Catch-22 kätkee nimeensä totuuden tästä, joka paljastaa sodan hulluuden ja on surullisen uskottava.
Hellerin teos on yhä edelleen pelottavan ajankohtainen ja tosi. Ikävä kyllä.
”Ei ole yksinkertaisesti sellaista ajankohtaa, jolloin ei olisi paikallaan muistuttaa ihmisiä sodan hulluudesta”, juuri julkiseen levitykseen tulleen tv-sarjan ohjaaja ja tuottaja George Clooney on todennut Entertainment Weeklyn haastattelussa.
Catch-22 kuvattiin viime vuonna viidessä kuukaudessa Italiassa, pääosin Sardiniassa ja Roomassa. Kuusiosaisen sarjan päätekijät ovat Luke Davies ja David Michôd.
Me sotasankarit sijoittuu Välimeressä sijaitsevalle kuvitteelliselle Pianosan saarelle, jonne on pystytetty Yhdysvaltain lentotukikohta. Aika on toinen maailmansota. Armenialais-amerikkalainen kapteeni John Jossarian yrittää selvitä hengissä mielettömästä sodasta, jossa suurin vihollinen ei ole vihollinen vaan oma armeija ja jonka toimintaa ohjaa kaoottiseksi sekoiluksi purkautuva hulluus sekä mustanpörssin kauppaa hyödyntävä sotakapitalismi.
Christopher Abbottin näyttelemä John Jossarian käy lentäjäkoulutusta Kaliforniassa ennen siirtoa sotilastukikohtaan Pienosan saarelle Italiaan. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
C MORE -kanavalla nähtävässä tv-sarjassa George Clooney näyttelee kenraaliluutnantiksi ylenevää luutnantti Scheisskopfia, jolla on sammumaton into sotilasparaateihin ja marsseihin. Henkilöhahmon saksalaisperäinen sukunimi kertoo, mikä hän on miehiään – paskapää. Vaimonsakaan haluja hän ei saa tyydytetyksi. Hän on Jossarianin kouluttaja.
Scheisskopf on sekä romaanissa että tv-sarjassa armeijan hierarkiaa ilmentävä keskeinen sivuhenkilö, jonka roolin Clooney valitsi, koska näin hän pystyi keskittymään paremmin tv-sarjan toteuttamiseen.
Alun perin hän oli havitellut itselleen eversti Cathcartin roolia, joka innokkaana päällepäsmärinä määrää Yhdysvaltojen armeijan 256. lentueen pommituslentojen määrän Italiaan. Chuck Cathcart (Kyle Chandler) on paljon keskeisempi henkilöhahmo kuin luutnantti Scheisskopf.
Sarjassa italialaisessa tukikohdassa olevat sotilaat ajautuvat kaoottiseen elämään, mustanpörssin kauppaan ja sotakapitalismiin. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
Isolla budjetilla tehdyssä tv-sarjassa vilahtaa kansainvälisesti tunnettuja näyttelijänimiä ja vinksahtaneita, värikkäitä henkilöhahmoja. Kivikasvoisen majuri de Coverleyn roolia näyttelee Hugh Laurie. Sotilaat eivät tiedä majurin etunimeä, koska kukaan ei ole sitä häneltä uskaltanut udella. Liioin kukaan ei oikein tiedä, mikä hänen tehtävänsä lopulta on.
Hänen ainoa virallinen tehtävänsä on hevosenkengän heitto pihapelinä ja lepotilojen vuokraus pommituslennoilta palaaville sotilaille. Kenelläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, vakoileeko hän saksalaisia vai amerikkalaisia.
Hugh Laurie näyttelee kivikasvoista majuri de Coverleya, jonka etunimeä kukaan ei tiedä, koska sitä ei uskalleta kysyä. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
Hullun sodan mankelissa pyörivää Jossariania näyttelee Christopher Abbott, jonka monet muistavat Girls-sarjasta ja elokuvasta First Man.
Vaikka romaani ja tv-sarja sijoittuvat toiseen maailmansotaan, yhtä hyvin polttopisteessä voisivat olla myöhemmät sodat Koreassa, Vietnamissa, Irakissa, Afganistanissa, Jugoslaviassa tai Syyriassa.
”Raskaat, tummat pilvet roikkuvat tälläkin hetkellä horisontissa – riippumatta poliittisesta kannastamme. Tämä on todellisuus, johon Jossarian herää joka aamu. Se on meidänkin todellisuutemme”, George Clooney muistutti Variety-lehdessä.
Hyvin suunnattu satiiri osuu tarkasti kohteeseen Catch-22:ssa.
Lukuisien satiiristen kohtausten avulla näyttäytyy sodan pohjaton järjettömyys. Siksi sekä romaani että tv-sarja ovat vahvasti pasifismin asialla.
Esimerkki: Yhdysvaltojen lentotukikohdan sairaalassa makaa sotilas kokovartalokipsissä ja siteissä. Onnettomasta potilaasta näy yhtään mitään, hän on ikään kuin sodan muumio. Ainoa merkki siitä, että sotilas ylipäänsä elää on se, että yhden reiän kohdalta hänestä tippuu nestettä, joka ohjataan takaisin ruumiiseen toisen reiän kautta – tosin kukaan ei ole aivan varma, onko siteiden sisällä ketään vai onko potilas karannut jo aikoja sitten käärinliinoistaan.
Toinen esimerkki. Kaikella kauppaa käyvä Milo Minderbinder (Daniel David Stewart) on häikäilemätön messiupseeri, roisto. Hän tilaa pommihyökkäyksen Pianosan tukikohtaan, koska saa iskusta kääräistyksi isot rahat.
Catch22:ssa sotilaat kuluttavat aikaa Italiassa lentotehtävien välillä. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
Me sotasankarit -romaanissa Joseph Heller käsittelee kysymystä, jonka hän itse myöhemmin kiteytti näin: ”Miten järkevä ihminen toimii yhteiskunnassa, joka on menettänyt järkensä?”
Tästä päästään sarjan nimeen, Sääntö 22 -nimiseen käsitteeseen, jonka käyttövoimana on paradoksiin tiivistyvä kehäpäätelmä.
Sääntö kuuluu niin, että pohjimmiltaan vapautuksen hakeminen hengenvaarallisilta pommituslennoilta paljastaa, että ihminen on järjissään.
Vapautusta anova lentäjä todistaa jo hakemuksellaan, että on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, eikä armeijan johto voi näin ollen myöntää lentäjälle vapautusta, koska vapautuksen voi myöntää vain hulluille.
Tukikohdan lääkäri selittää lentäjäkapteeni Jossarianille, että ainoastaan hullut kestävät sotaa ja riskeeraavat henkensä taistelulennoilla. Koska Jossarian pelkää saavansa surmansa taistelulennolla, hän on terve eikä voi saada vapautusta tehtävästä.
Hänen yläilmoissa pelotta viihtyvä ystävänsä Orr on taas hullu, koska ei halua vapautusta. Näin sanoo Sääntö 22.
Christopher Abbottin näyttelemä Jossarian valmistautuu vaaralliseen tehtävään sen jälkeen, kun sotilastoverin kone on kadonnut pilviin. (KUVA: PHILIPE ANTONELLO)
Näin Joseph Heller itse kirjoitti romaanissa Sääntö 22:sta:
”Jos tunsi huolta omasta turvallisuudestaan kun vaara oli todellinen ja välitön niin pää toimi kuten pitikin. Orr oli hullu ja hänet saattoi panna lentokieltoon. Kaikki mitä hänen tarvitsi tehdä oli pyytää sitä; ja heti kun hän pyytäisi hän ei olisi enää hullu ja joutuisi suorittamaan lisää lentoja. Orr olisi hullu jos hän vielä lentäisi ja tervejärkinen jos ei lentäisi, mutta jos hän oli tervejärkinen hänen oli pakko lentää. Jos hän lensi hän oli hullu eikä hänen olisi tarvinnut; mutta jos hän ei halunnut hän olisi terve ja hänen piti.”
Näin sääntö 22:een tiivistyvät post-orwellilaisen yhteiskunnan hallintamekanismit, joilla kyllä voidaan muuttaa eiksi – ja päinvastoin.
Sääntö 22 on Kazimir Malevitšin musta neliö, joka on maalattu valkoiseksi.
Kaksi jaksoa ohjannut George Clooney on useassa eri yhteydessä korostanut, että juuri romaanin painoarvo ja maine pelottivat häntä etukäteen, miksi hän oli aluksi jopa kieltäytyä hankkeesta.
Jos Mike Nicholsin elokuva Catch-22 vuodelta 1970 onnistui romuttamaan Joseph Hellerin romaanin, George Clooneyn, Grant Heslovin ja Ellen Kurasin ohjaama tv-sarja merkitsee elokuvaversiona kunnianpalautusta Me sotasankareille.
AMERIKANJUUTALAINEn Joseph Heller alkoi kirjoittaa Me sotasankareita 1953 ollessaan töissä mainostoimistossa, ja kun teos kahdeksan vuotta myöhemmin ilmestyi, siitä tuli sekä menestysromaani että yksi vuosisatamme tärkeimmistä amerikkalaisista romaaneista. Se kuvasi mitä tahansa autoritaarista hallintoyksikköä tai byrokraattista koneistoa, vaikka sen näennäisenä maalitauluna oli armeija – ja sota.
Me sotasankarit on osittain Joseph Hellerin omiin kokemuksiin perustuva satiirinen tarina pommikoneen miehistöstä toisessa maailmansodassa.
Juuri 21 vuotta täyttänyt Joseph Heller sai tulikasteensa, kun hän lähti Korsikalla sijaitsevalta Alesan lentokentältä ensimmäiselle komennukselle 24. toukokuuta 1944. Hän toimi Mitchell B-25:n pommien pudottajana, kohteena oli Poggiponsi Italiassa.
Joseph Heller (KUVA: ULF ANDERSEN)
Viimeisen pommituslennon hän teki 15. lokakuuta 1944 Pohjois-Italiaan. Tämä järjestyksessään 60. komennus vapautti luutnantin aktiivipalveluksesta, vaikka armeijan johdolla oli joka päivä eri käsitys siitä, mikä suoritettujen lentojen vähimmäismäärä lopulta oikeutti palveluksesta vapauttamiseen.
Monet joutuivat lentämään yli 70 pommituslentoa. Siviiliin pääsemisen taas määräsi hämärä pistetaulukko, jossa sotilaan täytyi kerätä erilaisista ansioista, perhesuhteista, urhoollisuusmitaleista ja palveluskuukausista koostuvat 85 pistettä.
Mutta mistä tulee teoksen nimi ja numero 22?
Se on puhdasta sattumusten seurausta. Alkuvuodesta 1961 – kun Joseph Hellerin romaanin julkaisemista alettiin tosissaan suunnitella nimellä Catch-18 – kävi ilmi, että toukokuussa ilmestyvän Leon Urisin Varsovan gheton kapinaan vuonna 1943 huipentuvan romaanin nimi oli Mila 18.
Heller, Simon & Schusterin nuori johtaja Robert Gottlieb ja mainospäällikkö Nina Bourne päättivät, että ei ollut järkevää laskea markkinoille kahta romaania, joiden nimessä on sama numero.
Aluksi Heller ehdotti numeroa 11, mutta Gottlieb totesi, että se toi mieleen Frank Sinatra -elokuvan Ocean's Eleven. Hellerin ehdottama nimi Catch 14 ei sekään uponnut Gottliebiin. Oikovedosvaiheessa kirjailijan agentti Candida Donadio ehdotti numeroa 22, koska se oli hänen syntymäpäivänsä.
Samalla Korsika muutettiin vedoksiin kuvitteelliseksi Pianosan saareksi Välimerellä.
Joseph Hellerin viesti on, että sodassa kaikki ovat kaikkien vihollisia. Näin Jossarian selittää sodan logiikkaa Harvardin käyneelle Clevingerille, jonka lentokone lopulta katoaa pilveen eikä sitä koskaan löydetä.
”Vihollinen on jokainen joka yrittää saada sinut tapetuksi, samantekevää millä puolen hän on, ja tämä koskee myös eversti Cathcartia.”
