Once Upon a Time in Hollywood

[Del Griffith]

Ainakin Roganille QT totesi että paineita kymmenennelle ja viimeiselle elokuvalle ei enää ole koska sen definitiivinen mestariteos eli OUaTiH on jo tehty. Samaa mieltä.

Pulp Fictionhan se mestariteos kuitenkin on.

Se on toki mahtava leffa mutta ei pääse edes lähelle OUaTiHin sfäärejä. Vähän kun vertaisi Boogie Nightsiä ja The Masteria tai The Killingiä ja Barry Lyndonia.

Boogie Nightshan on paljon parempi leffa kuin The Master.

[Turku Zog]

Ainakin Roganille QT totesi että paineita kymmenennelle ja viimeiselle elokuvalle ei enää ole koska sen definitiivinen mestariteos eli OUaTiH on jo tehty. Samaa mieltä.

Pulp Fictionhan se mestariteos kuitenkin on.

Se on toki mahtava leffa mutta ei pääse edes lähelle OUaTiHin sfäärejä. Vähän kun vertaisi Boogie Nightsiä ja The Masteria tai The Killingiä ja Barry Lyndonia.

Boogie Nightshan on paljon parempi leffa kuin The Master.

Just katsoin Boogie Nightsin uusiksi. Erinomainen elokuva mutta The Master upottavana sfäärielokuvana ylivoimainen.

[Hra Mezola]

Pitäiskin tsiigata Boogie ja Master molemmat uusiksi. Killingille ja Lyndonille ei tarvetta.

[Masked Swinger Suomi]

Lähinnä pitäis katsoa Phantom Thread uusiksi, koska tuntui että kaikenlaiset ääliöt laukoi siitä typeriä näkemyksiä ensi-illan aikaan.

Kino Tapiola näyttäis muuten järkkäävän elokuussa Once Upon a Time in Hollywood -illan, kun Tarantinolta tulee ilmeisesti ulos joku muistelmateos. Samalla näytetään elokuva ilmaiseksi. Pitää pohtia jaksaako vielä katsoa uusiksi, vai odottelenko vielä pari v.

[Merabi]

^ Once Upon a Time in Hollywood on romaani.

[Lord Bob]

Master ei ollut ollenkaan hyvä. Once Upon a Time in Hollywood oli ihan hyvä.

[Trollface-mies]

Tajusin vasta tässä nyt kun toistamiseen kattelin Once Upon a Time in Hollywoodin vielä yhden jutun tähän vaihtoehtohistorialliseen loppuun liittyen. Siinä aikasemminhan Playboy-kartanon allasjuhlilla Steve McQueen selittää miten Jay Sebring rakastaa yhä Sharonia ja odottaa vaan tilaisuutta koska ennemmin tai myöhemmin "puolalainen mulkku" kuitenkin mokaa ja siinä kohtaa Jay on Sharonin tukena.

Leffateatterissa kun kattelin niin toi kohtaus meni vaan ohi pelkkänä historiallisena referenssinä mutta nythän mulla leikkas että meidän pitää kai tajuta että näinhän siinä tosiaan käy. Koska mehän tiedetään tapahtuneesta historiasta Polanskin hommat niin selkeesti tässä tosiaan down the line käy just noin. Sharon on elossa ja Sebring on elossa ja he saavat vielä toisensa ja ehkä myös Polanski saa ansionsa mukaan?

Eli olisko tässä joku hienovarainen post-metoo-vihjaus että vuk juu Polanski, et ikinä ansainnut Sharonia?

[Turku Zog]

Tajusin vasta tässä nyt kun toistamiseen kattelin Once Upon a Time in Hollywoodin vielä yhden jutun tähän vaihtoehtohistorialliseen loppuun liittyen. Siinä aikasemminhan Playboy-kartanon allasjuhlilla Steve McQueen selittää miten Jay Sebring rakastaa yhä Sharonia ja odottaa vaan tilaisuutta koska ennemmin tai myöhemmin "puolalainen mulkku" kuitenkin mokaa ja siinä kohtaa Jay on Sharonin tukena.

Leffateatterissa kun kattelin niin toi kohtaus meni vaan ohi pelkkänä historiallisena referenssinä mutta nythän mulla leikkas että meidän pitää kai tajuta että näinhän siinä tosiaan käy. Koska mehän tiedetään tapahtuneesta historiasta Polanskin hommat niin selkeesti tässä tosiaan down the line käy just noin. Sharon on elossa ja Sebring on elossa ja he saavat vielä toisensa ja ehkä myös Polanski saa ansionsa mukaan?

Eli olisko tässä joku hienovarainen post-metoo-vihjaus että vuk juu Polanski, et ikinä ansainnut Sharonia?

Hyvä pointti toi, että Polanski saattaa kyllä menettää Sharonin, mutta en kyllä näe kuviossa mitään kannantottoa. Kirjassa Polanski ei henkilögalleriasta erotu erityisen mulkkuna toisin kuin Steve McQueen. Tyyppien välillä on molemminpuolista inhoa ja se selittää osaltaan ton kommentin.

[Trollface-mies]

Tajusin vasta tässä nyt kun toistamiseen kattelin Once Upon a Time in Hollywoodin vielä yhden jutun tähän vaihtoehtohistorialliseen loppuun liittyen. Siinä aikasemminhan Playboy-kartanon allasjuhlilla Steve McQueen selittää miten Jay Sebring rakastaa yhä Sharonia ja odottaa vaan tilaisuutta koska ennemmin tai myöhemmin "puolalainen mulkku" kuitenkin mokaa ja siinä kohtaa Jay on Sharonin tukena.

Leffateatterissa kun kattelin niin toi kohtaus meni vaan ohi pelkkänä historiallisena referenssinä mutta nythän mulla leikkas että meidän pitää kai tajuta että näinhän siinä tosiaan käy. Koska mehän tiedetään tapahtuneesta historiasta Polanskin hommat niin selkeesti tässä tosiaan down the line käy just noin. Sharon on elossa ja Sebring on elossa ja he saavat vielä toisensa ja ehkä myös Polanski saa ansionsa mukaan?

Eli olisko tässä joku hienovarainen post-metoo-vihjaus että vuk juu Polanski, et ikinä ansainnut Sharonia?

Hyvä pointti toi, että Polanski saattaa kyllä menettää Sharonin, mutta en kyllä näe kuviossa mitään kannantottoa. Kirjassa Polanski ei henkilögalleriasta erotu erityisen mulkkuna toisin kuin Steve McQueen. Tyyppien välillä on molemminpuolista inhoa ja se selittää osaltaan ton kommentin.

En ole lukenut kirjaa, mutta vaikkei siinä Polanskia erityisen mulkkuna esitettäisi, niin toisaaltahan me tiedetään tapahtuneesta historiasta miten Polanskin tarina eteni. Oliko kirjassa mitään mainintaa siitä, että Polanskihan oli vaimolleen uskoton sekä avioliiton että raskauden aikana? Ja siitähän on jotain lähipiirin väitteitä, että Polanski olisi yrittänyt painostaa Tatea aborttiin.

Joskushan nää Polanskin seksisekoilut jotka lopulta johti tähän raiskaukseen on laitettu sen tiliin että se oli aivan sekaisin vaimonsa kuoleman jälkeen. Todennäköisesti tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Polanski ei lievästi sanoen ollut mikään unelmatapaus aviomiehenä. Tate jotenkin ilmeisesti uskoi, että isyys muuttaisi sitä.

(Fun fact: Mia Farrow todisti Polanskin puolesta 2005 kun Polanski haastoi Vanity Fairin oikeuteen jutusta jossa väitettiin Polanskin bylsineen muita naisia jo pari viikkoa Sharonin kuoleman jälkeen. Woody bad, Roman good.)

No, anyways, leffassahan Sebring on se, joka ns. avaa portit Di Caprion hahmolle, josta sitten kai alkaa paluu tähteyteen. Tässäkin jotenkin tunnutaan korostavan, että Jay on se heppu, joka on Sharonia lähinnä, ja he saavat vielä toisensa. No tietysti Sebring oli sinä iltana Sharonin seurana, ihan historiallisesti, mutta silti siinäkin kohtaa tulee sellainen olo että tää on taas vinkki itsessään.

Kirjassa Steve McQueen on mulkku? Pitäisin silti tota McQueenin hahmon leffassa tekemää ennustusta sikälikin profeetallisena, koska Tarantino on ihan big-time McQueen-fani, ja on muun muassa sanonut siitä "You wouldn’t want him to be a prick to you. But you would have liked him being a prick to everybody else. He just had this legit badass quality. There really has never been another Steve McQueen."

[Turku Zog]

Tajusin vasta tässä nyt kun toistamiseen kattelin Once Upon a Time in Hollywoodin vielä yhden jutun tähän vaihtoehtohistorialliseen loppuun liittyen. Siinä aikasemminhan Playboy-kartanon allasjuhlilla Steve McQueen selittää miten Jay Sebring rakastaa yhä Sharonia ja odottaa vaan tilaisuutta koska ennemmin tai myöhemmin "puolalainen mulkku" kuitenkin mokaa ja siinä kohtaa Jay on Sharonin tukena.

Leffateatterissa kun kattelin niin toi kohtaus meni vaan ohi pelkkänä historiallisena referenssinä mutta nythän mulla leikkas että meidän pitää kai tajuta että näinhän siinä tosiaan käy. Koska mehän tiedetään tapahtuneesta historiasta Polanskin hommat niin selkeesti tässä tosiaan down the line käy just noin. Sharon on elossa ja Sebring on elossa ja he saavat vielä toisensa ja ehkä myös Polanski saa ansionsa mukaan?

Eli olisko tässä joku hienovarainen post-metoo-vihjaus että vuk juu Polanski, et ikinä ansainnut Sharonia?

Hyvä pointti toi, että Polanski saattaa kyllä menettää Sharonin, mutta en kyllä näe kuviossa mitään kannantottoa. Kirjassa Polanski ei henkilögalleriasta erotu erityisen mulkkuna toisin kuin Steve McQueen. Tyyppien välillä on molemminpuolista inhoa ja se selittää osaltaan ton kommentin.

En ole lukenut kirjaa, mutta vaikkei siinä Polanskia erityisen mulkkuna esitettäisi, niin toisaaltahan me tiedetään tapahtuneesta historiasta miten Polanskin tarina eteni. Oliko kirjassa mitään mainintaa siitä, että Polanskihan oli vaimolleen uskoton sekä avioliiton että raskauden aikana? Ja siitähän on jotain lähipiirin väitteitä, että Polanski olisi yrittänyt painostaa Tatea aborttiin.

Joskushan nää Polanskin seksisekoilut jotka lopulta johti tähän raiskaukseen on laitettu sen tiliin että se oli aivan sekaisin vaimonsa kuoleman jälkeen. Todennäköisesti tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Polanski ei lievästi sanoen ollut mikään unelmatapaus aviomiehenä. Tate jotenkin ilmeisesti uskoi, että isyys muuttaisi sitä.

(Fun fact: Mia Farrow todisti Polanskin puolesta 2005 kun Polanski haastoi Vanity Fairin oikeuteen jutusta jossa väitettiin Polanskin bylsineen muita naisia jo pari viikkoa Sharonin kuoleman jälkeen. Woody bad, Roman good.)

No, anyways, leffassahan Sebring on se, joka ns. avaa portit Di Caprion hahmolle, josta sitten kai alkaa paluu tähteyteen. Tässäkin jotenkin tunnutaan korostavan, että Jay on se heppu, joka on Sharonia lähinnä, ja he saavat vielä toisensa. No tietysti Sebring oli sinä iltana Sharonin seurana, ihan historiallisesti, mutta silti siinäkin kohtaa tulee sellainen olo että tää on taas vinkki itsessään.

Kirjassa Steve McQueen on mulkku? Pitäisin silti tota McQueenin hahmon leffassa tekemää ennustusta sikälikin profeetallisena, koska Tarantino on ihan big-time McQueen-fani, ja on muun muassa sanonut siitä "You wouldn’t want him to be a prick to you. But you would have liked him being a prick to everybody else. He just had this legit badass quality. There really has never been another Steve McQueen."

Tarantino on ollut kriittinen "ideology over art" -ajattelua kohtaan haastatteluissaan, joten olisin ihmeissäni, jos se heittäisi jonkun #metoo-nyökkäyksen. Sen sijaan uskon, että Manson -murhien ottaminen aiheeksi ja niiden estäminen samalla naistähden pelastaen on ohjaajan omaa Harvey Weistein -terapiaa. Masnsonilla ja Weisteinilla on kumminkin aika paljon yhteistä (hyvesignalointi ja sen tuoman sädekehän käyttäminen ihmisten manipuloimiseen ja naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön).

Tarantino on korostanut Polanskin asemaa aikansa rokkistara-tyylisenä julkkisohjaajana ja siten varmaan samaistuu siihen. Elokuvan lopetus avaa erinäisiä Tuhkimo-tyylisiä vaihtoehtohistoriota ja kirjan loppu on Sharonin ja Polanskin kannalta aika sovinnollinen. Ehkä Daltonin ja Boothin sekä Hollywoodin lisäksi uusi alku tarjoutuu myös heille. Olipa kerran... tyylisissä tarinoissa on perinteisesti onnellinen loppu.

McQueenin on tosiaan kirjassa kaikkia kohtaan vähän mulkero kuten myös Bruce Lee. Yhtenä pointtina tässä kokonaisuudessa on kumminkin kuvata Hollywoodin kulissien takaisia persoonia.

[Trollface-mies]

Tajusin vasta tässä nyt kun toistamiseen kattelin Once Upon a Time in Hollywoodin vielä yhden jutun tähän vaihtoehtohistorialliseen loppuun liittyen. Siinä aikasemminhan Playboy-kartanon allasjuhlilla Steve McQueen selittää miten Jay Sebring rakastaa yhä Sharonia ja odottaa vaan tilaisuutta koska ennemmin tai myöhemmin "puolalainen mulkku" kuitenkin mokaa ja siinä kohtaa Jay on Sharonin tukena.

Leffateatterissa kun kattelin niin toi kohtaus meni vaan ohi pelkkänä historiallisena referenssinä mutta nythän mulla leikkas että meidän pitää kai tajuta että näinhän siinä tosiaan käy. Koska mehän tiedetään tapahtuneesta historiasta Polanskin hommat niin selkeesti tässä tosiaan down the line käy just noin. Sharon on elossa ja Sebring on elossa ja he saavat vielä toisensa ja ehkä myös Polanski saa ansionsa mukaan?

Eli olisko tässä joku hienovarainen post-metoo-vihjaus että vuk juu Polanski, et ikinä ansainnut Sharonia?

Hyvä pointti toi, että Polanski saattaa kyllä menettää Sharonin, mutta en kyllä näe kuviossa mitään kannantottoa. Kirjassa Polanski ei henkilögalleriasta erotu erityisen mulkkuna toisin kuin Steve McQueen. Tyyppien välillä on molemminpuolista inhoa ja se selittää osaltaan ton kommentin.

En ole lukenut kirjaa, mutta vaikkei siinä Polanskia erityisen mulkkuna esitettäisi, niin toisaaltahan me tiedetään tapahtuneesta historiasta miten Polanskin tarina eteni. Oliko kirjassa mitään mainintaa siitä, että Polanskihan oli vaimolleen uskoton sekä avioliiton että raskauden aikana? Ja siitähän on jotain lähipiirin väitteitä, että Polanski olisi yrittänyt painostaa Tatea aborttiin.

Joskushan nää Polanskin seksisekoilut jotka lopulta johti tähän raiskaukseen on laitettu sen tiliin että se oli aivan sekaisin vaimonsa kuoleman jälkeen. Todennäköisesti tää ei kuitenkaan pidä paikkaansa, Polanski ei lievästi sanoen ollut mikään unelmatapaus aviomiehenä. Tate jotenkin ilmeisesti uskoi, että isyys muuttaisi sitä.

(Fun fact: Mia Farrow todisti Polanskin puolesta 2005 kun Polanski haastoi Vanity Fairin oikeuteen jutusta jossa väitettiin Polanskin bylsineen muita naisia jo pari viikkoa Sharonin kuoleman jälkeen. Woody bad, Roman good.)

No, anyways, leffassahan Sebring on se, joka ns. avaa portit Di Caprion hahmolle, josta sitten kai alkaa paluu tähteyteen. Tässäkin jotenkin tunnutaan korostavan, että Jay on se heppu, joka on Sharonia lähinnä, ja he saavat vielä toisensa. No tietysti Sebring oli sinä iltana Sharonin seurana, ihan historiallisesti, mutta silti siinäkin kohtaa tulee sellainen olo että tää on taas vinkki itsessään.

Kirjassa Steve McQueen on mulkku? Pitäisin silti tota McQueenin hahmon leffassa tekemää ennustusta sikälikin profeetallisena, koska Tarantino on ihan big-time McQueen-fani, ja on muun muassa sanonut siitä "You wouldn’t want him to be a prick to you. But you would have liked him being a prick to everybody else. He just had this legit badass quality. There really has never been another Steve McQueen."

Tarantino on ollut kriittinen "ideology over art" -ajattelua kohtaan haastatteluissaan, joten olisin ihmeissäni, jos se heittäisi jonkun #metoo-nyökkäyksen. Sen sijaan uskon, että Manson -murhien ottaminen aiheeksi ja niiden estäminen samalla naistähden pelastaen on ohjaajan omaa Harvey Weistein -terapiaa. Masnsonilla ja Weisteinilla on kumminkin aika paljon yhteistä (hyvesignalointi ja sen tuoman sädekehän käyttäminen ihmisten manipuloimiseen ja naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön).

Tarantino on korostanut Polanskin asemaa aikansa rokkistara-tyylisenä julkkisohjaajana ja siten varmaan samaistuu siihen. Elokuvan lopetus avaa erinäisiä Tuhkimo-tyylisiä vaihtoehtohistoriota ja kirjan loppu on Sharonin ja Polanskin kannalta aika sovinnollinen. Ehkä Daltonin ja Boothin sekä Hollywoodin lisäksi uusi alku tarjoutuu myös heille. Olipa kerran... tyylisissä tarinoissa on perinteisesti onnellinen loppu.

McQueenin on tosiaan kirjassa kaikkia kohtaan vähän mulkero kuten myös Bruce Lee. Yhtenä pointtina tässä kokonaisuudessa on kumminkin kuvata Hollywoodin kulissien takaisia persoonia.

Juu siis tätä mieltähän minäkin olin koko ajan ollut, että oma Weinstein-terapia on selkeesti kyseessä, ja tähänkin tobaan sitä naputtelin. Aloin vaan miettiä että Polanski kuitenkin persoonana liittyy vääjäämättä tarinansa luonteen puolesta siihen samaan Weinsteinin laukaisemaan vyyhtiin, mutta hmmm, ehkäpä sitten kuitenkaan ei ihan noin suorasukaista metoo-nyökkäystä.

Siitä kyllä pidän kiinni, että Sebringin puolelle Tarantino tavallaan tässä asettuu, mutta ehkä siihen sitten ei liity mitään muuta ihmeempää kuin just se onnellisen lopun tematiikka. Ja tietty se on osa laajempaa ajatusta siitä, että 60-luvun Hollywood, jota Tarantino rakasti, ikään kuin kestää ikuisesti, hasbeenit saa uuden tilaisuuden, Sharon Tate synnyttää lapsensa, muoti ja naiset on kauniita, poppi soi, ja ilkeet hipit on tapettu. Paratiisi ei katoa.

[Turku Zog]

Loppu on äärimmäisen kiehtova ja monisyinen. Booth on kärrätty paareilla sairaalaan Daltonin päästessä nauttimaan tämän sankaruuden hedelmistä. Tuli jo ekalla katselukerralla erittäin vahvasti mieleen Man Who Shot Liberty Valance, mutta kirjassa annettiin myös ymmärtää, että Dalton tultaisiin muistamaan Miehenä joka grillasi tappajahipit. Daltonhan esittää periaatteessa Bounty Lawissa sitä tyyppiä, joka Booth olisi, jos olisi syntynyt 1800-luvulla. Boothin liipasinherkkyys, jonkinasteinen mulkkuus ja suorasukainen rajaseutumoraali tuovat mieleen just John Waynen Man Who Shot Liberty Valancesta. Toinen kiehtova vertauskohta on The Assassination of Jesse James by Cowadly Robert Ford. Noissa molemmissa on lännenelokuvahistorian kiehtovimmat ja kompleksisimmat lopetukset, joissa parrasvaloihin eivät päädy tekijämiehet vaan moraalisignaloivat teeskentelijät. Kolmas avainelokuva on Tarantinon suosikki Day of the Outlaw, jossa taas mulkku päähenkilö, joka päätyy suojelemaan jossain määrin halveksimaansa yhteisöä Manson-henkisen sekopääjengin terrorilta.

Metoo-hommien kannalta erityisen kiehtovaa on se, että Manson-murhien estämiseksi riittävän tappovietin omaava kaveri oli ammatissaan peruttu, koska sitä epäiltiin oman vaimonsa murhasta. Pahispuolella taas mielensäpahoittajasukupolvea, joille aivan kaikki on fasismia. Luulen että Once … Hollywood ei nouse ole esmes. amerikkalaisten antifalaisten suosikki-Tarantinoksi ohi Inglorious Basterdsin. Tässä elokuvassa ei voimaannuteta intersektionaalisen hierarkian marssijärjestyksessä vaan sankari on hyvin kysenalainen valkoinen heteromies. Sharon Tate taas saa olla ihan vaan hupsu romantikko ja Miss Lily Langtryn teema Life And Times of Judge Roy Beanista soi loppukohtauksen taustalla. Ei nyt ihan loputtoman kaukana Rosemaryn painajaisen kehtolauluteemasta se.

[Ruutari]

Luulen että Once … Hollywood ei nouse ole esmes. amerikkalaisten antifalaisten suosikki-Tarantinoksi ohi Inglorious Basterdsin.

Onko toi oikeasti käsitetty jossain antifasistisena filminä? Sehän pilailee ihan avoimesti väkivallan hyväksymisen käsitteellä ja oikein alleviivaa sen julmuutta.

[Turku Zog]

Luulen että Once … Hollywood ei nouse ole esmes. amerikkalaisten antifalaisten suosikki-Tarantinoksi ohi Inglorious Basterdsin.

Onko toi oikeasti käsitetty jossain antifasistisena filminä? Sehän pilailee ihan avoimesti väkivallan hyväksymisen käsitteellä ja oikein alleviivaa sen julmuutta.

En tiedä. Kyseessä oli fiilispohjainen heitto.

[Jesse Python]

Luulen että Once … Hollywood ei nouse ole esmes. amerikkalaisten antifalaisten suosikki-Tarantinoksi ohi Inglorious Basterdsin.

Onko toi oikeasti käsitetty jossain antifasistisena filminä? Sehän pilailee ihan avoimesti väkivallan hyväksymisen käsitteellä ja oikein alleviivaa sen julmuutta.

En tiedä. Kyseessä oli fiilispohjainen heitto.

Offtopic mutta Basterdsissahan jenkit esitettiin vittumaisina skalppeeraavina kusipääidiootteina ja natsit jokseenkin sivistyneinä herrasmiehinä.