Sight & Sound top 100 projekti + muita klassikko meininkejä

[Duckulan Kreivi]

Eisenstein best. Mähän meinasin aikanaan tehdä gradun Eisensteinin attraktiomontaaseista semioottisesta kulmasta mutta se jäi vähän piippuun sitten

[Duckulan Kreivi]

Mistä muuten katoit noi Iivanat? Jos ihan fyysiseltä tallenteelta niin mikä julkaisu? On nimittäin pitäny ostaa noi hyllyyn mutta lähinnä tuota Artificial Eye-julkasua tulee vastaan ja siitä on kaksijakoiset kokemukset

[ORDNUNG HUSSEIN]

Vertaisverkon kautta lainasin. Criterionin logo tuossa pyörähtää alussa joten täytyy olla rippi Eisensteinin äänileffojen dvd-boksista. Pikaisella googlettelulla en löytänyt blu rayta kuin ranskankielisillä teksteillä, vaikka ihme jos ei noista ole. Toi dvd-masterikin näytti todella hyvältä, ja jengihän puhuu, että moni leffadiggari reittaa greidauksen puolesta Criterionin dvd:n kepoisasti bulkki br:n yli

[ORDNUNG HUSSEIN]

googletin attraktiomontaasia, ja katoin, että yksi meikän vanha maikka on tehnyt (ilmeisesti) väikkärinsä montaasin estetiikasta monta sataa sivua montaasia

[ORDNUNG HUSSEIN]

Ja montaasin kovassa ytimessä jatkuu, eli Lakko (Eisenstein, 1925 Neuvostoliitto). Häkellyttävän kekseliästä elokuvaamista jälleen. Oli siistiä huomata, että esim. Améliessa on selkeä kuvallinen kunnianosoitus Lakolle (elävät valokuvat -ruudukko). Tällainen sata vuotta vanha neuvostopropaganda on historiallinen ikkuna, joka säilöö luokkataistelun vaiheita ja näyttää omasta perspektiivistään millaisen myllyn kautta nykyisiin, murentumisvaarassa oleviin työläisen oikeuksiin on päästy. Leffahan on tosiaan tullut heti Leninin kuoleman jälkeen. Tästä tuleekin mieleen, että mitenkähän osaisi suhtautua tänä päivänä esim. mestarillisesti tehtyyn Kiina-propagandaan, jos sellaista löytyisi?

[ORDNUNG HUSSEIN]

Tähti on syntynyt (Cukor, 1954 Yhdysvallat). Laulajatyttönen tapaa juopon miesnäyttelijän, menee naimisiin, päätyy itse leffatähdeksi mutta mies vajoaa alkoholismin yöhön. Piti oikein jäljestä päin googlettaa, että mitä melodraama olikaan, ja oliko tämä nyt sitä. Oscar-gaalakohtaus oli niin kiusallista elokuvaa, että piti sormien välistä katsoa.

James Masonilla makee brittiaksentti ja Judy Garland hiton kova laulaja mimmi. Ja kovan rahan technicolour & 'scope -kuva toimii aina.

Katsoin leffan alkupuolella, että aika makeita yllättäviä tarinankerronnallisia leikkauksia hiljalleen panoroituihin stilleihin, ja aloin tulkita niistä juttuja liittyen näiden hetkien "ikuistumisesta" muistojen merkkihetkiksi, tai jotain. Pian sitten alkoi näyttää, että tää onkin vaan joku rekonstruktio josta puuttuu filkkaa välistä, ja näinhän se sitten oli.

[ORDNUNG HUSSEIN]

Hiroshima, rakastettuni (Resnais, 1959 Ranska/Japani). Vasta toisensa tavanneet japanilainen mies ja ranskalainen nainen kuksivat Hiroshimassa ja käyvät elokuvarunouden keinoin läpi hahmojen psykologista menneisyyttä. Kokeellinen taide-elokuva, mutta samalla mielestäni selkeä ja kaunis kuvaus rakkautta haluavan ja sitä pelkäävän psyyken sisällöstä. Todella hieno ja kokeellisuudestaan huolimatta määrätietoisen hallitusti toteutettu leffa, ja näkemistäni Resnais'ta kokonaisuutena tasapainoisin ja lähestyttävin.

[ORDNUNG HUSSEIN]

Papin päiväkirja (Bresson, 1951 Ranska). Nuori kyherö maalaispappi ei tajua, että sillä on vatsasyöpä. Aika raskas elokuva, mutta hieno.

[Folke Eriksson]

Papin päiväkirja (Bresson, 1951 Ranska). Nuori kyherö maalaispappi ei tajua, että sillä on vatsasyöpä. Aika raskas elokuva, mutta hieno.

Toi romaani johon leffa perustuu on Timo Soinin lempikirjoja

[ORDNUNG HUSSEIN]

Rakastajatar (Becker, 1952 Ranska). Nuori Jean Sibelius puukottaa äiää jotta pääsisi panemaan. Hienon leffan on tässä Becker tehnyt; La Belle Époque makeine kledjuineen on tyylikkäästi läsnä ja kohtausten syyn ja seurauksen rytmi on mitä mainioin.

[reino virtanen kuusankoskelta]

Rakastajatar (Becker, 1952 Ranska). Nuori Jean Sibelius puukottaa äiää jotta pääsisi panemaan. Hienon leffan on tässä Becker tehnyt; La Belle Époque makeine kledjuineen on tyylikkäästi läsnä ja kohtausten syyn ja seurauksen rytmi on mitä mainioin.

Tämä pitäisi joskus katsoa uudestaan, epäilen että tykkäisin enemmän kuin joku yli 10 vuotta sitten.

[ORDNUNG HUSSEIN]

Jules & Jim – Rakkauden hymy (Truffaut, 1962 Ranska). Nyt pääsi ranskalainen uusi aalto ihon alle. Jules ja Jim on parhaat, ei, vielä paremmat kaverit, ja – en kerrokaan enempää. Alkuun oli melkein parasta anarkistista komediaa ikinä, ja sitten alettiin kuorimaan hedelmäveitsellä tunnelihaa paikoista, joita en edes tiennyt olevan. Upea leffa, itku tuli

[cheddar goblin]

Jules & Jim – Rakkauden hymy (Truffaut, 1962 Ranska). Nyt pääsi ranskalainen uusi aalto ihon alle. Jules ja Jim on parhaat, ei, vielä paremmat kaverit, ja – en kerrokaan enempää. Alkuun oli melkein parasta anarkistista komediaa ikinä, ja sitten alettiin kuorimaan hedelmäveitsellä tunnelihaa paikoista, joita en edes tiennyt olevan. Upea leffa, itku tuli

Mun on pakko myöntää että tykkäsin alun veijaroinnista vähän helvetisti ja mietin jo että just tälleehän tätä nouvelle vagueta kuuluu tehä mut sit se draamapuoli ei puhutellukkaan yhtään niin paljon kun ois ollu tarkotus Jotenkin ei missään vaiheessa alkanu tuntee suurta empatiaa niitä hahmoja kohtaan ehkä sikskin koska näytteleminen ja tarinankerronta oli kautta linjan aika nonchalanttia. Ehkä oli väärä mielentila tai jotain ja tulee tää varmaan uusiks katottua joskus.

[ORDNUNG HUSSEIN]

Jules & Jim – Rakkauden hymy (Truffaut, 1962 Ranska). Nyt pääsi ranskalainen uusi aalto ihon alle. Jules ja Jim on parhaat, ei, vielä paremmat kaverit, ja – en kerrokaan enempää. Alkuun oli melkein parasta anarkistista komediaa ikinä, ja sitten alettiin kuorimaan hedelmäveitsellä tunnelihaa paikoista, joita en edes tiennyt olevan. Upea leffa, itku tuli

Mun on pakko myöntää että tykkäsin alun veijaroinnista vähän helvetisti ja mietin jo että just tälleehän tätä nouvelle vagueta kuuluu tehä mut sit se draamapuoli ei puhutellukkaan yhtään niin paljon kun ois ollu tarkotus Jotenkin ei missään vaiheessa alkanu tuntee suurta empatiaa niitä hahmoja kohtaan ehkä sikskin koska näytteleminen ja tarinankerronta oli kautta linjan aika nonchalanttia. Ehkä oli väärä mielentila tai jotain ja tulee tää varmaan uusiks katottua joskus.

Jees, itellä siis täysin sama ton alun kanssa ja eri ton lopun kanssa. Mulle ne hahmot oli jo rakennettu, ja sieltä hilpeyden jälkeisestä nonchalanttiudesta välittyi kaikki se, mitä ei sanoihin saa. Oon tässä pari päivää nyt miettinyt, että meniköhän top kymppiin kertakatsomalla tämä.

[ORDNUNG HUSSEIN]

Rapsataas nyt kuitenkin Vertigo – Punainen kyynel (Hitchcock, 1958 Yhdysvallat), kun tämän näkemisestä oli sen verran aikaa, että tuntui lähes uudelta. En edes muistanut aivan loppua! Täähän oli psykologinen kudelma ja mestaristaidonnäyte about kaikesta elokuvaan liittyvästä. Hetken siinä mielisairaalajakson jälkeen oli sellaista, että funtsin ohimennen ostanko mää tän nyt, mutta sitten ostin tietenkin. 11/10 leffahan tää