Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

Tähtisumua (1961)

Pirkko Mannola (Pirkko Mannola) on rundilla bändinsä (Leo Jokela, Kai Lind, John Forsell, Eino Virtanen ja Kai Pahlman) kanssa. Samalla keikalla veivaa myös Rock-Jerry ja joku kantrijorma. Ilta huipentuu Mannolan hittibiisiin Pikku pikku bikinissä (kts. oheinen kuva). Musisointi ei suinkaan jää pelkästään esiintymislavoille, vaan lauluksi pistetään myös mm. tienposkessa rengasta vaihdettaessa.

Musiikkia opiskeleva Esko Salminen (Esko Salminen) on seuraavana iltana yleisössä, kuten edelliselläkin keikalla. Hän tulee pokkana lavalle, ehdottaa bändille kappaletta ja liittyy mukaan soittamaan saksofonia. Jäbä soittaa hyvin, joten hänet pidetään kokoonpanossa myös seuraavan jatsin ajan. Jostain ilmestyy 20-luvun tyyliin pukeutuneita heppuja ja heputtaria tanssimaan. Esko pyydetään messiin myös seuraavaksi päiväksi SF-studiolle.

Kulissien seassa Esko näkee elokuvantekoa ja filmitähtiä. Ohjaaja Ville Salminen (Ville Salminen) intoutuu jostain syystä näyttämään musikanteille myös tarpeettoman pitkiä katkelmia elokuvista Kaunis Veera (1950) ja Kulkurin valssi (1941). Esko ryhtyy studiolla soittamaan omaa sävellystään, joka on muiden mielestä hyvä, joten Esko viedään tapaamaan Toivo Kärkeä (Toivo Kärki) ja Reino Helismaata (Reino Helismaa), jotka oitis rakentavat sävellyksen ympärille hitti-iskelmän. Biisi soi radiossa jo samana iltana, kun Esko on Pirkon kanssa tärskyillä.

Jaakko Jahnukainen (Jaakko Jahnukainen) ottaa Eskon mukaan iskelmäparaatiin tai kabaree-esitykseen tai johonkin tollaseen, jossa laulavat mm. Tapio Rautavaara, Ritva Kinnunen sekä tietysti Pirkko Mannola. Rautavaaran Juokse sinä humma on kyllä kuvattu jossain ihan muualla kuin noi muut pätkät, todennäköisesti eri vuonnakin. Eskon esiintyminen saa yleisöltä raivokkaat aplodit. Sen jälkeen kelpaakin kosaista Pirkkoa.



Tämä nyt ei ollut elokuva ollenkaan, vaan liuta toisiinsa liittymättömiä musiikkiesityksiä. Pari ihan ok biisiä.

1/5

[Separi ruispellossa]

Minkkiturkki (1961)

Pääjohtaja (Kaarlo Halttunen) köyrii tarkastaja-alaisensa vaimoa (Hillevi Lagerstam) ja antaa tälle aamulla minkkiturkin. Tarkastaja on palailemassa reissultaan, joten turkki on vietävä piiloon ennen kuin käry käy. Tarkastaja itse (Tommi Rinne) puolestaan jörnii pääjohtajan sihteeriä Irmaa (Leni Katajakoski). Vaimo on vienyt turkin kaniin ja lykkää kuitin tarkastajan kouraan väittäen löytäneensä sen. Ideana on, että äiä lunastaisi turkin kanista ja antaisi sen vaimolleen. Mutta äijäpä antaakin sen Irmalle!

Tarkastaja vaimoineen illallistaa ravintolassa, missä myös Irma tanssittaa jotain vanhaa ukkoa. Tästä sihteerin poikaystävä (Matti Ranin) polttaa päreensä. Vielä enemmän kiukuttelee kotopuolessa Irman isä (Pentti Irjala), joka näkee kalliin turkin ja vetää vähän johtopäätöksiä tyttärensä touhuista ja tulonlähteistä. Irma valehtelee turkin kuuluvan ystävälleen Pialle (Vuokko Docktare), jonka hälyttää keskellä yötä kylään "hakemaan turkkinsa pois", jotta isuck uskoisi tarinan. Pia vetää turkin niskaansa ja poistuu yöhön, missä Irman poikaystävä odottelee pyssyn kanssa ja ampuu kohti Irmaksi luulemaansa turkkivosua.

Pian äiti (Aili Tikka) parsii turkissa olleet luodinreiät ja myy sen pomolleen Mutikaiselle (Hannes Häyrinen), joka kusettaa tietämätöntä muoria turkkikaupoissa. Mutikainen myy turkin 20-kertaisella hinnalla eteenpäin rötösherra Kämärälle (Arvo Lehesmaa), joka puolestaan käyttää sitä lahjoakseen valtion virkamiehen Vilhon (Toivo Mäkelä). Vilho jyystää sihteeriään (Pirkko Mannola), jolle turkkia luonnollisesti sovitellaan seuraavaksi. Parin mutkan kautta turkki lähtee kuitenkin rosvon matkaan Vilhon autosta.

Varas (Risto Mäkelä) vie turkin säilytykseen kaverinsa (Leo Jokela) luokse, mistä sen nappaa tämän vaimo Ritva (Siiri Angerkoski). Ritva lainaa turkin alivuokralaiselleen Liisalle (Elina Salo) juhlia varten. Juhlissa Liisaa liehittelee Kurre (Esko Salminen, kts. oheinen kuva), joka illan mittaan rakastuukin Liisaan päätäpahkaa. Kun Liisa palaa kotiin, isäntäväelle tulee kiire päästä turkista eroon, sillä he pelkäävät virkavallan olevan rotsin jäljillä. Minkkiturkki päätyy huutokauppaan, mistä sen ostaa alkuperäisen pääjohtajan rouva (Varma Lahtinen).



Joitain aivan hyviä roolisuorituksia, mutta olihan siinä taas vähän liikaa ahdettu kaikkea puoleentoista tuntiin.

2/5.

[Separi ruispellossa]

Tulipunainen kyyhkynen (1961)

Tohtorismies Olavi (Tauno Palo) on kesäloman vietossa mökillä vaimonsa Helenan (Gunvor Sandkvist) kanssa, kun hän sattumalta löytää Helenalle osoitetun rakkauskirjeen. Kaupunkiin päästyään Olavi ryhtyy vaklaamaan rouvansa puuhia (kts. oheinen kuva), eikä salasuhde totisesti jää epäselväksi. Helena hanuilee mystisen sonninsa (Matti Oravisto) kanssa stadionin katsomossa ja jopa suunnittelee karkaavansa tämän mukana ulkomaille!

Maansa myynyt Olavi istuu facepalmaamassa puistonpenkillä, kun hänen juttusilleen tulee sievä punatukkainen pimatsu (Helen Elde). Nämä kaksi osuvat myöhemmin samaan bussiin, mitä Olavi pitää kohtalona ja vie vosun syömään ravintolaan. Pöydässä käydään kiusallista dialogia, eikä Olavi edes tajua olevansa tekemisissä prostituoidun kanssa. Asian laita paljastuu vasta daamin kämpillä, mistä Olavi lähtee järkyttyneenä vetämään.

Järkytys ei varsinaisesti vähene, kun Olavi palaa stadionille ja löytää sieltä vaimonsa surmattuna. Rikoskomisario Mankala (Risto Mäkelä) saapuu paikalle ja epäilee oitis Olavia syylliseksi. Olavilla on nimittäin kädessään murha-aseena käytetty veitsi, jonka hän on ruumiin viereltä noukkinut. Punatukkainen hupakko voisi antaa Olaville alibin, mutta kun häntä mennään tapaamaan, ei osoitteessa olekaan taloa ollenkaan! Yövartijan (Kaarlo Saarnio) mukaan paikalla sijainnut talo on purettu jo kaksi vuotta aiemmin

Olavi on lievästi sanottuna poissa tolaltaan, joten hän pakenee poliiseilta ja hakeutuu tuttavansa, rovasti Svanholmin (Uuno Montonen) luokse. Rovasti ei tahdo sekaantua juttuun, varsinkaan kun Olavin etsintäkuulutus on jo uutisoitu lehdissä. Siispä desperado-Olavi harhailee kaupungilla etsien punatukkaista hutsua. Häntä Olavi ei löydä, mutta bongaa laivan kannella vaimonsa rakastajan perämiehen uniformussa. Olavi sniikkaa jäniksenä laivaan ja etsii panomiehen käsiinsä.

Seilori myöntää tappaneensa Helenan, koska tämä ei suostunutkaan jättämään Olavia ja lähtemään perämiehen matkaan. Olavi ryhtyy kuristamaan murhamiestä, mutta poliisit keskeyttävät koston. Olavi pakenee jälleen poliiseilta ja herää kesken takaa-ajon kesämökkilaituriltaan, sillä tämä koko seikkailu on ollut vain unta voi jumavittulauta. Olavi ja Helena isännöivät rapujuhlia, joihin saapuu kovasti perämiehen näköinen tuomari Rantanen, mukanaan punatukkainen sihteeri joka näyttää arvatkaa keltä??



Kyllä tämä keskimääräisen SF-tekeleen pieksee. Kassilan ohjaus, Palon pääosa ja paljon hienosti kuvattua Helsingin katukuvaa, niin mikäs tätä on katsellessa. Loppulässähdys kyllä pilasi tämän mahdollisuudet päästä todellisten klassikoiden joukkoon.

3,5/5.

Tämä oli Tauno Palon viimeinen valkokangasrooli. Teatterin ja television puolella hän jatkoi hommia vielä reilun vuosikymmenen.

[Separi ruispellossa]

Värifilmi!

Toivelauluja (1961)

Pekka (Esko Salminen) katselee kyrpä otsassa, kun hänen morsionsa Pirkko (Pirkko Mannola) tanssii jonkun muun jorkin kanssa tangoa, jota laulaa Eino Grön. Biisin loputtua pariskunta riitelee täysillä, mikä johtaa kihlasormuksen paiskaamiseen kadulle! Kotiin päästyään Pirkko näkee Toivelauluja -vihkosen, joka syöksee hänet fantasiamaailmaan tanssaamaan hääkolttu päällään. Pirkon äiti (Liisa Taxell) puolestaan saa samasta vihosta jonkun balettipsykoosin. On se vaikuttava teos.

Äitimuori viskaa jostain syystä vihon ikkunasta kadulle, missä se aikaansaa villin rock-tanssinumeron esittäjinään Irina Kugler ja Kosti Aaltonen. Yövartija (Pentti Irjala) katsoo huuli pyöreänä, että johan on meininki. Hän seuraa nuorisoa Myyränpesä-klubiin, joka on -yllätys yllätys- täynnä tanssijoita. Illan päätähtenä joraa Living Doll (Irmeli Backman, kts. oheinen kuva), jota joka jannu vahtaa meisseli tanassa. Aika pyllyisä kuvakulma oli tossa

Yövartija palaa hommiinsa ja kohtaa katuhuoran (Leni Katajakoski). Horo plärää lauluvihkoa ja singahtaa mielessään tanssin pyörteisiin ranskalaistyyppisen raitapaitajuipin kanssa. Paikalle pelmahtaa kaksi sälliä, jotka jostain syystä puhuvat Aku Ankan äänellä. He ovat Jokke (Helmer Salmi) ja Nikke (Leo Ahonen), jotka vievät porton mukanaan johonkin taideateljeehen, pukevat hänet Mona Lisan näköiseksi ja sekoilevat pensseleiden kanssa villin tanssin lomassa.

Yövartija näkee ateljeessa menoa ja meininkiä, mistä ilmoittaa isännöitsijälle (Jalmari "Joelin veli" Rinne) ja tämän vaimolle (Irja Rannikko), jotka hälyttävät poliisin paikalle. Kytät (Leif Wager ja Toivo Lahti) tulevat kummallisissa uniformuissaan paikalle ja pidättävät täysin väärät tyypit. Poliisitkin selailevat lauluvihkoa, ja taas mennään. Seuraavaksi vihkosen saa yömajan asukki Alpertti (Pentti Viljanen), jolta sen ryöstää kaksi rosvoa (Armas Jokio ja Heimo Lepistö).

Vihko vie kelmitkin musiikin pyörteisiin, minkä seurauksena he päättävät valita kaidan tien. Läpyskä päätyy jälleen yövartijalle, joka ojentaa sen Pirkon ikkunan alla päivystävälle Pekalle. Romanimusiikin kautta siirrytään tilanteeseen, jossa lehdenjakaja toimittaa lauluvihon takaisin Pirkolle. Vihkosesta löytyy kappale Onni jonka annoin pois, eikä seuraavaa käännettä liene vaikea arvata.



Väriloisto tuntui suorastaan häikäisevältä, kun on katsonut parisataa mustavalkoleffaa alle. No okei, Juha (1956) oli kans väreissä, mutta melko hailakoissa sellaisissa. Kaikki tästä löytämäni still-kuvat olivat joko mustavalkoisia tai kömpelösti väritettyjä, mut itse leffa vaikutti ihan oikealta värifilmiltä

2/5

Tämän voi katsoa Elonetistä jos tanssi-iloittelu kiinnostaa. Muussa tapauksessa ei oikein pysty suosittelemaan.

[Separi ruispellossa]

Olin nahjuksen vaimo (1961)

Maisteri Kaarlo Kaski (Leif Wager) asuu sukunsa leuhkassa kartanossa ja työskentelee menestyvässä perheyrityksessä. Elo ei kuitenkaan ole ruusuista, sillä avioliitto rakoilee. Rouva Liisa (Elina Pohjanpää) on muuttanut pois ja kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Olin nahjuksen vaimo, jossa Kaarloa ja hänen sukulaisiaan ei totisesti kuvata myönteisessä valossa. Tästä aiheutuvaa imagohaittaa käsitellään sukukokouksessa, missä yrityksen lakimies Simolin (Toivo Mäkelä) ehdottaa Liisan lahjomista, jotta tämä kertoisi julkisuuteen kirjan olevan fiktiivinen.

Kaarlo ryhtyy lukemaan kohuteosta ja muistelemaan sen tapahtumia omasta vinkkelistään. Kaksikko kohtasi aikoinaan Pariisissa (kts. oheinen kuva) ja meni siellä naimisiin, mistä Kaarlon suku pöyristyi, sillä he olivat aikeissa naittaa Kaarlon serkulleen (!) Viiville (Maija Karhi). Erityisesti täti Gertrud (Gerda Ryselin) suhtautui alusta asti Liisaan avoimen vihamielisesti. Aika mulkun oloinen snobiämmä muutenkin. Nuoripari laitettiin jopa nukkumaan kartanon eri huoneisiin, mikä kyrpi Liisaa armottomasti, mutta kyherö-Kaarlo ei tohtinut väittää vastaan suvulleen.

Simolinin lahjontasuunnitelma haukkaa paskaa, sillä Liisa on jo ehtinyt antaa haastattelun kirjastaan. Suunnitelma B:nä Liisaa ryhdytään mielistelemään, jotta vältettäisiin lopullinen avioero, sillä se olisi skandaali.
Kaarlo jututtaa autonkuljettaja Järvistä (Uljas Kandolin), joka antaa hienohelmalle vähän vinkkejä siitä, kuinka ollaan oikea mies. Oman vaimonsa Järvinen sai kuriin uhkaamalla vetää turpaan, minkä jälkeen romantiikka on kukoistanut! Tästä innostuneena Kaarlo ryhtyy todistelemaan miehuuttaan mm. ajamalla motocrossia ja uimalla avannossa. Vastamachoilijana toimii Liisan kustantaja ja vonkaaja Hugo (Helge Herala).

Tuolloisen käytännön mukaan avioeroa ei myönnetä, mikäli pariskunta on ollut "aviollisessa kanssakäymisessä" viimeisen vuoden aikana, joten sukulaiset yrittävät juonia Liisan yöksi Kaarlon sänkyyn. Onnistumisen varmistamiseksi Liisan drinksuun livautetaan unilääkettä, mutta juoni menee silti pitkin helvettejä, sillä toisen tädin mies Uolevi (Leo Jokela) möläyttää suunnitelman Liisalle. Liisa ja Viivi vaihtavat makkareita keskenään, joten yön pimeydessä sänkyyn hiipivä Kaarlo päätyy tietämättään serkkulikan kainaloon. Liisa taas on unilääkepäissään erehtynyt huoneesta ja kellahtanut Kaarlon isän Henrikin (Arvo Lehesmaa) sänkyyn.

Parikin eri paskaa osuu aamulla tuulettimeen, minkä jälkeen Kaarlo ja autonkuljettaja Järvinen kidnappaavat Liisan ja muiluttavat hänet mökille metsän siimekseen, minne hän jää kahden Kaarlon kanssa. Vapaudenriiston ideana on lämmitellä romanssi uuteen kukoistukseen, mutta kitaransoitto ja samppakalja eivät tepsi. Ajatella. Kun kaksikko palaa kartanoon, Liisa on aikeissa lähteä sonni-Hugon matkaan. Kaarlo estää sen hakkaamalla Hugon, minkä jälkeen hän haistattaa paskat sukulaisilleen. Liisa näkee macho-Kaarlon aivan uusin silmin, antaa tälle pillua ja kirjoittaa uuden kirjan Olen leijonan vaimo.



Ihan piti Pariisiin asti lähteä tämmöistäkin kuvaamaan. Laitetaan vaivannäöstä yksi pojo.

1/5

[Separi ruispellossa]

Tyttö ja hattu (1961)

19-vuotias Mirja (Pirkko Mannola) on tympääntynyt puisevaan eloonsa, joten hän pakkaa reppunsa ja ilmoittaa äidilleen (Liisa Nevalainen) lähtevänsä etsimään onneaan. Äiti ei ota hyvästejä todesta, mutta sinnepä vaan tyttö häippää laulaen maailmalle. Päässään hänellä on isoäidin vanha hattu, jonka hän hetkeä aiemmin löysi vintiltä. Kun Mirja liftaa tienposkessa, hänet noukkii kyytiinsä hattutehtaan omistaja (Pentti Irjala) ja tämän poika Ilmari (Esko Salminen). Isukki tarjoaa Mirjalle hommia hattumallina, mutta ehdoista ei päästä yhteisymmärrykseen, joten Mirja jättäytyy pois sekä työsuhteesta että kyydistä. Ilmari jää kaipaamaan sievää liftaria.

Mirja jatkaa seikkailuaan, päätyen lopulta sirkusseurueen matkaan. Tirehtööri (Pentti Viljanen) huomaa Mirjan osaavan laulaa, joten hänet värvätään esiintyjäksi seuraavaan näytökseen, joka on Linnanmäellä. Sinne on löytänyt tiensä myös Ilmari, joka seisottaa munaansa katsomossa, kun Mirja astuu trikoopöksyissään estradille. Mirja sössii biisinsä ramppikuumeen vuoksi, joten Ilmari yrittää pelastaa tilanteen kapuamalla lavalle apuun, mutta aikaansaa vain pahemman kaaoksen (kts. oheinen kuva). Järjestysmiehet (Leo Jokela ja Uljas Kandolin) jahtaavat Ilmaria läpi kummitusjunan ja muiden huvipuistovekottimien, mistä tietysti seuraa hupaisa kommellus jos toinenkin.

Välikohtauksen jälkeen Mirja ja Ilmari kohtaavat backstagena toimivassa asuntovaunussa. Lempi leimahtaa ja häistäkin horistaan! Juttu kohuesiintymisestä päätyy seuraavan päivän lehteen. Katkera taikuri (Assi Nortia) saa Mirjan uskomaan, että lavalla tapahtunut sekoilu on laulu-uran loppu, joten Mirja lähtee siipi maassa kotiinsa. Tästä kuultuaan Ilmari säntää perään, kuten myös joukko media-alan jorkkeja, jotka ovat kiinnostuneita kohujulkkiksesta. Pian Mirjan kotitalon pihaan kaartaakin kokonainen autoletka. Mirjasta inspiroitunut biisinikkari Tekonen (Hannes Häyrinen) rustaa kappaleen Tyttö ja hattu, Ilmarin isä puolestaan alkaa valmistaa sarjatuotantona kopioita Mirjan vintagehatusta. Mirja saa kullia Ilmarilta.



Näistä Mannolan ja Salmisen tähdittämistä musaleffoista tämä oli lähimpänä oikeaa, juonellista elokuvaa. Mannola ei koskaan levyttänyt tässä laulamiaan kappaleita, mitä en ihmettele ollenkaan, sillä ne olivat todella turhia biisejä.

1/5

[Separi ruispellossa]

Miljoonavaillinki (1961)

Nipottava konttoripäällikkö Ryhtilä (Helge Herala) larppaa vähän isompaa pomoa kuin onkaan, mm. väärentää laskuihin ja asiakirjoihin pääjohtajan allekirjoituksia. Pääjohtaja (Jussi Jurkka) onkin melko pihalla yhtiön toiminnasta, sillä hän on perinyt koko paskan isältään, eikä ole järin kiinnostunut teollisuushommista. Sen sijaan hän on hyvin kiinnostunut laskuttaja Repolasta (Pirkko Mannola), vaikka hänellä on kyllä ennestäänkin rakastajatar Vanda (Liana Kaarina). Tämän sotkun keskellä luovii myös lähetti Timo (Pentti Siimes).

Pääjohtaja on hassannut kymmenen miljoonaa firman rahoja omiin sikailuihinsa, joten eräs suuri tilaus uhkaa kaatua niskaan. Firman lakimies Heitto (Leo Riuttu) ehdottaa, että koko kupru sysätään Ryhtilän syyksi, sillä tämähän on allekirjoittanutkin kyseisen tilauksen. Ryhtilän selän takana kikkaillaan myös kotopuolessa, sillä hänen rouvansa (Ansa Ikonen) nussii jotain huilistia (Leevi Kuuranne). Ryhtilä kohtaa rakastavaiset kotonaan ja suksii ovet paukkuen vittuun kuullessaan rouvan avioeroaikeista.

Pääjohtaja kohtaa Ryhtilän kadulla, vie hänet ravintolaan ja ehdottaa, että Ryhtilä ottaisi syyt niskoilleen kavalluksesta. Siihen Ryhtilä suostuukin, sillä ehdolla että pääjohtaja lopettaa elostelun. Ja antaa rahaa, tietenkin. Jotta rötös vaikuttaisi uskottavammalta, jäyhän Ryhtilän mainetta ruvetaan tarkoituksella lokaamaan viemällä hänet tanssittamaan Vandaa viinanhuuruiseen tanssiravintolaan, missä hän levittelee seteleitä Elviksen elkein. Vappuna hän puolestaan bailaa laskuttaja Repolan kanssa. Saatiinhan se Pirkko Mannolan laulukohtauskin survottua mukaan.

Lavastussuunnitelma kusee kintuille, kun firmaan tehdään ylimääräinen tilintarkastus. Toisaalta myös murheenkryynitilauksen toinen osapuoli peruu diilin, joten yrityksen rahahommat eivät kaadukaan pelätyllä tavalla, eikä kenenkään tarvitse lähteä lusimaan. Rouva Ryhtilä ilmestyy konttorille antamaan kyytiä Vandalle (kts. oheinen kuva) ja sopimaan välinsä siippansa kanssa.



Paskahan se oli tämäkin. 1/5.

Ansa Ikonen lopetti leffauransa tähän, mutta teki vielä pienen comebackin jenkkileffa Telefonissa (1977).

Vamppi-Vandaa näytellyt Liana Kaarina pärähti vanhoilla päivillään persuksi ja oli heidän eduskuntavaaliehdokkaanaan v. 2007

[Separi ruispellossa]

Oksat pois (1961)

Toimittaja Kalle (Tommi Rinne) menee naimisiin parturi Sirkun (Tarja Nurmi) kanssa. Häämatkalle on tarkoitus lähteä Kallen vuokraamalla kuplavolkkarilla, mutta pariskunta nousee erehdyksessä väärään autoon. Väärä kupla on rosvokoplan (Leo Jokela, Risto Mäkelä ja Leo Lähteenmäki) varastama, ja sen kyydissä on heidän tuoreen kassakaappimurtonsa saalis! Vorot lähtevät perään, mutta siinä ottaa aikansa, sillä heidän on varastettava uusi auto Volkkarin tilalle.

Kallen ja Sirkun häämatkakohde on jonkinlainen lomakylä, missä sattumalta lomailee myös Kallen entinen heila Anita (Liana Kaarina). Perin kiusallista, etenkin kun Kalle on valehdellut Sirkulle, ettei hänellä mitään exiä olekaan. Anita on nykyisin naimisissa kauppaneuvos Roihan (Aarne Laine) kanssa, joka sattumoisin omistaa juuri sen kassakaapin, jonka kelmit tarinan alussa ryöstivät.

Anita alkaa sitkeästi vongata Kallea takaisin itselleen. Hän yrittää lavastaa aviorikokselta näyttävän tilanteen, jotta molempien puolisot ottaisivat eron, mutta suunnitelma menee käteen. Kalle ja Sirkku lähtevät mestoilta vetämään, mutta pahaksi onneksi Volkkarin rekisteritunnus on juuri uutisoitu varastetuksi radiossa, ja heidän perässään on rosvojen lisäksi myös kaksi toheloa poliisia, ylikonstaapeli Koukku (Uljas Kandolin) sekä konstaapeli Ripatti (Hannes Häyrinen).

Tuore aviopari leiriytyy telttaan järven rannalle. Kaksi nuorta kalastajapoikaa (Jyrki Nousiainen ja Paavo Piironen) tunnistavat auton rekisterikilven ja soittavat paikalle nimismiehen (Pentti Irjala). Pariskunta kyörätään poliisilaitokselle. Kuulusteluissa todisteet Kallea vastaan ovat niin vakuuttavat, että jopa Sirkku uskoo hänet syylliseksi. Kalle karkaa kyttikseltä (kts. oheinen kuva) ja hyppää jälleen kuplan rattiin. Kyytiin singahtaa väkisin Anita, joka on ollut miehensä mukana poliisiasemalla selvittämässä kassakaappihommaa.

Kalle löytää autosta ryöstösaaliin ja toiset rekisterikilvet. Kupletin juoni alkaa valjeta hänelle, joten hän ryhtyy jäljittämään oikeita rikollisia. Nämä ovat livauttaneet hotellissa unilääkettä Kallen ja Anitan kahviin, mutta ainoastaan Anita juo sumpit. Kun poliisit saapuvat ryskyttämään hotellihuoneen ovea, Kalle pakenee takakautta olallaan tajuton Anita, jonka hän luulee kuolleen. Kalle kätkee "ruumiin" asuntovaunuun, missä sattumoisin myös rosvokopla piileksii. Kun Anita alkaa heräillä, kelmit paskovat alleen, sillä luulevat ruumiin kummittelevan. Vaikka siis itse antoivat Anitalle unilääkettä.

Rosvot tunnustavat hädissään kaiken Kallelle, joka kiikuttaa heidät kyybeleiden huostaan. Myös Anita tuumaa elämän Kallen kanssa olevan liian vauhdikasta, joten hän palaa kauppaneuvoksen palkintovaimoksi. Kauppaneuvos antaa Kallelle puolen miltsin palkkion korujen löytämisestä, joten Kalle ja Sirkku pääsevät jatkamaan häämatkaansa.



Johan oli taas typerä paska. Yksi piste, koska tykkään kuplavolkkareista.

1/5

[Separi ruispellossa]

Kuu on vaarallinen (1961)

Elsi (Liana Kaarina) on tuuliajolla oleva mannekiini, joka heti leffan alussa lentää ulos jonkun jorkin kämpiltä. Hän liftaa komean jenkkiraudan kyytiin, jota ohjastaa bisnesmies Sten (Toivo Mäkelä), joka omistaa hameväen hepeneitä valmistavan tehtaan. Sten ottaa Elsin mukaan hienolle huvilalleen, esittelee paikkoja ja loppuhuipennuksena jysäyttää melan mekkoon. Rakastamisestakin siinä jo höperehditään.

Aamun tullen Elsi jättää Stenin retkottamaan sänkyyn ja menee itse naku-uinnille. Näkyy pylly ja muutkin vehjekset! Samassa paikassa uimasilla on myös polkupyörämekaanikko Reino (Esko Salminen), joka on palailemassa ryyppy- ja panoreissulta heilansa Maijan (Rose-Marie Precht) luota. Reino tulee jututtamaan Elsiä, joka valehtelee olevansa seudulla setänsä luona. Yhteinen uimareissu toistuu seuraavana aamuna. Sillä kertaa tuttavuuden hierominen johtaa sex nussuun (kts. oheinen kuva).

Reino on tulisesti rakastunut Elsiin ja kertoo isälleen (Eero Roine) aikovansa muuttaa Helsinkiin ja mennä Elsin kanssa naimisiin. Suunnitelmana on perustaa pääkaupunkiin oma huoltoasema. Kun Elsi ei sitten ilmaannukaan seuraaville tärskyille, Reino menee etsimään tätä Stenin huvilalta. Reino kiipeää tikkaille kurkkimaan ikkunasta sisään ja järkytyksekseen näkee Elsin sängyssä "setänsä" kanssa. Askelma pettää Reinon alla, hän tippuu tonttiin ja kuolee!

Skandaalin välttääkseen Sten päättää kätkeä ruumiin kellariinsa ja myöhemmin hautaa sen takapihalleen Reinon isä etsii poikaansa hädissään kaikkialta, pistäytyen myös Stenin ja Elsin juttusilla. Hän näkee korjatut tikkaat ja ilmoittaa epäilyksistään nimismies Hermanssonille (Åke Lindman). Nimismies tuleekin kuulustelemaan Elsiä seuraavana päivänä, kun Sten on kaupungissa hoitamassa asioita. Elsi väittää yhä olevansa Stenin veljentytär.

Sten palaa reissultaan, muttei olekaan ehtinyt hankkia lupaamiaan vaatteita Elsille. Tästä turhamainen mulkku-Elsi vittuuntuu ja säntää kertomaan Hermanssonille totuuden sukulaisuuskuvioista ja edellispäivien tapahtumista. Nimismieskin vähän ujuttaa kättä Elsin reidelle hemmetti. Sillä välin kun Sten pidätetään, on Elsi jo livistänyt jatkamaan päämäärätöntä matkantekoaan... jonnekin. Hemmetin hieno Volvo noilla poliiseilla.



Noiden muutaman edellisen kurapaskaleffan jälkeen tää tuntui varsinaiselta mestariteokselta, vaikka eihän tää nyt oikeasti sitä ollut.

3/5.

Tämä myytiin 36 maahan, mikä tuotti SF:lle enemmän rahaa kuin mikään muu elokuva. Syynä suursuosioon olivat ilmeisesti Liana Kaarinan tissit.

[Separi ruispellossa]

Åke Lindmanin debyytti ohjaajana:

Kertokaa se hänelle... (1961)

Mauno (Matti Hyvönen) on esiteini-ikäinen kloppi, joka on 30-luvulla orvoksi jäätyään otettu paikallisen maajussin (Veikko Linna) hoteisiin. Emännän hulttioveli Eero (Eino Hyyrynen) pistäytyy kylässä ja lähtiessään ottaa Maunon mukaansa Tampereelle. Matkan varrella Mauno jo herättää huomiota lauluäänellään, millä Eero pistää rahoiksi. Mauno saa uuden kodin Eeron ja tämän heilan Iidan (Siiri Angerkoski) luota Amurista.

Aikuiseksi kasvanut Mauno (Mauno Kuusisto) joutuu rintamalle, mutta selviää sodasta ehjin nahoin. Hän pelastaa raunioista pienen Helena-tytön (Katriina Helkesalo), joka on menettänyt kotinsa ja perheensä (kts. oheinen kuva). Mauno vie Helenan lottien (mm. Laila Rihte) huomaan ja palaa itse Tampereelle sodan loputtua. Mauno laulaa jokaisessa mahdollisessa tilanteessa niin sodassa kuin siviilissäkin.

Maunon laulantaa riittävästi kuunneltuaan Eero järkkää hänet musiikkiopistoon. Vuosia on varmaankin vierinyt välissä aika monta, sillä samassa koulussa opiskelee myös aikuiseksi kasvanut Helena (Helena Lehtelä). Mauno ja Helena eivät kuitenkaan tunnista toisiaan, ja pian heidän tiensä eroavat, sillä Helena muuttaa Helsinkiin jatkamaan viuluopintojaan ja työskentelemään sairaanhoitajana.

Musiikkikoulun opettaja Kosonen (Arvo Lehesmaa) käskee Maunon etsiä Helena käsiinsä, sillä hänelle on tiedossa keikka. Mauno vetää Helsingissä vesiperän toisensa jälkeen. Kaduilla haahuillessaan Mauno jää ratikan alle ja joutuu sairaalaan. Siellä hän kohtaa hoitsu-Helenan, muttei saa otettua musahommia puheeksi. Kosonen on järjestänyt Maunolle laulukonsertin ja Helenan sinne viulistiksi. Kesken konsertin Helena tajuaa ketä on säestämässä ja kapsahtaa Maunon kaulaan.



Tuo pikku-Maunon alkupätkä oli mielestäni täysin tarpeeton. Tarina olisi aivan hyvin voinut alkaa tuosta sodan kohdalta, eikä oltaisi menetetty mitään oleellista.

1/5

Nimikappale on Suomen kaikkien aikojen myydyin single (47 000 kpl).

[Separi ruispellossa]

Me (1961)

Ulla (Rauha Rentola) diilaa pimeää viinaa kylillä, ja kaikesta päätellen myyntiartikkeli maistuu hänelle itselleenkin. Urpo (Åke Lindman) puolestaan on entinen pappi, joka on joutunut linnaan ja pultsahtanut sen jälkeen. Urpon sydänkäpynen Meeri (Rose-Marie Precht) myy kadulla persettä (kts. oheinen kuva). Urpo vakuuttelee raitistuvansa ja menevänsä töihin, jotta Meeri voi lopettaa huoraamisen. Meeri ei lotkauta korvaansa Urpon raittiuslupauksille, sillä vastaavaa on kuultu sata kertaa ennenkin.

Ullan sidekick Väiski (Risto Mäkelä) tapaa lastenkodista livistäneen Lauri-pojan (Stig Fransman) ja tuo hänet Urpon ja Meerin kämpille. Visiitin ajoitus onkin loistava: Meeri on juuri heittänyt ulos väkivaltaisen huoripukin (Pentti Tuominen), Urpo puolestaan örisee deliriumeissaan varsin huonon näköisenä. Kovis-Ullalla losahtaa paska lahkeeseen, kun hän kohtaa Laurin ja kuulee tämän nimen. Hänellä nimittäin on juuri saman ikäinen ja niminen poika, joka on aikoinaan otettu huostaan!

Väiski on ratkennut ryyppäämään traumatisoiduttuaan sodassa, ja näiden painajaisten parissa sätkitään tämäkin yö. Meeri herää ennen muita ja lähtee viemään Lauria jonkun jeesusjorman luokse majoitettavaksi. Laurin asioiden ratkettua muutkin alkavat funtsia omia valintojaan. Väiski jopa kieltäytyy viinasta! Sekä Meeri että Ulla alkavat vähitellen uskoa valoisampaan tulevaisuuteen. Meeri silittelee nukkuvaa Urpoa, kunnes huomaa ettei tämä nukukaan, vaan on kuollut.



No nyt oli kurjuuden maksimointi vedetty kyllä ihan päätyyn ja tappiin asti. Hyvää näyttelyä ajoittain, mutta silti tämä kyllä tuntui paljon pidemmältä kuin oli.

2/5

[Separi ruispellossa]

Älä nuolase... (1962)

Jaska (Leo Jokela) ja Timo (Tommi Rinne) työskentelevät pikkukaupungin hiljaisella Gulf-huoltoasemalla ja opiskelevat iltakoulussa päästäkseen parempiin hommiin. Tämä kaikki muuttuu, kun kesken työvuoron jätkät kuulevat radiosta yksi risti kaksi -tuloksen ja tajuavat voittaneensa kymmeniä miljoonia! He tekevät sen mitä jokainen itseään kunnioittava ihminen tuossa tilanteessa tekisi: räkyttävät pomolleen (Uljas Kandolin) ja lähtevät kilometritehtaalle.

Jaska ja Timo pyyhkäisevät suorinta tietä Helsinkiin, aikeenaan aloittaa leveä elämä. Aie ei kanna yhtä ravintola-ateriaa pidemmälle, sillä sen aikana radiosta tulee tieto, että täysosumia on ollut helvetin monta, eikä jäbien voitto-osuus olekaan verojen jälkeen kuin 300 000 markkaa (nykyrahassa n. 6800 euroa). Sillä ei pitkälle pötkitä, joten Jaska keksii juonen: he käyttävät voittonsa hienon kulissin rakentamiseen ja koettavat sen avulla keplotella rikkaisiin naimisiin. Fake it 'till you make it.

Sällit ostavat puvut ja stetsonit esiintyäkseen amerikansuomalaisina öljymiljonääreinä. Seuraavaksi he vuokraavat loistohuvilan ja sen pihaan kaksi leuhkaa autoa (kts. oheinen kuva). Näillä eväillä "Jack ja Tim Lake" ryhtyvät hieromaan tuttavuutta seurapiirien kanssa. Timo osallistuu kravattiukkojen korttipeliin, jota luulee leikiksi, mutta voittaakin oikeasti kasan rahaa! Jaska puolestaan vetää hanuristaan sijoitusvinkin merenkulkuneuvokselle (Pentti Irjala) tietämättä aiheesta oikeasti mitään. Sijoitus osoittautuu sattumalta tuottoisaksi, mistä Jaska saa puolen miljoonan provikan.

Pitkään eivät jätkät ehdi juhlia näitäkään rahoja, sillä lokit ovat löytäneet haaskalle. Oikea amerikansuomalainen Bill (Helge Herala) on arvannut "Jackin ja Timin" olevan huijareita ja kiristää heiltä rahaa vastineeksi siitä, ettei paljasta heitä. Myös Timon ex-heila Hilkka (Leni Katajakoski) ilmestyy elämään väkisin Timon siivellä. Ongelma ratkeaa sillä, että Billille uskotellaan Hilkan olevan hemmetin rikas ja päinvastoin. Eipä aikaakaan, kun nämä kaksi pyrkyriä naivat toisensa ja häippäävät etelään häämatkalle elämään toistensa olemattomilla rahoilla.

Timo saa omaa lääkettään tutustuessaan varakkaana esiintyvään Elinaan (Elina Salo), joka on todellisuudessa persaukinen sisäkkö. Kihlaus lyödään suorilta lukkoon. Jaska puolestaan mielistelee rikasta vanhaa leskeä Agdaa (Elsa Turakainen) päästäkseen tämän Thyra-tyttären (Maija Karhi) pöksyyn. Jaska kosaisee pimeässä Thyraksi luulemaansa naista, joka onkin Agda. Hän päätyy naimisiin rikkaan mutta helvetin pihin muorin kanssa, joka ei anna Jaskan tehdä mitään kivaa koskaan. Myös Timo ja Elina menevät naimisiin, päätyen lopulta yhdessä töihin huoltoasemalle.



Jokaisen lauseen aloittaminen well-sanalla alkoi aika nopeasti kyrpimään, mutta muutoin aivan hyvä kevytfilmi.

3,5/5

[Separi ruispellossa]

Perustuu romaaniin Iris rukka vuodelta 1916 ja myös sijoittuu about siihen aikaan:

Pikku suorasuu (1962)

Iris (Nora Haque) on kouluikäinen tyttö, joka asuu joidenkin vanhusten (Risto Mäkelä ja Tyyne Haarla) maalaistöllissä, koska hänen äitinsä on kuollut. Hänen enonsa, pankinjohtaja Kaarlo (Kauko Helovirta) kutsuu Iriksen asumaan perheensä luokse Helsinkiin, jotta tyttö saa kunnon koulutuksen ja oppii herrasväen tavoille. Yläluokkaisen perheen ja maalaistytön välinen kulttuurishokki on aikamoinen. Perheen nuorin Sissi-tytär (Aila Kaihlanen) on innoissaan serkun saapumisesta, muut perheenjäsenet katsovat tulokasta kuin palavaa apinaa.

Suorapuheinen Iris paskoo välinsä enon Selma-vaimon (Mirjam Novero) ja vanhempien serkkujen kanssa, sillä snobimulkut eivät kestä pientä sivaltelua. Keittäjätär Ulriika (Varma Lahtinen) sentään löytää Iriksen kanssa yhteisen sävelen ja näyttää tälle Helsingin nähtävyyksiä. Kenraalin tytär Ulla (Eeva-Liisa Peronkoski) kutsuu Iriksen syntymäpäivilleen, jolloin Iris pääsee vähän rillaamaan myös kenraalia (Helge Herala) jutuilla, joita on maalla kuullut Turkin sodasta. Iris myös laulaa seurueelle koskettavan kipaleen.

Joulu tulla jollottaa (kts. oheinen kuva). Kaikilla ei silti ole mieli hyvä lämmin hellä, sillä tehtailija Ström (Ekke Hämäläinen) on kikkaillut bisneksensä pitkin vittuja, minkä seurauksena pankin ja Kaarlon raha-asiat menevät pahemman kerran poskelleen. Samassa rytäkässä myös Iriksen nimissä olevat metsät uhkaavat mennä vasaran alle. Kaarlo saa tästä kaikesta järkyttyneenä sydänhalvauksen ja kuolee. Perhe joutuu ottamaan kämpän täyteen alivuokralaisia välttääkseen perikadon.

Nilkki-Strömin nilkkitytär Irja (Kirsti Saraheimo) lällättää koulussa, että Kaarlo olisi syyllistynyt kavallukseen. Iris pistää Irjaa päihin! Tästä seuraa Irjalle aivotärähdys ja Irikselle erottaminen koulusta kuukaudeksi, mutta onneksi jostain löytyy kirje, joka pelastaa Iriksen metsät ja todistaa Kaarlon syyttömäksi. Iriksen kauan maailmalla ollut viulisti-isä Henrik (Tarmo Manni) saapuu Helsinkiin konsertoimaan, ja tytär kohtaa vihdoin isänsä.



Vähän överi, muttei hirveän huono pukudraama. Lavastuksesta tuli Jussi-patsas, varmaan ihan ansaitusti.

2/5

Suomalais-intialainen Nora Haque vetäisi tässä ensimmäisen ja viimeisen leffaroolinsa. Olisi mun puolesta saanut näytellä enemmänkin.

[Separi ruispellossa]

Pinsiön parooni (1962)

Vanha Taavetti (Eero Roine) asuu kanoineen kälyisessä mörskässä, josta kunnan virkamiehet yrittävät suostutella häntä muuttamaan pois, jotta viereinen sorakuoppa pääsisi laajenemaan. Virkailija Lehtiö (Aarne Laine) tulee kylään tarjoamaan Taavetille paikkaa uudesta kunnalliskodista, mutta Taavetille ei sellainen maistu. Patisteluun kyllästyneenä hän lähtee Tampereelle sukulaisia moikkaamaan.

Taavetti ilmestyy veljenpoikansa Heikin (Eino Kaipainen) ovelle. Eihän siinä auta kuin ottaa ukko vastaan, vaikkei pienessä vuokra-asunnossa ole liiaksi tilaa muutenkaan (kts. oheinen kuva). Heikki suunnittelee oman talon rakentamista, mutta raha on tiukassa. Nilkin oloinen työnjohtaja Järvelä (Leo Lähteenmäki) tarjoaa pimeää urakkaa, mutta AY-liikkeen miehenä Heikki kieltäytyy. Kaksi Heikin kollegaa (Olavi Ahonen ja Tapio Hämäläinen) puolestaan lähtevät Järvelän hämärädiiliin mukaan.

Kollegat tulevat kusetetuiksi, kuinka ollakaan. He ryhtyvät työpaikalla istumalakkoon, mitä luottamusmies Heikki vastahakoisesti tukee, vaikka tietääkin tilanteen olevan vähän kikkelis kokkelis. Heikin aravalainahakemus ei ole mennyt läpi, mutta Taavetti takaa hänelle lainan, jotta Heikki pääsee aloittamaan talonsa rakentamisen. Vakuutena käytetään Taavetin maalaistöllin tonttia. Juuri sitä, miltä kunta yrittää hätistellä Taavettia helvettiin.

Lakko jatkuu viikkoja, mikä aiheuttaa hammastenkiristystä naapurustossa. Myös Heikin taloraksa seisoo, sillä materiaaleja ei enää heru luotolle. Virkailija Lehtiö on saapunut pöndeltä etsimään Taavettia, sillä kunta tahtoo ostaa osan tämän tontista. Taavetti suostuu myymään vain koko paskan. Rahat hän antaa Heikille, joka rakentaa talonsa valmiiksi ja majoittaa sinne myös Taavetin.



Komedia, muttei juurikaan naurattanut. Plussaa siitä, että 60-luvun Tampereen paikkoja oli mukava bongailla.

2/5.

Heikin lapset (Liisa Roine, Seppo Mäki ja Kirsti Saraheimo) ja kahden ensinmainitun heilat (Matti Ranin ja Orvokki Huhtikangas) olivat myös mukana, mutteivat tehneet mitään tarinan kannalta olennaista.

62-vuotias Eino Kaipainen oli ehkä vähän turhan vanha Heikin rooliin. Varsinkin kun Heikin setää näytteli viisi vuotta nuorempi Eero Roine.

[Separi ruispellossa]

Eemeli-sarjan viimeinen osa, taivaan kiitos

Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962)

Eemeli (Esko Toivonen) on tällä kertaa turkismetsästäjä, joka asuu pienessä tuvassa jossain metsän laidassa. Posteljooni (Pentti Irjala) astuu Eemelin virittämään ansaan, eikä kykene jalkapuolena hoitamaan hommiaan. Siispä Eemeli ryhtyy tuuraamaan häntä postinjaossa. Postikommellusten lomassa esitellään muuta kylänväkeä: rikas mulkku Pösö (Risto Mäkelä), hänen tyttärensä Ilona (Pirkko Mannola), Ilonaan ihastunut seppä Ilmari (Ismo Kallio) sekä leskirouva Vilhelmiina (Irja Rannikko).

Eemeli uskottelee Pösölle, että Ilmari on voittanut veikkauksen pääpotin. Näin Pösö saadaan hyväksymään Ilmari, jota on aiemmin pitänyt liian köyhänä tyttärelleen. Amor-Eemeli parittaa myös leskirouva Vilhelmiinan posteljoonille ja kahvilan omistaja Bertan (Siiri Angerkoski) Pösölle. Kylällä vietetäänkin oikein kolmet kihlajaiset (kts. oheinen kuva). Pösölle selviää, ettei Ilmarilla mitään rahaa olekaan, mutta Eemeli diplomatisoi orastavan välirikon kuntoon.

Kytät (Paavo Hukkinen ja Kaarlo Wilska) saapuvat etsimään vankikarkuri Luihua (Stig Törnroos), joka onkin jäänyt nalkkiin Eemelin sudenrautaan. Myös kovan onnen posteljooni on jälleen samassa satimessa. Eemeli vapauttaa Luihun ja saa vasta sen jälkeen kuulla päästäneensä rikollisen pakoon. Seuraa vauhdikas takaa-ajokohtaus, minkä päätteeksi Eemeli luovuttaa kelmin poliiseille ja saa palkkion. Kylänväki hurraa ja laulaa.



Perseen paskaa 0/5

Ohjaaja Åke Lindman oli näihin aikoihin alkanut seurustella Pirkko Mannolan kanssa, ja nämä kaksi menivät sittemmin naimisiin. Tuolloin ei ilmeisesti vielä ollut tiedossa, että missien kuuluu pariutua lätkäossien kanssa. Erhe tuli korjattua Lindmanin kuoleman jälkeen, kun leski-Mannola kihlautui vanhoilla päivillään HIFK-vaikuttaja Göran "Alexanderin isä" Stubbin kanssa v. 2016.