Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

234 elokuvaa 232 DVD-levyllä. Aikaa meni hieman vajaa vuosi. Kirjoittelin jokaisesta leffasta rapsan rogeen, mutta koska siellä vaivannäköni päätyy ennemmin tai myöhemmin rogemonsterin suuhun, niin otan leffareferaatit (osa hieman siistittyinä) talteen tänne Taiteeseen ja viihteeseen myös.



Alla lista boksin sisältämistä elokuvista, kunkin leffan referaatti omana postauksenaan. Linkki vie siihen rapsaan, jonka kohdalla topikissa vaihtuu sivu. Jokaiseen en nimittäin todellakaan jaksa ruveta linkkiä askartelemaan.

1 Meidän poikamme ilmassa - me maassa, 1934
2 Syntipukki, 1935
3 Roinilan talossa, 1935
4 Onnenpotku, 1936
5 Kaikenlaisia vieraita, 1936
6 Pohjalaisia, 1936
7 Asessorin naishuolet, 1937
8 Kuin uni ja varjo, 1937
9 Lapatossu, 1937
10 Kuriton sukupolvi, 1937
11 Tulitikkuja lainaamassa, 1938
12 Olenko minä tullut haaremiin, 1938
13 Syyllisiäkö?, 1938
14 Rykmentin murheenkryyni, 1938
15 Vieras mies tuli taloon, 1938
16 Nummisuutarit, 1938
17 Eteenpäin elämään, 1939
18 Helmikuun manifesti, 1939
19 Halveksittu, 1939
20 Jumalan tuomio, 1939
21 Takki ja liivit pois, 1939
22 Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa, 1939
23 Seitsemän veljestä, 1939
24 Pikku pelimanni, 1939 / 96 Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi, 1949
25 Serenaadi sotatorvella eli sotamies Paavosen tuurihousut, 1939
26 Suotorpan tyttö, 1940
27 SF-paraati, 1940
28 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, 1940
29 Lapseni on minun, 1940
30 Runon kuningas ja muuttolintu, 1940
31 Tavaratalo Lapatossu ja Vinski, 1940
32 Yövartija vain, 1940
33 Oi, kallis Suomenmaa, 1940
34 Kulkurin valssi, 1941
35 Perheen musta lammas, 1941
36 Jos oisi valtaa, 1941
37 Suomisen perhe, 1941
38 Totinen torvensoittaja, 1941
39 Kaivopuiston kaunis Regina, 1941
40 Poikamiespappa, 1941
41 Täysosuma, 1941
42 Onnellinen ministeri, 1941
43 Oi, aika vanha, kultainen?!, 1942
44 Onni pyörii, 1942
45 Avioliittoyhtiö, 1942
46 Uuteen elämään, 1942
47 August järjestää kaiken, 1942
48 Puck, 1942
49 Suomisen Ollin tempaus, 1942
50 Rantasuon raatajat, 1942
51 Niin se on, poijaat!, 1942
52 Katariina ja Munkkiniemen kreivi, 1943
53 Tyttö astuu elämään, 1943
54 Tuomari Martta, 1943
55 Nuoria ihmisiä, 1943
56 Hevoshuijari, 1943
57 Valkoiset ruusut, 1943
58 Yrjänän emännän synti, 1943
59 Synnitön lankeemus, 1943
60 Suomisen taiteilijat, 1943
61 Vaivaisukon morsian, 1944
62 Ballaadi, 1944
63 Suurin voitto, 1944
64 Nainen on valttia, 1944
65 Sylvi, 1944
66 Miesmalli, 1944
67 Anja, tule kotiin, 1944
68 Suomisen Olli rakastuu, 1944
69 Ristikon varjossa, 1945
70 Anna Liisa, 1945
71 Vain sinulle, 1945
72 Suomisen Olli yllättää, 1945
74 En ole kreivitär, 1945
73 Nokea ja kultaa, 1945
75 Nuoruus sumussa, 1946
76 Synnin jäljet, 1946
77 Kirkastuva sävel, 1946
78 Kuudes käsky, 1947
79 Hedelmätön puu, 1947
80 Kultamitalivaimo, 1947
81 Pikku-Matti maailmalla, 1947
82 Naiskohtaloita, 1947
83 Särkelä itte, 1947
84 Suopursu kukkii, 1947
85 Haaviston Leeni, 1948
86 Laitakaupungin laulu, 1948
87 Laulava sydän, 1948
88 Toukokuun taika, 1948
89 Onnen-Pekka, 1948
90 Irmeli, seitsentoistavuotias, 1948
91 Kalle Aaltosen morsian, 1948
92 Neljästoista vieras, 1948
93 Pontevat pommaripojat, 1948
94 Ruma Elsa, 1949
95 Prinsessa Ruusunen, 1949
97 Serenaadiluutnantti, 1949
98 Aaltoska orkaniseeraa, 1949
99 Isäntä soittaa hanuria, 1949
100 Katupeilin takana, 1949
101 Orpopojan valssi, 1950
102 Professori Masa, 1950
103 Isäpappa ja keltanokka, 1950
104 Köyhä laulaja, 1950
105 Tapahtui kaukana, 1950
106 Maija löytää sävelen, 1950
107 Tanssi yli hautojen, 1950
108 Kaunis Veera, 1950
109 Katariina, kaunis leski, 1950
110 Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin, 1950
111 Lakeuksien lukko, 1950
112 Vain laulajapoikia, 1951
113 Radio tekee murron, 1951
114 Kenraalin morsian, 1951
115 Rion yö, 1951
117 Rovaniemen markkinoilla, 1951
118 Pitkäjärveläiset, 1951
119 Vihaan sinua - rakas, 1951
120 Tytön huivi, 1951
121 Yhden yön hinta, 1952
122 Kuollut mies kummittelee, 1952
123 Mitäs me taiteilijat, 1952
124 Lännen lokarin veli, 1952
125 Tervetuloa aamukahville eli tottako toinen puoli?, 1952
126 On lautalla pienoinen kahvila, 1952
127 Komppanian neropatit, 1952
128 Kipparikvartetti, 1952
129 Muhoksen Mimmi, 1952
130 Niskavuoren Heta, 1952
131 Rantasalmen sulttaani, 1953
132 Varsovan laulu, 1953
133 Lentävä kalakukko, 1953
134 Pekka Puupää, 1953
135 Jälkeen syntiinlankeemuksen, 1953
136 Me tulemme taas, 1953
137 Se alkoi sateessa, 1953
138 Pekka Puupää kesälaitumella, 1953
139 Tyttö kuunsillalta, 1953
140 Senni ja savon sulttaani, 1953
141 Hilja maitotyttö, 1953
142 Kunnioittaen, 1954
143 Hei, rillumarei, 1954
144 Sininen viikko, 1954
145 Niskavuoren Aarne, 1954
146 Mä oksalla ylimmällä, 1954
147 Minä soitan sinulle illalla, 1954
148 Kasarmin tytär, 1954
149 Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, 1954
150 Kaksi vanhaa tukkijätkää, 1954
151 Hilman päivät, 1954
152 Taikayö, 1954
153 Majuri maantieltä, 1954
154 Opri, 1954
155 Onni etsii asuntoa, 1955
156 Pekka ja Pätkä puistotäteinä, 1955
157 Veteraanin voitto, 1955
158 Rakas lurjus, 1955
159 Kiinni on ja pysyy - Pekan ja Pätkän uusia seikkailuja, 195
160 Kukonlaulusta kukonlauluun, 1955
161 Isän vanha ja uusi, 1955
162 Nukkekauppias ja kaunis Lilith, 1955
163 Rakkaus kahleissa, 1955
164 Neiti talonmies, 1955
165 Pastori Jussilainen, 1955
166 Kaunis Kaarina, 1955
167 Pekka ja Pätkä pahassa pulassa, 1955
TS. Tuntematon sotilas (E. Laine), 1955
168 Viisi vekkulia, 1956
A I. Juha, 1956
169 Pikku Ilona ja hänen karitsansa, 1957
170 Risti ja liekki, 1957
171 Pekka ja Pätkä ketjukolarissa, 1957
172 Musta rakkaus, 1957
173 Vääpeli Mynkhausen, 1957
174 Rakas varkaani, 1957
175 Herra sotaministeri, 1957
176 Pekka ja Pätkä salapoliiseina, 1957
177 1918 mies ja hänen omatuntonsa, 1957
178 Vihdoinkin hääyö, 1957
179 Miriam, 1957
180 Niskavuori taistelee, 1957
181 Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä, 1957
182 Äidittömät, 1958
183 Kahden ladun poikki, 1958
184 Pekka ja Pätkä Suezilla, 1958
185 Murheenkryynin poika, 1958
186 Pekka ja Pätkä miljonääreinä, 1958
187 Autuas eversti, 1958
188 Pieni luutatyttö, 1958
189 Verta käsissämme, 1958
STU. Sven Tuuva, 1958
190 Kovaa peliä pohjolassa, 1959
191 Ei ruumiita makuuhuoneeseen, 1959
192 Vatsa sisään, rinta ulos, 1959
193 Yks' tavallinen Virtanen, 1959
194 Pekka ja Pätkä mestarimaalareina, 1959
196 Kohtalo tekee siirron, 1959
197 Taas tapaamme Suomisen perheen, 1959
198 Lumisten metsien tyttö, 1960
199 Oho, sanoi Eemeli, 1960
200 Nina ja Erik, 1960
201 Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut, 1960
202 Pekka ja Pätkä neekereinä, 1960
203 Skandaali tyttökoulussa, 1960
204 Kaks' tavallista Lahtista, 1960
206 Kankkulan kaivolla, 1960
207 Komisario Palmun erehdys, 1960
209 Opettajatar seikkailee, 1960
210 Myöhästynyt hääyö, 1960
211 Molskis sanoi Eemeli, 1960
212 Tähtisumua, 1961
213 Minkkiturkki, 1961
214 Tulipunainen kyyhkynen, 1961
215 Toivelauluja, 1961
216 Olin nahjuksen vaimo, 1961
217 Tyttö ja hattu, 1961
218 Miljoonavaillinki, 1961
219 Oksat pois, 1961
220 Kuu on vaarallinen, 1962
221 Kertokaa se hänelle…, 1961
222 Me, 1961
223 Älä nuolase, 1962
224 Pikku suorasuu, 1962
225 Pinsiön parooni, 1962
226 Ei se mitään! sanoi Eemeli, 1962
227 Hän varasti elämän, 1962
228 Naiset, jotka minulle annoit, 1962
230 Kun tuomi kukkii, 1962
231 Pojat, 1962
232 Ihana seikkailu, 1962
233 Villin pohjolan kulta, 1963
234 Jengi, 1963
236 Turkasen tenava!, 1963
237 Teerenpeliä, 1963

Antamani arvosanat ovat fiilispohjaisia ja täysin mielivaltaisia, eikä niistä voi valittaa. Arvosteluasteikko oli alunperin 1-5, mutta jossain vaiheessa piti ottaa nollakin käyttöön, kun alkoi tulla niin sakiaa paskaa vastaan. Arvosanojen keskiarvo on 1,86 ja niiden jakauma näkyy alla olevassa graafissa:



Jaa mitäkö kukaan tällä datalla tekee? Ei niin vittuakaan.

Toplistat tuottavat päänvaivaa, sillä on mistä valita. Näköjään ainakin parhaiden toplistalla painottuu boksin loppupää, koska sen muistaa paremmin. Linkki vie kyseisen leffan referaattiin tässä topikissa.

Parhaat top5:
-Komisario Palmun erehdys, 1960
-Radio tekee murron, 1951
-Hilmanpäivät, 1954
-Kovaa peliä Pohjolassa, 1959
-Nukkekauppias ja kaunis Lilith, 1955

Ankeimmat paskat top5:
-Tytön huivi, 1951 (tai mikä tahansa muu Sakari Halosen kuplettileffa)
-Anna Liisa, 1945
-Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin, 1950
-Naiskohtaloita, 1947
-Serenaadiluutnantti, 1949

Niin paskat, että kannattaa katsoa top5:
-Kalle Aaltosen morsian, 1948
-Pitkäjärveläiset, 1951
-Villin Pohjolan kulta, 1963
-Pontevat pommaripojat, 1948
-Totinen torvensoittaja, 1941

[Separi ruispellossa]

Meidän poikamme ilmassa - me maassa (1934)

Tää on kolmas osa Meidän poikamme -trilogiasta, mutta kaksi ekaa osaa on tehty eri tuotantoyhtiölle, eivätkä siksi sisälly tähän boksiin. Puolustusvoimien kanssa yhteistyössä tehty leffa, minkä idea on esitellä ilmavoimien lentskareita ja muita aikansa high tech -vehjeksiä. Lisäksi katsojaa pelotellaan kemiallisilla aseilla, ja kaasunaamari päässä kohelletaankin yhtenään. Ihan täysi propagandaelokuva siis.

Lentokoneilla pärtsäillään pitkin taivaita ja näytetään hemmetin hienoa ilmakuvaa ainakin Viipurista ja Haminasta. Ei oo varmaan ollut helppoa kuvata tommosta 30-luvun vehkeillä. Pakolliset järvi- ja viljapeltomaisemat toki näytetään myös sekä ilmasta että maasta käsin, sekä välillä vähän uutteria työmiehiä sekä rusoposkisia lapsukaisia. Isäm maa. Tietysti myös lauluksi pistetään toisinaan.

On tähän kaiken miehistelyn sekaan vähän juontakin yritetty rakennella, mutta yritykseksi kyllä jääkin. Joel "komisario Palmu nuorena" Rinteen esittämä lentäjä-ässä joutuu tekemään pakkolaskun jonnekin jorpakkoon, ja totta munassa siellä on just uimassa kunnon vitun mamselli (Martta Kontula). Lempihän siinä tietysti leimahtaa, ja myös sankarilentäjän humoristinen sidekick Kalle (Fritz-Hugo Backman) saa vissiin myöhemmin persettä joltain sievältä opettajattarelta (Irja Simola). "Selvän teki" on leffan hokema, jota reippaat lentskariukot heittelevät vähän joka kohtaan. Mukana keimailemassa on myös tuore miss eurooppa Ester Toivonen.



Visuaalisesti ihan hieno leffa, mutta mitään järkeähän tässä ei ollut. Laitetaan vaikka 2/5 koska kivoja maisemia.
Katsottavissa Elonetissä jos kiinnostaa.

[Separi ruispellossa]

Syntipukki (1935)

Kyherö uuvatti Koikkalainen (Kaarlo Kartio) loisii äitinsä nurkissa, kunnes perii enoltaan 9000 markkaa. Äiti päättää, että poika ryhtyy maitokauppiaaksi, ja tossa ois maitokauppakin myytävänä kymppitonnilla. Puuttuva tonni hankitaan menemällä tavarataloon töihin, niin tulee siinä kauppakokemustakin sitten.

Tavaratalossa työskentelee suulas myyjätär Salo, joka on jatkuvasti henkilöstöpäällikön puhuttelussa, koska snobiasiakkaat eivät kestä pientä rillausta. Häntä näyttelee edellisvuoden miss eurooppa Ester Toivonen. Hänen ehdotuksestaan Koikkalainen palkataan tavaratalon syntipukiksi, jota läksytetään asiakkaiden nähden aina kun joku tyrii jotain. Vittuilun vastaanottaja mies.

Salo keksii käskeä Koikkalaisen levittämään perätöntä huhua itsensä ja pääjohtajan (ketä ei ole tavannut) suhteesta, jottei henkilöstöboss uskaltaisi kenkiä häntä. Koikkalainen suostuu, koska tyhmänä jätkänä luulee saavansa persettä vastapalvelukseksi. Todellisuudessa Salo deittaa kaupparatsuksi luulemaansa juippia (Jaakko Korhonen), joka -plot twist- onkin juuri se pääjohtaja!

Tästä sitten seuraa kaikenlaista draamailua ja koohottamista henkilöstön kesken. Koikkalainen saa tonninsa rikkaalta leskirouvalta. Lopulta Salollekin selviää heilansa todellinen asema, minkä jälkeen sekä hän että Koikkalainen hankkivat itselleen fudut. Koikkalainen lähtee perustamaan maitokauppabisnestään, Salo puolestaan ryhtyy pääjehun rouvaksi.

Kuvauspaikkana ja sponsorina tässä toimi Stockmann. Paljon näkyikin mitä kaikkea hienoa siellä on.



Edellistä parempi elokuva juoneltaan, vaikka siihen ei kyllä paljoa vaadita. Paikoitellen näkyi Helsingin vanhaa katukuvaa (ja tietysti sitä vanhaa Stockmannia), mistä plussaa. Bonuksena Dallapen tekemät musat!

On tämä silti nykysilmin vähän raskasta katsottavaa, niin laitetaan vaikka 2/5.
Striimi löytyy Elonetistä.

[Separi ruispellossa]

Roinilan talossa (1935)

Minna Canthin näytelmään perustuva vilmi kahdesta suvusta, jotka asustelevat palvelusväkineen vierekkäisillä isoilla maatiloilla. Ojalan tilan isäntä on hiljattain kuollut ja mulkku veljenpoika (Kaarlo Kartio) kikkaillut viekkaudella ja vääryydellä tilan haltuunsa. Yrittää vielä Roinilan tytön (Rauni Luoma) pöksyynkin, vaikka sillä on ennestään sutinat pehtoorin (Toivo Palomurto) kanssa.

Toi on rakastunu tohon ja toi tohon ja sit toi tommonen palkollinenkin tossa vonkaa tota. Mustasukkaisuutta, väärinkäsityksiä ja eripuraa, kulissina idyllinen maalaismaisema, missä vellikello kalkattaa ja hevosenpaska haisee.

Roinilassa alkaa herätä epäilyksiä, että naapurin perintökuvioissa on jotain vilunkia, joten tilan poika (Eero Eloranta) lähtee kaupunkiin selvittelemään asiaa tuomarin kanssa. Mukaan hyppää vanha merimies Matti (Hemmo Kallio), joka jostain helvetin syystä on päätynyt hanslankariksi maatilalle keskelle perä-vittulaa. Maailmaa on nähty, mikä ilmenee jatkuvana all rightin hokemisena.

Helsingissä käy ilmi, että Ojalan tila toden totta kuuluu rip-äiän tyttärelle eikä millekään veljenpojalle. Testamentti takaa myös meri-Matille rahat kompassin ja muiden merivehkeiden hankkimiseksi. Paluu kotiin on juhlava, mulkku veljenpoika saa pitkän nenän ja sankarit saavat persettä.



Etukäteen ahdisti, että nyt sitä maalaisromantiikkaa ja koivuun nojailua sitten tulee, mut olihan tää ihan katsomisen arvoinen! Hienoja maisemia, autoja ja motskareitakin pari. Solid 3/5.
Elonetistä voi tämänkin striimata halutessaan.

[Separi ruispellossa]

Nyt tehdään historiaa, nimittäin ensimmäinen naisen (Glory Leppänen) ohjaama suomalaisleffa:

Onnenpotku (1936)

Nuori insinööri Aro (Toivo Palomurto) seurustelee salaa rikkaan tehtailijan tyttären Mairen kanssa. Mairea esittää parin vuoden takainen miss eurooppa Ester Toivonen. 30-luvun lama riivaa telakkaa, ja irtisanomiset kohdistuvat mm. Aroon. Hän lähtee tehtailijan (Yrjö Tuominen) juttusille kysymään sekä työpaikkaa että tyttären kättä. Ei tule kumpaakaan, sillä töitä ei ole tarjota, eikä varaton juippi kelpaa vävypojaksi. Lisäksi isuck on jo vähän ajatellut naittaa tyttärensä johtaja Korpille (Jorma Nortimo), joka on lipevä ja epärehellinen runkkari. Korpin ja Aron lisäksi myös naapurin tukkukauppias (Kaarlo Kartio) vonkaa persettä Mairelta, mutta Mairea kiinnostaa 0%.

Korppi kähveltää tehtailijalta kasan rahaa, mistä Aro saa syyt niskoilleen. Lisäksi Korppi saa Aron uskomaan, ettei Maire tahdo nähdä Aroa enää koskaan. Aro ei voi hyvin, irtisanoo kämppänsä ja fukkaa offiin. Todellisuudessa Maire etsii häntä kuumeisesti sillä aikaa, kun Aro on työnhaussa ja kahvilassa luuhaamassa.

Pitkin leffaa humoristisena sivuhahmona koheltanut työtön vilunkiäijä Jussi (Aku Korhonen) ystävystyy Aron kanssa, nyt kun on se työttömyys yhdistävänä tekijänä. Aro osallistuu julistekilpailuun ja voittaa 4000 markkaa. Tästä seuraa muitakin bisneksiä, ja rahaa alkaa kertymään. Jussi järjestää rakastavaiset takaisin yhteen ja väärinkäsitykset oikenevat. Pisteeksi iin päälle Aro vielä lopsauttaa Korppia turpaan!

Jäbät ja Maire onnistuvat vakuuttamaan tehtailijan Aron syyttömyydestä ja Korpin mulkkuudesta. Sitten nostellaan maljaa ja huudetaan eläköön.



Ihan perus-ok elokuva. Miinusta siitä, että oli melkein kokonaan studiossa tai ainakin sisätiloissa kuvattu, niin jäi visuaalisesti aika laihaksi. Vaikka 3/5.
Striimiä löytyy Elonetistä

[Separi ruispellossa]

Kaikenlaisia vieraita (1936)

Kartanon simpsakka perijätär (miss eurooppa Ester Toivonen) lähtee kesäksi reissuun ja jättää kartanonsa hulttion sukulaispojan (Toivo Palomurto) hoidettavaksi. Sukulaispoika ottaa ympäripäissään baarista mukaan taiteilija äiän (Jorma Nortimo), ja kaksikko alkaa pyörittää kartanossa täysihoitolaa saadakseen rahaa.

Kartanoon muuttaa kesävieraaksi erilaisia stereotyyppejä, joiden välisistä vuorovaikutteista veistellään huumoria. Romansseja muodostuu ristiin rastiin, tietysti. Taidejorma vonkaa persettä hotellivieraaksi luulemaltaan misulta, joka oikeasti onkin tiluksilleen palannut perijätär itse. Kaikki menee naimisiin tai en tiiä.



Ihan sympaattinen kesäteatteriproduktio, ja näytelmäänhän tämä perustuukin. On niitä paljon paskempiakin leffoja, 2.5/5
Elonetissä tämäkin katsottavissa.

[Separi ruispellossa]

Pohjalaisia (1936)

Tästä tehtiin eka näytelmä 1910-luvulla, sitten mykkäleffa 20-luvulla ja jottei jäisi epäselvyyksiä, niin vielä tää äänileffa 30-luvulla.

1800-luvun pohjanmaalla ollaan tappelemassa ja tanssahtelemassa. Antti (Jorma Nortimo) on tutkintavankeudessa, minkä aikana hänen heilansa Maija (Irja Aholainen) on pärähtänyt körttiuskoon. Isoon taloon poika Jussi (Eino Kaipainen) on ainoa joka uskaltaa pistää hanttiin mulkulle vallesmannille (Thorild Bröderman). Sisukkaan Jussin mukaan on nimetty vielä nykyäänkin jaettava Jussi-palkinto, ja joidenkin lähteiden mukaan myös jussipaita on saanut nimensä tän hahmon mukaan. Ainakin sillä on semmonen päällä, tosin niin on kyllä parilla muullakin jorkilla.

Oman aikansa liivijengi häjyt tulevat kuokkimaan talon tanssiaisiin, mistä syntyy luonnollisesti painimatsi, kun kerran pohjanmaalla ollaan. Jussi voittaa painissa häjyjen pääjehun, ja pukarit paiskaavat kättä. Jussi julistetaan maakunnan lukoksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Tämä aiheuttaa kosteusvahingon kylän kuumimman misun pimputtimen seutuvilla (Laila Rihte, kts. oheinen kuva). Kaiken tämän hässäkän aikana Antti lähtee livohkaan ennen kuin tuomari ehtii paikalle tuomiota antamaan.

Vallesmanni kuulustelee kaikkia ja käskee possen etsimään karkulaista. Jussi saa syyt niskoilleen Antin karkaamisesta, joten vallesmanni ryhtyy ruoskimaan häntä tunnustuksen toivossa. Jussi murtautuu irti kahleistaan, saa osuman vallesmannin revolverista ja kekluttaa vallesmannin hengiltä! Jussi vetää paatokselliset loppusteitmentit tiskiin ja kuolee misun syliin.



Saatanan raskasta ja puuduttavaa paskaa. Teatraalista repliikkien huutamista feikkimurteella, välillä vielä laulavatkin. Bonuksena niin helvetin heikkolaatuinen ääniraita, että repliikkejä on välillä vaikea kuulla ja laulukohtaukset tulevat äänensärkijän läpi. Klassikkostatuksesta huolimatta 1/5 ja suosittelen käyttämään tämän ajan mieluummin vaikka palapelin kokoamiseen.

[Separi ruispellossa]

Asessorin naishuolet (1937)

Asessorin (Aku Korhonen) kotiapulainen kuolee, ja tilalle värvätään nuori mimsy Vieno (Laila Rihte). Asessori on vanha, kaavoihinsa kangistunut ja aika mulkkukin mies, ja Vieno saa tietää huutia aina kun tekee jotain "väärin" eli eri tavalla kuin edellinen kotiapulainen. Asessori urputtaa ystävälleen tuomari Pakkolalle (Yrjö Tuominen) ja tämän Aino-tyttärelle (miss eurooppa Ester Toivonen) että ihan paska kotiapulainen on tämä, ja että tilalle voisi värvätä vaikka yhden ennestään tutun Matildan.

Vieno yrittää ottaa loparit, mutta Aino ylipuhuu hänet jatkamaan hommia. Asessori lähettää Matildalle (Siiri Angerkoski) kirjeenä työtarjouksen, jonka Matilda tulkitsee kosinnaksi ja ilmoittaa tulevansa hesoihin järjestelemään aviohommia. Asessori saa tästä paskahalvauksen ja painuu helvettiin ensimmäisellä mahdollisella junalla, joka nyt sattuu menemään Viipuriin.

Pakkola lähtee myös Viipuriin katsomaan, että mitä vittua se ukko nyt koheltaa siellä. Asessori löytyy hotellin ravintolasta ympäripäissään taiteilija Pajukiven (Jorma Nortimo) seurasta. Pakkola käskee asessorin ja taidejorman nukkumaan ja menee itse koisimaan Pajukiven hotellihuoneeseen. Typerien käänteiden kautta Pakkolan puku katoaa huoneesta kauppiaan (Kaarlo Kartio) matkaan, eikä Pakkola voi enää lähteä hotellista mihinkään, kun ei ole vaatteita.

Pakkola lähettää taiteilijan Helsinkiin hakemaan itselleen pukua ja viemään kirjettä Ainolle. En tiiä miksei vaatteita voi ostaa Viipurista tai Ainolle soittaa, mutta tämmöiseksi ovat tarinan kirjoittaneet. Helsingin reissullaan taiteilija jääkin vonkaamaan persettä Ainolta, ja lempihän siinä sitten leimahtaa. Tähän kohtaan on ympätty myös laulukohtaus, mikä ei liity mitenkään mihinkään.

Asessori ja Pakkola palaavat myös Helsinkiin, eikä mitenkään selitetä että mistä jälkimmäinen sai puvun. Kai se vonkamies lähetti sen postissa sitten. Asessori ja Matilda kohtaavat vihdoin, ja lopulta asessorikin lämpenee naimisiinmenohommiin. Hulttio taidejorkki Pajukivi menee naimisiin Ainon kanssa, vaikka Ainon isuck äiä Pakkola ei olekaan asiasta aluksi lainkaan mielissään. Vieno jää kotiapulaiseksi asessorin ja Matildan kämppään.



En jaksanut kirjoittaa ihan jokaista käännettä ja väärinkäsitystä, koska niitä oli niin saatanasti. 2/5 ja miinusta taas siitä, että oli melkein kokonaan studiossa kuvattu, niin ei ollut oikein muuta nähtävää kuin noi tyypit.
Elonetistä löytyy.

[Separi ruispellossa]

Taas mennään pohojam maalle:

Kuin uni ja varjo (1937)

Nuori insinööri (Jorma Nortimo) saapuu pohojalaaseen taloon bunkkaamaan, koska tekee kesän ajan maanmittaushommia siellä päin. Talon isäntä on jonkin sorttinen kirkkokyrpä, ja myös toinen talon tyttäristä, Johanna, on tiukasti herran nuhteessa. Häntä näyttelee miss eurooppa Ester Toivonen. Maallisempi tytär Eliina (Ansa Ikonen) on myös oikein simpsakka, mutta liikkuu kainalosauvoilla, koska jalat ovat olleet lapsesta asti paskana (kts. oheinen kuva). Hän iskee välittömästi silmänsä komeaan insinöörismieheen kuin Töttiksen fantasioissa konsanaan.

Uskis-Johannan ympärillä läähättävät naapuritalon isäntä Juho (Joel "komisario palmu nuorena" Rinne) ja työmies Akseli (Eino Kaipainen). Jälkimmäinen vaikuttaa olevan enemmän Johannan mieleen, mutta isuck äiä puolestaan tuntuisi ottavan vävykseen mieluummin Juhon, kun sillä on rahaa ja maata ja kaikkee. Kilpakosijat tietysti ratkovat keskenään näitä erimielisyyksiä painin keinoin, pohjalaisia kun ovat.

Insinööri vie Eliinan kekkereihin, jollaisiin hän on liikuntavammaisena harvemmin päässyt. Isukki on niin tyhmä, ettei edes tajua asiaan liittyviä taka-ajatuksia, vaan luulee että insinööri ihan hyväntekeväisyysmielessä ulkoiluttaa rampaa ressukkaa. Pussailuksi menee tietenkin.

Johanna yrittää sillä välin käännyttää Akselia uskoon aitassa, mutta Lucifer ehtii väliin. Kaksikko päätyy hanuilemaan. Juho näkee Akselin poistuvan mestoilta, ja taas painitaan. Kotona Juho purkaa kiukkua kyntämällä peltoa ja juomalla viinaa. Aiemmin raitis mies menee täysin deekikselle ja alkaa käyttäytyä suorastaan sikamaisesti! Riehuu puukon kanssa, piiskaa hevosta ja on vähällä jopa raiskata piikansa Kertun (Laila Rihte).

Akselin aittavisiitti on kantautunut kylän juorukerhon korviin, ja joku Oskari vittuilee asiasta kylänraitilla. Vaihteeksi painitaan, melkein tulee puukostakin. Akselin isä on tällä välin käynyt jututtamassa jeesus isuck äiää ja saanut tältä naimaluvan.

Jonkin aikaa myöhemmin Akseli ja insinööri ovat koisimassa talossa, joka syttyy palamaan. Raitistunut Juho pelastaa jorkit palavasta talosta, palaa itse prosessissa melko hurjaan kuntoon ja sokeutuu. Sairastuvalla pötköttäessään hän kuulee, että Akseli ja Johanna menevät piakkoin naikkuliin. Hoitajanaan hänellä on Kerttu, kenen kanssa alkaa lempi leiskumaan. Mitä nyt yhestä raiskausyrityksestä.

Insinööri ja Eliina jättävät koskettavat jäähyväiset, minkä jälkeen jäbä lähtee takaisin kaupunkiin saamatta persettä. En tiiä miks näiden ihastumiskuvioita mehusteltiin niin paljon pitkin leffaa, kun ei siitä sitten loppujen lopuksi tullut mitään. Mut niinhän se usein menee oikeassakin elämässä!



Kyllähän tämän nyt katsoi, kun oli samassa filmissä aikansa kolme kermaisinta misua ja komisario Palmu vielä kaupan päälle. Ääniraita oli paikoitellen vähän paska tässäkin, ja hieman lyhyempi olisi saanut olla. 2,5/5.
Linkki Elonet-striimiin

[Separi ruispellossa]

Komediaklassikon pariin:

Lapatossu (1937)

Aku Korhosen esittämä nimihahmo on patalaiska vääräleuka, joka keksii konstin toisensa perään vältelläkseen hommiaan junaradan rakennustyömaalla. Luulen etten ihan hirveästi erehdy, jos väitän että Uuno Turhapuron hahmoon on otettu hieman vaikutteita Lapatossusta, ja leffasarjahan tästäkin myöhemmin muodostuu.

Rata pitäisi rakentaa erään pellon poikki, mutta maan omistava leskirouva (Siiri Angerkoski) on mieltä että paskat rakennatte mitään. Useampi VR-ukko yrittää ylipuhua frouvaa antamaan luvan ratahommien jatkamiseen, mutta ei heru. Lapatossu ja 11 muuta heppua saavat kenkää rataraksalta, kun ei kerran ole hommiakaan.

Rouva yrittää naittaa tytärtään Irjaa (Laila Rihte) Jorma Nortimon esittämälle kyherölle kummipojalleen (kts. oheinen kuva), mutta myös rautatieinsinööri Tarkka (Eino Kaipainen) on iskenyt silmänsä Irjaan.

Lapatossu naamioituu hienoksi herraksi ja menee VR:n tirehtöörinä esiintyen suostuttelemaan rouvaa. Keksittyjen lakipykälien horiseminen toimii ja allekirjoitus on jo vähällä irrota, kun ovesta lampsiikin oikea VR:n pääjehu samalla asialla! Seuraa ajalle tyypillistä sekaannuskomediaa.

Lapatossu ja hänen tyhmä sidekickinsä Vinski (Kaarlo Kartio) tekevät kaikenlaista vilunkia rahaa saadakseen, mm. pestautuvat sirkukseen. Ennustajana esiintyessään Lapatossu saa asiakkaakseen Irjan äiteineen ja tekee muorille mindfuckit saaden hänet uskomaan, että rautatien rakentaminen on kohtalo, jota ei parane vastustaa. Irjan hän puolestaan usuttaa insinöörille heilaksi. "Ennusteet" käyvät toteen, insinööri saa persettä ja rataraksa saa jatkua.



Leppoisa leffa. Mukavaa katsoa tämmöistä kevyttä kohellusta ton eilisen pohjalaisspektaakkelin vastapainoksi. 3/5.
Elonet-striimikin löytyy.

[Separi ruispellossa]

Waltari-filmatisointi. Tämäkin lienee jonkin sortin klassikko ja tästäkin on tehty uusi versio Fennada-filmille 50-luvulla:

Kuriton sukupolvi (1937)

On Kalin (Oke Tuuri) 21v syntymäpäivä, mutta hän ei löydykään aamulla sängystään. Aamun lehdestä käy ilmi, että Kali on ollut edellisenä iltana kavereineen kylillä sikailemassa ja on syntymäpäivänsä aamuna putkassa! Vanhemmat, kyherö professori (Uuno Laakso) ja lapsiaan hemmotteleva turhamainen rva (Tyyne Haarla), hakevat hunsvotin kyttikseltä.

Kali, hänen sisaruksensa Pelle ja Japi (Unto "Eskon isä" Salminen ja Laila Rihte) ja muutama kaveri dokailevat ja röökailevat professorin kämpässä, ja äiti on vaan että mukavaa kun nuoriso puuhastelee. Isuck äiä yrittää puuttua lastensa holtittomaan käytökseen, mutta muu perhe vaan nauraa päin naamaa. Ainoa professoria symppaava tyyppi on Pellen tapailuoletettu Marja (Ansa Ikonen), joka jää jututtamaan proffaa siksi aikaa, kun muut laulavat toisessa huoneessa rullaati rullaati -laulua, mikä kai oli 30-luvun käsitys hauskanpidosta.

Myöhemmin perhe on kesän vietossa huvilallaan, minne vieraaksi saapuu myös Marja. Kukaan ei jouda hengailla Marjan kanssa, sillä kaikilla on omia puuhiaan - kaikilla paitsi proffalla. Marja ja professori päätyvät taas juttusille, ja aiemmin syntynyt conneksöön vahvistuu. Ihan kuin vähän ihastumista olisi siinä keski-ikäisen ukkomiehen ja nuoren mimsyn välillä! Muu nuoriso jatkaa sikailua välittämättä hevonvittua proffan mielipiteistä.

Marja bongaa Pellen pussailemasta toista heitukkaa, mikä entisestään sysää häntä proffa äiän seuraan. Nuorisojengi panee merkille Marjan toistuvan katoilun, bustaa Marjan & proffan halimasta kesäyössä ja veistelee vitsihuumoria pariskunnasta. Proffa luulee tulleensa vedätetyksi ja Marjan olevan mukana juonessa. Hän käskee Marjan fukata offiin. Marja liittyy raikulisakkiin ja ratkeaa ryyppäämään (kts. oheinen kuva).

Rillin jälkeisenä aamuna paikalle ilmestyy kaksi sanomalehtimiestä tekemään juttua professorista, koska hän on saanut Lontoossa jonkun akateemisen tunnustuksen ja tuhannen punnan palkinnon. Professoria itseään ei kiinnosta paskanvittuakaan julkisuus, eikä itse asiassa enää kiittämätön perhekään, joten hän painuu matkalaukku kainalossa helvettiin!

Perhe palaa kaupunkiin, mutta proffaa ei löydy sieltäkään. Hän nimittäin mököttää keskenään hotellissa. Hotellin ravintolassa hän tutustuu johonkin äänekkääseen kaljupäähän, joka ryyppäämisen lomassa opettaa hänelle yhtä ja toista siitä kuinka ollaan MIES.

Professori palaa perheensä pariin muuttuneena miehenä, eikä niele enää lainkaan paskaa. Petollinen rouva saa tietää huutia, kurittomista kakaroista puhumattakaan! Poikaa jopa vedetään litsarilla käkättimeen! Samaan aikaan toisaalla Marja on päätynyt vielä huonompiin piireihin, deittaa kuulemma jotain kahdesti eronnutta insinööriä ja meikkiäkin käyttää!

Kun perhe on saatu kuriin ja nuhteeseen, professori kirjoittaa kirjeen Marjalle pyytäen tätä tapaamaan vielä kerran. Marja rypistää kirjeen ja jatkaa bönthö elämää. Kesken illanvieton hän kuitenkin tulee toisiin aatoksiin, pesee meikit pois ja tulee proffan juttusille. Aluksi Marja nakkelee niskojaan ja esittää kovista, mutta eihän siinä montaa minuuttia mene, että polvet alkavat notkahdella. Proffa kuitenkin on suoraselkäinen kunnon mies, eikä sorru aviorikokseen. He jättävät koskettavat jäähyväiset ja täts it.



Kyllä se Waltari osasi tarinan kirjoittaa, 3,5/5. Olisi tuo vähän lyhempikin voinut kyllä olla.

[Separi ruispellossa]

Tulitikkuja lainaamassa (1938)

Liperiläinen isäntä Ihalainen (Aku Korhonen) lähetetään lainaamaan tulitikkuja Hyvärisen tilalta. Matkalla sinne hän kohtaa Vatasen (Uuno Laakso), joka pyytää Ihalaista toimimaan puhemiehenään, koska Vatasta kiinnostaisi ottaa rouvakseen Hyvärisen simpsakka tytär Anna-Kaisa (Nora Mäkinen). Tulitikkureissu muuttuu siis kosioreissuksi, ja Anna-Kaisa näyttääkin vihreää valoa idealle!

Tulitikut unohtuvat tyystin, ja Ihalainen & Vatanen raapaisevat juhlan kunniaksi viinaharkon auki. Känninen kaksikko lähtee kaupunkiin ostamaan kihloja ja veistelee mennessään huumoria olevansa menossa amerikkaan ja että Ihalainen on hylännyt rouvansa ja tyttärensä. Jälkimmäistä näyttelee miss eurooppa Ester Toivonen. Vitsit muuttuvat kylän juoruämmien keskuudessa faktoiksi ja skandaali on valmis. Lopulta heidän jo huhutaan kuolleenkin matkan varrelle.

Matkalla kaupunkiin Ihalainen ja Vatanen hankkiutuvat tappeluun, joutuvat putkaan, jahtaavat porsasta, kaahaavat hevoskärryillä holtittomasti ja mitä kaikkea julkijumalatonta käytöstä lörvässä nyt voikaan keksiä. Lopulta hevonenkin karkaa, joten bönthö äiät "lainaavat" jonkun muun hevosen. Hevosen oikea omistaja bustaa jorkit itse teosta, ja taas ollaan putkassa. Vanha tuttava Kaisa (Siiri Angerkoski) puhuu ukot vapaaksi, joten Vatanen päättääkin ottaa rouvakseen hänet eikä Hyvärisen misua.

Kotikylällä Ihalaisen leskioletetulla on jo kosija Kenonen (Kaarlo Kartio) kintereillä, ja tytärtäkin on ilmaantunut vonkaamaan joku häiskä, jota esittää Joel Rinne. Hänethän tunnetaan mm. myöhemmästä komisario Palmun roolistaan. Aikaa Ihalaisen lähdöstä on kulunut mun laskujen mukaan kaksi päivää, mut siellä frouva pistää jo muuttokuormaa nippuun hails!

Kaupungista palatessaan Ihalainen muistaa ne vitun tulitikut ja tulee niitä Hyvärisen tilalta vihdoin hakemaan. Tilan väki tietysti hieman yllättyy, kun kuolleeksi luultu mies lampsii ovesta sisään. Vielä enemmän yllättyy rouvan vonkaaja Kenonen. Seuraa käsirysy. Ihalainen perheineen palaa kotiin, tytär kihlautuu Rinteen esittämän ukon kanssa, ja päätetään pistää juhlan kunniaksi kahvit tulille - paitsi että siinä viimein saadussa tulitikkuaskissa on vain yksi tikku, joka sekin on jo raavittu.



Mukavan kevyt ja sopivan lyhyt vilmi, 3,5/5. Tästä tarinasta kun vaihtaisi hevoset vaikka polkupyöriksi ja modernisoisi pari muuta kohtaa, niin voisi ihan hyvin olla joidenkin rogesonnien viikonloppu dokumentoituna siinä.
Tän voi katsoa Elonetissä kans.

[Separi ruispellossa]

Olenko minä tullut haaremiin (1938)

Insinööri (Joel Rinne), maisteri (Unto Salminen) ja heitä vanhempi toimittaja (Aku Korhonen) ovat sinkkumiehiä, jotka asuvat törkyisessä kimppakämpässä ja suunnittelevat taloudenhoitajan palkkaamista. Samaan aikaan toisaalla hienostoleidit Helvi ja Aila (Ansa Ikonen ja Laila Rihte) lollailevat että kuinka vaikeaa kotiapulaisen työ muka voi olla ja päätyvät lyömään vetoa, että pärjäisivät siinä hommassa.

Jorkit laittavat lehti-ilmoituksen, mihin alkaa tulla vastauksia. Paikkaa hakevat toisistaan tietämättä myös molemmat snobilyylit. Jäbät ovat eri aikoihin kotona vastaanottamassa hakijoita ja myöskin toisistaan tietämättä jokainen heistä palkkaa kotiapulaisen. Valituiksi tulevat molemmat fiinit mamsellit, sekä kokenut ja räväkkä Manta (Siiri Angerkoski). Manta pistää saman tien hihat heilumaan, mutta Aila ja Helvi pääsevät aloittamaan työt vasta illalla. Ällistys onkin suuri, kun kaikki kolme kohtaavat eteisessä illansuussa.

Matkalle lähdössä oleva toimittaja käskee nuoren harjoittelijan hakemaan matkalaukut kämpiltä, mutta tämä ottaa erehdyksessä Helvin ja Ailin laukut. Misut päättävät lopettaa kotiapulaisten larppaamisen ja antaa Mantan pitää homman. Lähdöstä ei kuitenkaan meinaa tulla oikein mitään, koska laukut ovat kadonneet. Siispä heidät majoitetaan jorkkien nurkkiin toistaiseksi. Laukkuhomman takia matkansa perunut toimittaja saapuu yöllä kotiin ja saa perinpohjaisen paskahalvauksen löytäessään kämpän täynnä vosuja.

Insinöörin rovasti-eno on tulossa aamulla kylään, minkä vuoksi mimmien läsnäolo on hieman kiusallista. Päätetään, että toimittaja esittää tyttöjen isää ja össön sössön, perus farssikohellusta. Kesken tämän vaivaannuttavan venkoilun Helvin (oikea) äiti pelmahtaa paikalle, ja sukelletaan vielä syvemmälle farssiin. Jossain tässä välissä insinööri on ehtinyt kosaista Helviä, maisteri puolestaan bustataan pussailemasta Ailaa.

Lopuksi lauletaan.



2/5, liikaa kohellusta. Onneksi kestikin vain tunnin.
Striimattavissa mikäli jostain syystä kiinnostaa.

[Separi ruispellossa]

Syyllisiäkö (1938)

Työläisfriidu Emmi (Kaisu Leppänen) deittailee lehtori Einolaa, mikä herättää paheksuntaa pikkukaupungissa. Molempien työvihollisetkin vittuilee, ettei tommosesta säätyjen välisestä hanuilusta mitään hyvää seuraa. Einolaa näyttelee Joel Rinne, jonka moni saattaa muistaa myöhemmästä komisario Palmun roolistaan.

Lehtori ja Emmi menevät kaupungille tanssimaan, mutta pahaa silmää tulee sekä hienostotansseissa että työväentalolla. Emmin karski duunariveli (Eino Kaipainen) on vaklannut heitä pitkin iltaa ja hankkiutuu juttusille lehtorin kanssa. Lehtori kieltäytyy lopettamasta heilastelua, ja tilanne meinaa mennä käsirysyksi. Kalabaliikista tulee kyttäjuttu, joka päätyy lehtiuutiseksi. En kyllä yhtään ymmärrä miksi, kun tappelu tosiaan jäi meinaamisen asteelle. Lehtori saa tarpeekseen kaikesta tästä draamasta ja lemppaa Emmin sitten kuitenkin.

Lehtori saa kenkää virastaan, koska kohu-uutinen on tahrannut koulun maineen. Emmi yrittää yhä vongata kyrpää ex-lehtorilta, mutta saa pakit. Vakoileva velipoika näkee Emmin poistuvan itkien Einolan kämpiltä, vetää vähän johtopäätöksiä ja käy kekluttamassa siskonsa oletetun häpäisijän hengiltä!

Käy ilmi että Emmin isä on joku muu kuin hän on luullut, ja veli onkin velipuoli. Muu perhe on tiennyt tämän jo aiemmin. Tätä tarjotaan syyksi siihen, että Emmi on taipuvainen sopimattomiin suhteisiin, kun avioton sekstailu on hänellä geeneissä Velipuoli tunnustaa käytöksensä johtuvan mustasukkaisuudesta, sillä hän on rakastunut siskopuoleensa. Suudellakin yrittää, mitä vittua.



1/5 ja jälleen osoitus siitä, että nuo höttöiset 30-luvun viihdeleffat ovat kestäneet aikaa paremmin kuin nämä tämmöiset kurttuotsaiset draamat. Hyvin raskasta katsottavaa. Tuota lopun insestitwistiä en kyllä osannut odottaa.

[Separi ruispellossa]

Pitikin mennä manaamaan niitä kevyitä höttöleffoja, koska tässä semmoinen sitten tulee oikein sotilas vitun farssin muodossa:

Rykmentin murheenkryyni (1938)

Alokas Aaltonen on laiskotteluun taipuvainen uuvatti, joka aiheuttaa kaikenlaista harmia esimiehilleen varuskunnassa. Häntä näyttelee Kaarlo "Siirin mies" Angerkoski, ja monet muutkin alokkaat ovat kolmekymppisen näköisiä ukkoja, kuten suomalaisissa armeijaleffoissa vissiin aina. Toinen joukkoon sopeutumaton erikoiskikkailija on paremmissa piireissä kasvanut maisteri Auermaa (Leo Lähteenmäki), joka tulee inttiin mukanaan mm. kuorma huonekaluja, koska luulee saavansa oman huoneen ja muuta erityiskohtelua. Varuskuntaympäristöstä huolimatta myös Siiri Angerkoski ja Ansa Ikonen on saatu kirjoitettua mukaan kasarmille pyörimään.

Juonesta on aika vähän rapsattavaa, koska sitä ei oikeastaan ole. Jäbät vaan tyrii kaiken mitä intissä pitäisi tehdä, ja sitten upseerit huutaa. Kapiaisten poissa ollessa Aaltonen ja kapteenin tytär (Ansa Ikonen) pelleilevät pukeutumalla näiden takkeihin. Nainen upseeripuvussa oli varmaan ratkiriemukasta 30-luvulla. Sitten paikalle pelmahtaa tietysti kenraali (Jalmari "Joelin veli" Rinne) ja tyyppien upseerilarppi aikaansaa paljon väärinkäsityksiä ja huutoa. Lopuksi jätkät kotiutuvat ja saavat persettä. Loppusteitmenttinä kehaistaan, miten hyvin työt luistaa, kun sai intissä ruista ranteeseen.

Tämä oli aikanaan SF:n menestynein elokuva, mikä kertoo vain sen, että kansan syvät rivit ovat olleet perseestä kautta aikojen.



Ei tämä ihan niin paska ollut kuin pelkäsin, mut tollanen oman aikansa Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Vaikka 2/5.
Jos olet tarpeeksi tyhmä hukkaamaan aikaasi sotilasfarssin parissa, niin Elonetissä onnistuu.