Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

Niskavuori taistelee (1957)

Jatkosota on meneillään, joten Niskavuoren tilaa pyöritetään naisväen ja palkollisten voimin. Matriarkkana toimii kasikymppinen vanhaemäntä Loviisa, jota näyttelee 53-vuotias Elsa Turakainen. Hänen miniällään Ilonalla (Mirjam Novero) on jatkuvasti kylmä rinki perseen alla, sillä hänen Aarne-miehensä sotii luutnanttina rintamalla. Niinhän siinä sitten käykin, että rovasti (Kaarlo Saarnio) tulee kylään huonojen uutisten kera. Isättömiksi jäävät Paavo (Martti Katajisto) ja Lilli (Leila Väyrynen).

Loviisaa tulee tapaamaan helsinkiläinen Juhani (Tauno Palo), jonka äiti on aikoinaan ollut piikana Niskavuoressa. Käy ilmi, että Loviisan miesvainaa on Juhanin isä, ja että hänen äitinsä on saanut ajolähdön Niskavuoresta tultuaan isännälle paksuksi! Juhani värvätään pehtooriksi tilalle (kts. oheinen kuva), sillä työmiehelle on tarvetta. Tämä aiheuttaa juoruilua kylillä, suojeluskunnan päällikkö (Kunto Karapää) jopa epäilee Juhania vihollisen desantiksi.

Aarnevainaan ex-vaimo Martta (Hillevi Lagerstam) pistäytyy kylässä rähjäämässä perintöasioista, puhumassa pahaa vainajasta ja mulkkuilemassa ylipäätään. Mukanaan hänellä on tohtorismiehensä Artturi, joka on vaimoaan sopuisampi ja hyväkäytöksisempi. Sehän onkin selvää, sillä häntä näyttelee itse Joel Rinne, jonka charmikkuus, komeus ja todennäköinen isomunaisuus tuli elokuvayleisölle päivänselväksi viimeistään 60-luvun alussa Komisario Palmu -filmatisointien myötä.

Nimismies (Hannes Veivo) käy nappaamassa Juhanin mukaansa, sillä tämä on kaiketi aseistakieltäytyjä tai muuten vaan livistänyt ilman henkkareita landelle. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan kovin suuri kelmi ole, sillä hänet vapautetaan heti kuulustelujen jälkeen. Huonoon kuntoon sairastunut Loviisa varmistaa, että Juhani saa laillisen osuutensa Niskavuoren omaisuudesta, ja päästää sen jälkeen kylmän pierun.



Niskavuori-filmeistä viimeinen ja mälsin. 1/5.

Striimi löytyy Elonetistä jos sellainen sattuu kiinnostamaan.

[Separi ruispellossa]

Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957)

Talonmies Pikkarainen (Armas Jokio) lukee muiniksina Talonmies-lehteä asunnossaan, mutta hänen kotirauhaansa rikkovat yläkerran bänditreenit. Pekka (Esa Pakarinen) ja Pätkä (Masa Niemi) siellä lätkyttävät jatsia. He nimittäin suunnittelevat esiintymiskiertuetta. Pikkarainen ilmestyy kaverusten ovelle metrisen halon kanssa hieman olemaan mieltä. Seuraavaksi sällit soittelevat kadulla nuorisolle, joka intoutuu tanssimaan. Joku viiksijorma (Rolf Sandqvist) laulaa mukana "hippaa ja hoppaa" -biisiä, joka tuohon aikaan on varmaankin luokiteltu rock-musiikiksi. Pikkarainen hätistelee teinit helvettiin luudalla.

Kiertue alkaa, mutta hankaluuksia tulee jo varhaisessa vaiheessa, kun Pekan ja Pätkän vuokraamasta autosta puhkeaa rengas. Pätkä pukeutuu seksikkääksi naiseksi saadakseen apua ohikulkijoilta, ja joku prätkä-äiä (Erkki Poikonen) tarttuukin syöttiin. Hän fiksaa renkaan ja saa palkinnoksi pusun vosu-Pätkältä. Rundi vie Turkuun, Tampereelle, Poriin ja ennen kaikkea monenlaisiin vaikeuksiin. Taikatemput menevät munilleen, reissu menee pahasti tappiolle ja kolariinkin joudutaan.

Kun jätkät palaavat Helsinkiin, heitä odottaa varsin vittuuntunut Justiina (Siiri Angerkoski) sekä kutsukirje kertausharjoituksiin. Siellä heidät määrätään sammakkomieskurssille, kunhan ensin on käyty läpi perushassuttelut terveystarkastuksessa ja kuntoradalla. Samassa joukkueessa spedeilee myös nuori Spede Pasanen. Harjoitellessaan sukeltamista merellä Pekka ja Pätkä pelastavat kalamertaan juuttuneen merenneidon (Sirkka-Liisa Wilén, kts. oheinen kuva), jonka kiikuttavat Pekan luokse kylpyammeeseen.

Justiina palaa kotiin ja saa paskahalvauksen kohdatessaan merenneidon. Hän hälyttää talonmies Pikkaraisen, joka myös laskee alleen ja hälyttää poliisin. Pekka ja Pätkä ovat tällä välin kasarmilla kuorimassa perunoita, sillä kersantti Saastamoinen (Pentti Viljanen) on vittuuntunut jätkien kikkailuun. Kun he sniikkaavat ulos perunateatterista, kämppä on tyhjä ja merenneito päätynyt vetonaulaksi Linnanmäelle. Missä lie Justiina.

Saastamoinen määrää Pekan laivaston edustajaksi nyrkkeilyotteluun, minkä toisena osapuolena on kunnon vitun mörssäri (Einari Ketola), joka pistää Pekan lisäksi tuomariakin turpaan. Lopulta kehässä on sähläämässä myös Pätkä, joka päätyy ottelun voittajaksi. Kertausharjoitus päättyy ja kaverukset pääsevät vapaalle jalalle. Kun he istuvat puistossa elvistelemässä vapaudellaan, kaksi pillun makuun päässyttä YK-sotilasta (Tommi Rinne ja Mikko Niskanen) kolkkaavat heidät, vaihtavat omat sotilasvaatteensa Pekan ja Pätkän ylle ja muiluttavat heidät lennolle kohti Suezia, missä seuraavat YK-hommat odottavat.



Oli tää Puupääleffojen paremmasta päästä. 3/5. Loppukohtauksessa pedattiin sarjan seuraavaa elokuvaa Pekka ja Pätkä Suezilla (1958).

Tämänkin voi katsoa Elonetissä.

[Separi ruispellossa]

Äidittömät (1958)

Gloria (Maikki Länsiö) on kertakaikkisen heitukkamainen suttura, joka työskentelee professori Derek Wytyckyn (Leo Riuttu) ja tämän pojan Hansin (Pentti Siimes) kotiapulaisena. Isä ja poika ovat molemmat hurahtaneet intialaisiin rakkausrunoihin, joita tankkaavat yötä päivää niin keskittyneesti, etteivät ole edes huomanneet, että perheen äiti Simone on jossain välissä lähtenyt lätkimään. Matkoihinsa lähtee myös Gloria, joka ei enää jaksa katsella tohelokaksikon perään.

Hans bongaa ilmoituksen aviohommiin erikoistuneesta etsivätoimistosta ja usuttaa Derekin ottamaan dekkareihin yhteyttä. Madamoiselle Catherine Anacondaksi esittäytyvä etsivä (Ansa Ikonen) saapuu paikalle selvittämään kadonneen muorin arvoitusta. Anaconda vie Wytyckyt etsintäkierrokselle kaupungin menomestoihin. Kulttuuririentojen jälkeen mennään tanssiravintolaan, missä pönöttää sattumalta myös Gloria heilansa Leffin (Heikki Savolainen) kanssa.

Derek lepertelee lemmen sanoja Anacondalle, mutta tämä ilmoittaa olevansa naimisissa. Seuraavaksi Hans koettaa vikistä Anacondalta säälipillua (kts. oheinen kuva), minkä jälkeen vielä Glorian poikaystäväkin kokeilee onneaan. Leff onnistuu kolmikosta parhaiten ja pääsee tanssilattian kautta saatille. Tämä pöyristyttää Gloriaa, joka ainoana on tunnistanut Anacondan. Todellisuudessahan Anaconda on nimittäin äiti-Simone itse, mutta sekä isä että poika ovat niin vitun tyhmiä, etteivät tunnista perheenjäsentään.

Tavalliseen ulkoasuunsa palannut Simone ilmestyy takaisin kotiin, mutta Derekillä ja Hansilla on taas päät niin syvällä omissa perseissään, etteivät he aluksi huomaa koko asiaa. Simone kertoo olleensa sukuloimassa ja jättäneensä lähtiessään kirjeenkin, mutta eiväthän nuo latvakakkoset mitään kirjettä huomanneet. Myös Gloria palaa mestoille ja raivoaa Simonelle Leffin rosvoamisesta. Vasta tässä vaiheessa ukot tajuavat Anacondan olleen Simone. Huonekalu-ukot hakevat kämpästä leposohvan pois, ja sen mukana kuorma-auton lavalle päätyy myös Gloria. Leff jahtaa kuorma-autoa vilkutellen autonsa ikkunasta, asuntovaunu perässä.



1/5 mitä helvettiä

[Separi ruispellossa]

Kahden ladun poikki (1958)

Ollaan 1800-luvulla. Markku (Ekke Hämäläinen) vie Annaa (Anneli Sauli) reellä joihinkin hääjuhliin ja vonkaa täysillä. Perillä Markku kuitenkin tanssittaa jotain muuta mimsyä, mistä Anna ottaa itseensä. Paluumatka sujuukin jäyhän hiljaisuuden merkeissä. Kekkereissä Annaan on iskenyt silmänsä Hiirenloukun tilan isäntä Tuomas (Eino Kaipainen), joka ilmestyykin jonkin ajan päästä kysäisemään Annan kättä. Anna ryhtyy rikkaan mutta reilusti vanhemman miehen rouvaksi.

Hiirenloukun tilalla puhaltavat uudet tuulet, kun Anna tarttuu ruoriin. Vuosisatoja rauhassa kasvanut metsä pistetään rahoiksi, mikä tarkoittaa sitä, että tilalle ilmestyy lauma tukkijätkiä hommiin. Tukkijullit (mm. Armas Jokio, Heimo Lepistö ja Matti Kuusla) kisuttelevat tietysti piikatyttöjä, paitsi porukan retein elvistelijä Humu (Tapio Rautavaara), joka alkaa flirttailla Annalle aina kun Tuomaksen silmä välttää. Lemmettömässä järkiavioliitossa elävä Anna lankeaakin laulavan tukkijätkän pauloihin aika vähällä yrittämisellä.

Tukkihuligaanit ovat muun sikailunsa lomassa myös pistäneet paikallisten viinanpolttajien tislausvehkeet paskaksi ja pöllineet viinat. Tästä seuraa kylätansseissa joukkotappelu, jonka riuskat tukkilaiset voittavat. Humu vitun sika vonkaa persettä myös Hukarinperän tyttäreltä (Sinikka Juutinen, kts. oheinen kuva), mutta heti Hiirenloukkuun palattuaan ui Annan liiveihin. Humun ja Annan salaköyrintä jatkuu, ja Tuomas alkaa aivan aiheellisesti epäillä jotain olevan meneillään.

Annan äiti (Tyyne Haarla) varoittaa tytärtään tukkilaisista ja kertoo kuulleensa Humun säpinöistä Hukarinperän tytön kanssa. Annalla tulee suru puseroon tästä kuullessaan, eikä asiaa oikein auta sekään, että Anna on perkele raskaana Humulle! Petoksesta jyvälle päässyt Tuomas on jo kirves ojossa ryhtymässä vaimontappohommiin, mutta tulipalo keskeyttää rojektin. Kaaoksen keskellä Anna synnyttää poikavauvan, joka kuolee. Tuomas potee morkkista kaikesta ja hoivaa Annaa minkä kykenee. Pariskunta löytää yhteisen sävelen ja katsoo yhdessä valoisampaan tulevaisuuteen.



Kerrankin tukkijätkät oli kuvattu kunnon sikoina eikä romanttisina sankareina. Oli tää kyllä silti ihan paska.

1/5

[Separi ruispellossa]

Pekka ja Pätkä Suezilla (1958)

Elokuva alkaa siitä mihin edellinen Puupääleffa päättyi, elikkäs Pekka (Esa Pakarinen) ja Pätkä (Masa Niemi) päätyvät kolkattuina sotilaslentskarin kyytiin, sillä kaksi YK-sotilasta (Tommi Rinne ja Mikko Niskanen) päättivät reissun sijaan jäädä Helsinkiin vonkaamaan kahta vosua (Raili Kuusisto ja Leena Pulkkinen). Perillä Suezilla Pekan ja Pätkän ottaa komentoonsa vääpeli Pippurinen (Kauko Kokkonen), vaikka jätkät yrittävät selittää etteivät ole mitään YK-jormia.

Kaksikko käsketään vartioon, missä heidät kolkataan jälleen ja viedään rosvopäällikkö Jussufin (Veikko Linna) vangeiksi. Heidän lisäkseen vankina on myös kalifin tytär Suleima (Assi Nortia), jonka avulla Pekka ja Pätkä pakenevat telttavankilastaan ja tykittelevät Jeepillä karkuun. Kelmit tulevat kannoilla tukikohtaan, mutta suomipojat pelottelevat beduiinit matkoihinsa mm. poksauttelemalla purkkapalloja. Vääpeli vaikuttuu Pekan ja Pätkän kyvyistä, joten hän määrää heidät seuraavaksi vakoilemaan sheikki Alia.

Sällit naamioituvat kameliksi (kts. oheinen kuva), jota Suleima taluttaa halki kaupungin. Jostain itselleni epäselvästä syystä P&P ryhtyvät esittämään torilla taikatemppuja, minkä aikana Suleima kidnapataan uudestaan. Sankarimme sniikkaavat perässä johonkin palatsiin, missä majailee itse sheikki Ali (Heikki Savolainen). Pekka ja Pätkä onnistuvat vapauttamaan Suleiman ja palaamaan kamelipuvussaan tukikohtaan, rosvojengi jälleen kannoillaan.

Tällä välin Suleima on lähtenyt omille teilleen ja päässyt kotiin. Hänen isänsä, kalifi Abu (Uuno Montonen) palkitsee Pekan ja Pätkän antamalla heille taikalampun, jonka henki (Pentti Irjala) suo heille kolme toivetta. Jätkäthän tietysti toivovat lisää toiveita, joita käyttävät saadakseen mm. Suleiman ja puolet valtakunnasta. Pekka möläyttää vahingossa toivovansa paikalle Justiinan (Siiri Angerkoski), joka pistää kaulimen heilumaan ja sapeliukot kuriin. Viimeisellä, Justiinan esittämällä toiveella singahdetaan takaisin Helsinkiin mattopyykille.



2/5.

Aikalaislehdistö vittuili mm. siitä, että oli isolla rahalla matkustettu etelään kuvaamaan tällaista höttöä. Siinä sai kriitikko pitkän nenän, sillä aavikkohommat oli todellisuudessa kuvattu jollain vantaalaisella hiekkakuopalla.

Sarjan aiempien osien tavoin myös tämän voi katsoa Elonetissä.

[Separi ruispellossa]

Rykmentin murheenkryyni (1938) oli jonkun mielestä niin kova raina, että sille tarvittiin jatko-osa 20 vuotta myöhemmin:

Murheenkryynin poika (1958)

Heikki Aaltonen (Veikko Sinisalo) soittelee rannalla haitaria ja laulaa sussulleen Helville (Maija Karhi). Helvillä on söpö kissa sylissä. Tunnelma on haikea, sillä Heikki on lähdössä vuodeksi inttiin. Heikin äiti Mimmi (Siiri Angerkoski) ja isä, OG murheenkryyni Hemminki (Uljas Kandolin) tsemppaavat poikaansa ja kertovat anekdootteja ajalta, jolloin Hemminki oli sotaväessä ja Mimmi töissä sotilaskodissa. Hemmingin alkuperäinen näyttelijä Kaarlo Angerkoski ei päässyt osallistumaan jatko-osan kuvauksiin, sillä hän oli puskenut horsmaa vuodesta 39 lähtien.

Heikin astuttua palvelukseen Mimmi lähettää eversti Rantalalle (Helge Herala) kirjeen, jossa pyytää poikaansa kohdeltavan silkkihansikkain. Everstiä pyyntö naurattaa, joten hän soittaa vääpelille (Heimo Lepistö) ja pyytää tätä selvittämään, että mikä vitun Aaltonen tää tämmönen on. Sattumalta palvelukseen on astunut toinenkin Heikki Aaltonen (Veijo "Pelle Hermanni" Pasanen), joka on täysi uuvatti eikä osaa mitään. Tämä aiheuttaa kaikenlaisia sekaannuksia tietenkin.

Helvi on hakeutunut kotitalouskouluun samalle paikkakunnalle, missä Heikki palvelee. Siellä hän kuulee kyherö-Heikin edesottamuksista ja vasikoi niistä Mimmille ja Hemmingille. Isäukko kirjoittaa kenraalille (Toivo Lahti), joka muistaa OG murheenkryynin hyvin ja lähtee selvittämään, että mikä vitun Aaltonen tää tämmönen on. Kenraali selvittääkin nopeasti, että oikea Aaltonen on jämpti sotilas toisin kuin kyherö-Aaltonen.

Everstin rouva Sylvi (Marja Korhonen) ryhtyy parittamaan salskeaa Heikkiä kotiapulaiselleen Annille (Ritva Valkama), koska niinhän armeijassa aina käy. Anni hieroo tuttavuutta, rämpyttää mandoliinia ja laulaa. Heikkiä ei kuitenkaan oikein tämä naittaminen kiinnosta, sillä hän on kuullut Helvin opiskelevan lähistöllä. Hän livistää salaa ulos kasarmilta kosiomatkalle, mutta jää kiinni korpraali Aitaselle (Vili Auvinen) ja joutuu putkaan.

En vittu tiiä miks eversti on muka kutsunut Heikin vanhemmat kylään luokseen, mutta he nyt joka tapauksessa ilmestyvät kasarmille pyörimään. Hemminki hankkiutuu useisiin hankaluuksiin, ihan niin kuin silloin ennen vanhaan. Poikaansa Hemminki ja Mimmi eivät pääse tapaamaan, hän kun tosiaan on putkassa. Hemminki ei luovuta, vaan pukeutuu everstiksi ja lähtee yön selkään etsimään tuloksetta Heikkiä.

Yöjuoksulta palatessaan feikkieversti koputtelee Annin hereille (kts. oheinen kuva) päästäkseen takaisin oikean everstin taloon. Annin lisäksi heräävät myös Sylvi ja Mimmi, joista jälkimmäinen ei tunnista miestään, vaan jahtaa Hemminkiä sapelin kanssa! Samaan aikaan oikea eversti palaa kotiin, mistä syntyy takaa-ajotilanne. Hemminki joutuu putkaan, kuten myös miekan kanssa sekoileva Mimmi. Kaltereiden takana he kohtaavat poikansa, ja perhe on koossa taas! Aamulla kenraali tulee katsomaan, että mitä vittua nyt taas.



Tää oli jopa sotilasfarssien mittapuulla erittäin sakiaa paskaa. Hauskaa nähdä Veijo Pasanen ja Ritva Valkama nuorina, mutta mikään muu ei ollut hauskaa. Harvoin on 78 minuuttia tuntunut näin vitun pitkältä ajalta.

0/5

[Separi ruispellossa]

Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958)

Lelutehtailija Walfrid Lillukka (Uuno Montonen) on potkaissut tyhjää, ja hänen ahneet sukulaisensa odottavat perinnönjakoa kuola suupielessä. He saavat kuitenkin pitkän nenän, sillä Lillukka testamenttaa koko paskan Pekka Puupäälle (Esa Pakarinen), johon oli mieltynyt elokuvien ja sarjisten perusteella. Leskelleen Gunillalle (Elsa Turakainen) vainaja jättää testamentissa vain vinkin, että Pekan ystävä Pätkä (Masa Niemi) on sinkkumies, ja että Gunilla voi vaikka pokata Pätkän, niin saadaan "vahinko kiertämään".

Pekka ja Pätkä ovat jälleen joutuneet valtavan tiskivuoren ääreen, mutta sössivät homman perusteellisesti. Pekka piiloutuu komeroon vaimoltaan Justiinalta (Siiri Angerkoski) välttääkseen tämän raivon, ja Pätkä valehtelee Justiinalle Pekan kuolleen. Spiritismi-istuntokin järjestetään, jotta itkuinen Justiina saa yhteyden vainajaan. Kun jekku paljastuu, jätkät saavat kyytiä. Eikä pelkästään Justiinalta, vaan myös talonmies Pikkarainen (Armas Jokio) mätkii Pätkää mattopiiskalla.

Tieto Lillukan perinnöstä saapuu kirjeitse. Pekka perii lelutehtaan ja värvää Pätkän apulaisjohtajaksi. Konttoripäällikön (Heikki Savolainen) tilalle palkataan talonmies Pikkarainen, joka puolestaan rekrytoi uuden sihteerin. Valituksi tulee Inga (Leena Pulkkinen), joka on Lillukan tytär ja hakenut paikkaa nilkin sulhasensa Viljon (Tauno Söder) aloitteesta päästäkseen sisäpiiriin juonimaan. Gunilla ryhtyy kuin ryhtyykin piirittämään Pätkää (kts. oheinen promokuva), vaikka testamentissa esitetty kehotus toimia näin olikin vittuilua.

Pätkä ahdistuu Gunillan lääpinnästä ja pakenee Helsingistä. Pekka lähtee perään vainukoiran ja uuden juoksupojan, Pisamanaaman (Harri Turunen) kanssa. Pätkä löytyy laulavien tukkijätkien kämpältä, minne hän on pestautunut kokiksi. Myös morsiamensa menettänyt komia merkonomi Timo (Heikki Heino) on paennut akkahommia tukkihommiin, joten Pekka ja Pätkä päättävät parittaa hänet Ingalle. Inga nimittäin on hylännyt Viljon ja rötösaikeet.

Ingan veli Victor (Juhani Kumpulainen) puolestaan on yhä ahne mulkku. Hän murtautuu lelutehtaan konttoriin varastamaan lelujen piirustuksia, mutta neuvokas Pisamanaama säikyttää hänet matkoihinsa pukeutumalla avaruusmieheksi. Pekka lahjoittaa tehtaan orpokotisäätiölle varmistettuaan ensin, etteivät Inga, Pisamanaama ja Helsinkiin muuttanut Timo joudu kortistoon. Timo ja Inga menevät naimisiin, totta kai. Pekka ja Pätkä palaavat tiskivuoren ääreen Justiinan dominanssin alaisuuteen.



Perus Puupää, vaikka 2/5.

Tämän voi katsoa Elonetissä kuten edeltäjänsäkin.

[Separi ruispellossa]

Autuas eversti (1958)

Eversti von Haestman on eläkeikäinen käyrä, joka muistelee nuoruutensa urotöitä ja pillujuttuja. Sekä nuorta että vanhaa Haestmania näyttelee 27-vuotias Pentti Siimes, tekoviiksien väri vain vaihtelee. Vanhan everstin talo on täynnä jälkikasvua, en ees jaksa laskee montako noita lastenlapsia temmeltää tossa. On siinä everstin tyttärillä (Maikki Länsiö ja Marja Korhonen) ollu vitut lujilla. Vanhin lapsenlapsista on Senja (Anneli Sauli), joka seurustelee nuoren vänrikki Hansin (Martti Romppainen) kanssa.

Eversti sairastelee. Sukulaiset luulevat hänen kuolleen ja pistävät arkkuunkin, mutta siellä köllötellessään hän herää ja lähtee livohkaan. Muistelot nuoruuden sussusta Ameliesta (Hillevi Lagerstam) ovat jääneet vaivaamaan sen verran, että eversti vetää juhlapuvun niskaan ja lähtee koluamaan vanhoja mestoja siinä toivossa, että kohtaisi jälleen Amelien. Hän päätyy joihinkin naamiaiskekkereihin tanssimaan seksikkään hempukan (Leni Katajakoski) kanssa, mutta Amelie jää löytymättä. Tällä välin kotosalla vävypojat (Ekke Hämäläinen ja Esko Mannermaa) ovat vetäneet lörvät ja ihmetelleet tyhjää arkkua.

Korpsen puuttumisen huomaa myös Senja, joka kertoo ilouutisen muulle talonväelle. Tieto kuoleman perumisesta ei kuitenkaan saavuta Senjan heilaa Hansia, joka pyörtyy kohdatessaan everstin metsätiellä. Kuolinilmoitus on ehtinyt lehteen, josta leski-Amelie bongaa sen ja yrittää ottaa yhteyttä Haestmaniin spiritismin keinoin. Samaan aikaan kun Amelie tekee näitä poppakonsteja ystävättärensä Josephinen (Saara Ranin) kanssa, eversti kapuaa ilmielävänä hänen parvekkeensa kaiteen yli ruusupuskan kanssa. Taas pyörtyillään.

Eversti ja Amelie lähtevät yhdessä minne lie. Molempien sukulaiset jahtaavat kadonneita vanhuksia kuumeisesti. Lopulta rakastavaiset löytyvät tanssimasta saman hotellin tanssisalista kuin silloin aikoinaan. Amelien vävypojat (Tarmo Manni ja Kosti Klemelä) ovat lyöttäytyneet everstin vävyjen seuraan, ja nämä neljä vaativat porukalla, että vanhukset palaavat koteihinsa lepäilemään. Eversti ei junnuja tottele, vaan ilmoittaa menevänsä Amelien kanssa naimisiin. Vastaavia suunnitelmia taitaa olla myös Senjalla ja Hansilla (kts. oheinen kuva).



Spiritismi lienee ollut kovassa huudossa v. 1958, kun sitä on harjoitettu nyt kahdessa perättäisessä elokuvassa.

Nykysilmin hieman kummastuttaa, miten näissä leffoissa kuusikymppiset ihmiset kuvataan täysin holhouksenalaisiksi hourailijoiksi.

Mukavan lyhyt leffa (66 min), eikä tarina olisi yhtään tuon pidemmälle kantanutkaan. 2/5.

[Separi ruispellossa]

Pieni luutatyttö (1958)

Pikku Ilona ja hänen karitsansa -elokuvasta (1957) tuttu Riitta Hämäläinen on tälläkin kertaa kovaosainen pikkutyttö suurine silmineen. Hän on Liisa, joka elää juopon isäpuolensa Antin (Matti Lehtelä) kanssa, koska äiti on kuollut. Ryyppäämisen ja kiukuttelun lomassa Antti valmistaa paskoja luutia, joita lähettää Liisan myymään kaupunkiin. Matkarahaa ei ole tietenkään, joten Liisa matkustaa jäniksenä tavarajunassa. Siellä hän tutustuu hyväsydämiseen Maailman-Petteriin (Leo Lähteenmäki), joka on juuri päässyt linnasta. Petteri ostaa säälistä luudan.

Antti vaatii luudista pöyristyttävän korkeaa hintaa, joten kauppa ei oikein käy Helsingissäkään. Liisa saa kuitenkin myytyä yhden niistä jollekin avoautoukolle (Börje Lampenius) ja kaksi limaiselle pedari-Juliukselle (Oiva Sala), joka yrittää houkutella Liisan mukaansa kaupanpäälliseksi. Konstaapeli Rinne (Kauko Kokkonen) ehtii kuitenkin väliin. Torilla Liisa myy luudan kukkakauppiaas Emmalle (Siiri Angerkoski), joka osoittautuu Juliuksen vaimoksi. Julius yrittää Liisan pöksyyn toistamiseen, mutta tällä kertaa yrityksen torppaa Emma.

Ovelta ovelle luutia kaupustellessaan Liisa tutustuu Anitaan (Nelly Lovén), joka on ehta huora. Luutakaupat herttaisen Liisan kanssa syöksevät Anitan morkkikseen syntisestä elämästään. Liisa jatkaa kaupusteluaan, ja jostain hänen seurakseen ilmestyy myös komea saksanpaimenkoira Musti (kts. oheinen kuva). Liisa ja Musti saavat yösijan Koskisten perheestä (Uljas Kandolin, Aino Lehtimäki ja jotain muksuja), jotka myös ostavat luudan.

Jostain itselleni epäselvästä syystä Liisa sniikkaa random talon kellariin, mistä löytää rosvokoplan (Ilmari Tähtelä, Yrjö Tähtelä ja Leo Jokela) tekemässä rosvohommia. Jokelahan esiintyi myöhemmin myös etsivä Kokkina erinomaisissa Komisario Palmu -filmatisoinneissa. Liisa ja Musti hätistelevät nuorisorikolliset matkoihinsa. Samaan aikaan toisaalla kyybelit jahtaavat Maailman-Petteriä epäiltynä kassakaappimurrosta.

Liisa tulee kusetetuksi luutakaupoissa ja laskee rahojaan puistonpenkillä, kun leso prätkäjätkä (Pertti Roisko) rosvoaa yhden Liisalta pudonneista seteleistä. Maailman-Petteri ilmestyy paikalle ja heittää motoristin jorpakkoon pääkallokypärineen kaikkineen! Myös konstaapeli Rinne saapuu hämmästelemään älämölöä ja ottaa koko lössin mukaansa. Pärinäpoika palauttaa Liisan setelin ja Petteri osoittautuu syyttömäksi kilikalikeikkaan, sillä Liisa todistaa hänen olleen tuolloin toisaalla.

Rinne vie Liisan tapaamaan vaimoaan (Sointu Kouvo), sillä Rinteet ovat pitkään yrittäneet saada lasta tuloksetta. Liisa saa kodin heidän luotaan, Petteri puolestaan palkataan talonmieheksi heidän taloyhtiöönsä, joten hän voi jättää ajelehtivan elämän taakseen. Koiro jolkottelee messissä tyytyväisen näköisenä.



Moralisoiva lastenleffa, mut ihan asiallisesti toteutettu sellainen. 3/5. Pari kohtausta vaikutti vähän täytemateriaalilta, enkä niitä jaksanut siksi rapsatakaan.

Riitta Hämäläisen leffaura loppui tähän. Hän kuoli kolmekymppisenä asuessaan Hollannissa.

[Separi ruispellossa]

Verta käsissämme (1958)

Kapteeni Aaltona (Jussi Jurkka) jää neuvostosotilaiden vangiksi sodan melskeissä. Vuosia myöhemmin hän palaa Suomeen ja etsii käsiinsä entisen komentajansa Bergasin (Tauno Palo), joka on menestyvä bisnesjehu. Bergas palkkaa Aaltonan firmaansa suhdannetarkkailijaksi. Saman firman palveluksessa työskentelee myös Hietari (Kaarlo Halttunen), joka myöskin soti Aaltonan ja Bergasin komppaniassa aikoinaan.

Aaltona vierailee Bergasin polleassa kotitalossa ja tutustuu tämän nuoreen palkintovaimoon Astridiin (Elina Pohjanpää) ja koppavaan poikaan Rauliin (Pentti Siimes), joka lienee suunnilleen saman ikäinen kuin äitipuolensa. Astrid ryhtyy vokottelemaan Aaltonaa, minkä huomaa myös Raul. Aaltona tarttuu syöttiin ja ryhtyy köyrimään pomonsa rouvaa jokaisen tilaisuuden tullen (kts. oheinen kuva). Kahdenkeskinen viikko maallakin vietetään.

Kaahatessaan Astridin hienolla avoautolla Aaltona ajaa päin pikkupoikaa (Pertti Åkerberg), joka kuolee. Astrid ja Aaltona lemppaavat ruumiin jonnekin pöpelikköön, jotteivat jäisi kiinni. Tästä seuraa molemmille hieman tunnontuskia jälkeenpäin, kuinka ollakaan. Pojan kuolemasta syyt niskoilleen saa alueella liikkunut vankikarkuri (Valle Vanhatalo). Astrid tenuttelee taide jorman (Mikko Niskanen) ja kreisin runoilijan (Tarmo Manni) kanssa, mutta rötös ei ota unohtuakseen.

Raul himoitsee äitipuoltaan ja yrittää väkisin tämän aamutakin alle. Väliin ehtii Aaltona, joka ottaa wannabe-raiskarin kanssa pienet pystypainit ja pyssyleikit. Aaltona tuumaa kokeneensa tarpeeksi draamaa yhden kesän tarpeisiin, joten hän kehottaa Bergasia matkustamaan vaimonsa kanssa vähän ulkomaille tuulettumaan. Näiden poissa ollessa Aaltona suunnittelee losauttavansa itseään pistoolilla kuuppaan, mutta päätyykin menemään poliisiasemalle tunnustamaan yliajon.



Eipä ollu kummonen. 1/5.

Jos silti haluat nähdä tämän, niin se onnistuu Elonetissä.

[Separi ruispellossa]

Tuntemattoman sotilaan (1955) menestyksen innoittamama Edvin Laine päätti filmatisoida lisääkin sotajuttuja:

Sven Tuuva (1958)

Ollaan 1800-luvun Ruotsi-Suomessa. Nuori ja helvetin tyhmä Sven Tuuva (Veikko Sinisalo) on kotitilansa töissä lähinnä tiellä, joten isäukko (Edvin Laine) päästää pojan pestautumaan sotaväkeen. Sven onkin pitkään kärttänyt armeijaan pääsyä, sillä hän on kuunnellut muna pystyssä kersantti-isukin juttuja edellisestä sodasta. Idea värväytymisestä on kaikkien mielestä aivan paska. Svenin veljet (Usko Kantola, Kosti Klemelä ja Leevi Linko) ja hänen ihastuksensa Kaarina (Salme Karppinen) pitävät wannabe-solttua pilkkanaan.

Kapteeni Duncker (Kauko Helovirta) suostuu hetken epäröityään värväämään Svenin. Korpraali Örn (Aarne Laine) kouluttaa latvakakkoselle sotilaan perusjutut, mikä ei ole aivan helppo homma. Sven luulee saavansa Kaarinan nyt kun on hieno töyhtöhattu ja kaikki, mutta Kaarinapa hanuileekin jonkun Antin (Martti Romppanen) kanssa. Pian Sven saa suurempiakin huolenaiheita, sillä sota syttyy. Hänet pistetään rintamalle kuormarengiksi.

Kaljapurkin kyljestä tuttu kenraali Sandels (Leif Wager) käskee kapteeni Dunckerin keikata venäläisten ruokakuorma. Duncker ottaa Svenin mukaansa ryöstöretkelle, sillä täyspäiset sotilaat ovat käyneet vähiin. Sven pärjää reissulla odotettua paremmin, pelastaa jopa Dunckerin hengen. Ryöstösaalis sisältää mm. viinaa, jota Sven ei ole ennen juonut. Ensikännit lähtevät hieman lapasista, Sven ryhtyy rähisemään ja päätyy kapteenin puhutteluun.

Duncker pistäytyy Tukholmassa moikkaamassa kuningasta (Leevi Kuuranne) ja pyytämässä tältä apujoukkoja. Luulisi, että tuollaisia visiittejä tekisivät hieman kapteenia korkeammat upseerit, mutta mitäs minä mistään tiiän. Apuja ei heru, mutta lohdutuspalkintona Duncker saa ylennyksen majuriksi. Rintamalla venäläinen eversti (Mikko Sergejeff) seurueineen yrittää valkoinen lippu ojossa muodostaa neuvotteluyhteyttä kenraali Sandelsin kanssa, mutta Sven sattuu väliin. Hän uhkailee aseettomia neuvottelijoita kiväärillään, samaan aikaan paskalla kyykkien! Tätä pidetään hieman epäkunnioittavana käytöksenä, mistä tulee sanomista jälkeenpäin.

Sota alkaa mennä munilleen, joten Svenin posse joutuu perääntymään. Venäläisjoukot hyökkäävät sillalle ennen kuin töyhtöhatut ehtivät tuhota sitä, joten sillasta muodostuu taistelutanner (kts. oheinen kuva). Korpraali Örn kaatuu, mistä Sven sydämistyy ja menee yksinään ramboilemaan ylivoimaa vastaan. Siinä ei käy hyvin, RIP. Hänen sooloilunsa on kuitenkin onnistunut viivyttämään vihulaisen hyökkäystä sen verran, että apujoukot ehtivät mestoille. Venäläiset ajetaan matkoihinsa ja Sven saa sankarivainajan kohtelun.



En tiedä yritettiinkö tässä vedota suomalaisten mieltymykseen antisankareita kohtaan vai mimmonen homma, mutta täytenä idioottina esitetty Sven ei onnistunut voittamaan ainakaan itseäni puolelleen. Karskisti kiroileva Örn oli ihan siisti hahmo.

2/5. Toinen piste lähinnä vaivannäöstä, koska olihan tää isolla lössillä ja varmaan isolla rahallakin tehty kunnianhimoinen tekele.

Katso Elonetistä jos haluat. Itse en aio katsoa toista kertaa.

[Separi ruispellossa]

Kovaa peliä Pohjolassa (1959)

Max Östermalm (Tauno Palo) on bisnesmies, naistenmies ja siinä määrin mulkku mies, että kusee silmään konsuli Hansenia (Kaarlo Halttunen), jonka kanssa hänellä on yhteisiä rötöskuvioita liittyen vakoiluhommiin. Hansenin kätyrit ovat Östermalmin kannoilla, joten häntä alkaa hieman jänskättää. Huoltoasemalla työskentelevä Kari Kivi on kovasti Östermalmin näköinen, mikä ei ole ihme, sillä myös häntä näyttelee Tauno Palo. Siispä Östermalm tarjoaa Kivelle neljä miljoonaa markkaa siitä, että Kivi esiintyy hänenä viikon ajan.

Hansen lähettää sihteerinsä Lea Westerholmin (Teija Sopanen) viettelemään ja listimään Östermalmiksi luulemansa Kiven (kts. oheinen kuva), mutta Kivipä väistää sekä myrkyn että luodin ja varastaa vielä suudelman kaupan päälle. Illan päätteeksi Westerholm onkin jo vaihtanut puolta. Isännälle tarkoitetun myrkkydrinksun vetäisee kitusiinsa janoinen hovimestari (Heikki Savolainen), joka päätyy sairastuvalle korisemaan. Hansen juonii tuuraavaksi hovimestariksi oman palkollisensa Arpinaaman (Oke Tuuri), jolla tietysti on pahat mielessään.

Kivi ottaa ilon irti Östermalmina esiintymisestä mm. köyrimällä tämän heilaa Lilly Lindeniä (Gunvor Sandkvist). Vosun poistuttua feikkihovimestari yrittää pistää Kiven kylmäksi veitsihyökkäyksellä, mutta Kivi pääsee niskan päälle. Tilanteen jälkipyykkiä saapuu ihmettelemään myös Kiven ystävä ja huoltsikan omistaja Kalle Lehtonen (Hannes Häyrinen). Lehtonen on Kivelle avuksi myöhemmin, kun Hansenin miehet ovat jälleen pahanteossa. Kivi, Lehtonen ja sihteeri Westerholm muodostavat kolmen koplan. Siinä sivussa Lehtonen vonkaa vittua Östermalmin seksikkäältä sisäköltä (Anja Hatakka).

Vakoilukuvioiden iso kiho "vaitelias mies" paljastuu Östermalmin serkuksi Rafu Adleriksi (Arvo Lehesmaa), joka erinäisten käänteiden päätteeksi ampuu oikean Östermalmin ja lavastaa syylliseksi feikki-Östermalmin elikkäs Kiven. Kivi onnistuu livistämään kyttien kynsistä ja etsii käsiinsä Hansenin, jota Rafu onkin juuri uhittelemassa pyssyineen. Lilly ampuu Rafun hetkeä ennen kuin poliisit rynnivät mestoille ottamaan kelmit kiinni. Komisario Holopainen (Eino Kaipainen) nostelee maljaa Kiven kanssa, jolle Östermalm on testamentannut omaisuutensa. Kivi saa Lea Westerholmilta persettä.



Juonenkäänteitä oli aivan liikaa eikä tarina ollut uskottavaa lähelläkään, mutta tykkäsin silti. Gangstereita, misuja, 50-luvun Helsinkiä ja aikansa kovimman pään näyttelijöitä. 4/5! Kriitikot eivät tykänneet yhtään, mutta heiltä ei nyt kysytä.

Oman mielipiteesi voit muodostaa esim. katsomalla tämän Elonetistä.

Oma ikäluokkani muistanee Teija Sopasen parhaiten ysärillä pyörineestä Teijan keittiössä -ohjelmasta. Vielä vanhemmat käyrät saattavat muistaa hänet TV1:n pitkäaikaisena kuuluttajana.

[Separi ruispellossa]

Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959)

Nyt on menty ihan Espanjaan asti kuvaamaan! Kapteeni Kaarna (Helge Herala) ja luutnantti Honka (Tommi Rinne) saapuvat Malagaan senjoriittoja tsekkailemaan. Samassa hotellissa on myös rahanväärentäjä Soto (Ture Junttu) sekä hänen koplansa (Åke Lindman, Heimo Lepistö, Tauno Söder ja Issi Schaibel). Sotolla on hallussaan Hitlerin teettämät painolaatat, joilla voi valmistaa feikkejä sadan dollarin seteleitä! Kelmit pähkäilevät missä suorittaisivat paino-operaation, päätyen lopulta valitsemaan Suomen. Soto onkin laattoineen samassa paluukoneessa Hongan ja Kaarnan kanssa.

Soton koplan maine on myös Suomen viranomaisten tiedossa, joten heidän laukkunsa syynätään tullissa huolellisesti. Sotopa onkin ovelana miehenä vaihtanut laukkunsa salaa päikseen Kaarnan laukun kanssa, joten Kaarna tietämättään salakuljettaa laatat maahan. Ryökäleet tietysti seuraavat kaveruksia saadakseen laatat takaisin. Apuna tässä käytetään strippari Mimiä (Marjatta Kallio), jonka pauloihin Kaarna lankeaakin kyselemättä. Kaarnan kämpillä Mimi ujuttaa unilääkettä Kaarnan juomaan, mutta hörppääkin sen itse, sillä Kaarna on haistanut palaneen käryä ja vaihtanut lasit.

Seuraavana päivänä rosmot yrittävät saada laatat haltuunsa suoremmin konstein, murtautumalla Kaarnan kotiin. Vastassapa onkin Honka pistoolin kanssa! Hän käskee kelmejä siivoamaan koko kämpän viimeisen päälle ennen kuin päästää heidät poistumaan. Oppivatpahan olemaan, saatana. Tai siis eivät opi, vaan murtautuvat asuntoon uudelleen sillä välin, kun Kaarna ja Honka ovat elokuvissa. Yksi koplan ukoista löytyy tapettuna myllätystä asunnosta, kun Kaarna ja Honka palaavat.

Jäbät selvittävät missä hotellissa Soto asuu ja toimittavat hänelle ruumiin lahjapaketissa. Itse he häippäävät Mallorcalle, sillä heidän lentäjätuttavansa tarjoaa heille kahta äkkilähtöpaikkaa. On siinä huolettomia kavereita. Sotolla on tietysti kontakteja Mallorcallakin, joten sällit ovat pian hankaluuksissa paikallisten kovisten kanssa. Yksi heistä on Spede Pasanen. Syntyy länkkärikliseinen kapakkatappelu, vaikka tapahtumapaikkana onkin espanjalainen ruokaravintola.

Sievä, hukkumista näyttelevä uimari Dolores (Anneli Sauli, kts. oheinen kuva) saa kiimaiset kaverukset houkuteltua johonkin taloon, missä heitä suostutellaan pyssymiesten avustuksella paljastamaan painolaattojen sijainti. Koska ne ovat Helsingissä, on koplan päästettävä Kaarna ja Honka palaamaan Suomeen. Dolores toki tulee samassa koneessa mukana.

Kaarna on kätkenyt laatat niinkin nerokkaaseen piiloon kuin auton hanskalokeroon. Kun Honka ja Kaarna yrittävät sniikata niitä sieltä, on konnajoukko jälleen mestoilla. Ukot ja laatat viedään johonkin teollisuuspömpeliin, missä Soto aikoo painaa seteleitä ja dipata upseerikaksikon happoaltaaseen! Sitä hän ei kuitenkaan ehdi tehdä, sillä Kaarnaan rakastunut Dolores pelastaa heidät yhdennellätoista hetkellä. Näyttävien takaa-ajo- ja räjähdyskohtausten päätteeksi Soto kuolee, poliisi nappaa loput konnat ja Kaarna saa Doloresilta persettä.



Tässä oli paljon samaa henkeä kuin edellisessä leffassa, mutta kepoisempana pakettina. Ei tämäkään millään muotoa järkevä tai uskottava ollut, mutta aivan viihdyttävä. 3/5.

Tämänkin voi katsoa Elonetissä jos siltä tuntuu.

[Separi ruispellossa]

Vatsa sisään, rinta ulos (1959)

Tyttöjen sisäoppilaitoksen rehtori Hildur (Elsa Turakainen) läksyttää kapteeni Routaa (Helge Herala) ja sotamies Pöntistä (Tommi Rinne), koska jälkimmäinen on yrittänyt hiippailla luvatta kouluun naurattamaan misuja. Kasarmilla Pöntinen pistetään arestiin, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa. Hän kun on maineikas kikkailija. Siksipä hänen palvelusaikansa onkin venynyt jo yhdeksän kuukautta yliajalle. Yksi hänen palvelustovereistaan on muuten nuori Eino Grön.

Majuri Helminen (Aarne Laine) käskee piruuttaan Roudan pitämään oppitunnin sisäoppilaitoksen pimuille, koska tietää Roudan olevan täysin kädetön naisväen kanssa. Routa onkin kauhusta kankeana astuessaan kiimasta huokailevan misulauman eteen. Kullinkipeät kimulit (mm. Lena Ressler, Anja Hatakka ja Ritva Vepsä) saavat päällekäyvällä käytöksellään kapteenin pasmat niin pahasti sekaisin, että Routa säntää paniikissa ulos luokasta.

Routa sniikkaa liikuntasalin esiripun taakse, mutta joutuu ojasta allikkoon, sillä salissa on juuri alkamassa vähäpukeisten tsubujen voimistelutunti, jota vetää maisteri Marjatta Paasi (Marjatta Kallio). Kyherö-Routa piiloutuu seuraavaksi pukuhuoneeseen, mutta siellähän tilanne vasta tukalaksi käykin, sillä kylliksi voimisteltuaan tytöt tulevat sinne suihkuun (kts. oheinen kuva). Näkyy useita paljaita pyllyjä!!

Tyttöjen ja siivoojien poistuttua Routa pukeutuu mekkoon ja esiintyy siivoojana, jostain itselleni epäselvästä syystä. Omat kapteenikamppeensa hän heittää ikkunasta pihalle, mistä ne löytää sotamies Pöntinen, joka on jälleen hiippailemassa luvattomasti mestoilla. Pöntinen pukeutuu kapteeniksi, koska se on kai ainoa looginen tapa menetellä tuossa tilanteessa. Sillä välin maisteri Paasi opettaa naiseksi luulemalleen mekko-Roudalle kuulantyöntöä. Nämä kaksi päätyvät samaan sänkyyn nukkumaan, koska silleenhän opettajat ja siivoojat poikkeuksetta tekevät. Varsinkin he auttavat toisiaan suihkussa käymisessä, kuten tässäkin tapauksessa toimitaan.

Routa feikkaa vatsakipuja ja soittaa itselleen armeijan ambulanssin päästäkseen vittuun sisäoppilaitoksesta. Lääkintäkapteeni Turve (Pentti Irjala) nauraa itsensä tärviölle. Vittuillessaan hän viivyttelee Roudan uniformun toimittamisen kanssa, jotta tämä joutuu pötköttelemään varuskuntasairaalassa pitkät tovit mekko päällään. Sillä välin kenraali (Santeri Karilo) ilmestyy tarkastamaan komppaniaa, joten feikkikapteeni Pöntinen hoitaa Roudan hommat.

Kun Routa onnistuu lopulta sniikkaamaan sairaalasta asuntoonsa, siellä odottaa rehtori Hildur, joka on tullut tekemään valitusta Roudan edellispäiväisestä katoamistempusta kesken oppitunnin. Kenraalin kohdatessaan Hildur kuitenkin tulee toisiin ajatuksiin, sillä nämä kaksi ovat ex-rakastavaisia, joiden välinen liekki leimahtaa uudelleen!

Maisteri Paasi on päässyt jyvälle, ettei edellisyön unikaveri mikään siivooja ollutkaan. Hänkin ilmestyy Roudan kämpälle selvittelemään juttuja, tunnistaa Roudan vaihtuneista vaatteista huolimatta ja kapsahtaa tämän kaulaan pussailemaan. Kiperän kenraalitilanteen nokkelasti handlannut Pöntinen ylennetään korpraaliksi ja päästetään siviiliin. Toki hänkin saa lempeä, nimittäin keittäjättäreltä (Ritva Valkama).



Wikipedian mukaan tämä oli SF:n viimeinen sotilasfarssi, ja se sopiikin minulle oikein hyvin. Todella mielenköyhää menoa, mutta annan kaksi pistettä tisseistä ja pyllyistä.

2/5

Ilouutisia runkkareille: tämän voi katsoa Elonetissä.

[Separi ruispellossa]

Yks' tavallinen Virtanen (1959)

Lapiomiehet Joltinen (Hannes Häyrinen) ja Pummi (Esko Toivonen) rallattavat ärsyttävää biisiä vältellessään töitä jossain maaseudulla. Heidän esimiehensä, insinööri Kallio (Göran Cederberg) nimittäin etsii seudulta uraania. Helvetin hieno '51 Buick tolla insinöörillä. Kallion ystävä, taidemaalari Virtanen (Martti Katajisto) liikkuu samoilla kulmilla vonkaamassa Annia (Leni Katajakoski), jonka isä omistaa paikallisen kesähotellin. Jokainen hahmo laulaa jokaisessa mahdollisessa välissä.

Annin isä Edward (Toivo Lehtelä) ja äiti Mammi (Siiri Angerkoski) eivät tykkäisi siitä, että Anni heilastelee persaukisen taidejorman kanssa. Siispä Kallio ja Virtanen vaihtavat rooleja keskenään: insinöörinä esiintyvä Virtanen menee Kallion Buickilla kesähotelliin tapaamaan appikokelaitaan. Kallion motivaatio näytellä rahatonta on kai se, ettei häntä kusetettaisi maakaupoissa tai en perkele tiiä. Tulevat juonenkäänteet raivostuttavat jo etukäteen, kun lähtökohdat ovat tämmöiset.

Duunarina esiintyvä Kallio on pestautunut hotelliin rengiksi, ilmeisesti vongatakseen Sirkkaa (Pirkko Mannola), joka työskentelee siellä myöskin. Samaan aikaan toisaalla Joltinen ja Pummi ovat yrittäneet lunastaa miljoonan markan shekkiä Kallion valtakirjalla, mutta joutuneet putkaan epäiltynä petoksesta. Hotelliin ilmestyy myös slangia solkkaava prätkäjätkä (Jouni Brännare) sekä surinasussu (Pirkko Alatalo), jotka pistävät tanssiksi rokin tahtiin (kts. oheinen kuva).

Putkasta päästyään sällit toimittavat miltsin insinöörille Mammin välityksellä. Mammihan tietysti antaa sen Kallion sijaan Virtaselle, joka ei edes ylläty saamastaan miljoonasta, sillä luulee sen olevan taiteilija-apuraha, jota hän on aiemmin anonut. Vittuuuuuuuuu. Sirkka suunnittelee ampuvansa Virtasen, sillä luulee tätä huijariksi, joka on tappanut Sirkan isän. Kallio ehtii kuitenkin korjata väärinkäsityksen ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu. Ui Sirkan liiveihinkin siinä sivussa.

Taidesäätiön edustajat Pitkänen (Heikki Savolainen), Pätkänen (Masa Niemi) ja Lihavainen (Veikko Linna) tulevat tapaamaan taiteilija Virtasta tuodakseen tälle apurahan, mikä hänelle siis on oikeastikin myönnetty. Sekoilu henkilöllisyyksistä saavuttaa lakipisteensä, mutta väärinkäsitykset oikenevat lopuksi. Pariskunnat saavat toisensa, musa pauhaa täysillä ja koko lössi tanssaa iloissaan.



Typerä juoni höystettynä juostenkustuilla laulukohtauksilla, lopputuloksena suorastaan kirvelevä elokuvaelämys. Yksi piste taidokkaista rokkitanssijoista.

1/5.

Tämän voi katsoa Elonetissä, jos tykkää katsoa huonoja elokuvia.

Tämä oli laulu-uraansa aloittelevan Pirkko Mannolan ensimmäinen leffarooli, mutta sopimusteknisistä syistä hänen lauluaan ei voitu käyttää, vaan hän liikutteli huuliaan Eila Pellisen laulamien biisien tahtiin. Se sopiikin erinomaisesti tähän kokonaisuuteen.