Punk in Finland

Hän varasti elämän (1962)

Henrik (Risto Mäkelä) on tehnyt säntillisesti konttorihommia vuosikymmenet, mutta kun ylennyksen mahdollisuus aukeaa, pomo (Eino Kaipainen) sivuuttaakin Henrikin ja palkkaa tehtävään jonkun nuoren ekonomin (Tauno Söder). Henrikiä kyrpii kovasti. Firman arvokuljetusjorkit ovat joutuneet kolariin, joten Henrik lähetetään heidän sijastaan kuskaamaan 25 miljoonan markan rahalähetystä jonnekin peräkylille. Matkalla nousee myrsky, jonka vuoksi Henrik ajaa harhaan ja päätyy autoineen ja rahoineen soramontulle.

Sorakuopalla asustaa laitapuolen kulkija Kaarlo (Kaarlo Wilska) jossain parakin tapaisessa hökkelissä. Kaarlo tarjoaa Henrikille sumpit ja tarinoi aiemmasta elämästään ulkomailla, vilauttaa passiaankin. Kun vielä selviää, ettei Kaarlolla ole sukulaisia elossa, tappaa Henrik hänet sorkkaraudalla siihen paikkaan! Hän kiikuttaa Kaarlon ruumiin autoon, päästää kiesin vierimään rinnettä alas ja tuikkaa lopuksi tuleen koko paskan. Rahat ja Kaarlon passin hän on sitä ennen ottanut parempaan talteen.

Tunnistamattomaksi palanut raato tulkitaan Henrikin ruumiiksi, kuten hän oli suunnitellutkin. Rahakasan ja Kaarlon henkilöllisyyden turvin hän aloittaa uuden elämän Rauhalahden kylässä, mistä ostaa talon ja radiokaupan. Hän hieroo tuttavuutta paikallisten silmäätekevien kanssa ja onkin pian arvostettu hahmo kylällä. Kahvilasta hän värvää taloudenhoitajattarekseen nuoren viekoittelevan Kirstin (Rose-Marie Precht), jota ryhtyy ensi tilassa myös köyrimään.

Oikean Kaarlon ex-vaimo Katri (Rauha Rentola) ilmestyy asioimaan radiokauppaan, tutustuu siinä sivussa feikki-Kaarloon ja kyselee tämän nimestä. Katri ei varsinaisesti epäile mitään, mutta uteliaana mestoja tutkiessaan hän sattuu näkemään ex-miehensä passin, joka luiskahtaa kirjan välistä lattialle! Luiskahduksen huomaa myös feikki-Kaarlo, joka vie muorin kellariin ja ampuu tämän hengiltä. Ruumiin hän kätkee syvennykseen (kts. oheinen kuva) ja muuraa uuden seinän sen peitoksi.

Katrin auto löytyy tyhjänä joesta, mikä herättää epäilyksiä. KRP:n dekkari Järvinen (Åke Lindman) on aiemmin tutkinut Henrikin palaneen auton tapausta ja havainnut siinä olevan jotain mätää. Kun hänelle selviää, että Henrikillä ja Kaarlolla on kovasti yhteisiä piirteitä, kutsuu hän itsensä kylään tapaamaan "Kaarloa", kenet on hiljattain valittu kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi. Järvinen esiintyy myyntiedustajana, joka kaupittelee radioita.

Henrik vaklaa pusikossa, kun Järvinen jututtaa Kirstiä. Hän koluaa salaa Järvisen rotsin ja löytää sieltä virkamerkin. Järvisestä on siis päästävä, kuten myös Kirstistä. Henrik retuuttaa heidät huumattuina ja sidottuina kellariin, uhoten muuraavansa heidätkin seinän sisään. Kirkkoherra (Toivo Mäkelä) keskeyttää murhasuunnitelmat ilmestymällä paikalle laulavan lapsikatraan kanssa. Lapset vapauttavat Järvisen, joka puolestaan pidättää Henrikin.



Hyvä leffa, suosittelen! Passin löytyminen ja pari muuta käännettä olivat vähän kömpelöitä.

4/5.

Vaikka Suomen leffapiirit olivat ja ovat yhä varsin sisäsiittoiset, Risto Mäkelä ei ollut sukua Toivo Mäkelälle. Molemmat Mäkelät muuten näyttelivät sivuosia Komisario Palmu -elokuvissa!

Naiset, jotka minulle annoit (1962)

Laura (Rauha Rentola) on entinen näyttelijä ja nykyinen lähiömutsi, eikä kovinkaan tyytyväinen tilanteeseensa. Hänen miehensä Erkki (Stig Fransman) näyttelee menestyksekkäästi teatterissa ja nussii siinä sivussa vastanäyttelijäänsä Katia (Elina Salo), minkä Laura tietää vallan hyvin. Eräs Erkin ja Katin näytelmistä televisioidaan, ja Laura katsoo kotona vinetto kourassa ja kyrpä otsassa miehensä lemmenkohtausta Katin kanssa. Se syöksee hänet muisteloihin siitä, miten hän itse aikoinaan päätyi Erkin vastanäyttelijästä tämän puolisoksi.

Laura ja Leo (Toivo Mäkelä) olivat tuolloin naimisissa (kts. oheinen kuva), mutta Laura alkoi ensin näytellä ja sittemmin jörniä nuoren, teatteriuraansa aloittelevan Erkin kanssa. Yhteisen kesän jälkeen Lauralla olikin jo pulla uunissa ja avioero vireillä. Munamyrkytyksensä vuoksi Lauralta meni iso rooli sivu suun, ja teatteriura kääntyi alamäkeen. Erkki puolestaan oli hyvää vauhtia matkalla alan starojen joukkoon. Kun perhe myöhemmin muutti Erkin töiden perässä Helsinkiin, Laura oli jo teatteripiireissä täysi has-been.

Muisteloista siirrytään takaisin nykyhetkeen, missä Erkki on palannut televisiokuvauksista kotiin ja ryhtynyt vähän puimaan juttuja laskuhumalaisen Lauran kanssa. Hän ilmaantuu Katin luokse ja ilmoittaa vihdoin eroavansa Laurasta, kuten on jo pitkään lupaillut. Vastoin Erkin odotuksia Kati ei olekaan tästä mehuissaan, vaan antaa Erkille rukkaset! Naisettomaksi jäänyt naistenmies käppäilee keskenään talvisessa puistossa ja miettii että voihan vittu.



Tätä tylsää pökälettä ei pelastanut edes Elina Salo. Hänen ja Stig Fransmanin esittämä "moderni" teatterikohtaus tyhjien puulaatikoiden kanssa oli kyllä... mieleenjäävä, jos halutaan välttää ableistista termiä vammanen paska.

0/5

Värifilmi jälleen!

Kun tuomi kukkii (1962)

Vanha ukko (Mauno Kuusisto harmaissa tekoviiksissä) astuu jossain maaseudulla ulos helvetin hienosta bussista ja käppäilee nuoruutensa maisemissa. Tuomen alla hän kohtaa kunnon elovenatytön (Tamara Lund). Kaksikon keskustelusta käy ilmi, että neito on todellisuudessa kuollut ajat sitten. Kun heidän kätensä kohtaavat, vanha mies muuttuu nuoreksi (Mauno Kuusisto ilman tekoviiksiä). Nuoret rakastavaiset kirmailevat kedolla, minkä jälkeen siirrytään ajassa vuosikymmeniä taaksepäin:

Vanha mies nuorena on kulkukauppias Mikko, joka saapuu hieromaan kauppoja Alahalikon tilalle. Mikko hankkiutuu isäntäväen suosioon laulamalla komeasti kaupanteon yhteydessä. Elovenatyttö on Liina, talon sievä tytär. Tosi iso ja tosi tyhmä renki Eetu (Leo Lastumäki) ei katso tulokkaan ja Liinan tutustumista hyvällä, sillä hän on suunnitellut Liinasta rouvaa itselleen. Sama suunnitelma on myös pahansisuisella Jaakolla (Matti Oravisto), joka on läheisen talon poika ja kova ottamaan kuppia.

Liinan isä (Toivo Lehto) myy Mikolle maapalstan, sillä Mikko tahtoo lopettaa kulkukauppiaan hommat. Mikko painaa hiki hatussa hommia saadakseen tilansa tuottamaan. Syytä onkin saada, sillä Liinan äiti (Siiri Angerkoski) sanoo hyväksyvänsä Mikon sukuun, mikäli tämä saa kyisen peltonsa kukoistamaan seuraavaksi kevääksi. Mikko ja Liina laulavat aika monessa kohdassa. Isukki puolestaan parittaa tytärtään Jaakolle täyttä häkää, eikä katso hyvällä yhteydenpitoa Mikkoon.

Jaakko kavereineen tulee kännissä Mikon torppaan pistämään paikat paskaksi! Mikko itse ei ole kotona, mistä Jaakko päättelee, että Mikko on Liinan aitassa. Ryyppyremmi suuntaakin seuraavaksi Alahalikkoon, missä he yrittävät väkivalloin aittaan. Renki-Eetu pistää huligaanit tonttiin, minkä jälkeen itse isäntä herää ihmettelemään älämölöä. Hän toteaa, ettei Liinan aitassa ole Mikkoa tai ketään muitakaan kyrväkkäitä, ja että Jaakko voisi mennä vaikka omalle pihalleen huutelemaan.

Rillistä toivuttuaan Jaakko tulee Alahalikkoon pyytämään isännältä Liinan kättä. Diili lyödään lukkoon, sillä muialta itseltäänhän ei tarvitse mitään kysyä. Isäntä ja Jaakko ryhtyvät riipimään yhdessä ruukkua, mutta ilonpito keskeytyy, kun Eetu möläyttää jorkeille, että Liina on edellispäivänä kihlautunut Mikon kanssa. Jaakko ja isäntä saavat paskahalvauksen ja lähtevät yksissä tuumin tappamaan Mikkoa. Liina yrittää uida järven yli varoittamaan, mutta hukkuu puolimatkassa.

Palataan jälleen tarinan alkutilanteeseen, missä vanha Mikko retkottaa tuomen alla kuolleena.



About minkä tahansa screenshotin tästä leffasta olisi voinut laittaa sellaisenaan kaurapuuropaketin kylkeen. Hieman vähemmälläkin laulamisella olisin pärjännyt.

1/5.

44-vuotias Mauno Kuusisto näytti liian vanhalta nuoreksi Mikoksi ja liian nuorelta vanhaksi Mikoksi.

Pojat (1962)

Ollaan sota-ajan Oulussa. Saksalaissotilaita saapuu junalasteittain, mikä kiinnostaa kovasti paikallisia pojankoltiaisia. Sällit pistävät rahoiksi myymällä natseille kaljaa. Ilta-aikaan kaverukset hiippailevat kaupungilla tirkistelemässä saksalaissolttujen ja oululaistyttöjen välistä hanky panky actionia, ajautuen siinä sivussa tappeluun toisen poikaporukan kanssa, joka on samoilla asioilla liikkeellä.

Opettaja (Olavi Ahonen) hehkuttaa muna pystyssä sotasankareita, mistä jäbät saavat kipinän ryhtyä itsekin sankareiksi. Koska alaikäisillä koltiaisilla ei ole asiaa sotimaan, päättävät he sankaroida perustamalla katupartion, joka suojelee kadulla kulkevia naisia. Tämä oman aikansa Soldiers of Odin toimii samalla tavalla kuin nykyaikainen vastineensakin, aiheuttaen naisissa lähinnä säälin sekaista huvitusta. Katupartion idea kääntyy itseään vastaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Jake (Vesa-Matti Loiri) varastaa käsilaukun eräältä rouvalta.

Immu (Pentti Tarkiainen) kuulee, että palelevat saksalaissotilaat ostavat villavaatteita hyvään hintaan. Jätkät ryhtyvät pöllimään villakamppeita pyykkinaruilta ja tekemään niillä bisnestä. Vastineeksi rytkyistä he saavat mm. viinaa ja tupakkia. Bisnekset kuitenkin tyrehtyvät nopeasti, sillä heidän saksalaiskontaktinsa (Ture Junttu) teloitetaan metsässä poikien nähden. Jake hiihtää kotiin ja löytää sieltä äitinsä (Liisa Nevalainen) heilastelemassa saksalaisupseerin (Kauko Helovirta) kanssa.

Kesän tultua sällit ryhtyvät harjoittamaan teatteritoimintaa (kts. oheinen kuva). Kansakoulun pääopettaja (Tapio "Vuoristoneuvos Tuura" Hämäläinen) keskeyttää näytöksen, koska pitää sitä epäisänmaallisena. Seuraavana keväänä Jake saa kevätjuhlassa stipendin ja uhoaa käyttävänsä rahat voihin ja huoriin! Hänen äitinsä on muuttanut asumaan saksalaissonninsa luokse natsien esikuntaan.

Immun isoveli Iikka (Seppo Mäki) kaatuu sodassa. Immu sisuuntuu tästä ja aikoo lähteä vapaaehtoisena rintamalle, mutta into laimenee, kun hän näkee Iikkavainaan morsiamen Liisan (Liisa Roine) kuhertelemassa natsin kanssa. Jaken isän (Pentti Saares) uusi heila (Sylva Rossi) kertoo äitimuorin olevan lähdössä sakujen mukana pois Suomesta. Jake roikkuu saksalaisia kuljettavan junan perässä, kunnes tuupertuu kiskoille.



Kyllähän tämä klassikkostatuksensa ansaitsee. Itse en tosin ole koskaan pitänyt Vesku Loirista, en näyttelijänä enkä laulajana.

3,5/5

Striimi löytyy Elonetistä.

Taas näemme värielokuvan. Tämä oli Toivo Särkän viimeinen ohjaustyö, mutta olihan ukolla tässä vaiheessa ikääkin jo yli 70.

Ihana seikkailu (1962)

Ollaan 1800-luvulla. Helena (Pirkko Mannola) asuu enonsa Andersin (Kauko Helovirta) hoteissa jossain kartanossa ja haaveilee saksassa opiskelevan serkkunsa (!) Paulin meisselistä. Sitä ei nyt kuitenkaan ole tarjolla, sillä eno ja tämän uusi vaimo Gisela (Rauha Rentola) ovat järjestäneet Helenalle häät tuplasti vanhemman kamreeri Brynolfin (Esko Mannermaa) kanssa. Gisela jopa valehtelee, että Paul heilastelee jonkun saksalaisvosun kanssa.

Hääpäivä koittaa. Puoli tuntia ennen vihkimistä paikalle paukkaa yllättäen Paul (Stig Fransman), joka paljastaa Helena-serkulleen rakastavansa tätä. Aiemminkin tätä on yritetty kertoa, mutta käy ilmi, että mulkku-Gisela on pimittänyt Paulin lähettämät kirjeet Helenalta. Nuoret rakastavaiset karkaavat yhdessä ja jättävät kirjeen, jota sukulaiset tavaavat valtaisan pöyristyksen vallassa (kts. oheinen kuva).

Ensimmäinen laulukohtaus tulee vasta siinä vaiheessa, kun Helena ja Paul ovat matkalla tapaamaan Helenan isoäitiä Louisea (Ruth Snellman), joka luulee Paulia Helenan tuoreeksi aviomieheksi. Sukurutsaajat eivät vaivaudu korjaamaan erehdystä, vaan larppaavat avioparia. Aamulla paikalle pelmahtaa kamreeri Brynolf, joka paljastaa mummelille kuvion todellisen laidan. Louise käskee Paulin kotiinsa selvittämään asiaa ja Helenan pyytämään anteeksi sulholtaan, kenet kylmästi alttarille hyljättiin.

Helena onnistuu vakuuttamaan kamreeri Brynolfin siitä, ettei heidän yhteiselostaan olisi tullut mitään. Paul vasikoi Giselan sikailut isälleen, minkä seurauksena Gisela fukkaa offiin. Eno/isä Anders antaa siunauksensa serkusten suhteelle, joten nämä kaksi pääsevät naikkuliin. Skumppapullot paukkuvat ja häämatka alkaa.



Tämmöseen paskaan olivat kallista värifilmiä tuhlanneet. Mummelia näytellyt Ruth Snellman oli muuten Jean Sibeliuksen tytär.

1/5.

En tiiä miks tästäkin löytyi vain mustavalkoisia still-kuvia. Varmaan olleet promokuvia sen ajan mustavalkoiselle lehdistölle.

Tämä on jatko-osa elokuvalle Villi pohjola (1955), jota en ole nähnyt, sillä se on eri tuotantoyhtiön tekosia, eikä siksi sisälly tähän boksiin:

Villin pohjolan kulta (1963)

Ollaan Lapissa porojen seassa, mut nää laulavat jorkit ovat silti amerikkalaistyyppisiä länkkäreitä stetsoneineen päivineen Helvetin lupaava alku. Vornan Veljekset Kai, Tommi ja Joel (Vili Auvinen, Helge Herala ja Åke Lindman) etsiskelevät erämaasta kultaa ja päätyvät siinä puuhassa yksityisalueelle, mistä heidät ajaa pois Karin (Tamara Lund), jonka isä omistaa mestat. Kai ja Tommi yrittävät leperrellä Karinille, mutta ympärillä viuhuvat luodit saavat pillunnälkäiset sällit toisiin ajatuksiin.

Pankinjohtaja Markus (Kauko Helovirta) suunnittelee häitä Karinin kanssa, mutta morsion isä Jäärä (Kalervo Nissilä) vaatii Markukselta vastineeksi ison sijoituksen metsäbisneksiinsä. Markus on sikaillut rahansa eikä hänellä ole vaadittua rahasummaa, joten hän ryhtyy kepulibisneksiin saluunan omistaja Kriston (Leo Jokela) kanssa. Kelmit (Armas Jokio & co) keikkaavat kultalähetyksen ja lavastavat syyllisiksi Vornan veljekset. Erittäin korruptoituneen oikeudenkäynnin päätteeksi Tommi ja Joel joutuvat telkien taa. Kai on päässyt pakenemaan pidätystilanteesta.

Kai kohtaa jälleen Karinin ja ryhtyy jälleen pyrkimään hänen pöksyynsä. Se jää haaveeksi, mutta Kai onnistuu vakuuttamaan Karinin veljesten syyttömyydestä. Karin auttaa Kaita keskeyttämään veljiensä hirttäjäiset ja vapauttamaan heidät lynkkausjoukon kynsistä. Trio vetäytyy piilopaikkaansa metsän siimekseen - Karin mukanaan. Samaan aikaan toisaalla Markus ja Kristo jatkavat rikosaaltoaan, minkä yhteydessä he yrittävät myös tappaa Jäärän, mutta epäonnistuvat.

Kai ja Karin ilmoittavat haavoittuneelle Jäärälle kihlautuneensa. Jäärä ei tahdo moisesta kuullakaan, kunnes hän bongaa Kain kaulassa riipuksen, jollainen oli myös hänen kauan sitten kadonneella pikkupojallaan! Käy ilmi, että Joel ja Tommi ovat pelastaneet Jäärän nääntyneen pojan metsästä ja kasvattaneet hänet pikkuveljenään. Karin puolestaan ei olekaan Jäärän biologinen tytär, joten Kain ja Karinin liitolle ei ole estettä. Rötösherrat saavat ansionsa mukaan.



Elikkäs länkkäreitä oltiin, hevosilla ratsastettiin ja taaloista puhuttiin, mutta seassa pyöri myös autoja ja saamelaisia jorkkeja (kts. oheinen kuva), joita puhuteltiin intiaaneiksi

Vaikea tästä on olla oikein mitään mieltä.

Vaikka 2/5.

Tai en kyllä yhtään tiiä.

Kiitos tästä ja hyvää joulua.

Erikoisten elämysten ystäville löytyy striimi Elonetistä.

Jengi (1963)

Paavo (Esko Salminen) muuttaa maalta Helsinkiin. Paavon kanssa samalla raksalla työskentelee Kale (Ville-Veikko Salminen), joka on muita sällejä elviksempi pullistelija. Kale pitää tilipäivänä pippalot, joihin on houkutellut muutaman pimun. Pirjo (Sirpa Rantanen) innostuu rokista ja kossujaffasta niin, että potkii kenkänsä helvettiin ja joraa ilman paitaa! Kale yrittää vikitellä Eevaa (Tarja Nurmi), joka on kotoisin samalta kylältä kuin Paavokin.

Viinanhuuruisen kissatappelun jälkeen Eeva säntää ulos kemuista. Rosvo vie Eevalta käsilaukun puukolla uhaten, minkä jälkeen Eeva jää vielä nuorisojengin kynsiin ja on vähällä tulla raiskatuksi. Järkyttynyt Eeva norkoilee rautatieasemalla, mistä hänet kiikutetaan kyttikselle epäiltynä irtolaisuudesta. Komisario (Eino Kaipainen) päättää kuitenkin olla nostamatta syytettä. Eeva koisii yön putkassa ja menee seuraavana päivänä naama näkkärillä töihin.

Krisse (Ann-Mari Spjut) jättää vahtimansa lapset heitteille lähteäkseen Kalen jengin kanssa bailaamaan. Kale hakkaa road ragen vallassa jonkun vanhan pariskunnan (Paavo Hukkinen ja Marja Korhonen) , minkä seurauksena syntyy käsikähmä hänen ja Ekan (Pertti Roisko) välille, yllyttäjänä Ekan erittäin räväkkä heila Pipsa (Liana Kaarina). Paavo, joka on tässä välissä pariutunut Eevan kanssa, keskeyttää enemmät turpakeikat.

Jengi hankkii viinaa, varastaa veneen ja tunkeutuu saaressa olevaan autioon huvilaan dokaamaan. Taas jortsutaan vähissä vaatteissa, tällä kertaa Pipsan toimesta (kts. oheinen kuva). Meno äityy liian kovaksi Paavon ja Eevan makuun, joten he livistävät kaksin matkustajakotiin nussimaan. Sieltä heidät bustaa siveyspoliisi (Tommi Rinne), joten he joutuvat poistumaan. Seuraavaksi hiivitään Paavon alivuokrahuoneeseen (Torkkelinkatu 13), mutta rauhassa ei saada olla sielläkään, sillä vuokraemäntä (Siiri Angerkoski) käy vittuilemaan.

Nuoret rakastavaiset eivät enää juurikaan symppaa Kalen touhuja, mutta päätyvät joukkopaineen alla mukaan, kun Kale ottaa luvatta käyttöönsä helvetin kalliin huvijahdin. Merellä syntyy mustasukkaista nokkapokkaa, löpö loppuu ja kaikki menee päin munaa. Homman kruunuksi rahtilaiva törmää nuorison paattiin ja upottaa koko paskan. Vuotta myöhemmin Eeva ilmestyy Paavon vanhempien (Aarne Laine ja Irja Kuusla) ovelle mukanaan vauva, jonka isä on Paavo-vainaa.



Tässähän oli raju meno! Erityismaininta svengaavasta musasta.

4/5.

Alkuperäinen työnimi oli Ota minut nuorena, mutta se ei mennyt läpi Elokuvatarkastamossa. Lisäksi leffalle lätkäistiin aikoinaan 16 vuoden ikäraja ja muita elokuvia korkeampi leimavero. Nämä rajoitustoimet tietysti toimivat alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti ja aiheuttivat yleisöryntäyksen.

Turkasen tenava! (1963)

Nuori arkkitehti Matti (Matti Ranin) on myöhään illalla palailemassa työreissulta Kouvolasta kohti Helsinkiä, kun hän noukkii kyytiinsä liftarin (Heidi Krohn), jolla on mukanaan pieni poikavauva (Ari-Pekka Neuvonen). Autosta uhkaa loppua löpö, eikä bensa-asema olekaan enää auki, joten kolmikko joutuu yöpymään matkustajakoti Rauhalassa. Aamulla Matti huomaa kauhukseen, että äityliini on lähtenyt lätkimään ja jättänyt lapsensa Matin huostaan!

Matilla ei tietenkään ole mitään vauvalle sopivaa ruokaa, joten hän vie tenavan neuvolaan ruokittavaksi. En tiedä miksi Matin pitää valehdella lapsen olevan hänen omansa, mutta niin hän tekee mm. neuvolalääkärille (Toivo Mäkelä) sekä matkustajakodin vahtimestareille (Eino Kaipainen ja Kaarlo Wilska). Helsinkiin päästyään hän vie naperon hoitoon kollegalleen Kallelle (Pentti Irjala) ja menee sitten valehtelemaan myös vaimolleen Maijalle (Eila Peitsalo) silmät ja korvat täyteen sontaa reissustaan.

Maija tulkitsee siippansa ilmiselvät paskapuheet niin, että tällä on suhde. Hän kutsuu ystävättärensä Hilkan (Rose-Marie Precht) kylään, ja naiset ryhtyvät yhdessä penkomaan Matin kamoja. He löytävät pankkikirjan, jolta on nostettu joka kuukausi 20 000 markkaa. Todellisuudessa tässä on kyse opintolainan maksueristä, mutta naiset näkevät tämän todisteena Matin salatusta kaksoiselämästä. Maija ottaakin välittömästi yhteyttä exäänsä, tuomari Erkkiin (Kauko Helovirta) pistääkseen avioeron vireille.

Matti lukee lehdestä, että Kouvolassa on sattunut lapsenryöstö. Hän lähtee viivana kohti Kymenlaaksoa selvittääkseen asian, saaden peräänsä poliisikonstaapelin (Uljas Kandolin), joka myös epäilee Matin ja kakaran liittyvän juttuun. Matti piiloutuu satamaan ja kohtaa kaksi muutakin piileskelijää, rosvot Villen ja Arskan (Risto Mäkelä ja Leo Jokela). Myös he luulevat Mattia kidnappariksi, kenestä on kerrottu radiossa.

Arskan avustuksella Matti kiikuttaa vauvan matkustajakoti Rauhalaan ja soittaa sinne poliisit, jotta toukka päätyisi virkavallan hoteisiin. Maija-rouva ja tuomari-Erkki ovat matkustaneet seudulle yllättääkseen petturi-Matin rysän päältä. Arvatkaas missä he majoittuvat?? Kun poliisit sitten saapuvat noutamaan mukulaa, he pidättävät Maijan ja Erkin epäiltyinä osallisuudesta lapsenryöstöön. Vahtimestari tunnistaa kadulla Matin ja vasikoi hänet kytille, joten Maijan ja Erkin kanssa samaan selliin päätyvät myös Matti, Arska ja Ville!

Seuraavaksi matkustajakotiin saapuu liftarimuija, joka niinikään lentää putkaan vaksin tunnistettua hänet. Käy ilmi, että hän tosiaan on pikkupojan äiti. Hän oli lähtenyt matkustajakodista käymään työpaikallaan ja jättänyt nukkuvalle Matille siksi aikaa lapsen sekä viestilapun, jonka Matti missasi. Uutinen Kouvolassa tapahtuneesta lapsenryöstöstä osoittautuu perättömäksi, joten apulaisnimismies (Helge Herala) vapauttaa koko lössin. Matti ja Maija sopivat riitansa ja ryhtyvät valmistamaan omaa vauvaa.



Nämä miljoonan käänteen ja väärinkäsityksen komediat eivät ole ihan oma juttuni, mutta tää oli kyllä tavallista parempi sellainen.

3/5.

Rosvot Ville ja Arska on nähty myös elokuvissa Opettajatar seikkailee (1960) ja Oksat pois (1961). Näiden kolmen komedian tarinat eivät kuitenkaan ole toistensa jatko-osia tai muutenkaan liity toisiinsa. Myös Uljas Kandolin näytteli näissä kolmessa (ja yhdessä Fennada-filmin leffassa) poliisia, mutta hahmon nimi vaihtui tähän filmiin Koukusta Holopaiseksi.

Tätä kuvattaessa näyttelijöiden lakko oli jo alkanut, joten suurin osa sakista on amatöörejä:

Teerenpeliä (1963)

Brita (Brita Koivunen) on saanut ärsyttävän tarmonpuuskan ja aloittanut uuden elämän, johon kuuluu kaiken maailman voimistelua ja positiivista ajattelua. Hänen siskonsa Pirkko (Pirkko Mannola) ei jaa Britan uutta elämänkatsomusta. Siskokset työskentelevät kahvilassa ja pistävät lauluksi melko tiheällä frekvenssillä (kts. oheinen kuva). Työnsä lomassa plikat haaveilevat fiinimmästä elämästä ja tietysti jäbistä, joiden kanssa sitä viettäisivät.

Hemmetin rikkaat veljekset Erkki (Esa Laukka) ja Olavi (Heikki Aarva) ovat myös tympääntyneitä arkeensa, missä ainoastaan pyöritellään papereita. He tahtovat kokeilla oikeita töitä, joten he naamioituvat tekoviiksillä ja hakevat varastoduunareiden työpaikkoja - omasta vitun firmastaan. Vähemmän yllättäen jätkät tunnistetaan ja suunnitelma menee mönkään. He hakevat muitakin duunariduuneja yhtä heikolla menestyksellä, päätyen lopulta sumpille Pirkon ja Britan kahvilaan. Mimmit luulevat heitä työttömiksi.

Britan ja Pirkon tuttava Liisa (Irja Rannikko) on päässyt rikkaisiin naimisiin, joten siskokset pyytävät häneltä vinkkejä rikkaiden jorkkien saalistamiseen. Sillä välin kun mimmit ovat Aulangon lomakeskuksessa testaamassa oppejaan, Erkki ja Olavi etsivät heitä. He ovat nimittäin kahvilassa vieraillessaan ihastuneet simpsakoihin sisaruksiin. He ilmestyvät Aulangolle esiintyen autonkuljettajina, joiden työnantajaa larppaa heidän hovimestarinsa Jeeves (Aimo Paapio) turbaani päässään.

Pirkon ja Britan mukana Aulangolle on saapunut myös heidän vuokraemäntänsä Sigrid (Siiri Angerkoski), joka siskosten tavoin jahtaa rikkaita ukkoja. Sellaisen hän luulee löytäneensäkin, ja roikkuu kynsin hampain kiinni Jeevesissä. Pirkko ja Brita puolestaan ovat luovuttaneet siippajahdin ja lähteneet hiihtämään. Sivakoidessaan he kohtaavat Erkin ja Olavin! Tästä seuraa yhteisiä laulukohtauksia, leikkimielistä lumisotaa ja muuta kiusallista.

Hotellissa Liisan aviomies, paroni Fredrik (Kaarlo Wilska) ryhtyy vikittelemään siskoksia. Kun Pirkko ja Brita vielä sikailevat ravintolassa soosit paronin päälle, närkästynyt Liisa heitätyttää kaksikon vittuun koko hotellista. Kuskeiksi kotiin tarjoutuvat Erkki ja Olavi. Perillä Helsingissä mimmeille paljastuu jätkien todellinen sosioekonominen asema. Kullinnälkäinen Sigrid puolestaan ei välitä, vaikka turbaanijorma paljastuukin persaukiseksi hovimestariksi.



Typerä paska 1/5

Tämän voi halutessaan katsoa Elonetistä, mutta aika huonoa ajankäyttöä se mielestäni on.

Tämä oli SF:n viimeinen elokuva.

Kiitos tästä, alkuperäinen ketju oli hieno, mutta tässä kun kommentit pois niin on sellainen yleissivistävä pötkö, että aijai!
Tähän tullee palattua usein ja monesti!

Nää kandeis mun mielestä kyllä julkaista Elitistissä.

Nousee kylmä hiki jo pelkästä otsikosta.

Ja ajatus että olisi löysää rahaa, painattaa nämä.

hienoa duunia!

Järkyttävää miten monta näistä olen nähnyt. Lapsena näitä tuli usein telkkarista ja kun vaihtoehtoja ei ollut, niin näitä katsottiin.