Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

Seuraavaksi perehdymme kansallisrunoilija Runebergin elämään:

Runon kuningas ja muuttolintu (1940)

Nuori Runeberg (Eino Kaipainen) muuttaa Hesalanmäeltä Porvooseen saatuaan sieltä lehtorin viran. Kulttuurishokki on suuri varsinkin hänen frouvalleen (Anni Hämäläinen), kekä on tottunut pääkaupungin menomestoihin ja seurapiireihin. Ruuneperi ite ottaa lande-elämän mahdollisuutena keskittyä kirjoittamiseen, ja seuraavan kymmenen vuoden aikana teoksia valmistuukin kasapäin.

Porvooseen saapuu tunnettu laulajatar/näyttelijä/aikansa seiskajulkkis Emilie Björksten (Ansa Ikonen), joka on Runebergin suuri fani. Teatteriesityksen jälkeen nämä kaksi tapaavatkin ja kiusallisen mielistelevää imartelua tykitellään puolin ja toisin. Kylän juoruämmät (mm. Siiri Angerkoski) supattelevat Emilien selän takana ilkeämielisiä epäilyksiä tämän oletetusta munahaukkailusta.

Ruuneperi ja Emilie kohtaavat toisiaan sattumalta milloin missäkin, ja yltyvä ihastus ukkomiestä kohtaan jäytää Emilien mieltä niin, että hän päättää lähteä Porvoosta vittuun ennen kuin tulee tehneeksi jotain sopimatonta. Joitain kuukausia Hesoissa lauleskeltuaan hän kuitenkin palaa Porvooseen. Jälleennäkeminen Ruuneperin kanssa on niin tunteikas, että Emilie pökrää tämän syliin! (kts. oheinen kuva)

Emilie kertoo alkaneensa itsekin rustata runoja ja antaa niitä Runebergille luettavaksi. Lueskellessaan Ruuneperi ymmärtää Emilien olevan aivan kiimassa itseensä, ja kuukausien kiemurtelun jälkeen kaksikko antautuu vihdoin suuteloon. Myös duunikuvioissa harjoitetaan yhteistyötä; Emilie auttaa Runkkua tämän rojektissa sanoittaa Porilaisten marssi.

Kauhistuksen kanahäkki mikä skandaali: Runebergin nähdään pussailevan muusaansa partsilla! BUSTED! Mikä lutka! Emilie saa sapiskaa sukulaisiltaan, vannoo tekevänsä parannuksen ja deittailu loppuu siihen. Runebergia ei luonnollisesti kukaan syytä mistään. Hän vain tuijottelee ulos akkunasta ja horisee runojaan.

Vänrikki Stoolin tarinat julkaistaan ja Ruuneperista tulee entistäkin isompi stara. Hänen sanoittamansa Maamme-laulu ensiesitetään jossain kemuissa, joissa myös Emilie on paikalla seuraamassa meininkejä sivusta kaihoisin katsein. Lopuksi kuvataan suomalaista järvimaisemaa Maamme-laulun soidessa.



Jeesus kristus kuinka pitkät kaksi tuntia oli nämä, ei pysty suosittelemaan. Bonuksena monta pitkää ja tarpeetonta laulukohtausta. 1/5.

[Separi ruispellossa]

Lapatossu-sarjan kolmas ja viimeinen töräys. Olisi niitä varmaan enemmänkin tullut, mutta Kaarlo Kartio kuoli 36-vuotiaana sydänvika/influenssa splittiin, RIP. Katsotaanpas siis hänen viimeiseksi jäänyt vilminsä:

Tavaratalo Lapatossu & Vinski (1940)

Lapatossu (Aku Korhonen) ja Vinski (Kartio) ovat niin nälkäisiä, että hetkellisesti harkitsevat jopa rehellisiin raksatöihin menemistä. Niin alas ei sentään tarvitse vajota, vaan ruokarahat hankitaan vanhaan tuttuun tapaan petoksella ja vilungilla. Tässä muuten irvaillaan suomalaisten mieltymyksellä jonottamiseen, että sekin on näköjään aika vanha ilmiö.

Ravintolassa heidän juttusilleen ilmaantuu kaksi puku-ukkoa kertomaan että Vinskin täti on kuollut ja että Vinski on perinyt tämän omaisuuden. Perintöä lähdetään ihmettelemään Ihantalan kylään, missä tätöseltä jäänyt "tavaratalo" paljastuu käppäseksi pikkupuodiksi. Perintörahoilla kauppa laitetaan bisneskuntoon.

Puoti avataan, hintoja poljetaan ja kauppa käy, mikä kismittää kilpailevan kaupan omistavaa mulkkua viiksiniekkaa (Toppo Elonperä). Puotipuksut keksivät konstin toisensa perään houkutellakseen toisiltaan asiakkaita pois. Lopulta voittajaksi päätyy hyvisten kauppa, tietenkin.

Leffan pakolliset lemmenkuviot on rakenneltu sievän kauppa-apulaisen (Laila Rihte) ja hänen sodassa kätensä menettäneen solttusulhonsa (Onni Korhonen) suhdekiemuroiden ympärille. Lisäksi Vinskillä on sutinaa viehkon evakon kanssa (kts. oheinen kuva). Evakkoa näyttelee joku muia kenet on kreditoitu pelkällä etunimellä Annakaarina.

Lopuksi Lapatossu ja Vinski antavat kauppansa pyöritettäväksi kauppa-apulaiselle ja käsipuolelle jäbälle. Itse he jatkavat uusiin seikkailuihin.



Tämä oli helposti Lapatossu-trilogian paskin osa. Mukavaa kuitenkin, että noiden kahden ähinädraaman jälkeen sai tämmöisen pienen välikevennyksen. 2/5 vaikka.
Striimi löytyy Elonetistä.

[Separi ruispellossa]

Yövartija vain (1940)

Aku Korhonen on tekstiilitehtaan yövartija Virtanen, jolla on lukioikäinen tytär Aino (Regina Linnanheimo). Aino deittailee vittumaisen tehtaanjohtajan (Uno Wikström) poikaa Veikkoa (Unto Salminen), kekä on ilmeisen varakas ja kuskailee Ainoa autolla öisille tärskyille. Veikko sanoo naivansa Ainon heti kun tämä saa valkolakin. Tästä luokkapetturuudesta ei tykkää Virtanen eikä tehtaanjohtaja.

Tehtaassa on töissä sata naista, joista leffan kannalta kaksi keskeisintä ovat Liina (Kaisu Leppänen) ja Kaisu (Sylvi Palo). En tiiä miksei Kaisu voinut näytellä Kaisua. Naiset kyselevät toisinaan Virtaselta ennustuksia, sillä hänen sanotaan näkevän tulevaisuuteen. Tehtaanjohtajaa nämä hupsutukset eivät kiinnosta paskan vertaa, eikä hän siksi ota todesta, kun Virtanen varoittaa häntä unestaan, jossa tehtailija ajaa autonsa paskaksi Kulosaaren sillalla ja kuolee.

Ajan hengen mukaisesti johtaja vetää työpäivän lomassa törkeät lörvät muiden kravattipäiden kanssa. Töistä lähtiessään hän hoipertelee autolleen (kts. oheinen kuva) mutta viime hetkellä päättää ottaa taksin. Seuraavana päivänä hän kutsuu Virtasen luokseen ja kyselee tältä lisää unesta. Virtanen lipsauttaa nähneensä kyseisen unen yöllä töissä, joten pomo irtisanoo hänet välittömästi.

Virtanen lähtee työnhakuun, mutta se ei ole vanhalle miehelle helppoa. Kaikkialla näytetään ovea. Nämä pettymykset ajavat hänet hermoromahdukseen ja vuodepotilaaksi. Sängyn pohjalla hän viettää myös Ainon lakkiaispäivän. Aino bailaa ihan vitun täysillä lakkiaisjuhlissaan, mutta pian niiden jälkeen hän saakin yllättäen rukkaset Veikolta. Aino on raskaana, totta kai.

Huhut molempien Virtasten kohtaloista leviävät tehtaalla, ja naiset Kaisun ja Liinan johdolla nousevat kapinaan mulkkujohtajaa ja tämän poikaa vastaan Kapina kylläkin tyrehtyy melkein saman tien. Myöhemmin samana päivänä Veikko ajaa autonsa paskaksi Kulosaaren sillan kupeeseen ja korisee kuoleman kielissä sairaalassa! Tehtailija lupaa tehdä parannuksen jos hänen poikansa selviytyy.

Viimeisessä unenomaisessa kohtauksessa poika jää henkiin ja nai Ainon. Tehtaanjohtaja antaa Virtaselle työnsä takaisin ja ryhtyy ei-mulkuksi. Tämä joko tapahtui, tai sitten nämä olivat Virtasen viimeisiä houreita ennen hänen kuolemaansa yksin ja unohdettuna.



Jotenkin todella amerikkalainen meininki oli tässä filmissä. Korhonen on kova näyttelemään muitakin kuin hassuja hahmoja. Liian imeläksi meni kyllä ja uskontojuttuja horistiin liikaa mun makuun. 2/5.
Linkki striimiin

[Separi ruispellossa]

Mika Waltari -filmatisointi, pääosissa semmotteet harvinaiset herkut kuin Ansa Ikonen ja Eino Kaipainen:

Oi, kallis Suomenmaa (1940)

Sodassa haavoittunut solttupoju Eino (Kaipainen) pötköttelee sairaalassa, kun hänelle tuodaan tieto hänen äitinsä sairastumisesta. Kotitilan on iivana vienyt, ja äiti elelee evakkona jonkun perheen maatilalla. Häntä hoivaa nuorempi evakko Annikki (Ikonen). Poika saapuu parahiksi paikalle kuulemaan muorin viimeiset steitmentit ennen tämän kuolemaa. Eino jää töihin tilalle ja saa oman mökin.

Kaupungissa pankkiasioilla ollessaan Eino kohtaa vanhan rintamakaverinsa Jannen (Vilho Auvinen) ja ottaa hänet muitta mutkitta mukaansa asumaan mökkiinsä. Samalta reissulta mukaan tarttuu myös evakkona elelevä kanteleen soittaja äiä (Toppo Elonperä). Kolmikko asuu keskenään Einon torpassa maatöitä paiskien ja kalastaen. Töiden lomassa Eino tietysti myös vonkaa persereikää Annikilta.

Naapuritilan isäntä (Edvin Laine) on aivan kyrpä. Hän vetelee kanteleen soittaja äiän kalastusverkot puukolla paskaksi, kusettaa raha-asioissa ja ylipäätään käyttäytyy kusimulkusti kaikkia kohtaan. Ukot hautovat kostoa.

Eino loukkaantuu heinähommissa kilvoitellessaan naapurin vittunaamaa vastaan. Annikki yrittää hoivata häntä kuntoon, mutta suamalainen miäs ei apua ota vastaan, tietenkään. Lopulta Eino tuntee itsensä niin hyödyttömäksi, että meinaa losauttaa itseltään pistoolilla aivot pellolle. Annikki keskeyttää tämän masterplanin, ja nämä kaksi pariutuvat viimeinkin.

Kanteleen soittaja äiä on poimimassa marjoja metsässä, kun naapurin kusimutteri tulee taas vittuilemaan. Seuraa takaa-ajo, minkä yhteydessä kyrpänaama uppoaa suonsilmään ja meinaa hukkua. Kanteleen soittaja äiä kuitenkin pelastaa hänet, vie saunaan ja hierookin. Näin syntyy sopu riitapukareiden välille.

Isäntä (Jalmari "Joelin veli" Rinne) lahjoittaa mökin ja osan tilastaan virallisesti Einolle. Reilu jätkä. Janne menee naimisiin jonkun talollisen lesken kanssa, kanteleen soittaja äiä palkataan ex-mulkun naapurin tilalle, ja Eino tietysti avioituu Annikin kanssa. Kosiohommat suoritetaan romanttisesti äidin haudalla ja sitten katsotaan yhdessä kaunista isänmaata.



Join kaljaa tätä katsoessani, ja silti kävi aika pitkäksi. 1/5 ja haistakaa vittu.
Linkki striimiin siltä varalta, että sinäkin tahdot tylsistyä hengiltä.

[Separi ruispellossa]

Tämä oli Suomen katsotuin kotimainen leffa pitkään, kunnes Tuntematon sotilas meni ohi. Nimibiisin lienee kaikki kuullu:

Kulkurin valssi (1941)

Ollaan 1800-luvun lopun Venäjällä. Suomalaissukuinen aatelisjorkki Arnold (Tauno Palo) ryyppää ja uhkapelaa kapakissa, voittaa ison läjän ruplia ruhtinas äiältä (Uno Wikström) kekä kyrpiintyy koppavaan suomipoikaan ja haastaa tämän kaksintaisteluun! Ruhtinas huijaa kaksintaistelussa ryhtymällä ampumaan liian aikaisin, mutta Arnold selviää silti voittajana. Hän katsoo parhaaksi paeta Suomen puolelle, siltä varalta että haavoittunut ruhtinas hautoo kostoa.

Matkalla Suomeen Arnold lyöttäytyy rahvaan joukkoon, jotta häntä ei tunnistettaisi. Samassa vaunussa matkustanut sirkustirehtööri (Toppo Elonperä) värvääkin Arnoldin esiintyjäksi sirkukseensa, koska Arnold on niin kova vinguttamaan viulua ja laulamaan. Sirkuksessa Arnoldiin käy kuumana niin simpsakka akrobaatti muia (Laila Jokimo) kuin vähemmän simpsakka voimanainenkin (Lida Salin). Akrobaatin kanssa alkaakin lempi leimahdella, mikä vituttaa tirehtööriä, sillä hän oli vähän suunnitellut saavansa rönttöä samaiselta kumimuijalta. Arnoldille tulee ajolähtö.

Arnold lampsii nyytti olalla pitkin maantietä, kunnes kohtaa joukon romaneja. Nämä huolivat hänet suorilta osaksi porukkaansa ja antavat uudet vaatteetkin. Näin sirkus-Arnoldista tuli mustalais-Arnold. Taas syntyy kolmiodraamaa, kun kuumin romaninainen Rosinka (Regina Linnanheimo) tietysti roikkuu kiimaisena Arnoldin käsipuolessa, ja häneen rakastunut Fedja (Viljo Auvinen) yrittää stereotyyppien mukaisesti kekluttaa Arnoldin hengiltä. Arnold päätyy taas kulkuriksi tien päälle.

Tiellä norkoillessaan Arnold bongaa viehättävän leidin hevosvaunuissa ja ojentaa tälle kukkasen. Leidi on nuori kreivitär Helena (Ansa Ikonen), jonka vanhemmat pyrkivät naittamaan hänet jollekin rikkaalle runkkarille, joka ei kiinnosta Helenaa itseään laisinkaan. Komea kulkuri sen sijaan kiinnostaa perin julmetusti, vaikka muodon vuoksi Helena nakkeleekin tälle niskojaan.

Helena ylipuhuu isänsä antamaan Arnoldille töitä. Tallirenki-Arnold onkin paikalla, kun Helenan sulhanen Erik (Jorma Nortimo) tulee kartanoon vieraisille. Helena majoittaa vittuillessaan Erikin keltaiseen kammariin, koska siellä väitetysti kummittelee. Arnold saa tästä idean: hän aikoo tekeytyä kummitukseksi ja säikyttää Erikin paskajäykäksi! Ullakolla kummitteluun sopivia kamppeita etsiessään hän kohtaa Helenan, jolla oli sama jekku mielessä. Kaksikko pukeutuu vintagerytkyihin ja tanssahtelee keltaisen kammarin edustalla yön pimeydessä. Näky on toden totta aavemainen, joten Erik ampuu paniikissa heitä kohti.

Seuraavana päivänä Erik elvistelee uroteollaan ja liiottelee sitä tuntuvasti. Helenaa vituttaa kuunnella sössötystä kymmenistä aaveista, koska hän tietää asioiden todellisen laidan. Helena purkaa kihlat ja haistattaa paskat. Hän lähtee etsimään Arnoldia ja löytää tämän keittiöpiian (Laila Rihte) sylistä. Onse sonni. Helena on vähällä mennä sittenkin naimisiin Erikin kanssa, mutta Arnold ja avuksi värvätyt vanhat mustalaistutut tulevat kuokkimaan häihin ja kähveltävät morsion kesken pirskeiden! Helena on tästä aivan liekeissä.

Arnold vie Helenan tapaamaan äitiään, ja vasta perillä Helenalle selviää, että kulkuri onkin varakas paroni. Helena suuttuu tästä petkutuksesta, mutta minkäs sitä lemmelle enää siinä vaiheessa mahtaa.



En oo ikinä ihan ymmärtäny miks kulkuri ois kenenkään mielestä romanttinen hahmo, mut ilmeisesti asian laita oli 40-luvulla näin. Ei tää nyt huonokaan leffa ollut, vaikka täysin epäuskottava olikin. 2,5/5.
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

Perheen musta lammas (1941)

Raili (Sirkka Sipilä) on räväkkä nuori konttoristi, joka on kasvanut kolmen erittäin niuhon tätinsä talossa jäätyään lapsena orvoksi. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän haistattaa tätösille vitut, muuttaa omilleen ja lyöttäytyy kaupungin seurapiireihin. Piano soi ja jalalla pistetään koreasti.

Hommat lähtevät vähän lapasesta, laskut alkavat kasaantumaan ja Railin petollinen heila Topi (Jorma Nortimo) vonkaa persettä myös Railin kollegalta Saaralta. Pisteeksi iin päälle Raili saa monoa töistä. Myös Saara (Kaisu Leppänen) meinaa saada kenkää, mutta tuleekin pomon huoneesta huulipunaansa korjaillen ja kertoo saaneensa palkankorotuksen

Raili menee ystävättärensä polttareihin pukeutuneena teeman mukaisesti pojaksi. Reissu vähän venähtää, ja Raili päätyy larppaamaan poikaa myös seuraavana päivänä. Pojan rooli menee niin hyvin läpi, että yksi mimsy jopa vähän ihastuu "Ristoon", ja "Risto" pokkana flirttailee takaisin

Tällä välin velkojat ja poliisi etsivät Railia. Poikalarpin lopettanut Raili liikkuu nyt salanimellä Tytti. Myös taiteilija äiä Erkki jäljittää Railia/Tyttiä, mutta eri syystä. Hän on nimittäin maalausmallia vailla ja tietysti pilluakin. Erkkiä näyttelee Joel Rinne, kenet tunnetaan mm. 60-luvun alussa näyttelemästään komisario Palmun hahmosta.

Erkki yhyttää Railin ja kiristää tämän mallikseen semmoisella diilillä, että Raili saa rahaa velkojensa maksuun, eikä Erkki käräytä häntä kyybeleille. Ei siinä tietenkään kauaa mene, että Erkin ehdot alkavat kiristymään, ja Raililta vaaditaankin alasti poseeraamista. Pylly näkyy!!

Railille losahtaa kunnon perintö, mikä tekee hänestä varakkaan ja velattoman leidin. Hän pääsee kostamaan Saaralle ja Topille. Myös Erkki saa pitkän nenän, koska Raili ei ole enää riippuvainen hänestä. Taulusta tulee kuitenkin hieno. Pojan hahmoon hetkellisesti palannut Raili jekuttaa ihastustaan Ollia (Eino Kaipainen) kiikuttamalla tälle kyseisen taulun juoksupoikana esiintyen, ja nämä kaksi saavat toisensa (kts. oheinen kuva).



Tämähän oli kova! Moneen kertaan nauratti, tarinassa oli yllättävän moderneja twistejä ja bonuksena näytettiin paljon vanhaa Helsinkiä. Taidanpa antaa ihan 4/5!

[Separi ruispellossa]

Jos oisi valtaa... (1941)

Aku Korhonen näyttelee Mikko Nousiainen -nimistä persaukista ukkoa, joka tekee bisnestä keräämällä jätepaperia sun muuta paskaa ja myymällä sitä... jonnekin. Vapaa-ajallaan hän hauskuuttaa naapuruston lapsia ja vaikuttaa muutoinkin olevan visusti hyvien puolella.

Lehtiroskista penkoessaan Mikko löytää arpalipun, millä voittaa 300 000 markkaa! Se on kaiketi ollut aivan vitunmoinen summa rahaa tuohon aikaan, sillä seuraavaksi Mikko ja hänen sidekickinsä Riku (Lauri Kyöstilä) omistavat valtavan bisnesimperiumin ja ylenevät pikavauhtia eliittiportaaseen. On palatsia ja palvelijoita.

Tehtailija Irvas (Yrjö Tuominen) ja hänen oikea kätensä insinööri Berg (Joel Rinne) kusettavat rikasta mutta kokematonta bisnesmiestä myymällä hänelle tyhjäksi kalutun nikkelikaivoksen. Taas on Rinne pistetty mulkun rooliin, mutta onneksi hän puhdisti sittemmin kasvonsa mainiolla komisario Palmun roolityöllä.

Kaupat hieraistaan, ja Mikko pääsee myös hieromaan lähempää tuttavuutta tehtailijan Aune-tyttären (Sirkka Sipilä) kanssa. Varsin merkittävästä ikäerosta huolimatta nämä kaksi vaikuttavat lämpenevän toisilleen (kts. oheinen kuva).

Tehtailija ja insinööri kuulevat, että nikkelikaivoksesta on löytynyt uusi arvokas esiintymä ja yrittävät juonia sitä takaisin itselleen. Samaan aikaan Aunen ja Mikon välillä on paljon väärinkäsityksiä ja vaivaannuttavaa venkoilua, mitä en jaksa enkä halua rapsailla sen tarkemmin. Lopulta Aunelle toki täräytetään sormus sormeen.

Lopuksi köyhä Mikko herää lehtiroskiksesta, ja tää kaikki onkin ollut vain unta.



Ois näistä lähtökohdista ihan hyvänkin rainan voinut tehdä, mutta nyt leffan kestosta varmaan puolet oli tanssimista, laulamista ja muuta täytepaskaa. Pelkästään se "jos ois valta niin kuin on mieli" -biisi vedettiin tässä neljänä tai viitenä eri sovituksena, ja siitähän tuo nimikin tulee. Kasti veti kyllä roolinsa hyvin, mutta se ei nyt pelastanut tarinan ohkaisuutta. Sirkka Sipilän pyllykin jäi tällä kertaa näkemättä. 2/5.

[Separi ruispellossa]

Suomisen perhe oli suosittu radio-ohjelma kolkytluvulta alkaen ja tokihan heistä sitten filmejäkin innostuttiin tekemään:

Suomisen perhe (1941)

Suomiset ovat Töölössä asuva porvarillinen ydinperhe. Varsinaisen viisihenkisen perheen lisäksi heillä majailee taloudenhoitaja Hilda (Siiri Angerkoski). Lähistöllä asuu myös mummo Suominen (Eine Laine). Mummelilla on alivuokralaisenaan nuori ylioppilas Lasse (Unto Salminen), keneen Suomisten abitytär Elina (Sirkka Sipilä) ihastuu välittömästi hänet tavattuaan.

Koulut ovat vielä talvisodan jäljiltä suljettuina, minkä vuoksi nuoremmat kakarat Olli (Lasse Pöysti) ja Pipsa (Maire Suvanto) opiskelevat kevään ajan kotona vaihtelevalla menestyksellä. Aina silmän välttäessä he luonnollisesti rientävät pahantekoon.

Isuck äiä Väinö (Yrjö Tuominen) päätyy jonkun työtapaamisen jälkeen ryyppäämään vanhan koulukaverinsa Sami "Sam Nelson" Nenosen kanssa. Sam on maailmaa nähnyt nilkihkö bisnesmies, joka puhuu vaivaannuttavaa suomen ja englannin sekoitusta. Häntä näyttelee suomalaisen esittävän taiteen suurmies Joel Rinne, jonka loistokas ura huipentui 60-luvun alussa komisario Palmun rooleihin. Sam ylipuhuu kännisen Väinön sijoittamaan kaikki säästönsä osakemarkkinoille!

Elina saa valkolakkinsa ja perhe painuu maalle kesän viettoon. Vastoin odotuksia Väinön osakebisnekset ovat osoittautuneet tuottoisiksi. Hän kiikuttaa frouvalleen (Elsa Turakainen) kalliita lahjoja ja suunnittelee dollarinkuvat silmissään kaiken maailman suihkulähteiden ja muun snobikaluston hankintaa kesähuvilalle. Mummelin vuokralainen Lasse on tullut maalle mukaan heinätöihin ja kisuttelee Elinaa aina tilaisuuden tullen. Isuck ei tämmöistä teerenpeliä hyvällä katso (kts. oheinen kuva).

Kesäloman jälkeen kaupungissa Väinöllä lähtee rahahommat lapasesta. Kämppä tukotetaan fiineillä mööpeleillä, Hildan avuksi palkataan sisäkkö ja penskat hemmotellaan piloille. Kakaroilla nouseekin rivakasti kusi huppuun. Rva vierastaa kaikenlaista rahalla elvistelemistä, eikä viihdy pinnallisissa seurapiireissä. Lisäksi hän alkaa aiheettomasti epäillä Väinöllä olevan jotain vipinää "Sam Nelsonin" rouvan Telman (Emmi Jurkka) kanssa.

Osakebisnekset menevät reisille, kuinka ollakaan. Unelma toisensa perään murskaantuu, ja kaikkia vituttaa. Näin saimme arvokkaan opetuksen siitä, että raha ei tuo onnea! Mummo puhuu järkeä Väinölle ja kakaroille. Perheen säästöt menivät, mutta sentään heillä on yhä toisensa.



Varsin juustoinen koko perheen elokuva. Tähän sai tekstityksen ja se onkin hyvä homma, koska ääniraita oli paikoitellen todella huono. 2/5.
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

Ristus perkele:

Totinen torvensoittaja (1941)

Insinööri (Leo Lähteenmäki) on ärsyttävän oloinen keppostelija, joka asuu kimppakämpässä vanhemman lehtorin (Wilho Ilmari) kanssa. Heidän peräänsä katsoo taloudenhoitaja Miina (Kaija Suonio).

Insinööri on matkalla insinöörijuhliin, mutta menee itselleni epäselvästä syystä hiippailemaan kämppiksensä työpaikalle museoon. Vahtimestari (Toppo Elonperä) tällää oven lukkoon, ja insinööri jää lukkojen taakse yksinään ihmettelemään. Lehtori tuo deittinsä Elnan (Aino Lohikoski) museoon heilastelemaan, ja haarniskaan pukeutunut insinööri säikyttelee heidät pakosalle.

Seuraavaksi sisään hiipii vahtimestari kaverinsa ja viinapullon kanssa, aikeinaan käyttää mestaa bönthö tarkoituksiin. Tällä kertaa pakosalle joutuu insinööri itse, sillä vaksi jahtaa hänet vitunmoisen sotakirveen kanssa yön selkään.

Paikallisessa sirkuksessa on haarniskaan pukeutunut torvensoittaja (mitä vittua), joka on karannut esiintymisasu päällä kylille ryyppäämään. Nämä kaksi kaupungilla sekoilevaa haarniskajorkkia luonnollisesti sekoitetaan keskenään ja siitä sitten seuraa perin hassuja kommelluksia.

Kyseinen sirkus esiintyy juuri niissä insinööribileissä, kuinka ollakaan. Haarniskainsinööri päätyy esiintymislavalle vetopasuunan kanssa, vaikka yrittää selittää olevansa eri henkilö. Muina esiintyjinä on mm. Siiri Angerkoski blackfacen kera.

Shown jälkeen insinööri saa kypärän vihdoin irti päästään ja pääsee vonkaamaan persettä joltain Raililta (Laila Rihte). Tässäkin tietysti tapahtuu kaikenlaista sekaannusta ja väärinkäsitystä, ja onpa väliin pitänyt ahtaa vielä keskiajalle sijoittuva unikohtauskin. Lopulta kuitenkin insinööri saa Railinsa (kts. oheinen kuva) ja lehtori Elnansa.



Kiinnostas tietää kuinka sakiaa paskaa ne v. 1941 hylätyt leffakäsikset olivat, jos tää oli kerran yksi niistä mitkä valittiin toteutettaviksi. Kaarlo Kartion piti näytellä tässä toista haarniskaspedeä, mutta onnekseen kuoli kesken projektin. 0/5.

[Separi ruispellossa]

Kaivopuiston kaunis Regina (1941)

Regina Berg (Regina Linnanheimo) on persaukinen orpo mimsy, joka asuu sukulaistensa helmoissa 1800-luvun Helsingissä. Läheiseen huvilaan on tulossa kesävieraaksi venäläinen ruhtinatar seurueineen, ja Regina muiden seudun mimmeroiden tavoin on haltioissaan siitä, että pääsee edes sivusta seuraamaan moista ylellistä rinsessaelämää.

Ruhtinatar Kristine saapuu ja kansa kohisee. Hän onkin varsin näyttävän näköinen, sillä häntä näyttelee itse miss eurooppa Ester Toivonen! Esteriä ei olekaan hetkeen näkynyt. Hänen mukanaan Helsinkiin saapuu hänen serkkunsa luutnantti Engelbert (Tauno Palo), kekä on vähän tommonen limasen olonen naistennaurattaja.

Ruhtinatar järjestää tanssiaiset Kaivohuoneella. Regina tahtoo sinne kuokkimaan, joten hän huvilan piian avustuksella "lainaa" yhden ruhtinattaren iltapuvuista sopiakseen eliitin joukkoon. Voisi kuvitella että ruhtinatar tunnistaisi oman kolttunsa, mutta ei kai sitten.

Hienoksi tälläytynyt Regina livahtaa herrasväen sekaan Kaivohuoneelle ja päätyy heti tanssiin Engelbertin kanssa. Engelbert ihastuu Reginaan, totta kai. Tanssin jälkeen Regina katsoo parhaaksi livistää paikalta palauttamaan mekon ennen kuin puijaus paljastuu. Engelbert säntää mysteeridaaminsa perään, muttei saa tätä kiinni. Pakoon pinkoessaan Reginalta putoaa toinen kenkä. Ihan kuin vähän tätä vastaava tarina olisi kuultu joskus ennenkin

Seuraavana päivänä Engelbert näyttää kenkää ruhtinattarelle, joka tunnistaa sen omakseen. Palvelusväki saa sapiskaa avunannosta rosvolle. Regina tunnustaa rötöksensä (kts. oheinen kuva). Jalomielinen ruhtinatar antaa anteeksi ja vieläpä lahjoittaa sen puvunkin! Toinen kenkä on kuitenkin Engelbertillä, joka käyttää popoa houkutellakseen Reginan kahdenkeskiseen tapaamiseen huvijahdille.

Jahdilla Engelbert tarjoaa Reginalle rakastajattaren pestiä, mutta Regina ilmoittaa että se on häät tai ei mitään. Engelbertille ei tämmöinen maistu, joten hän hyökkää riisumaan Reginaa väkisin Alaston Regina pääsee kuitenkin pakoon. Pylly näkyy! Tissit näkyy! Oikein jos mielikuvitusta käyttää, niin voi kuvitella näkevänsä tuheronkin! Regina pakenee jahdilta uimalla.

Engelbert ei usko ihan vähällä, vaan jatkaa Reginan stalkkaamista ja lopulta ilmestyy hänen kotiinsakin. Hän kosii Reginaa ja saa myöntävän vastauksen. Mitä nyt yhdestä raiskausyrityksestä. Häitä ei kuitenkaan ehditä tanssia, sillä Engelbert määrätään rähisemään Krimin sotaan.

Ruhtinattaren avustuksella Reginasta ryhdytään kouluttamaan edustuskelpoista morsiota sillä aikaa kun sulho on sotimassa. Pianoa pimputellaan kartanossa ykköset yllä. Tapaninpäivänä Regina pääseekin osallistumaan ruhtinattaren tanssiaisiin, ihan kutsuttuna tällä kertaa.

Loppukohtauksessa Regina kyhjöttää Engelbertin haudalla. Kivessä lukee, että tämä kaatui Krimillä.



Emmä oikeen näistä pukudraamoista jaksa innostua, ja liian pitkäkin oli. 2/5 vaikka.
Elonetissä striimattavissa tämä.

[Separi ruispellossa]

Poikamies-pappa (1941)

Köyhä taidemaalari Lasse (Leo Lähteenmäki) perii ulkomailla kuolleelta tädiltään miljoona markkaa. Perinnössä on kuitenkin sellaisia ehtoja, että rahat saadakseen Lassella on oltava a) vakiduuni b) vaimo c) lapsi. Aikaa näiden ehtojen täyttämiseksi on alun perin annettu vuosi, mutta talvisodan ja muiden viivästysten vuoksi testamentti tulee perille vasta siinä vaiheessa, kun aikaa on jäljellä viikko. Se on vähän lyhyt aika täyttää noita ehtoja, varsinkaan kohtaa c.

Homma vaikeutuu entisestään, kun kehystäjä Jopi erehdyksessä länttää testamentin tukipahviksi jonkin taulun taakse. Lasse ja Jopi metsästävät myytyjä tauluja hädissään pitkin kyliä, koska se dokumentti olisi vähän pakko saada takaisin. Jopia näyttelee Joel Rinne, joka muuntautumiskykyisenä ammattilaisena kykenee vetämään tämmöisen koheltajan roolin lähes yhtä hyvin kuin myöhemmän komisario Palmu -tulkintansa.

Yksi tauluista on myyty lastenkotiin, joten kaksikko menee sinne esiintyen gay-parina, joka tahtoo adoptoida lapsen. Lastenkodin täti on vaan että ok mikäs siinä. Varsin edistyksellistä! Taulu osoittautuu vesiperäksi, mutta myöhemmin käy ilmi, että Lasse on vahingossa oikeasti adoptoinut Napoleon-nimisen pikkupojan (kts. oheinen kuva). Kohta c: tsek!

Jätkät ja "Nappe" jatkavat tauluja ostaneiden tahojen koluamista yksi kerrallaan ja hassuja kommelluksia tietysti seuraa siitä. Lopulta he ovat rahattomina Porvoossa ja joutuvat töihin hotellin keittiöön tienatakseen rahat paluumatkaan Helsinkiin. Siinä sivussa Lasse vonkaa persettä hotellin omistajan tyttäreltä (Sirkka Sipilä) ja Jopi tarjoilijattarelta (taas tää mimsy, joka on kreditoitu pelkällä etunimellä Annakaarina).

Hotellin omistaja (Toppo Elonperä) bustaa jorkit mimmien kimpusta ja heittää heidät hotellista vittuun. Jollain ilveellä he pääsevät ilman rahaa Helsinkiin, ja testamentin etsintä jatkuu. Rakastuneet mimmit tulevat perästä Helsinkiin, ja molemmat parit avioituvat. Leppynyt hotellin omistaja palkkaa Lassen johtajaksi hotelliin. Testamentin sisältänyt taulu löytyy viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja näin Lasse perii kuin periikin miljoonansa! Tämä ratkaisevaksi osoittautunut taulu esittää miss eurooppa Ester Toivosta, I shit you not.



Tää oli kriitikoiden mielestä ihan paska leffa sekä tuoreeltaan että myöhemmin, mut itse kyllä viihdyin. 3/5.

[Separi ruispellossa]

Täysosuma (1941)

Aku Korhosella on tällä kertaa kalju pää ja ajanmukaiset hitlerviikset. Hän näyttelee hotellin ylivahtimestari Aku Karppalaa, joka on kielitaitoinen, kohtelias ja hyvin jämpti työssään.

Hotellissa asuva varakas nuori leidi Pirkko (Ansa Ikonen) ei tohdi matkustaa yksin, joten hän pyytää vaksin mukaansa talvilomareissulle eräänlaiseksi esiliinaksi ja turvamieheksi. Ideana on, että he esittäisivät isää ja tytärtä, ja jos vaikka Pirkolle löytyisi matkan varrelta sulhanenkin.

Heti reissun aluksi heidän seuraansa lyöttäytyy ketku mulkku Klaus Lang (Turo Kartto), joka hinkuu Pirkon rahoja ja perseä. Hän vie "isän ja tyttären" hiihtoretkelle aikomuksenaan eksyttää Aku. Näin tapahtuukin, ja Klaus vokottelee Pirkkoa jossain näköalamestassa. Sillä välin Aku harjoittaa slapstick-komediaa koheltamalla suksilla metsässä pitkin helvettejä.

Ravintolapöydässä Aku tutustuu insinööri Kaipioon, jonka aikoo esitellä Pirkolle ensi tilassa, sillä katsoo tämän olevan hieno mies ja sopiva sulhoksi. Helppo olla samaa mieltä, sillä Kaipiota näyttelee itse Joel Rinne, jonka hienous tuli kaikille selväksi viimeistään 60-luvun alussa komisario Palmun roolien myötä.

Pirkko viihtyy edelleen kusipää-Langin seurassa, vaikka Aku tekee parhaansa parittaakseen hänet Kaipiolle. Aku saa todisteita Langin epärehellisyydestä, muttei pääse heti puuttumaan hänen puuhiinsa, sillä vaativa leskirouva Andersson (Siiri Angerkoski) roikkuu väkisin Akun seurassa. Eikä se puuttuminen helppoa olisikaan, sillä Pirkko ei ota kuuleviin korviinsa varoituksia Langista. Vasta kohdattuaan Langin muian/rikostoverin Mirjan (Sylvi "Taunon rouva" Palo) Pirkollekin alkaa valjeta, että Aku oli oikeassa Langin suhteen.

Laskiaisjuhlassa Pirkko alkaa vihdoin lämmetä insinöörille, ja myös rva Andersson kuhertelee räkäkännissä Akun kanssa. Tässä tulee kasa väärinkäsityksiä ja ajalleen tyypillistä luokkatietoista kohkaamista siitä, että Pirkon rahat ovatkin peräisin arpajaisista eikä perinnöstä, mutta lopuksi tietenkin insinööri nai Pirkon ja Aku saa rva Anderssonilta persettä.



Ihan ok, mutta liian pitkäksi oli venytetty tämäkin. Komeita heppoja. 2/5.

[Separi ruispellossa]

Onnellinen ministeri (1941)

Mainostoimiston julkaisema alusvaatemainos menestyy hyvin, mutta sitten käy ilmi, että siinä poseeraava vähäpukeinen piirrosnainen näyttää kovasti ministerin tytär Margitilta (Birgit Kronström). Sehän on valtava skandaali. Tämä tulee yllätyksenä jopa mainoksen tehneelle piirtäjälle Kaleville (Tauno Palo).

Ministerin (Sven Relander) poliittiset vastustajat ottavat ilon irti skandaalista ja pyrkivät käyttämään sitä vipuvartena hänen kampeamisekseen vittuun asemastaan. Ministeri ottaa pulttia, ja kiukuttelu kohdistuu mainostoimiston johtaja Brunoon (Toppo Elonperä). Kalevi kiikutetaan paikalle ja häntä uhataan kunnianloukkaussyytteellä, ellei hän kykene tuomaan näytille sitä mallia, joka on poseerannut kyseistä kuvaa varten. Todellisuudessa Kalevi on nähnyt Margitin jossain tietämättä kuka hän on ja piirtänyt hänen lärvinsä tissitypylle. Tätä hän ei tietenkään voi myöntää.

Kalevi etsii hädissään mallia, joka näyttäisi mahdollisimman paljon Margitilta. Viimeisenä oljenkortenaan hän menee tapaamaan esiintyjiä välittävää teatterijorkki Ferdinandia (Ossi Elstelä), joka rehentelee kykenevänsä järjestämään mitä vain, "vaikka rehellisen juutalaisen" Kovasti Margitin näköinen mutta paljon räväkämpi laulaja Peggy sieltä löytyykin.

Kalevi taluttaa laulajattaren ministeriöön päästäkseen pälkähästä. Todellisuudessahan Peggy on Margit itse, joka kusettaa sekä isäänsä että Kalevia. En kyllä oikein ymmärrä miksi. Mukana juonessa on myös mainostoimiston virkailija Irma (Sirkka Sipilä), joka oli järjestänyt Margitin sinne teatterimestaan. Juoni toimii, mikä ikinä sen pointti Margitin kannalta olikaan.

Jälkeenpäin Kalevi ja "Peggy" hengaavat kahvilassa ja rakastuvat. Kalevi ei vieläkään tajua, että kyseessä on Margit. Itselleni epäselvästä syystä Margit jatkaa tätä kaksoisroolin vetämistä päiväkausia. Lopulta Kalevi ja Margit -ihan omana itsenään- tietysti kihlautuvat, ja seuraa näyttävä tanssikohtaus (kts. oheinen kuva).



Tämä kesti kaksi vitun tuntia, ja laulamista piisasi. Jos olen aiemmin urputtanut siitä että joidenkin leffojen laulukohtaukset ovat tarinasta irrallisen oloisia, niin kyllä vielä pahempaa on tämä, että dialogia käydään laulaen Tässä kuultiin Katupoikien laulun ensiesitys. Olavi Virta levytti sen vuotta myöhemmin, ja hänen jälkeensä aika moni muukin.
En nauttinut, vaikka Kronström vetikin tuplaroolinsa hyvin. 1/5.
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

Oi, aika vanha, kultainen...! (1942)

Joo, noi kaikki välimerkit kuuluvat leffan nimeen. Kyseessä on vapun aikaan sijoittuva tarina, jossa vanhat lukiokaverukset tapaavat 30 vuotta valmistumisen jälkeen. Elikkäs jonkinlainen Luokkakokous-leffojen henkinen edeltäjä.

Joonas Karhu (Urho Somersalmi) on hanttihommiin jämähtänyt persaukinen mutta huoleton äijä, joka ei ole jaksanut lukion jälkeen opiskella, vaikka ilmeisen fiksu mies onkin. Vissiin vähän bönthöäkin tulee toisinaan otettua. Vapuksi hän matkustaa Helsinkiin katsomaan mitä muut ex-lukiolaiset ovat saaneet aikaan.

Hesalanmäellä hän kiertää tapaamassa vanhoja tuttuja yksi kerrallaan. Maisteri (Yrjö Tuominen), lääkäri (Hugo Hytönen) ja tuomari (Ture Ara) ovat menestyneitä mutta elämäänsä kyllästyneitä porvariukkoja ja kaksi jälkimmäistä on keskenään riidoissakin. Joonas tuo heidän elämäänsä tuulahduksen elämäniloa.

Ukot vetävät vappuaaton kunniaksi frakit niskaan ja pitävät "kapakkaoikeuden istunnon", minkä aikana vanhat kaunat haudataan, Joonaksen johdolla tietysti. Tuomarin aviokriisikin hoidetaan minuuteissa kuntoon. Sitten lauletaan kuorossa Gaudeamus igitur ja muita rautaisia hittibiisejä.

Kaivohuoneella liitytään muiden vapunviettäjien ilonpitoon, tanssitaan jonotanssia ja lauletaan rullaati rullaati. Rouvat (Elsa Turakainen ja Aino Lohikoski) lähtevät kotiin, joten vanhat kaverukset pääsevät lähtemään kylille jatkamaan juhlintaa vanhaan malliin. Tässä kohdassa näytetään jotain arkistokuvaa helsinkiläisten vapunvietosta. Taas lauletaan saatana. Tuijotetaan vähän merelle (kts. oheinen kuva) ja sit leffa vaan yhtäkkiä loppuu.



Olipa todella tyhjänpäiväinen paska. 1/5 ja se ykkönenkin vain siksi, että vanhaa Helsinkiä näkyi. Tosta Joonaksesta tulee mieleen sellanen juippi, joka festareilla lokittaa muiden viinoja koko viikonlopun, mut on vaan niin "hyvä jätkä" ettei kukaan jaksa suuttua. Tiiättehän, se supliikkijätkä joka tulee viimeisenä autokyytiin, mut saa silti jotenkin puhuttua itelleen etupenkin.
Joonasta näytellyt Urho Somersalmi teki pitkän uran Suomen Kansallisteatterissa ja eläkkeelle jäätyään meni hirteen. Ennen hirttäytymistään hän tappoi vaimonsa lyömällä tätä otsaan kirveellä, jonka oli saanut lahjaksi Suomen näyttelijäliitolta.

[Separi ruispellossa]

Onni pyörii (1942)

Kauko Maja on orpokodissa asusteleva nuorukainen. Häntä näyttelee 33-vuotias Tauno Palo, joka näyttää lievästi sanottuna yli-ikäiseltä rooliinsa. Kauko lähtee maailmalle, kun orpokodin johtaja (Varma Lahtinen) hankkii hänelle työpaikan jonkun puodin apupoikana. Puotia pyörittää ankara ja vittumainen Emmi Kankkunen (Siiri Angerkoski).

Kallion kirkon kulmilla Kauko pussailee jotain mimmeroa, kurittaa teinipoikaa joka heitteli heitä lumipalloilla ja saa oikein kunnolla turpaan pojan isältä (Lasse Wager). Deittikin ottaa jalat alleen. Poliisit vievät maassa örisevän Kaukon putkaan, koska luulevat hänen olevan tuhannen päissään.

Putkasta päästyään Kauko saa huutia Emmiltä ja joutuu kadulle. Hän hakeutuu pelastusarmeijan yömajaan. Siellä joku pultsari horisee pyörivästä onnesta, mistä leffan nimi kaiketi tulee. Kauko ja muut katupojat painavat hanttihommia, ja tilipäivänä lähdetään tanssiaisiin. Kauko tanssittaa kaunista Eevaa (Regina Linnanheimo).

Tanssien jälkeen Eeva vie Kaukon mukanaan jonnekin hämäräperäisen oloisten ukkojen mestaan. Mikä lie oman aikansa liivijengi. Nämä opettavat Kaukon ryyppäämään ja rötöstelemään. Pieleen menneen murtokeikan jälkeen Kauko ilmoittaa lähtevänsä jengistä, mutta siitäpä ei niin vaan erotakaan. Kauko saa taas oikein perusteellisesti turpaan.

Tällä kertaa murjotun Kaukon nappaa hoteisiinsa taidemaalari Clauson (Aku Korhonen). Taidejorkin ateljeessa Kauko ihastuu palavasti erääseen tämän malleista (kts. oheinen kuva). Kyseinen misu (Hanna Taini) tutustuttaa hänet pääkaupungin musapiireihin, ja Kaukosta tulee maineikas hienoston parissa sukkuloiva laulaja. Bravuurikappaleena on Väliaikainen, mikä tässä vaiheessa leffaa onkin laulettu jo ainakin viidesti.

Kaukolle paljastuu, että hänen lempensä kohde onkin naimisissa oleva vuorineuvoksetar. Sehän sitten jonkin verran vituttaa. Seuraaviin hienostokemuihin hän tuleekin rähjäisissä duunarikuteissa ja laulaa jonkun biisin Sörkan jätkistä, ilmeisesti jonkinlaisena kostona. Toki myös se Väliaikainen tulee sieltä, kun sitä ei vielä ole kovin montaa kertaa kuultu.

Kauko haistattaa seurapiireille vitut, noutaa orpokodista teinivuosiensa heilan Ullan (Ulla Polviander) ja menee hänen kanssaan naimisiin. Sitten lauletaan Väliaikainen oikein koko kastin voimin.



Tää kesti 1h 41min ja siitä ainakin tuo 41 minuuttia oli liikaa. Väliaikainen on ihan hyvä biisi, mut rajansa kaikella. 1,5/5.