Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

Avioliittoyhtiö (1942)

Tauno Palo on tällä kertaa sisustusarkkitehti ja häntäheikki. Ongelmia muodostuu siitä, että jokaisen hänen palkkaamansa assistentin kanssa tulee jotain sutinaa, ja mimmi toisensa perään joudutaan irtisanomaan erilaisten ihmissuhdedraamojen vuoksi. Firman kassamuija Sandra (Siiri Angerkoski) ehdottaa, että kantsii seuraavaksi palkata mahdollisimman ruma apulainen, niin ei käy tolleen. Nerokasta.

Arkkitehti soittaa ystävälleen professori Thoreliukselle (Urho "axe slaughter" Somersalmi) ja kysyy tietäisikö hän jonkun sopivan akankuvatuksen. Proffan puhelun kuulee arkkitehtuuria opiskeleva Hilkka (Birgit Kronström), joka päättää napata homman itselleen. Klassiseen leffatyyliin hemaiseva simasuu muuttuu rumaksi laittamalla silmälasit päähän ja tukan kiinni (kts. oheinen kuva). Paikka on teidän.

Ruma Hilkka menee läpi jonkin aikaa, mutta lopulta rillit heitetään vittuun ja aletaan viritellä suhteentynkää. Duetto lauletaan, totta kai. Pian arkkitehti jo kosiikin. Hilkka suostuu sillä ehdolla, että ammatillista yhteistyötä jatketaan vaikka avioliitto menisikin päin munaa. Hän kun on uranainen eikä mikään hempukka. Heistä tulee sekä puolisoita että tasavertaisia yhtiökumppaneita.

Arkkitehti lähtee työmatkalle sisustamaan todella polleaa herraskartanoa. Kartanossa asuu mm. lemmenkipeä nuori neiti Brita (Sirkka Sipilä). Tiikeri ei pääse raidoistaan; arkkitehti on pian pussailemassa Britaa Hilkka tulee perästä landelle katsomaan, että mikä siinä keikassa on jo kaksi viikkoa kestänyt. Hän bustaa siippansa rysän päältä.

Hilkka vaatii eron, mutta sopimuksen mukaisesti kaksikko jatkaa yhtiökumppaneina. Arkkitehti ei ole mielissään tästä järjestelystä ja stalkkaa mustasukkaisena ex-rouvansa seuraelämää. Pienet on piirit noillakin, sillä Hilkka on aikeissa mennä naimisiin professori Thoreliuksen kanssa.

Firmalle tulee hemmetin iso ja hemmetin kiireellinen tilaus, mikä pakottaa ex-parin painamaan yhdessä hommia kuin viimeistä päivää. Auton rikkoonnuttua he joutuvat jäämään yöksi rojektitalon vierashuoneeseen. Lempi leimahtaa uuteen liekkiin juuri sillä kellonlyömällä, kun heidän avioeronsa harkinta-aika päättyy.



Hyvä näyttelijä toi Kronström, mutta ois tätäkin leffaa riittänyt hieman lyhempi kerta-annos. 2/5.

[Separi ruispellossa]

Uuteen elämään (1942)

Niilo (Unto Salminen) on pikkurikollinen, joka on San Franciscossa paossa suomalaista virkavaltaa. Siellä hän joutuu putkaan. Suomen konsulaatin edustaja noutaa hänet putkasta luullen häntä Yrjö Sahlbergiksi, joka on Suomesta yhdysvaltoihin muuttanut rikkaan suvun musta lammas. Valokuvan perusteella yhdennäköisyys onkin merkittävä.

Sahlbergin suku kaipaa kauan kadoksissa ollutta tuhlaajapoikaa takaisin kotiin, joten konsulaatti hoitaa "Yrjölle" henkkarit ja tarpeelliset matkustusasiakirjat. Niilo kuskataan Sahlbergien piikkiin Helsinkiin, missä hän heti tapaa vanhat rikostoverinsa Kallen (Aku Korhonen) ja Einarin (Ossi Elstelä). Nämä ylipuhuvat Niilon jatkamaan Yrjönä esiintymistä, sillä haistavat siinä rahantekomahdollisuuksia. Sahlbergit nimittäin omistavat kassakaappitehtaan.

Yrjön vanhemmat ovat kuolleet, mutta isoäiti (Anni Hämäläinen) ja Annikki-serkku (Ansa Ikonen) ottavat Niilon avosylin vastaan (kts. oheinen kuva). Hänestä tehdään kassakaappitehtaan johtaja, ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hän alkaa viihtyä rehellisissä töissä. Vaikka nyt väärällä henkilöllisyydellä niitä tekeekin. Täyspäiväistä Yrjö-larppia kuitenkin häiritsee se, että vanhat kaverit hiippailevat kintereillä. Einari jopa tulee käymään konttorilla, mutta Niilo uskottelee hänelle olevansa oikea Yrjö, joka on palannut Suomeen. Hämäys onnistuu tutulla kikalla; laittamalla silmälasit päähän.

Kalle sen sijaan on vaikeampi hätisteltävä, ja lopulta Niilo suostuu palkkaamaan hänet hommiin konttoriin, jottei Kalle paljastaisi häntä. Piireihin päästyään Kalle ryhtyy vonkaamaan persettä Sahlbergien taloudenhoitaja Teklalta (Siiri Angerkoski). Myös Niilo ja Annikki himoitsevat toistensa kusivehkeitä, vaikka Annikki nyt vielä onkin siinä käsityksessä, että kyseinen kusivehje kuuluu hänen serkulleen.

Lopulta Niilo tunnustaa mummo-Sahlbergille, ettei ole Yrjö. Mummo sanoo tykkäävänsä feikki-Yrjöstä enemmän kuin oikeasta mätämuna-Yrjöstä, joka sitä paitsi on kuollutkin siellä jenkkilässä sikaillessaan. Myös Annikki hyväksyy Niilon Niilona, kunhan tämä käy kyttiksellä hyvittämässä vanhat velkansa yhteiskunnalle. Se onkin helposti hoidettu, sillä käy ilmi, että kaikki Niilon rikokset ovat vanhentuneet tämän seikkailun aikana. Myös Kalle vannoo kulkevansa jatkossa kaitaa polkua, ja lopuksi hän saa persettä Teklalta ja Niilo Annikilta.



2/5 vaikka

[Separi ruispellossa]

August järjestää kaiken (1942)

Aku Korhonen on pankin kassavastaava August, joka on toiminut hommassaan 25 vuotta. Häntä kaduttaa se, ettei hän nuorempana koskaan rohjennut mennä naimisiin kollegansa ja lemmittynsä Marian (Siiri Angerkoski) kanssa, koska odotti kosintansa kanssa palkankorotusta, mitä ei koskaan tullut.

Nilkki pankinjohtaja (Thure Bahne) lupaa kännissä työpaikat heilalleen Ingalle (Kyllikki Väre) ja jollekin viiksimursulle (Edvin Laine). Tämä tarkoittaa sitä, että August ja Maria sysätään hommistaan vittuun. Kun Augustin tulee aika luovuttaa kassakaapin sisältö seuraajalleen, hän ilmoittaa edellisen vuosikymmenen aikana kavaltaneensa koko paskan!

August vittuilee johtokunnan ukot läpi yksi kerrallaan ja kertoo antavansa ainoan jäljellä olevan miljoonan takaisin, jos ehdoista sovitaan. Epätoivoiset kravattipäät yrittävät pelastaa edes sen yhden miltsin, joten pitkin hampain suostuvat Augustin vaatimukseen korottaa kaikkien rividuunareiden palkkoja. Lopuksi August tiputtaa ison pommin; kaikki rahat ovat sittenkin tallella ja hän palauttaa ne, jos saa pysyä pankin palveluksessa. Tarkemmin sanottuna apulaisjohtajana. Kun tähän suostutaan, paljastuu ettei hän todellisuudessa ollut kavaltanut markkaakaan.

Näin August onnistui parissa tunnissa viekkaudella ja vittuilulla järjestämään palkansaajain asiat paremmalle tolalle kuin neljännesvuosisadan tottelemisella ja pokkuroinnilla. Olkoon tämä opetuksena meille kaikille

Lopuksi lauletaan.



Oivasta opetuksesta huolimatta tämä oli leffana aivan paska, 1/5.

[Separi ruispellossa]

Seuraavaksi viteo, joka nimestään huolimatta ei liity joulupukkiin eikä jääkiekkoon:

Puck (1942)

Liisa Pesonen (Helena Kara) on vaatekaupan osastopäällikkö, joka vapaa-ajallaan käy iltakoulua ja harrastaa klassista musiikkia. Tämmöinen hienostelu vituttaa muita vaatekaupan mimmejä, jotka pitävät Liisaa tärkeilevänä luokkanousukkaana. Liisa on myös varsin vetävä nussinassu (kts. oheinen kuva).

Liisa menee kadulla mukkelismakkelis törmättyään pyöräilijään. Rytäkässä pimenee vintti ja käsilaukku katoaa, mutta onneksi konserttipianisti Raimo Kaarna (Tauno Palo) on sattumalta paikalla jeesimässä neitoa hädässä. Liisa toipuu treffikuntoon, ja Raimo vie hänet tärskyille korkeakulttuurin pariin. Siellä Liisa tutustuu myös räväkkään taidemaalari Lovisa Haglundiin (Elsa Rantalainen), joka nimeää Liisan Puckiksi Shakespeare-hahmon mukaan.

Raimo, Lovisa ja Liisa viettävät kesää Raimon suvun kartanolla. Siellä Liisa tutustuu myös Raimon sisko Annaan, jota näyttelee itse miss eurooppa Ester Toivonen! Missä lie Toivo Särkän kellarityrmässä sitäkin oli pidetty edellinen vuosi, kun ei ole paljon näkynyt.

Thure Bahne on tässäkin leffassa laitettu nilkin rooliin. Tällä kertaa hahmo on Bisse Holm (vittu mikä nimi!) joka tietää Liisan taustoista ikäviä asioita ja kiristää Liisaa niillä. Yrittää tietysti pöksyynkin, minkä nähtyään Raimo tirvaisee häntä turpaan.

Liisalla ei ole varaa maksaa Bissen vaatimia rahoja, joten hän pakenee kuvioista tyystin välttääkseen häväistyksen. Myös työstään hän irtisanoutuu. Ja muuttaa. Sitkeän etsinnän päätteeksi Lovisa kuitenkin yhyttää hänet ja vaatii selitystä tälle kuurupiilolle. Selviää, että Liisalla on joskus ollut avioton vauva, joka kuoli ja Liisaa syytettiin henkirikoksesta. Näitä dokumentteja Bisse sitten oli jostain saanut käsiinsä tai en perkele tiiä. Saattoi se olla kuolleen kakaran isäkin.

Myös Raimo perheineen kuulee nämä hommat, ja kaikki tuntevat myötätuntoa kovia kokenutta tyttöraasua kohtaan. Hänet toivotetaan tervetulleeksi perheeseen.



Lovisan hahmo oli hyvä. Muuten ei kyllä lähteny sitten lainkaan. 1,5/5

[Separi ruispellossa]

Tämäkään ei taida nimestään huolimatta liittyä painonnostoon:

Suomisen Ollin tempaus (1942)

Suomisen Olli (Lasse Pöysti) on saanut uuden hienon polkupyörän ja posottelee sillä lesona ilman käsiä Pasilassa. On muuten vähän eri näköinen Pasila kuin nykyisin. Kikkailu kostautuu, kun Olli jyrää pyörällään jonkun pikkutytön lasarettiin. Siitähän seuraa kovat tunnontuskat sitten.

Olli palaa seuraavana päivänä morkkiksissaan Pasilaan etsimään tytön perhettä. Huojennuksekseen hän kuulee tytön selvinneen lievin vammoin, mutta on silti vähällä saada nokkaan tytön isoveljeltä. Pikkuväännön jälkeen nämä kaksi kuitenkin ystävystyvät (kts. oheinen kuva) ja mm. räiskivät yhdessä pikakiväärillä, mikä lienee ollut ihan normaalia poikain puuhastelua sotien välisenä aikana. Uusi kaveri on nimeltään Jaska Suominen, ei sukua. Häntä näyttelee Kalevi Hartti.

Olli pitää koulussa esitelmää, jonka yhteydessä losauttaa pommin luokassa. Se ei sentään mene läpi edes tuohon aikaan, vaan opettaja (Jalmari "Joelin veli" Rinne) antaa Ollin tietää huutia. Tästä seuraa sen verran hankaluuksia, että Olli ja Jaska katsovat parhaaksi lähteä livohkaan. He lähtevät raivausleirille, mikä ikinä se sitten onkaan. Joka tapauksessa se sijaitsee jossain Hämeenlinnan lähellä. Jäbät luulevat olevansa etsintäkuulutettuja, joten Olli puetaan tytöksi, ja sitten esiinnytään Tuomisen sisaruksina.

Kun Ollia ei kuulu takaisin, alkaa kotiväkeä hieman huolestuttaa. Pisteeksi iin päälle myös Ollin pikkusisko Pipsa (Maire Suvanto) karkaa kotoa, etsimään Ollia nimittäin. Ihan vitun todennäköisten käänteiden seurauksena Pipsa päätyy sattumalta samaan maalaistaloon, missä Olli on tyttöä larppaamassa!

Tässä kohtaa tulee jumalaton määrä käänteitä, joiden keskiössä on Jaskan mukaan Helsingistä unohtunut kirje. Se kun sisältää paljon rahaa ja olisi saatava oikealle omistajalleen, ennen kuin jätkät ovat oikeasti etsintäkuulutettuja. Lopulta koko lössi plus mukaan tarttunut sotaorpo vauva (joo, niitä käänteitä tosiaan oli aika monta) palaavat Suomisten perheisiin, kirje löytyy ja Jaskan vanhemmat adoptoivat orpovauvan. Lopuksi Ollin perheen kotiapulainen Hilda (Siiri Angerkoski) pihauttaa kunnon sumpit.



On se Olli vaan semmonen velikulta, heh heh! Sekava tarina johon oli ahdettu liikaa kaikkea, mutta plussaa siitä, että Helsingin vanhaa katukuvaa näkyi runsain mitoin, ja siitähän minä nautin. 2,5/5.

Tuo Jaskaa näytellyt Kalevi Hartti muuten teki aikuisiällä kai ihan hyvää uraa jazz-muusikkona ja säveltäjänä, kunnes tappoi kolmekymppisenä itsensä.
Tämän elokuvan voi striimata Elonetissä.

[Separi ruispellossa]

Matkaamme taas 1800-luvun maaseudulle:

Rantasuon raatajat (1942)

Hämäläisellä maatilalla on sukupolvenvaihdos meneillään. Taavetti ottaa isännän hommat kontolleen, koska isänsä (Hugo Hytönen) on liian vanha käyrä kuokkimaan suota. Kylän äiät, mm. Isoahon isäntä (Toppo Elonperä) vittuilevat, ettei tommosen nulikan pitäisi miesten hommia tehdä. En tiiä minkä ikäinen ton Taavetin hahmon olisi tarkoitus olla, mutta häntä näyttelevän 42-vuotiaan Eino Kaipaisen pojuttelu menee vähän komedian puolelle.

Pitäähän sitä isännälle tietysti persettä saada, joten Taavetti lähtee kosiomatkalle. Pokkana ensimmäisen komean talon ovesta sisään ja kisuttelemaan siellä puuhastelevaa Maijaa, jota näyttelee Ansa Ikonen (kts. oheinen kuva). Kerkes noi varmaan kolme minuuttia tuntea toisensa, ennen kuin alettiin kihloista horisemaan. Jo seuraavana yönä Taavetti on koputtelemassa Maijan aitan ovea, käytyään ensin kylällä ostamassa sormuksen ja tinttaamassa krouvissa jotain kovista käkättimeen.

Taavetti ja Maija menevät naimisiin, ja Maija muuttaa Rantasuon tilalle paiskimaan emännän hommia. Hyvä ajoitus, sillä vanha emäntä Tiina (Aino Lohikoski) päästää kylmän pierun varsin pian tämän jälkeen. Taavetti myy metsää ja häntä kusetetaan kaupassa perinpohjaisesti. Hän lopsauttaa turpaan huijaria (Veikko Linna), joutuu käräjille ja tuomitaan kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Perään jää vilkuttelemaan Maija, jolla luonnollisesti on pulla uunissa.

Sillä välin kun Taavetti pönöttää vankilassa, eletään Rantasuon tilalla ankeita aikoja. Velkojat hengittävät niskaan, ja Maija suunnittelee jopa koskeen hukuttautumista. Tilan omaisuutta ryhdytään pakkohuutokauppaamaan, mutta Isoahon isäntä paukkaa paikalle maksamaan velat pois. Reilu mies. Viljelyksetkin alkavat monen paskan vuoden jälkeen tuottamaan, ja talkooväki tanssahtelee iloissaan.

Taavetti vapautuu vankilasta, ja samaan aikaan sinne sisäänpäin kuskataan sitä metsähuijaria. Kotona Taavettia odottaa kukoistava tila, potra poika ja Maija. Tammakin on vääntänyt söpön varsan. Mikäs siinä miehen ollessa.



Juuh semmonen, vaikka 2/5

[Separi ruispellossa]

Wikipedian mukaan "Keskeisiä sotaisassa hupailussa ovat savolaiset sutkaukset" elikkäs odotukset todella tapissa nytten:

Niin se on, poijaat! (1942)

Joukko kaiken maailman viihdetaiteilijoita kiertää rintamalla viihdyttämässä asejoukkoja. Regina Linnanheimo laulaa ja Eero Eloranta runoilee. Laila Rihte on messissä lottana. Pakollinen lemmenkuvio on rakenneltu Linnanheimon ja Leo Lähteenmäen näyttelemän luutnantin välille (kts. oheinen kuva).

Einari Ketola on käsikirjoittanut tän pökäleen ja myös näyttelee pääosaa, korpraali Möttöstä. Möttönen on savolainen rintamasotilas, joka hauskuuttaa joukkuettaan jatkuvalla vääräleukailulla. Vili Vesterinen säestää hanurilla. Ruotukaverit räkättää paskat housussa, kun on niin rautaista huumoria. Tämän huomaa myös viihdytysjoukkojen pääjehu (Toppo Elonperä) ja värvää Möttösen mukaan showporukkaan, joka lähtee esiintymään Helsinkiin.

Loput filmistä onkin sitten vain noita ison produktion tanssi- ja teatterikohtauksia, joiden välissä Möttönen sekoilee jossain kulisseissa kolmospoikiensa kanssa ja hokee joka väliin tuota "niin se on, poijaat". Ei tää oo ees mikään elokuva saatana. En voi väittää tietäväni millaista sotilaille tarjottu rintamaviihde aikoinaan oli, mut oon aika varma ettei siihen sisältynyt ainakaan kansallisoopperan baletti, mikä tossa esiintyi.



0/5 ja haistakaa paska.

Einari Ketola pilasi loppu-uransa tällä hahmolla. Teatterihommia ei oikein meinannut irrota, sillä naama oli liian kulunut Möttösenä. Neuvostohenkiset tahot pitivät häntä fasistina, minkä vuoksi hänet kengittiin näyttelijäliitosta, ja myöhemmin jopa hänen kansaneläkkeensä evättiin vuosikausiksi, koska joku kommunisti sattui istumaan sopivassa virassa sen tehdäkseen. Lopulta itse Kekkosen piti sanoa, että pitaa pahaa Ketola teille on tehnyt, päästäkää nyt vanha mies eläkkeelle.

[Separi ruispellossa]

Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943)

Ollaan 1800-luvulla taas, mutta tällä kertaa Hesoissa. Kreivi Mauritz (Leif Wager) heilastelee duunariplikka Katariinan (Regina Linnanheimo) kanssa, ja eihän se oikein käy semmonen. Erityisesti Mauritzin isoäiti Yvonne (Elsa Rantalainen) kiristelee hampaitaan tilanteelle. Ymmärtäväisemmin suhtautuu Mauritzin sisko Margareta, jota näyttelee miss eurooppa Ester Toivonen. Katariinan puolisoksi hinkuu myös köyhä kalastaja Elias (Eino Kaipainen), mutta kartanon meininkeihin tottunut Katariina paiskoo kaverikorttia pöytään.

Yvonne kiikuttaa Tukholmasta Mauritzille sopivan morsianehdokkaan Ingeborgin (Sirkka Sipilä), mutta sitkeästä parittamisesta huolimatta Mauritz ei lämpene, vaan karkaa heti tilaisuuden tullen vonkaamaan Katariinaa. Muoria vituttaa, hän päättää lähettää Mauritzin ulkomaille saamaan muuta ajateltavaa kuin jonkun alempisäätyisen vosun. Mutta Mauritzillapa onkin suunnitelma: hän salakuljettaa Katariinan mukaansa reissuun!

Salapari tapaa jossain matkustajakodin tapaisessa mestassa, ja mela solahtaa mekkoon. Ideana on, että he matkustavat erikseen Kööpenhaminaan ja jatkavat siitä yhdessä Roomaan. Juonikasta. Valitettavasti Yvonne on vielä juonikkaampi ja hän onnistuu estämään Katariinan poistumisen maasta. Pettymyksestä musertunut Katariina yrittää hukuttautua, mutta kalastaja-Eino pyydystää hänet merestä. Olipa hyvä että sattui olemaan paikalla.

Mauritz ei tietenkään näistä käänteistä mitään tiedä ja lisäksi hän on laivamatkan aikana sairastunut johonkin oman aikansa koronaan ja joutunut Köpiksessä kuukausiksi karanteeniin. Sillä välin hesoissa on käynyt ilmi, että Katariina on paksuna. Yvonne yllyttää Einon menemään Katariinan kanssa naimisiin ja lupaa ostaa heille töllin Katajanokalta jos näin tapahtuu. Ilmeisesti Katajanokalta siksi, että se on silloisen Helsingin puitteissa niin kaukana Munkkiniemestä kuin mahdollista. Katariina suostuu tähän platoniseen avioliittoon, jotta vahinkovauvalla olisi paikka missä kasvaa.

Mauritz on karanteenista päästyään jatkanut matkaa Roomaan, sillä Ingeborg valehteli hänelle, että hän tapaisi siellä Katariinan. Perillä hän tapaakin pelkän mummonsa, joka valehtelee lisää. Kusipäämummo väittää, ettei Katariina halunnut mukaan, koska on Einon rouva nytten. Mauritz pistää rokkitähden elkein viulunsa paskaksi tämän kuultuaan.

Ajassa loikataan seitsämän vuotta eteenpäin. Mauritz on jäänyt Roomaan ja mennyt naimisiin Ingeborgin kanssa, mutta liitto ei vaikuta lemmekkäältä (kts. oheinen kuva). Suomessa puolestaan eletään nälkävuosia, eikä Katariinalla perheineen pyyhi kovin hyvin. Elias kuolee ruttoon! Hädissään Katariina antaa kouluikään kasvaneen Mauritz Juniorin toistaiseksi maaherrattar Elisabethin (Kaisu Leppänen) hoteisiin, jotta junnulla olisi turvallisempi kasvuympäristö. Elisabeth lähteekin pojan kanssa ruttoa karkuun ulkomaille. Arvaatteko minne??

Puolisen vuotta myöhemmin Roomassa pikku-Mauritz ja iso-Mauritz sattumalta kohtaavat, ja jälkimmäinen tunnistaa pojalla olevan kaulakorun, jonka hän aikoinaan Katariinalle antoi. Molemmat Mauritzit matkustavat Suomeen, ja Ingeborg jää Roomaan haistamaan paskan. Leski-Katariina ja iso-Mauritz kohtaavat jälleen, saman lammen rannalla kuin ennenkin.



Sietämättömän imelä, mutta parempi kuin boksin aiemmat pukudraamat. Visuaalisesti ihan hienoja juttuja, Roomakin oli lavastettu varsin onnistuneesti. 3,5/5.

Tunnusbiisi Romanssi oli kova hitti aikoinaan, ja kolmestihan sitä tässä lauletaankin.

[Separi ruispellossa]

Lottaleffa, joka määrättiin sotien jälkeen tuhottavaksi ja tuhottiinkin, mutta vuosikymmeniä myöhemmin jostain kellarin perältä löytyi negatiivi, jolta tämä on pelastettu. Ääniraidasta puuttuu osa.

Tyttö astuu elämään (1943)

Lauma tsubuja on kirjoittanut ylioppilaiksi. He käyvät sankarihaudoilla laskemassa ruusuja haudoille, joissa pötköttää heidän talvisodassa kaatuneita luokkatovereitaan. Maija (Mervi Järventaus) pitää isänmaallisen puheen ja kannustaa valkolakkeja ryhtymään lotiksi. Hemmoteltu hempukka Elli (Ansa Ikonen) ei nakkaa paskaakaan, sillä hänellä on kiirus bailaamaan ja kesäloman viettoon.

Illalla ravintolassa Elli kuuntelee, kun hänen seurassaan olevat jorkit (Pentti Viljanen ja Joel Asikainen) hehkuttavat lottien ylivertaista upeutta, joten Elli päättää näyttää kaikille ja ryhtyä lotaksi itsekin. Jäbillä on epäilyksensä snobi-Ellin soveltuvuudesta hommaan, mutta niinpä vaan Elli värväytyy lotaksi ja laittaa hihat heilumaan. Pottuja kuoriessaan hän ystävystyy Lillukan (Laila Rihte) ja Ainon (Kyllikki Forssell) kanssa.

Harrastusluontoinen puuhastelu muuttuu tositoimiksi, kun lottakolmikko saa siirron kotopuolesta rintamalle. Mimmit lähtevät onnesta soikeina jännittävään seikkailuun, mutta hymyt hyytyvät perillä, kun heidät laitetaankin jynssäämään tukikohdan lattioita. Tässä kohtaa katkeaa elokuvan ääniraita. Pommeja vissiin sataa niskaan, koska tyypit kiikaroivat taivaalle ja kyykistelevät kellarissa pelokkaan näköisinä. Ääniraidan puuttumisessa on hyvätkin puolensa: pommituksen jälkeinen tilanne kanttiinissa näyttää kovasti laulukohtaukselta.

Äänet palaavat sen jälkeen, kun Ellin sotilasveli Veli (Eero Eloranta) on käynyt vähän hieromassa tuttavuutta Lillukan kanssa Elli kyörätään häkäpönttöautolla syvemmälle sodan melskeisiin, missä saakin väistellä pommeja jo ihan tosissaan. Elli hoitelee muonitusta yhdessä nostomies Mällin (Ossi Elstelä) kanssa. Elli näkee kenttäsairaalassa pahoin haavoittuneita sotilaita, minkä jälkeen ei enää naurata laisinkaan. Luutnantti Tani (Eino Kaipainen) on vähän mieltä, ettei eturintama ole Ellille sopiva paikka.

Mälli rakastuu Elliin, Elli puolestaan Taniin. Paljon siinä ei kuitenkaan ehditä kolmiodraamaa rakennella, sillä iivana hyökkii kimppuun. Raakalaismainen venäläismulkku (Sasu Haapanen) myllyttää Elliä (kts. oheinen kuva), mutta Tani ja Mälli onnistuvat pelastamaan neidon hädästä. Mälli kuolee Ellin syliin, Tani haavoittuu ja vihulainen saa ansionsa mukaan. Nämä actionkohdat ja kuolonkorinat käydään hiljaisuuden vallitessa, sillä ääniraita on jälleen tipahtanut pois matkasta.

Elli ei voi hyvin. Veli, Aino ja Lillukka taputtelevat Elliä olalle, minkä jälkeen kovia kokenut ylioppilas pistetään kotiin huilaamaan. Arvatkaas kuka on sattunut samaan vaunuun?? Tanihan se siellä pönöttää käsi paketissa. Äänet palaavat, kun juna saapuu Helsinkiin. Elli ja Tani heilastelevat sen minkä lomiensa puitteissa ehtivät, julistaen rakkautta toisilleen ja isänmaalle. Lomien loputtua molemmat palaavat rintamalle tykinruoaksi.



Kuvanlaatu oli yllättävän hyvä noin niin kuin kellarilöydöksi, eikä sitä ääntäkään niin paljoa puuttunut. Sisältö oli sitä mitä nyt sota-ajan propagandaleffat ovat. Näyttelijät vetivät roolinsa aivan hyvin, eikä ajalle tyypillistä ylinäyttelyä ollut kovinkaan paljon.

3/5

[Separi ruispellossa]

Tuomari Martta (1943)

Martta Kaataja (Helena Kara) osallistuu oikeustieteellisen suulliseen loppukokeeseen ja pärjää siinä hyvin. Professori Kalle Karsta (Uuno Laakso) kuitenkin reputtaa hänet pikkuvirheen vuoksi, koska on vähän vittumainen käyrä eikä tykkää oppineista naisista, vaikka on itsekin sellaisen kanssa naimisissa. Vasta tämän jälkeen hän kuulee, että Martta on kihloissa hänen poikansa Juho Karstan (Unto Salminen) kanssa.

Professorin vaimo (Elsa Rantalainen) on hammaslääkäri ja ainakin tuon ajan mittapuulla kovan linjan feministi. Hän kuulee Martan pitämän puheen naisten asemasta, heittää vitummoiset salutit ja toivottaa Martan tervetulleeksi perheeseen. Pian Juho ja Martta ovatkin naimisissa ja pienen pojan vanhempia. Oletettavasti Martta on myös läpäissyt loppukokeensa jossain kohtaa, koska hän painaa juristihommissa pitkää päivää.

Martta tahtoo yletä notaariksi, joten hänen on suoritettava kuukauden mittainen harjoittelu varatuomarina jossain pöndellä. Juhoa vähän vituttaa jäädä kakaran kanssa kaksin hesoihin, mutta vahvaa uranaista ei käy estäminen. Kyseisessä pikkukylässä on syyttäjänä Martan opiskelututtu Pentti Raitanen (Pentti Viljanen), jonka heila Hedvig (Mervi Järventaus) on syytteessä taposta ammuttuaan Pentin isän, joka yritti väkisin uida hänen liiveihinsä. Perin kiusallista.

Martta saapuu mestoille ja tapaa kihlakunnantuomari Schroderuksen (Aku Korhonen). Schroderus äimistelee naisjuristia, että mikä otus se tämmönen on. Ällistyksestä toivuttuaan hän osoittautuu kuitenkin kannustavaksi mentoriksi tuomarishommiin. Martta alkaa käräjöimään kylänväen keissejä (kts. oheinen kuva) ja hoitaa hommat kotiin like a boss.

Hedvigin tappokeissi tulee Martan käsiteltäväksi. Käy ilmi, että Hedvig on synnyttänyt vauvan tutkintavankeudessa ollessaan. Pentti ilmoittautuu äpärän isäksi. Näitä kuvioita setviessään ja Hedvigin pillitystä kuunnellessaan Martta alkaa tuntea morkkista siitä, ettei itse ole hesoissa lapsensa perään katsomassa. Kurjuuden maksimoimiseksi hän vielä saa puhelun, että poika on kaatunut rappusissa ja joutunut sairaalaan!

Martta rientää Helsinkiin ja saa helpotuksekseen kuulla pojan toipuvan kuntoon. Hän ilmoittaa hylkäävänsä lapselliset urapelleilyt ja keskittyvänsä kotiäitiyteen. Lopuksi hän vielä sanoo suoraan kameraan "äidit, älkää koskaan jättäkö pieniä lapsianne!" Voi perkele.



Alussa vaikutti suorastaan lupaavalta sukupuoliroolien tuulettamiselta, mutta tulihan se 40-luvun maailmankuva sieltä. 1/5.

[Separi ruispellossa]

Nuoria ihmisiä (1943)

Nuori kemisti Janne (Hannes Häyrinen) harhautuu työajalla vahtaamaan ikkunasta misuja, jotka pelaavat viereisessä puistossa pesäpalloa. Kemiallinen reaktio menee tästä syystä vituiksi ja aiheuttaa tulipalon, minkä seurauksena Janne saa kenkää. Kadulla hän törmää yhteen pesisvosuista (Liisa Peitsalo) ja rakastuu välittömästi. Hän saa pakit, mutta pillunnälkä jää kytemään.

Nyrkkeilymatsia katsoessaan Janne lumoutuu viereisestä blondista (Regina Heinonen) ja seuraa häntä tämän kotiin. Keittiössä hierotaan tuttavuutta (kts. oheinen kuva), kunnes tytön isä keskeyttää orastavan rakkaustarinan. Seuraava tapaaminen sovitaan runoiltaan. Illan päätteeksi daami kuitenkin lemppaa Jannen, koska tämä on liian päällekäyvä.

Kadulla Janne näkee filmitähtösen (Toini Vartiainen) ja alkaa vuorostaan stalkata häntä. On se kiimainen sika. Huoltomieheksi naamioituneena Janne hankkiutuu leidin asuntoon, mutta vitunsaanti menee pieleen tälläkin kertaa. Hulluksi tulkittu Janne saa poliisikyydin psykiatrille. Lanttumaakari (Sven Relander) määrää Jannelle hoidoksi soutelua (mitä vittua), joten Janne sitten painelee veneellä jossain järvellä.

Kuinka ollakaan, Janne bongaa vedessä uimasilla olevan akanvonkaleen (Kyllikki Forssell). Peräänhän se on tietysti lähdettävä. Nainen ui hädissään karkuun kunnes ei enää jaksa ja on vähällä hukkua. Janne nostaa hänet veneeseen ja soutaa rantaan.

Mimmin isä (Yrjö Tuominen) on Jannelle kiitollinen pelastusoperaatiosta ja ryhtyy parittamaan häntä tyttärelleen. Tytöllä kuitenkin on jo heilastelukuviot meneillään salskean Klausin (Olavi vitun Virta!) kanssa. Kyherö Janne nolaa itsensä tanssiaisissa yrittäessään leperrellä uimarimuialle.

Janne vetää vitutuskännit ja ryhtyy päissään vonkaamaan seksikästä tanssijatarta (Laila Jokimo), joka pahaksi onneksi on jonkin gangsterin tai minkä lie vaarallisen jorkin heila. Nyt meinaa jo tullakin sitä pillua, mutta Janne itse feidaa tilanteesta.

Kotiin palattuaan incel-Janne yrittää kahteen otteeseen hirttäytyä, muttei onnistu siinäkään. Jälkimmäisen yrityksen jälkeen hän näkee puistossa tsirbulan maalaamassa taulua ja säntää tietysti viivana juttusille. Janne vikisee maalarille (Mervi Järventaus) kuinka paskaa kaikki on. Maalari kannustaa häntä panostamaan keksintöihinsä, ja pian Janne keksiikin jonkun mullistavan kemiallisen asian.

Menestystä juhlitaan taidemimsyn kanssa. Janne lepertelee hänelle samat rakkauslässytykset kuin kaikille muillekin naisille, mutta taas tulee rukkaset. Tätä järkytystä rannalla pohtiessaan Janne näkee laiturilla koiraa leikittävän mamsellin ja lähtee häntä kohti. Sitten leffa vaan loppuu

Semmonen mukava ahdistelukomedia!



Mitähän se Waltari oikein mietti tätäkin paskaa kirjoittaessaan, tai no pillua varmaan. 0/5 vittu saatana

[Separi ruispellossa]

Tästäkin on osa ääniraidasta jäänyt jonnekin matkan varrelle:
Hevoshuijari (1943)

Ollaan itsenäisyyttä edeltävän ajan Suomessa. Birger (Thure Bahne) pitää kekkerit uniformu-ukoille ja muille silmäätekeville. Bailupaikkana on Birgerin varakkaiden appiehdokkaiden talo, isäntäväki itse on matkoilla. Sika-Birger yrittää rikkaisiin naimisiin heidän tyttärensä Helenan (Kyllikki Forssell) kanssa. Samaan aikaan toisaalla ryypätään kansanomaisemmissa merkeissä: kapakissa sotamies Tepa (Hannes Häyrinen) ja konstaapeli Korppi (Uuno Laakso) kilpakosivat baarimikotar Sannia (Toini Vartiainen).

Vielä kolmannetkin bileet on. Kusmin (Leif Wager) vinguttaa haitaria ja tenuttelee tommosen upseerin näköisen Bashkirjoffin (Toppo Elonperä) kanssa. Ääniraita katoaa, joten en nyt ihan tiiä minkä sortin polemiikkia tuossa käydään, mutta seuraavaksi nähdään salakuljettajan näköisiä ukkoja veneessä ja tukkijätkien näköisiä ukkoja jossain mökissä, minkä pihalla on paljon hevosia. Flanellipaitahanujen huulet liikkuvat niin hyvässä synkassa keskenään, että eiköhän tuossa jotain lauleta kuorossa.

Birgerin bailut päättyvät. Hänen rakastajattarensa Verotska (Birgit Kronström) vissiin sanoo tai tekee jotain sopimatonta, sillä Birger huitoo muiaa ruoskalla ja heittää hänet talosta vittuun! Ääniraita palaa sopivasti, kun Verotska uhkaa kertoa kaiken Helenalle. Helena (Kyllikki Forssell) palaa kotiin ja haistattaa Birgerille paskat, sillä ei tahdo tälle vaimoksi. Birger köyrii paremman puutteessa sisäkköä (Laila Rihte).

Kusmin ja Helena tuntevat toisensa Helenan veljen kautta, joka on Kusminin tavoin kouluttautunut jääkäriksi Saksassa. Myös nilkki-Birger tuntee Kusminin ja lähettää tämän mukana kirjeitä Helenalle. Sisällöstä on vähän hankala sanoa mitään, sillä kirjeet luetaan ääneen, ja ääniraita on jälleen poikki. Eiköhän siinä jotain vilunkia ole, kun on kerran Birgeristä kyse.

Tarina etenee enimmäkseen dialogin kautta, ja kun sitä dialogia ei kuule, niin vähän vaikeaa on tämän seuraaminen nytten. Sen verran tajusin, että tässä on nyt valkoiset (Kusmin, Helena, Sanni ja Sannin isä) ja punaiset (Birger, konstaapeli Korppi, Bashkirjoff) napit vastakkain, minkä seurauksena Kusmin ja Sannin isä lentävät telkien taakse (kts. oheinen kuva). Elokuvan äänet palaavat valitettavasti juuri silloin, kun häkkilinnut innostuvat laulamaan.

Poliittiset vangit vapautuvat maaliskuun vallankumouksen yhteydessä. Kusmin, jonka oikeaksi nimeksi on paljastunut Kuisma, lähtee johtamaan valkoisten joukkoja. Verotska hoivaa haavoittunutta Birgeriä, kunnes käy ilmi että tämä on jörskäyttänyt paksuksi Helenan perheen sisäkön. Verotska ampuu Birgerin ja itsensä. Helena ja Kuisma pariutuvat, kuten myös Tepa ja Sanni.



Sekava juoni, minkä seuraamista ajoittainen äänien puuttuminen ei helpottanut laisinkaan. Hyvin pitkälti koko paska oli kuvattu studiossa, mikä on harvoin hyvä asia, eikä ollut nytkään.

1/5

[Separi ruispellossa]

Valkoiset ruusut (1943)

Arvo Helavalta (Tauno Palo) on kirjailija, julkkis ja naistenmies. Hän on saanut jokaisena syntymäpäivänään läjän valkoisia ruusuja salaiselta ihailijalta, muttei ole funtsinut asiaa sen tarkemmin, koska ei-salaisiakin ihailijoita piisaa. Kun hän täyttää 50, kukkia ei yllättäen tulekaan. Niiden sijaan tulee käsin kirjoitettu kirja, missä ruusu muia kertoo tarinansa. Sitä lähdetään puimaan takaumien keinoin.

Auli Ranta (Helena Kara) on teini, joka fanittaa ja himoitsee Arvoa. Runkkufantasia saa lisää kierroksia siitä, että Arvo muuttaa samaan rappuun Aulin perheen kanssa. Naapurikyylä-Auli vaklaa Arvon tekemisiä ja vaihtelevia heilastelukuvioita. Stalkkausharrastus kokee kuitenkin kolauksen kun Aulin leskiäiti menee uusiin naimisiin, ja perhe muuttaa jonnekin pershelvettiin.

X vuotta myöhemmin Auli palaa vanhoille kotikulmilleen töihin ja tietysti Arvoa vahtaamaan. Ukon harrasteet eivät ole muuttuneet miksikään; vosuja tulee ja vosuja menee. Yksi hänen daameistaan (miss eurooppa Ester Toivosen viimeinen elokuvarooli!) asioi kukkakaupassa jossa Auli on töissä. Hän lähettää kukkia Arvolle, ja Aulihan se tietysti toimittaa kukat unelmiensa sonnin ovelle.

Arvo ei tunnista aikuistunutta Aulia entiseksi alakerran kakaraksi, vaan ryhtyy tyylilleen uskollisesti vonkaamaan häneltä persettä. Sitä hän myös saa. Auli on onnesta ymmyrkäisenä, kun Arvo kutsuu hänet mukaansa mökilleen Saksaan. Mökillä onkin oikein romanttista, ja yhteisestä tulevaisuudesta leperrellään. Lemmenloman jälkeen Arvo kuitenkin palaa huoripukin elämäänsä ja vähitellen unohtaa Aulin.

Auli puolestaan muistaa taannoiset jörnimiset oikein hyvin, sillä hänen vatsassaan kasvaa elävä todiste niistä. Lapsi syntyy ja kasvaa, mutta Arvo ei siitä mitään tiedä. Auli lähettää vuosittain valkoisia ruusuja Arvolle, muttei muuten pidä häneen mitään yhteyttä.

Viitisen vuotta edellisen kohtaamisen jälkeen Auli ja Arvo tapaavat jälleen joissain hienostokemuissa. Patinoitunut runomies on niin rutinoitunut panomies, ettei enää edes tunnista Aulia. Ei vielä siinäkään vaiheessa, kun vie tämän kotiinsa (kts. oheinen kuva) ja jysäyttää melan mekkoon. Aamulla hän antaa Aulille vielä rahaakin, koska luulee köyrineensä prostituuttia. Classy! Tämän jälkeen A&A eivät enää tapaa, mutta synttärikukkasten perinne jatkuu.

Kaiken tämän sammumattoman yksipuolisen rakkauden tuskan Arvo lukee 50-vuotislahjaksi saamastaan kirjasta. Lukee myös sen, että sekä Auli että poika ovat kuolleet. Taitaa morkkistaa vähän. Hän pyytää hovimestarinsa (Aku Korhonen) ostamaan kimpun valkoisia ruusuja.



Kunnianhimoinen draaman kaari, ymmärrän hyvin jos tää on jonkun mielestä loistava leffa. Mun makuun liian raskassoutuista menoa, 2/5.
Oman mielipiteesi voit muodostaa esim. Elonetistä löytyvän striimin perusteella.

[Separi ruispellossa]

Edvin Laineen ohjausdebyytti:

Yrjänän emännän synti (1943)

Tänne asti päästiin boksissa ennen kuin tuli ensimmäiset tukkijätkät. Nekin vain hetkellisesti hankkiutumaan hankaluuksiin, että päästiin näyttämään, kun salskea nuori työmies Sauli (Esko Vettenranta) pelastaa tilanteen.

Suurtilan perijätär Selma (Mirjami Kuosmanen) on kovasti lasta vailla, mutta äiänsä Antti (Edvin Laine ite) on steriili. Ihan kuin tämmöinen tilanne olisi tullut boksissa aiemminkin vastaan. Jälkeläisen hinku äityy niin kovaksi, että Selma päättää jörniä jotain muuta ukkoa saadakseen pullan uuniin. Ei lipsahda, vaan päättää. Hän jopa kertoo suunnitelmastaan etukäteen ystävättärelleen Josefiinalle (Aino Lohikoski). Selman mielestä ihan ok tehdä aviorikos, kunhan sen tekee tälleen tarpeeseen eikä intohimosta Elikkäs kullijahtiin mars.

No se Saulihan se tietysti osuu kiikariin kikkaillessaan ilman paitaa hevoshommissa. Aika vähällä houkuttelemisella Selma saakin häneltä juhannuksen kunniaksi mulukkua vittuun. Sitten vaan odotellaan. Sauli yrittää kehitellä jatkoa suhteelle, mutta Selma hätistelee hänet matkoihinsa.

Antti on niin niuho jätkä, ettei ole järin mielissään, kun rouvan raskaus paljastuu. Selma selittää järkähtämättömällä pokerinaamalla, että vaikka sen joku muu siemensikin, niin se on meidän lapsi ja semmonen tarvittiin ja täts it. Taitaa jopa vähän yllättyä, kun isännän mielestä hommassa on hieman muitakin näkökulmia.

Antti arvaa Saulin olevan syyllinen rouvansa munamyrkytykseen, ja jorkit tappelevat jossain ryteikössä. Perheen tilanne on kiirinyt myös paikallisten kirkkokyrpien tietoon. Kappalainen (Veikko Huuskonen) ja rovasti (Jalmari "Joelin veli" Rinne) tulevat oikein kotiin asti vittuilemaan Selman köyrimiskuvioista. Rovastilla on muuten todella leso turkki päällä.

Poika syntyy ja saa nimekseen Tuomas. Antilla on vähän suhtautumisvaikeuksia toukkaan, eikä asiaa auta sekään, että koko kylä tietää asiain tolan. Isyysfiilikset löytyvät vasta sitten, kun Tuomas on vähällä hukkua koskeen, ja Antti pelastaa hänen henkensä. Sitten ollaankin onnellista perhettä.



Joo. Tyhjyyteen tuijottamista ja repliikkien teatraalista puuskahtelua. 1/5.

Tuomasta näytteli Edvin Laineen taaperoikäinen poika Jarmo, joka myös taaperoikäiseksi jäi, sillä hän kuoli vuotta myöhemmin keuhkokuumeeseen. RIP.

[Separi ruispellossa]

Synnitön lankeemus (1943)

Hannes Häyrinen on amatööriteatterissa näyttelevä Timo Hattara, kenet ohjaaja käskee opiskelemaan naisia ja aseita, jotta hän osaisi näytellä action- ja lemmenkohtauksia uskottavammin.

Timo asuu jonkin sortin täyshoitolassa ja näkee siellä kun rosvot kolkkaavat ja muiluttavat autolla hemmettiin jonkun ukon. Timo saa itsekin rytäkässä turpiinsa. Hän pitää yön ajan seuraa samassa pytingissä asuvalle Ailille (Toini Vartiainen), joka on ymmärrettävästi kauhuissaan tilanteesta.

Aili ei uskalla jäädä asumaan täyshoitolaan, vaan muuttaa aamulla ankaran tätinsä Sofian (Elsa Turakainen) luokse. Timo auttaa häntä muuttamaan, ja jostain syystä tädille pitää valehdella että Timo on Ailin sulhanen. Lähdetään tätösen mökille, ja sinnekin Timo kiikutetaan mukaan. Siellä feikkipari alkaa vähitellen lämmetä toisilleen oikeasti (kts. oheinen kuva).

Takaisin Helsinkiin liftaillessaan Timo päätyy niiden aiemmin näkemiensä kidnappaajagangstereiden kyytiin ja joutuu keskelle ammuskelutilannetta. Nyt on sitten opiskeltu sekä naisia että pyssyjä. Hän pääsee kuitenkin livistämään tilanteesta ehjin nahoin kotiin. Kotona hän huomaa, että hänen mukaansa on tarttunut rosmoilta jonkin asekeksinnön piirustukset!

Gangsta ukot tahtovat paperinsa takaisin ja kuumottelevat Timoa ja hänen kämppistään Ruupea (Pentti Viljanen). En tiiä miksei Timo vaan anna niille niitä papereita, tai edes vie niitä kyybeleille. Sen sijaan hän väistelee kelmejä pitkin kaupunkia ja vetää siinä sivussa lörvät.

Täyshoitolassa Timo ja Ruupe örveltävät päissään ja vittuilevat henkilökunnalle ja kanssa-asukeille. En oikein tiiä miks ne sen tekee. Kai se on osa sitä kokemattomasta pojasta oikeaksi mieheksi kasvamista, kuten akka- ja pyssyhommatkin. Joka tapauksessa örvellyksen lopuksi jätkät pistävät taloon murtautuneita rosmokoplan jäseniä nekkuliin ja ajavat heidät pakosalle.

Rillin jälkeisenä päivänä rosvot nappaavat Timon kadulta kyytiinsä ja vievät jonnekin vangikseen. Samassa mestassa vankina on myös aiemmin kidnapattu jorkki (Topo Leistelä), jolta aseen piirustukset on kai alun perin rosvottu. Koplan pääjehu Sergei Krasnov (Hugo Hytönen) tivaa papereiden kohtaloa, ja kidutuskonsteillakin uhkaillaan.

Timo ja toinen vanki pääsevät pakenemaan. He hankkiutuvat teatteriin, sillä Timo on kätkenyt pyssypaperit sinne. Siellä häntä kuitenkin on vastassa asetehtailija Adam Goldschmidt (Yrjö Tuominen), joka on Euroopan rikkain mies. Hänkin tahtoo pyssykeksinnön itselleen ja tarjoaa papereista varsin vitullista rahasummaa. Timo on tekevinään hänen kanssaan kaupat, mutta käräyttääkin pohatan poliisille!

Myös muut kelmit joutuvat käpälälautaan, ja lopuksi Timo tietysti saa Ailinsa.



Aihepiirinä tämmönen gangsterointi/ agenttihommat/ kansainvälinen selkkaus on aika virkistävä sivuaskel SF-leffojen normilinjasta. Valitettavasti tämä oli myös ihan VITUN sekava elokuva. Koko ajan sai pähkäillä että missä nää nyt niinku menee ja mikä tyyppi se tuokin on. Plussaa kuitenkin joistain hienoista visuaalisista hommista, joista tuli film noir -leffat tai jotkut semmoset mieleen. En nyt silti kykene enempää antamaan kuin 2/5.