Katsoin kaikki SF-elokuvat

[Separi ruispellossa]

Kolmas Suomiset-leffa:

Suomisen taiteilijat (1943)

Suomiset viettävät kesää maalla. Suomisen Olli (Lasse Pöysti) ja hänen kaverinsa Eka (Kalevi Hartti) ryhtyvät keräämään kylänväeltä kolehtia ostaakseen köyhälle sotaleskelle (Irja Elstelä) lehmän. Reippaat pojat saavatkin kasaan 6500 markkaa! Se ei kuitenkaan ihan riitä lehmään.

Samalla kylällä lomailee myös kuuluisa näyttelijä Kimmo Arijoutsi (Vilho Ruuskanen), johon osa Suomisista on tutustunut jo Helsingissä. Varsinkin Pipsa (Maire Suvanto) fanittaa häntä kovasti. Arijoutsi ehdottaa että järjestetään näytelmäiltamat, joilla puuttuvat rahat kerätään. Penskat pelleilevät tekoparroissaan, ja rahaa tuleekin, muttei tarpeeksi lehmään. Vaari (Hugo Hytönen) pistää omistaan pari tonnia, että lehmä saadaan hommattua leskelle.

Perhe palaa kesän lopussa Helsinkiin. Pipsa on hurahtanut täysin näyttämötaiteisiin ja haluaa esiintyä kaikkialla (kts. oheinen kuva). Hän käy koe-esiintymässä Markus-sedän lastentuntiin, muttei tule valituksi. Siispä Pipsa kavereineen päättää järjestää koulun juhlasalissa uuden näytelmäillan.

Pipsan haaveilema pääosa meneekin hänen luokkatoverilleen Kaijalle (Tuula Usva), joka on ylimielinen huoranpenikka. Juuri ennen h-hetkeä Olli ja Eka kuitenkin juonivat Kaijan nalkkiin pommisuojaan, jotta Pipsa pääsee starailemaan. Saman lukon taa jää myös Suomisten vaari, ja myöhemmin muutakin sakkia.

Iltahämärissä Olli ja Eka lähtevät vapauttamaan pommisuojaan telkeämäänsä lössiä, mutta heidät napataan kiinni epäiltyinä murtomiehiksi. Myöhemmin kyttikselle päätyy myös Pipsa sekä hänen vapauttamansa pommisuojatyypit, koska Helsingissä oli tuolloin ulkonaliikkumiskielto. Siinäpä sitä onkin isä-Suomisella selvittelemistä!

Lopuksi kotiapulainen Hilda (Siiri Angerkoski) keittää oikein kunnon kaffet, ja Pipsa julistaa ettei näyttele enää koskaan.



Semmonen, 2/5.
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

1800-luvun Pohjanmaalle mennään taas:

Vaivaisukon morsian (1944)

Kunnollinen ja sievä Anna (Ansa Ikonen) heilastelee pahis hunsvottti äiä Eliaksen (Tauno Palo) kanssa, ja kihloissakin ovat. Elias on juoppo sika. Uskovainen Antti (Eino Kaipainen) on mustis Annasta ja katsoo ettei Elias ole kyllin hyvä hänen sulhokseen.

Päivää ennen häitään Elias koohottaa kännissä kirkossa tanssittaen puu-ukkoa. Tämä on ilmeisesti liikaa hänen bönthö sydämelleen, sillä Elias kuolee sydänkohtaukseen kirkon lattialle. Tästä kuultuaan Anna sekoaa ja ölisee sekavia, samaista puu-ukkoa retuuttaen (kts. oheinen kuva). Hän vaatii ja saa puu-ukon kotiinsa, vaikka kylänväki häntä aiheesta pilkkaakin.

Kotona Anna sekoilee lisää, jutellen huonekasveille ja puu-ukolleen. Vallesmanni (Jalmari Rinne) yrittää kiristää Annalta persettä uhkaamalla viedä puu-ukon. Tästä syystä Antti kalauttaa vallesmannia metrisellä kalikalla päähän. Sillä välin Anna jatkaa dialogiaan puu-ukon kanssa. Sakiaa menoa. Kuten tähän kajahtamiseen hyvin sopiikin, Anna kokee uskonnollisen herätyksen.

Anna on tietysti raskaana Elias-vainaalle. Antti tarjoutuu naimaan Annan, jotta tämä välttyisi häpeältä. Anna on kuitenkin päättänyt omistaa elämänsä full hd hihhuloinnille. Jostain itselleni epäselvästä syystä hänen ympärilleen alkaa muodostua kultti. Kaikenlaisia huru-ukkoja ja latvakakkosia pyörii Annan töllin ympärillä. Tämän huomaa myös kirkkoherra (Yrjö Tuominen), joka tulee kovistelemaan Annaa. Ei vissiin tykkää kilpailijoista.

Kirkkoherra pitää kirkossa saarnan, missä julistaa Annan velhoksi ja hänen seurakuntansa kusimulkuiksi. Jälkimmäiset todistavat itseään koskevan väitteen oikeaksi hyökkäämällä kirkkoon kivittämään ikkunoita ja hakkaamaan jengiä. Anna tulee paikalle yrittäen estää väkivaltaurpoilun, mutta hänet kivitetään hengiltä. Antti julistaa jotain steitmenttejä ruumiin äärellä.



Johan oli ankeeta paskaa, 0/5. Ansa sai tästä Jussi-patsaan

[Separi ruispellossa]

Ballaadi (1944)

Thure Bahne näyttelee 1800-luvulla elänyttä säveltäjä Fredrik Paciusta. Todelliseen henkilöön perustuvasta hahmosta huolimatta leffan tarina on täysin fiktiivinen.

Pacius on rantaraitilla kävelyllä Zacharias Topeliuksen (Arvi Tuomi) kanssa, kun he kohtaavat nuoren neitokaisen laulamassa yksinään oopperaa, koska silleenhän naiset aina tekee. Pacius ihastuu tulenpalavasti. Nainen on Ebba Dunckert (Maaria Eira), joka on Paciuksen tavoin seudulla kesävieraana. He tapaavat toistekin ja sopivat jatkavansa yhteydenpitoa Helsinkiin palattuaan. Pacius on toki naimisissa, mutta pitäähän sitä taiteilijalla muusa olla. Topeliuksen vittuilusta päätellen nuoria muusia on ollut aiemminkin.

Helsinkiin palattuaan säveltäjä työstää jotain suurteostaan, kun Ebba ilmaantuu vieraisille. Fredrik yrittää iholle, mutta Ebba säilyttää siveytensä. Joko tästä tai jostain muusta syystä Fredrikin kotiolot alkavat kiristyä ja hän tiuskii vaimolleen Ninalle (Aino Lohikoski), koska tämä vaivaa häntä rahajutuilla ja muulla arkisella paskalla. Hän viihtyy paremmin dokaillessaan kavereidensa Topeliuksen, Runebergin (Eino Kaipainen), Snellmanin (Topo Lestelä) ja Cygnaeuksen (Kalle Rouni) kanssa. Leuto kulttuurieliitti siinä.

Työkuviotkin tökkivät, sillä tekeillä olevan oopperan naissolisti (Sointu Kouvo) on ihan paska ja loparitkin ottaa. Fredrik on vähällä vaipua epätoivoon, kunnes satakielen lailla laulava Ebba tietysti tulee mestoille ja ottaa hommat haltuun. Myös hänen ensiesiintymisensä yleisön edessä on valtaisa suksee. Shown jatkoilla Fredrik tanssittaa Ebbaa, välittämättä muiden (mm. vaimonsa) paheksunnasta.

Appiukko (Yrjö Tuominen) antaa Fredrikille huutia tämän aiheuttamasta skandaalista, ja myös Topelius painostaa häntä unohtamaan Ebban. Rva Pacius puolestaan käy jututtamassa Ebbaa ja esittää vähän vastaavan tyyppisiä toiveita. Ebba sit menee naimisiin jonkun muun jullin kanssa ja haikailee loppuikänsä Paciuksen perään.



Kymmenittäin laulukohtauksia ja monet niistä vielä oopperaa saatana. 1/5.

Toi Maaria Eira muuten oli pilapiirtäjä Kari Suomalaisen sisko.

[Separi ruispellossa]

Suurin voitto (1944)

Lääkärismies Aarno Tapio (Eino Kaipainen) on työhönsä kunnianhimoisesti suhtautuva ammattimies. Hänen samalla vastaanotolla työskentelevä rouvansa Asta (Sylvi Palo) sen sijaan on lopen kyllästynyt jatkuvaan työntekoon ja ilmeisesti asuinympäristöönkin. Rouvan hyvinvointia ei liiemmin lisää sekään, että heidän pieni poikansa on hiljattain kuollut seudulla riehuvaan kulkutautiin. Tohtorin suuri rojekti onkin kehittää parannuskeino kyseiseen tautiin.

Flippailevalta rouvalta ei enää hommat suju, joten vastaanotolle palkataan uusi sairaanhoitaja Taina Kulo (Helena Kara). Nuori nimismies Esa Ensio Hyyrynen (Hannes Häyrinen) vonkaa sitkeästi persettä Tainalta, vaikkei vastakaikua tulekaan. Esa asuu kai noiden naapurissa tai alivuokralaisena tai jotain, koska pyörii jatkuvasti Tapioiden kämpillä.

Nyt tulee taas niitä tukkijätkiä. Kulkutauti on nimittäin yhyttänyt heidän työyhteisönsä, ja Aarno vierailee Tainan kanssa tukkilaiskämpällä hoitamassa sairaita ja asettamassa loput ukot karanteeniin. Ajankohtainen aihe. Karanteenissa vierähtää joulukin. 18 tukkijullista vain viisi jää henkiin, mikä syö tohtoria kovasti. Hän jatkaa tutkimustyötään eläinkokeiden parissa.

Vaikka elikoilla kehitetty troppi onkin vasta tutkimusvaiheessa, Aarno yrittää viimeisenä keinonaan tykittää sitä erääseen pahasti sairastuneeseen jorkkiin. Jorkkihan sitten kuolee. Tästä lannistuneena Aarno päättää lopettaa koko rojektin ja lähettää Tainan matkoihinsa. Tämä ei Tainalle käy, vaan hän tykittää itseensä taudin aiheuttavaa virusta!

Aarno tekee kaikkensa pelastaakseen Tainan tutkimuskemikaaleillaan, ja lopulta onnistuukin siinä. Miinuspuolena Asta, joka on alusta lähtien ollut mustasukkainen Tainasta, hukuttautuu koskeen katsottuaan kyllin pitkään sivusta ukkonsa puuhastelua sievän hoitsun kanssa. Lopuksi Tainakin lähtee litomaan, ja tohtori jää tonne korpeen yksinään ihmettelemään.



Noiden kahden edellisen jälkeen tää tuntui suorastaan mestariteokselta, vaikka eihän tää oikeasti kovin kummoinen ollut. 2,5/5 vois olla sopiva.

[Separi ruispellossa]

Ansa Ikosen tähdittämä ja ohjaama leffa! Tämä jäi hänen ainoaksi ohjaustyökseen:

Nainen on valttia (1944)

Kirsti Kalpa (Ikonen) on maineikas laulaja. Elo on stressaavaa, sillä häntä revitään jatkuvasti sinne ja tänne esiintymisiin ja haastatteluihin. Hän on kihloissa paskantärkeän paronin (Ture Junttu) kanssa. Paroni on mieltä, että laulamishommat loppuu tähän, sillä tollanen esiintymislavoilla kekkalointi ei hänen rouvansa arvolle sovi. Kirstiä vituttaa ja hän mäjäyttää sulhoaan turpaan!

Päästäkseen kaikista näistä rajoitteista ja stressitekijöistä Kirsti lavastaa kuolemansa. Se onnistuu jättämällä jäähyväisviesti laiturille ja heittämällä hattu mereen. Poliisille tämä menee täydestä, mutta paronilla on epäilyksensä.

Myöhemmin puistossa tinanapit lähtevät syystä tai toisesta juoksemaan Kirstin perään, ja hän eksyttää kyybelit sniikkaamalla sisään johonkin random taloon. Talossa asuva professori (Aku Korhonen) vähän yllättyy tästä kutsumattomasta vieraasta ja yrittää kehottaa Kirstiä poistumaan. Kirsti alkaa pokkana hoidella keittiöaskareita ja koditonta esittäen ylipuhuu proffan ottamaan itsensä taloon sisäköksi.

Proffan talossa asuu myös palvelijana juoppo ex-merimies Kalle (Uuno Laakso) sekä vuokralaisena säveltäjä Rantamaa (Unto Salminen). Nämä valehtelevat Kirstin puolesta poliisille, joka käy ovella kyselemässä hänen näköistään naista. Kytät nimittäin luulevat puistosta paenneen Kirstin olevan aluetta terrorisoivan murtovaraskoplan jäsen!

Proffa ja Kalle mieltyvät talossa puuhastelevaan Kirstiin nopeasti, mutta säveltäjä Rantamaa on kylmäkiskoisempi. Yhteinen sävel -heh heh- kuitenkin löytyy, kun Kirsti paljastuu odotettua musatietoisemmaksi, ja pian kaksikko työstääkin jo kimpassa biisejä. Tulee niin hyvää jälkeä, että radioonkin päästään näitä hengentuotteita esittämään. Kirsti esiintyy anonyymisti. Esiintymisen jälkeen kippistellään ja leperrellään lemmen sanoja (kts. oheinen kuva).

Paroni kuulee radiolähetyksen ja tunnistaa oitis morsiamensa äänen. Fiksumpi mies olisi ehkä tähän mennessä jo tajunnut, ettei Kirstiä kiinnosta pitää häneen yhteyttä, mutta paronipa onkin tyhmä paska. Hän selvittää Rantamaan asuinpaikan ja ilmestyy ovelle. Talossa sattuu sillä hetkellä olemaan vain proffa ja Kalle, molemmat aivan saatanan kännissä. He kolkkaavat ja sitovat poliisiksi luulemansa paronin, jostain minulle epäselvästä syystä.

Kirsti ja Rantamaa tulevat paikalle ihmettelemään tilannetta, kuten myös juorulehden toimittaja (Pentti Saares), joka on paronin tavoin päässyt Kirstin jäljille. Kyllähän siinä ihmettelemistä onkin. Lehtijuttu tulee, paroni ja Kirsti purkavat kihlauksensa ja Rantamaa mököttää. Hänelle nimittäin selvisi vasta tässä vaiheessa Kirstin henkilöllisyys ja kihlauskuviot. Tietenkin he lopuksi saavat toisensa.



Täysin päättömän tarinan lisäksi tässä oli vähän liikaa laulamista taas mun makuun. 1,5/5.

[Separi ruispellossa]

Minna Canth -filmatisointi pitkästä aikaa:

Sylvi (1944)

Ollaan vissiin 1800-luvulla taas. Helena Kara on orvoksi jäänyt Sylvi, jonka keski-ikäinen juristi Akseli (Edvin Laine) on adoptoinut. Akseli ostaa 18-vuotiaalle Sylville hienon mekon, ja Sylvi pääsee viettämään iltaa seurapiireihin. Kaiken maailman yläluokkaista nuorta jullia ja jullitarta tavataan ja seuraleikkejä leikitään.

Kemujen jälkeen Sylvi pötköttelee sängyssään, kun Akseli pelmahtaa adoptiotyttärensä makuuhuoneeseen tunnustamaan rakkauttaan ja pyrkimään iholle Sylvi on kauhusta kankea, mutta ajan hengen mukaisesti päätyy Akselin vaimoksi. Liitto ei ole järin lemmekäs saati onnellinen. Ajatella.

Ihan niin kuin tämä ei olisi jo muutenkin tarpeeksi kimurantti tilanne, niin lisäksi Sylvi on lääpällään Akselin sukulaispoikaan, komiaan Viktoriin (Leif Wager). Heillä on ollut sutinaa jo ennen näitä Woody Allen -kuvioita, eikä Sylvin rouvaantuminen näytä menoa jarruttavan. Kuumat tärskyt pidetään puolison selän takana (kts. oheinen kuva).

Umpirakastuneiden Viktorin ja Sylvin saladeittailu jatkuu ja muuttuu varomattomammaksi. Lopulta siitä tietää about kaikki muut paitsi Akseli. Sylvi yrittää sniikisti ruokapöytäkeskustelun lomassa onkia juristimieheltään tiedonjyväsiä että mites noi avioerolait menee, ja Akseli julistaa, että hän ei mihinkään eroon suostuisi, vaikka vaimo olisikin petollinen huora.

Yöpuulle mentäessä Sylvi ei suostu pussaamaan aviomiestään, mistä tämä ottaa pultit ja käy Sylviin käsiksi. Äiä on ilmeisesti vihdoin oivaltanut Viktorin roolin avio-ongelmissaan ja ilmoittaa ettei Viktor tule heille enää koskaan. Sylvipä ampuu ukkonsa siihen paikkaan! Kaltereiden taaksehan siitä sitten lähdetään.

Viktor tulee tapaamaan Sylviä vankilaan. Hän ilmoittaa, ettei suhteesta tule mitään vaikka Sylvi vapautuisikin, sillä Akseli-vainaan muisto vainoaa hänen mieltään. Viktor fukkaa offiin, ja Sylvi jää selliin rääkymään.



Junnaava pateettinen paska, eikä ääniraidasta meinannut välillä saada mitään tolkkua. 1/5.

[Separi ruispellossa]

Miesmalli (1944)

Timo Kalke (Olavi Reimas) on tohtori ja kirjailija, joka pukeutuu kulkuriksi päästäkseen malliksi paikalliselle tunnetulle taiteilijalle. Ideana tässä on (jos oikein ymmärsin), että tohtori saisi kokemuksia muistakin piireistä kuin omistaan, ja näitä kokemuksia hän voisi sitten hyödyntää proosaa suoltaessaan.

Taiteilija on Ilona Heli (Maaria Eira). Hän on varakkaan konsulin (Hugo Hytönen) tytär, ja sen kyllä huomaa. Taulua ryhdytään sutimaan ja siinä sivussa heitetään läpyskää (kts. oheinen kuva). Ilonan wannabe-sulhanen Klaus (Onni Korhe) on ylimielinen snobimulkku, joka halveksii Timoa avoimesti.

Paidaton könsikäs kiinnittää myös Ilonan ystävättärien (Laila Rihte, Toini Vartiainen, Laila Jokimo ja joku neljäs ketä en tunnistanut) huomion. He seuraavat pöksyt märkinä sivusta Timon patsastelua ja tenttavat uteliaina eksoottista "kulkuria". Taulu valmistuu näistä häiriötekijöistä huolimatta, mutta Timo päättää jatkaa kulkurin larppaamista.

Ilona seurueineen matkustaa maalle kesänviettoon, ja Timo "sattumalta" kulkuroi samoille seuduille. Hurmuri-Timo sekoittaa taas kaikkien naisten päät, ja häneen polttaa päreensä niin Klaus kuin palvelijattaresta (Assi Nortia) mustasukkainen renkikin (Esko Vettenranta). Klaus jopa haastaa Timon tappeluun! Timo voittaa helposti, tietenkin. Pukarit paiskaavat kättä, ja Timo päättää haihtua kuvioita sekoittamasta.

Kesän jälkeen Helsingissä omaan tohtorishahmoonsa palannut Timo osallistuu hienostokemuihin, ja siellähän on tietysti myös Ilona. Ilona tutustuu ja ihastuu tohtori-Timoon, vaikka onkin ällistynyt hänen ja kulkuri-Timon yhdennäköisyydestä Jostain typerästä syystä Timo jatkaa molempien roolien vuorottaista vetämistä, ja sehän on hassua sitten. Lopuksi Ilona tajuaa, että hänen molemmat ihastuksensa ovatkin yksi ja sama jorkki.



Poikkeuksellisen kiusallisia laulukohtauksia jopa SF-mittapuulla, eikä tästä kyllä muutenkaan kehuja keksi. Kevyt paska leffa on kuitenkin helpompaa katsottavaa kuin vakava paska leffa, niin saakoon tää nyt vaikka 1,5/5.

Rva nukahti tän aikana.

[Separi ruispellossa]

Anja, tule kotiin (1944)

Mauri Miettinen (Eino Kaipainen) on entinen hunsvotti ja sittemmin elämäntapansa siistinyt kunnollinen työmies. Hän on naimisissa Anjan (Helena Kara) kanssa. Maurin pikkusisko Maiju (Assi Nortia) on aiemmin asunut heidän kanssaan, mutta hankkinut hiljattain oman luukun.

Nikke (Sasu Haapanen) on Maurin takavuosien tuttava, joka kutsuu itsensä pitkästä aikaa kylään. Hän on nilkin oloinen "agentti", jonka läsnäolo hermostuttaa Anjaa selvästi. Käy ilmi, että Anja on entisessä elämässään Viipurissa ollut painostettu horoiluun, ja Nikke on tuolloin ollut hänen sutenöörinsä! Tätä ei Mauri tiedä. Nikke kiristää Anjalta itselleen majoituksen Miettisten kämpiltä.

Nikke iskee silmänsä nuoreen Maijuun ja ilmaantuu hänen työpaikalleen lepertelemään. Maiju on mielissään kypsemmän miehen huomiosta, ja kaksikko lähteekin tärskyille luonnon helmaan (kts. oheinen kuva). Anjaa kyrpii armottomasti, sillä hän tietää Niken metkut, muttei voi kertoa.

Kuten arvata saattaa, Nikke ryhtyy värväämään Maijua samoihin kuvioihin kuin Anjaakin aikoinaan. Anja onnistuu estämään Maijun päätymisen prostituution syövereihin, mutta siinä sivussa joutuu paljastamaan Maurille oman kiusallisen menneisyytensä. Mauri tulistuu, passittaa Anjan matkoihinsa ja ratkeaa pitkästä aikaa ryyppäämään!

Sinkku-Mauri sikailee aikansa, mutta päättää sitten kutsua leffan nimen mukaisella lehti-ilmoituksella Anjan takaisin kotiin. Jo oli aikakin, sillä kämppä oli ehtinyt mennä pöyristyttävän sotkuiseksi. Anja siivoaa paikat kuntoon, ja Miettiset palaavat yhteen.



Kerrankin oli älytty lopettaa elokuva ajoissa, eikä venyttää sitä kaikella täytepaskalla. Synkästä tarinasta huolimatta ei myöskään sorruttu yltiöpäisen teatraaliseen draamailuun. Kolmostakin harkitsin, mutta ollaanpas nyt rehellisiä ja 2,5/5.

[Separi ruispellossa]

Neljäs Suomiset-elokuva. Hauskana sattumana tämä tuli tänään myös TV1 päiväleffana.

Suomisen Olli rakastuu (1944)

Olli (Lasse Pöysti) on kasvanut 16-vuotiaaksi ja kolttosetkin ovat sen mukaisia; hän mm. kärähtää vanhemmilleen röökin vetämisestä! Lisäksi hän on alkanut deittailla muuan Ritvaa (Regina Heinonen). Ollin ja luokkansa muidenkin poikien pasmat menevät tyystin sekaisin, kun kouluun tulee uusi sievä musiikin opettaja Tuulia Tähtinen (Ansa Ikonen).

Olli tekee Tähtiselle kaikenlaista kiusoa, vissiin huomiota saadakseen. Se osoittautuu vähän huonoksi menetelmäksi, joten Olli kokeilee toista lähestymistapaa: hän ryhtyy oikein mallioppilaaksi ja perustaa muiden jäbien kanssa poikakuoron. Kuoroharrasteen varjolla opettajaa päästään vaivaamaan myös vapaa-ajan puolella.

Ollin Tuulia-tsygoosi ei oikein naurata Ritvaa, ihme ja kumma. Olli jopa livistää kesken Ritvan synttäreiden stalkkaamaan "hoilamaikkaa". Samaan aikaan jossain maalla Ollin isosisko Elina (Toini Vartiainen) on työn merkeissä tutustunut Tuulian sulhaseen Anteroon (Olavi Reimas), joka on myös Ritvan eno. Pienet on taas piirit. Elinan aviomies Lasse (Esko Vettenranta) mustasukkailee aiheettomasti Elinan ja Anteron tuttavuudesta.

Tuulia esiintyy jossain konsertissa, ja Olli kavereineen on tietysti katsomassa kiimatippa munan päässä. Konsertin jälkeen jäbät ilmestyvät Tuulian parvekkeen alle serenadia hoilaamaan, tietämättä että Tuulian kämpässä on myös Antero ja Suomisten seniili vaari, joka oli päätynyt pariskunnan matkaan noustuaan väärään autoon.

Kriitikko kirjoittaa Tuulian konsertista negatiivisen arvostelun, mikä raivostuttaa Ollia siinä määrin, että hän käy kriitikon kotona läpsimässä tälle litsareita naamaan! On se tulisieluinen kaveri. Hän elvistelee teollaan Tuulialle, mutta saakin odottamansa ylistyksen sijaan jälki-istuntoa. Myös kotona tulee sanomista.

Lopuksi mummo (Eine Laine) puhuu järkeä Elinalle ja Lasselle, Olli sopii asiansa sekä Tuulian että Ritvan kanssa, ja Tuulia päättää lopettaa urahupsutukset ja muuttaa Anteron kotirouvaksi maalle.



Olihan siinä taas käännettä joka lähtöön, mut oli tässä silti enemmän järkeä kuin parissa edellisessä Suomiset-leffassa. En oo antanu millekään leffalle pitkään aikaan 3/5 ni annan sen nyt sit vaikka tälle lol
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

Edvin Laineen ohjaus & pääosa:

Ristikon varjossa (1945)

Kappas, vankilaleffa! Lauri (Laine) ja Pekka (Aku Korhonen) ovat sellitovereita. Vastapäisessä rakennuksessa on naisten vankila, ja Lauri hullaantuu siellä lusivaan Annaan (Mervi Järventaus), jonka on pariin otteeseen nähnyt ikkunassa vilkuttelemassa.

Laurilla käy säkä, nimittäin hänet määrätään työkeikalle naisten puolelle. Siellä hän pääsee kyyläämään himojensa kohdetta lähempää (kts. oheinen kuva). Sanaakaan ei päästä vaihtamaan, koska säännöt kieltävät sen. Tuliseen katsekontaktiin on siis tyytyminen, mutta kyllä sillekin perustalle näköjään pystyy ihan jämäkän lemmenpsykoosin rakentamaan.

Vapauduttuaan Lauri lähtee kylille etsimään rehellisiä töitä ja Annaa. Anna on nimittäin vapautunut jo hieman aiemmin. Ei löydy kumpaakaan. Lauri vetelehtii työttömänä ja mieli maassa tietämättä, että samaan aikaan myös Anna etsii häntä! Työnhaun katkeroittama Lauri kohtaa kadulla kreisin ex-vankitoverinsa Asserin (Yrjö Tuominen) ja ajautuu olosuhteiden pakosta rosvoporukoihin.

Yhteistyö Kuristaja-Asserin kanssa menee heti ensimetreillä vituiksi, ja jorkit päätyvät säntäilemään virkavaltaa karkuun pimeillä kujilla. Annahan se perkele sattuu sopivasti paikalle nappaamaan Laurin turvaan lain pitkältä kouralta! Kaksikko pääsee vihdoin tunnustamaan toisilleen rakkauttaan. Laurilla tosin palaa hetkellisesti hihat, kun selviää Annan elättäneen viime ajat itsensä huoraamisella. Tämän lipsahduksen Lauri on kuitenkin valmis hyväksymään.

Lauri kohtaa kadulla Pekan, jolla pyyhkii hyvin. Syyksi tähän paljastuu se, että Pekka on väärentänyt itselleen uuden henkilöllisyyden. Samaa menetelmää päättää hyödyntää myös Lauri. Uuden, nuhteettoman nimen turvin töitä löytyykin. Hän paiskii hommia metallipajalla Pentti Tahvana -nimisenä. Rahaa tulee ja parisuhde kukoistaa.

Kuristaja-Asseri ilmaantuu taas sotkemaan kuvioita. Hän ryöstömurhaa Laurin työpaikan yövartijan (Toppo Elonperä) ja lavastaa Laurin syylliseksi! Häkki heilahtaa jälleen. Vankilan pastori (Jalmari "Joelin veli" Rinne) on vakuuttunut Laurin syyttömyydestä ja puhuu tämän puolesta käräjillä. Joidenkin psyko-kiksien vuoksi myös Kuristaja-Asseri on saapunut paikalle seuraamaan lavastamansa Laurin oikeudenkäyntiä ja möläyttää siellä totuuden tapahtumista, koska on tyhmä vatipää.

Lauri vapautuu ja saa jälleen Annansa.



Nyt oli virkistävä poikkeus SF-linjaan tämä vankilamiljöö! Myös kuvakulmiin ja muihin visuaalisiin hommeleihin oli panostettu paljon enemmän kuin näissä yleensä. Tuli paikoitellen jopa Hitchcock mieleen. Jos tarina ja näyttely olisi ollut samalla tasolla kuin tekninen toteutus, niin meillähän olisi tässä boksin eka 5/5 vilmi. Näin ei nyt kuitenkaan valitettavasti ole, vaan hieno asetelma oli pilattu todella epäuskottavalla rakastumiskuviolla, tahattoman koomisella pääpahiksella ja töksähtävällä loppuratkaisulla. Ihan kuin ois kesken kuvausten tajuttu että ei saatana budjetti loppuu, nyt äkkiä vaan joku lopetus tähän niin päästään kaljalle.

3/5.

[Separi ruispellossa]

Minna Canth -filmatisointi jälleen, ja 1800-luvulla kaiketi ollaan:

Anna Liisa (1945)

Mervi Järventaus näyttelee nimihahmo Anna-Liisaa, ja Esko Vettenranta hänen heilaansa Johannesta. Kesämaisemassa kirmaillaan ja häitä suunnitellaan. Johannes ylistää Anna-Liisan kunnollisuutta ja siveyttä niin vuolain ja vaivaannuttavin sanakääntein, että pakkohan tässä on olla jotain salattuja kauheuksia taustalla.

No onhan niitä. Käy ilmi, että Anna-Liisa on aikoinaan alaikäisenä köyrinyt renki Mikon (Edvin Laine) kanssa, jysähtänyt paksuksi ja tappanut jälkeläisen! Huh huh. Tästä ei tiedä muut kuin Mikko ja Mikon äiti Husso (Siiri Angerkoski). Mikko on ollut vuosia maailmalla, mutta päättänyt tukkihommissa vaurastuttuaan palata tonne pöndelle ottamaan Anna-Liisan vaimokseen.

Ukot kilpakosivat Anna-Liisaa (kts. oheinen kuva). AL vannoo pysyvänsä Johanneksen rinnalla, mutta pahansisuinen Mikko uhoaa muuttavansa AL:n mielen, joko hyvällä tai pahalla. Parantumaton romantikko. Homman nimi on vanha kunnon kiristys: ellei Anna-Liisa ryhdy Mikon rouvaksi, kertoo tämä kaikille lapsensurmasta.

Anna-Liisa ei luovu Johanneksesta, joten Mikko toteuttaa uhkauksensa ja kertoo Anna-Liisan vanhemmille kaiken. Isäukko (Yrjö Tuominen) ottaa oikein kunnon akuankkaraivarit ja ajaa tyttärensä pakosalle talosta. Johanneskin purkaa kihlauksen. Anna-Liisa flippailee keskenään luonnon helmassa ja lopulta yrittää hukuttautua.

Johannes käy sukeltamassa Anna-Liisan talteen jorpakosta, ja sillä välin Mikko sopii aviohommat kuntoon Anna-Liisan vanhempien kanssa, koska eihän nyt vosulta itseltään tarvitse mitään kysyä. Ahdin valtakunnasta pelastuttuaan Anna-Liisa pärähtää uskoon.

Talossa järjestetään kylänväelle isot kihlajaispirskeet, mutta niiden tunnelma vähän lässähtää, kun Anna-Liisa päättää kesken kemujen tunnustaa koko paskan rovastille (Kaarlo Saarnio) ja vallesmannille (Rafael Pihlaja). Tyhjäkatseinen Anna-Liisa on niin jeesushurmiossa, että kehuu tämän syntien tunnustamisen ja lusimaan lähtemisen olevan elämänsä onnellisin hetki.



Olikin muutamassa edellisessä antamassani arvosanassa niin nousujohteinen trendi, että hyvä välillä kalibroida mittarit kattomalla kunnon vitun paskaa. Tässähän sitä tuli, 0/5

[Separi ruispellossa]

Tapio Rautavaaran elokuvadebyytti:

Vain sinulle (1945)

Maalaispimu Elina (Helena Kara) haluaisi opiskella, nähdä maailmaa ja asua kaupungissa. Hänen isänsä (Kalle Viherpuu) mielestä idea on ihan paska, ja lapioit tyttö nyt vaan sitä lantaa. Sontakuormaa hevoskärryillä kuskatessaan Elina kellahtaa tienposkeen ja halkaisee päänsä, minkä vuoksi hänet kiikutetaan Helsinkiin sairaalaan. Apuna tässä hoitoonohjauksessa on seudulla liikkuva helsinkiläinen metsänhoitaja Lauri (Rautavaara), keneen Elina ihastuu.

Elina päättää jäädä Helsinkiin opiskelemaan. Lauri palaa työkomennukselleen metsikköön, mutta kaksikko pitää yhteyttä kirjeitse. Joku niljakas mulkku (Onni Korhe) vinkuu Elinalta vittua, mutta rojekti päättyy tuloksettomana. Elina majoitetaan Laurin ystävän, kallolääkäri Matin (Olavi Reimas) nurkkiin, mistä topakka kotiapulainen Mimmi (Siiri Angerkoski) ottaa aluksi pulttia.

Lauri lähtee kahden vuoden opintomatkalle Kanadaan. Sillä välin Helsingissä myös Elina etenee opinnoissaan, ja lopulta Yhteiskunnallisen Korkeakoulun rehtori (Arvo Lehesmaa) lähettää yhden hänen teksteistään kustantajalle. Näin tuli Elinasta kirjailija! Hän kaipailee Lauria kotiin ja kirjoittelee tuntemuksistaan päiväkirjaa.

Elina saa lisää jutunjuurta päiväkirjaansa, kun selviää että Lauri on Kanadassa saanut joltain Bettyltä niin hyvää persettä, että aikoo mennä hänen kanssaan naimisiin. Mieli mustuu lisää, kun Elinan kirja saa huonot arvostelut. Kustantamon lipevä pääjehu (Thure Bahne) pyrkii Elinan pöksyyn, muttei heru. Elina häipyy jäljettömiin, kun kuulee Laurin olevan tulossa kylään Betty mukanaan. Lauri on perin huolissaan Elinan katoamistempusta, minkä vuoksi myös Betty suuttuu ja lemppaa Laurin.

Matti löytää Elinan päiväkirjan ja ryhtyy lukemaan sitä saadakseen vinkkiä Ellun olinpaikasta. Sitä sieltä ei löydy, mutta löytyy niin koskettava Laurille suunnattu lemmenvuodatus, että kustantaja julkaisee sen sellaisenaan. Teoksen nimi on Vain sinulle, ja siitä tulee bestseller. Elina on palannut kotitilalleen lapioimaan paskaa, sairastuu tuberkuloosiin ja kuolee.



Taas opimme, että mitään ei kannata ikinä yrittää eikä mistään haaveilla

2/5

[Separi ruispellossa]

Suomisen Olli yllättää (1945)

Olli (Lasse Pöysti) se kasvaa vinhaa vauhtia. On nimittäin nyt jo täysi-ikäinen ja ollut sotimassa! Sodan päätyttyä Olli kavereineen palaa kotiin ja koulunpenkille. Tyttöystävä Ritva (Regina Heinonen) vie Ollia ulos ja tahtoo pussailla, mutta sellainen on Ollin mielestä vähän noloa touhua. Muutenkin vähän ärsyttää koko Ritva.

Jätkät ovat rintamalla remutessaan tietysti jääneet opinnoissaan pahasti jälkeen, minkä vuoksi koulu ei oikein tahdo sujua. Hankaluuksia tulee erityisesti tiukkapipoisen matematiikan opettajan (Eino Kaipainen) kanssa. Lisäksi sodassa tupakoimaan tottuneet kossit vetävät lesona röökiä välitunnilla, mistä tulee jälki-istuntoa.

Aikuisuuden ja koululaisuuden välillä tasapainottelu aiheuttaa hammastenkiristystä myös vapaa-ajan puolella. Hössöttävät vanhemmat vituttaa, ja Ollin crew vetää baarissa viiniä yömyöhään! He kadehtivat kaveriaan Jannea (Topi Ruuth), joka on dropannut oppikoulun, mennyt ammattikurssille ja pääsee pian palkkatöihin.

Olli kavereineen hankkiutuu rahapulassaan bisneksiin ketkun rouva Johanssonin (Kaisu Leppänen) kanssa. He toimivat hänen bulvaaneinaan hamstraten koruja, jotka olivat tuohon aikaan säännösteltyjä. Lisäksi heidät huijataan auttamaan Johanssonia varastettujen turkisten salakuljetuksessa. Aijai. Tämä kikkailu kuitenkin tuottaa hyvin rahaa, ja jätkät riipii bönthöä onnessaan.

Tavallistakin hurjemman rillin jälkeinen darra ja morkkis on kova niin Ollilla kuin erityisesti hänen bestiksellään Ekalla (Kalevi Hartti). Kumpikin heistä suunnittelee vuorotellen itsemurhaa. Krapulan kruunuksi lehdessä kerrotaan rva Johanssonin joutuneen Turussa käpälälautaan ja että poliisi etsii hänen rikoskumppaneitaan

Olli tunnustaa sikailunsa isälleen (Yrjö Tuominen). Juridisilta seurauksilta vältytään, ja Olli kavereineen tekee parannuksen. Kouluhommiin panostetaan ja viinahurjastelut korvataan tervehenkisillä hiihtoharrasteilla. Lopuksi koko lössi kirjoittaa ylioppilaiksi, ja Olli kuhertelee puistossa Ekan Laura-siskon (Sirkka Osmala) kanssa.



Olipas raju meno noin niin kuin Suomiset-leffaksi. 3/5.
Striimilinkki

[Separi ruispellossa]

Nokea ja kultaa (1945)

Risto (Veli-Matti Kaitala) on rötöksen polulle harhautunut kymmenvuotias pojankloppi, joka joutuu muiden nuorisorikollisten epäsuosioon sössittyään erään rosvokeikan. Sakinhivutusta meinaa tulla, mutta mestoilla notkuva satamaduunari Laiska-Jammu (Edvin Laine) pelastaa hänet turpakeikalta ja sapuskatkin tarjoaa. Risto päättää ryhtyä elämään Jammun siivellä vakituisemminkin (kts. oheinen kuva), vaikkei Jammu aluksi ole ihan samaa mieltä asiasta.

Riston kyrvät kasvattivanhemmat ovat ilmoittaneet hänet kadonneeksi. Häntä haeskelee pelastusarmeijan muia Sirkka (Ansa Ikonen). Löytääkin, mutta Ristopa pinkoo pakoon! Jammu ja Risto jatkavat bunkkailua jossain paskassa hökkelissä. Aiemmin vetelehtimiseen ja juopotteluun keskittynyt Jammu paiskii ahkerasti hommia ahtaajana saadakseen evästä pöytään ja näyttääkseen pojalle hyvää esimerkkiä.

Sirkka löytää jäbät jälleen ja vetoaa Jammuun, että poika pitäisi saada johonkin oikeaan kotiin asumaan. Siispä Risto viedään takaisin juopon kasvatti-isänsä (Aku Peltonen) hakattavaksi. Risto lähtee heti ekana yönä uudelleen karkumatkalle, suunnitellen laivaan hyppäämistä ja merimieheksi ryhtymistä. Laivaan sniikattuaan hän kuulee salakuljettaja äiä Klausin (Thure Bahne) suunnittelevan metkujaan, joihin kuuluu mm. Jammun lavastaminen syylliseksi.

Jammu jääkin syyttömänä nalkkiin salakuljetushommeleista, mutta onnistuu pakenemaan kyybeleiden kynsistä. Hän etsii käsiinsä ensin Riston ja sitten Sirkan, koska arvelee Sirkan pystyvän auttamaan hänet kuiville perättömistä syytöksistä. Näin tapahtuukin. Oikea syyllinen Klaus napataan virkavallan hoteisiin, ja Jammu pelastautuu Hollywood-tyyliin palavasta varastosta juuri ennen kuin se räjähtää! Lopuksi Jammusta, Sirkasta ja Ristosta tulee uusioperhe.



Kyllä nää Edvin Laineen ohjaustyöt erottuvat edukseen SF-massasta. Entisaikain satamaympäristö pääsi oikeuksiinsa, ja muutenkin visuaalisesti komeaa jälkeä. En tiiä oliko tämä tarkoitettu nuortenleffaksi, mutta vähän semmoiselta tuntui, koska juoni oli varsin höttöinen. Kelmit tunnisti kelmeiksi heti ulkonäöltä, niin kuin Aku Ankassa. Saattoi olla boksin eka räjähdystehoste, tai ainakin eka tollanen isompi.

Joka tapauksessa kokonaisuus selkeästi keskitason yläpuolella, sanotaan nyt vaikka 3,5/5. Taas ois uskottavammalla näyttelyllä päästy neloseen ja ehkä ylikin.

[Separi ruispellossa]

En ole kreivitär (1945)

Kummallinen alku, näyttelijät käyvät yksi kerrallaan kameran edessä esittäytymässä. Varsinainen tarina sijoittuu fiktiiviseen Pomeraniaan, mille lie rinsessa-aikakaudelle. Lavastajalla onkin ollut ihan kunnolla hommia rakentaessaan kokonaisen menneen ajan kaupunkikeskustan tonne studioon.

Kreivin (Thure Bahne) rouva on vuosia aiemmin karannut ulkomaille jakamaan persettä. Kreivin palkolliset pyydystävät eukon ja kuskaavat häntä takaisin kotiin, mutta jossain matkan varrella hän pääsee livahtamaan ulos hevoskärrystä. Hänen sijaansa matkaa napataan jatkamaan persaukinen mannekiini Nora, koska häntä luullaan kreivittäreksi. Yhdennäköisyys onkin huomattava, sillä molempia hahmoja näyttelee Helena Kara.

Perillä Nora ei ole ihan mielissään muilutuksestaan ja yrittää kertoa hovin jorkeille ettei ole kreivitär. Kukaan ei usko, tietenkään. Alkuvitutuksen jälkeen Nora alkaa kuitenkin tykätä aateliskohtelusta, kun saa asua hotellin polleimmassa sviitissä ja palvelijat kantaa skumppaa pöytään. Nora vetääkin oikein perusteelliset lörvät. Niljakas luutnantti Möllehorn (Olavi Reimas) on ainoa kekä tietää Noran olevan Nora, sillä hän on kiimaisena stalkkerina ravannut hänen kannoillaan jo ennen kidnappausta.

Kreivi saapuu hotelliin tapaamaan "rouvaansa" pitkästä aikaa, eikä tietenkään usko ettei Nora ole hän. Kreivi uhkaa teljetä "kreivittären" luostariin, ellei ala elostelu loppumaan. Möllehorn ja väärään hotellihuoneeseen kompuroinut känninen ratsumestari (Pentti Viljanen) ovat molemmat vaatekomerossa piilossa sillä aikaa, kun kreivi kovistelee Noraa. Käry käy tietysti, ja sitten seuraa kaikenlaista kohellusta ja tappelunnujakkaa, minkä yhteydessä joku hemmetin timanttikääty päätyy Noran haltuun.

Tässä kohtaa on balettikohtaus, joka ei liity mitenkään mihinkään.

Aatelisiksi naamioituneet rosvo äiät (Sven Relander ja Jalmari Rinne) yrittävät päästä käsiksi niihin timangeihin. Seuraa vitummoinen määrä erilaisia käänteitä, jotka huipentuvat miekoilla huitomiseen! Möllehorn pelastaa päivän, kelmit saavat vesiperän ja Möllehorn saa Noran. Oikea kreivitär parantaa tapansa ja palaa yhteen puolisonsa kanssa.



Suht lyhyeen leffaan oli ahdettu aivan liikaa kaikkea. Hahmojakin tuli ja meni niin julmettu määrä, etten aina pysynyt oikein perässä kuka kukin on. Lavasteet oli hienot, ja kylpyläkohtauksessa näkyi pyllyjä sekä tissejä! Niistä huolimatta filmin on nyt tyytyminen arvosanaan 2/5.