Tulee haukuttua näitä tarinoita aika paljon ja ihan syystäkin kyllä, mutta voisi välillä tarkastella hyviäkin. En käy näiden juonia läpi kauhean yksityiskohtaisesti siltä varalta, että joku haluaa vielä lukea nämä uutena.
Otetaan ensiksi taskukirja 161, jonka sivumäärä oli jaettu neljälle tarinalle joista 1 oli 126 sivua ja vain viimeinen oli nykyään tavanomainen 19 sivuinen läpsyttely.
Ensimmäinen tarina, Addamsin Ankat, on suosikkejani taskukirjojen historiassa. Karhukopla päätyy ryöstöretkellään omituiseen kartanoon jonka asukkaat muistuttavat ulkoisesti tuttuja hahmoja.
"Armaani, myöhemmin..." 
Tämä on uudelleenjulkaistu Munaaja-kokoelmassa jossa se oli yksi kahdesta hyvästä tarinasta ja muu oli ihan paskaa filleriä. Jos kirpparilta löytyy tosi halvalla niin tämän tarinan takia voi harkita ostamista. Tälle oli myös jatko-osa joka julkaistiin jossain Roope-Setä lehdessä, mutta sitä ei löydy digistä enkä muista siitä paljoa mitään.
Seuraavana on Päättymätön tarina, jossa oletettavasti on paljon viittauksia samannimiseen leffaan/kirjaan mutta kumpikaan ei ole minulle tuttu.
Leffa on kyllä ainakin katsottava koska kasarin fantasialeffat ovat huonoimmillaankin ihan hyvää silmäkarkkia, ja muistelen että tätä on hyväksikin kehuttu.
Itse tarina on tosi unenomainen sekoitus kerronnan kerroksia. Aku lukee kirjaa jossa on disney-hahmoja eri teoksista ja ikävä kyllä tukari-rotta on hyvin keskeisenä hahmona. Meikäläinenkin vilahtaa ohimennen!
Tämä ei nyt uudelleenluettuna ollut ihan niin vaikuttava kuin muksuna, jolloin kaikki perus-ankkalinnasta poikkeava fantasiakuvasto oli loputtoman kiinnostavaa. Mutta hieno tarina silti, Mikistä huolimatta. Häntä joudumme sietämään myös seuraavassa tarinassa:
Lisää fantasiakuvastoa, 126 sivua.
Lähtöasetelma on semmoinen että joku Hessun loputtomista sukulaisista on jättänyt jälkeensä taianomaisen sateenvarjon jolla päästään toiseen ulottuvuuteen:
Siellä odottaa sitten aika kliseinen fantasiaseikkailu, ja olihan tämäkin ihan erilainen kokemus lapsena kun ei ollut vielä ehtinyt moneen kertaan kyllästyä keskiaikakäppään. Mutta Franco Valussin piirrosjälki on kaunista ja kyllä minä kaiken kyllästymisen jälkeenkin vielä nautin tämmöisistä seikkailuista. Tässä tarinassa on myös: mössyjä
sekä klyyvamyyriä:
Tästä tarinasta tulee monella tavalla mieleen Massimo de Vitan Pohjola-tarinat, joille omistan postauksen jossain vaiheessa. Niitä olen lukenut uusiksi aikuisena ja ovat kestäneet aikaa paljon paremmin kuin useimmat ankkafantasiat.
Taskarin viimeinen ja lyhyin tarina, "Kutittava koplaus", on kaikista vaisuin. Ei mikään täysin paska, mutta ei tästä ole oikein mitään sanottavaakaan. Parempi kuin 99% nykytaskarien tarinoista, mutta se nyt ei paljoa merkitse.
Kaikkiaan 161 on parhaita taskukirjoja ikinä, ja kannattaa kopata mukaan jos näkee kirpparilla tai divarissa.
Näköjään tulevat sitten tuonne digiin viiveellä. Joitain näitä uudempia siellä mainostetaan isommilla sivunumeroilla, mutta kaipa kaikki on sitten nykyään pienempää ja paskempaa.
