Todella hyvä. Christian Balen vähäeleisen nerokasta roolisuoritusta ei ole turhaan hehkutettu ja saatto olla ihan omia suosikkirooleja tältä vuosikymmeneltä. Tää maalas Dick Cheneysta kuvan nöyränä ameriikan palvelijana ja perherakkaana ihmisenä, joka kuitenkin osaa olla aivan vitun kylmä, salamyhkänen ja laskelmoiva kusipää, eli ihan uskottava kuvaus kyllä.
Tossa oli paljon samaa, kun ohjaajan aiemmassa pätkässä The Big Shortissa (joka myös kuuluu mun suosikkeihin tältä vuosituhannelta), eli onnistutaan viihdyttään ja sivistään katsojaa täydellä teholla välillä vähän positiivisessa mielessä rautalangasta vääntäen, mutta Vicessa oli kyllä vakavampi tatsi. Huumoria kyllä löyty tietty myös ja se oli toimivaa, mutta varsinkin loppua kohden meininki oli vakavaa ja myös vakavasti otettavaa. Humoristista "tyylittelyä" tästä kyllä löyty ja mun mielestä ne olisi voinut jättää huoletta pois, mut onneks niitä oli kuitenkin aika vähissä määrin.
Hyvin saman tyyppinen leffa, mitä toi ylempi, mutta ei niin onnistunut. Nixon on tässä sosiaalisesti todella epävarma ja sekava mies, joka muuttuu ihan täysin valokeilaan astututtuaan ja toi kaksnaamasuus saa jopa ihan skitsofrenisia piirteitä. Anthony Hopkins vetää kaikkia ennakko-odotuksia vasten ihan jäätävän hyvän roolin ja elokuva oli katsomisen arvonen ihan vaan sen takia. Kerronta ja kameratyöskentely muistuttaa kuitenkin enemmän Natural Born Killersiä, kun vakavaa poliittista elämänkertaa ja keskittyminen pääsikin välillä noista seikoista johtuen vähän rakoileen. Varmaan ihan ok pätkä kuitenkin, kun tuli heti ton loputtua sellanen fiilis, et pitäs kattoo melko pian uudestaan.