Äkkiseltään tulee mieleen:
Joose Keskitalo: Unohdetaan jo se taivas (Arkistojulkaisu mutta who gares)
- tuo Joose on varnaan tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa jo nuorena. Perussoinnuista ja toisteisuudesta kumpuaa likipitäen paras biisinsä ja jopa huuliharppu kuulostaa hyvältä. Lyriikoista avautuu laaja ja lohduton näkymä.
Kadonnut Manner: Antroposeeni
- komean levyn herkkä lopetus. Tässä on jotain taikaintervalleja tai läsnäoloa tai jotain
Litku Klemetti: Kaikki peittyy kyyneliin
-Loppuvuoden musta hevonen, "hullun tytön" rallattelema murhapopbiisi. Karaokehenkisen totinen laulusuoritus niittaa kaikki kummat ainesosat yhteen.
Jukka Nousiainen: Suuret unelmat
- tiukka riffi ja huoltoasemaketjuvastainen sanoitus! Saundit aika kohillaan Jukalla kans
John Maus: Dumpster Baby
-ihana kimaltelevanheleä synaliidi ja vastapainona tiukkaa nihilististä mölinää. Best.