Hauska lukea noita Utahin arvioita, koska pari biisiä oli, joita en nimen perusteella muistanut ollenkaan. Äsken kuuntelin ja toinen niistä olisi ansainnut pisteitäkin. Valitettavasti tässä juuri iski se listan pituus ja oman ajan rajallisuus, kaikki biisit ei vaan ehdi aueta/kiinnittää huomiota tarpeeksi. Jos nyt pisteyttäisin, pisteyttäisin osittain eri tavalla. koskee kyllä lähinnä pisteitä 1-5, joten ehkä kukaan ei suurta vääryyttä kärsinyt...
Alla jotain mielleyhtymiä,
ÄLÄ LUE JOS KOET ETTÄ NIISTÄ ARVAA PISTEET. En laita mihinkään spoilersseihin.
Jännä että
Mr.Bunglelle löytyy näinkin paljon suopeutta. Tota ekaa levyä tuli kuunneltua aikanaan paljon, mutta mielestäni vuosikymmenensä tuote aika pahasti, eikä enää olis millään jaksanut. Koskee levyn muitakin biisejä. Sama ysärirasite koski myös
Asian Dub Foundationia. Tämä on tietysti vain omissa korvissa ja ilmeisesti mulla on jotain käsittelemättömiä traumoja ysärillä tehtyä musaa kohtaan, koska myös (lähes) kaikki brittipopit (joita aika harvakseltaan on ollut) herättää suorastaan raivoa.
Itselle tuo punkkareiden muutos balladijampoiksi herättää vastenmielisyyttä sekin, eli
Moreland ei toiminut. Eikä kyse tokikaan tyypistä vaikka ilmiönä ärsyttää, ton kaltainen musa ei vaan toimi mulle - tässä viisukontekstissa ainakaan.
Nolo paljastus, pelkän nimen perusteella luulin että
A.Takalo-Takavalo on se Aknestikin tyyppi soolona
Pelkän nimen perusteella olin valmis heittämään romukoppaan, mutta olikin samantien iskevä ja hyvä biisi, joten tuli selvitettyä vähän paremmin että kuka toi edes on. Mukava yllätys siis.
Donnaa jo vähän julmasti kritisoinkin. Ei se huono ollut, vaan positiivisesti erottuva, mutta kun oli tuo
Garnett Mimmskin samoilla apajilla, niin se vei nyt Donnasta voiton. Tätä soul-kamaa on viisuissa joka kerta takuuvarmasti, itse tunnen sitä huonosti eikä ole mun juttu, mutta monesti tarjolla on ollut kuitenkin todella hyviä genren biisejä. Joten mukavaa, että näitä uskollisesti laitetaan. Ehkä joku tällainen ansaitsisi voittaakin joskus? (Lee Moses toki voitti, mutta vähän erilainen kuitenkin noihin reipaspoljentoisiin verrattuna.)
The Girls oli mullekin vieras entuudestaan, ehkä bändin nimi on voinut tulla jossain vastaan mutta on niin geneerinen että ei ole jäänyt "pitääpä tutustua" -mieleen. Muistutti jotenkin siitä miks viisuissa jo ollut Violent Femmes ja viisukelvoton Sur-rur on mun lempibändejä.
The Victims saattoi olla ehkä helppo ja turvallinen valinta, mut kun jo ekasta riffistä tietää että nyt tulee kovaa kamaa, niin ei kai tommoista voi mitenkään vastustaa. Niitä klassikoita joihin ei kyllästy ja täts it.
Sick Things - 70/80-luvun brittipunk keeps on giving ja yleensä toimii. Tykkään tän ajan naisvokalistien kiekaisulaulusta enemmän kuin monen ämerikkalaisen.
Girls At Our Bestin kanssa yhteneväisyyksiä oli lähinnä maa ja ajankohta, mutta tavallaan käy käsiteltäväksi samassa. Tässäkin lauletaan korkelta ja läpitunkevasti, mutta itse biisi ei oikein innosta. Tai toi veisaava laulumelodia lähinnä.
The Brats oli hyvin hämmentävä kun yhteen biisiin oli saatu tavallaan monta eri musatyyliä. Hevihköt kitarat ja kertsi taas suoraan kuin jotain skepua. Toki tsekkasin tekovuoden. "Okei Monroe!" -huudahduksen saattelema rumpusoolo huvitti. Manageri on näin jälkeenpäin itsestään selvä - Tanskan olis pitänyt jo riittää johdattamaan jäljille.
Villa Nah - periaatteessa ihan hyvä biisi, mutta niin kasaripastissia kaikin mahdollisin tavoin että en nää tämmöisissä what's the point.
Pastisseista puheenollen tarjolla yleensä on ollut myös tän vuosikymmenen postpunkkia, joka OMAAN KORVAAN on voittopuolisesti ollut aika geneeristä JD-kopiota. Tai keskenään niin samanlaista, että tulee aina se "taas tätä" -fiilis, vaikkei olisi ehkä niin reilukaan vertaus. Tässä oltiin tota levynkansikuvaa myöten kyllä niin syvällä siinä suossa ettei tosikaan. Mutta jotain kiinnostavaa tässä silti oli ja biisi sieltä vahvimmasta päästä mitä tähän asti ollaan näitä kuultu. Saatan ehkäpä tutustua tuotantoon laajemminkin. Eli kyseessä siis toi
Diät.
Tän kierroksen korvamato oli
The Jefferson Handkerchief - mutta valitettavasti ei hyvällä tavalla. Tässä silti kierroksen paras tehtävänannon toteutus: esittäjän nimi, biisinnimi ja sisältö 100% itse asiaa. Hyvä huumorivalinta.
Oon sen verran sisältä kuollut että vihaan
Junnu Vainiota. Joka ikistä biisiä, valtaosaa sanoituksista ja koko tyyppiä joka mitä ilmeisimmin on ollut täysi mulkku. Mutta jotain positiivista - tätä biisiä en vihannut! Parempi tällainen hauska-Junnu kuin norppa-kotkanpoika-Junnu. En siis skipannut biisiä kertaakaan, mikä on Junnulta oikein kelpo suoritus.
Tiedän että
Portishead on full hd laatua, klassikko, kestää aikaa, olen tähän yrittänyt monesti perehtyä, mutta jättää vaan kylmäksi. Moni on eri mieltä, joten ansaitsee mahdollisen menestymisensä kuitenkin.
Franska Trion taisi olla kierrokselta se mitä kuuntelin eniten miettien että onko tää nyt vitun hyvä, hyvä, keskinkertainen vai ärsyttävä. Alkoi hyvin, mutta ton jampan ääni alkoi tökkiä hyvin nopeasti. Olenyleensä käsistä lähtevän rääkymisen ystävä, mutta loppua kohden alkoi kääntyä itseään vastaan. Biisi tuntui snadisti turhan pitkältä, joten yllätti, että kesto olikin vain perus 3:15.
-
