Re: Hommawatch: tänne kaikki hompanssien näppäinoksennukset
Posted: 05 Mar 2018, 21:13
sivullinen awakening ketjussa huom laku mainittu!
Puhujalista vakuuttaa tapahtumasta tulevan sittenkin varsin merkityksettömän ja mitään sanomattoman. Kun ei Lars Vilks pystynyt maata mullistamaan, niin ei siihen pysty huomattavasti heikommin tunnettu Jared Taylorkaan. Oli silti mukavaa pohdiskella tapahtumaa ja tunteilla sen ympärillä. Näistä tulee muodostumaan jälkikäteen katsottuna koko tempauksen paras anti. Voimafantasiointi on kivaa verattuna voimattomana tylsän todellisuuden kohtaamiseen.
Haluaisin silti innostaa järjestäjiä jo heti seuraavaan tapahtumaan. Ekakerta on aina sähläystä. 612-kulkuekin on vuosi vuodelta noussut merkityksessä. Voidaan myös verrata Jari Leino Showta Monokulttuuriin. Jari Leino Show oli heti alkuun varsin hyvä ja laadukas, mutta ei kestänyt. Monokulttuuri alkoi paljon huonompana, mutta on kasvanut lähes siedettäväksi; itsekin joskus jaksan katsoa jälkilähetyksiä useita kymmeniä sekunteja. Näin todeten kehitys tapahtuu vain toistojen kautta. Scriptassakin vasta sadas kirjoitus oli siedettävä. Kukaan ei synny Mestarina.
Minun silmääni tästä ketjusta jäi viimeisimpänä hyötyajattelu. Se minua harmittaa. Olen itse enemmän etnonationalisti ja jopa rotuteoreetikko kuin hyötymaahanmuuton rakastaja. En haluaisi niitä 50000 kiinalaista tänne myöskään. Joskus myös oli ilmoilla hypoteettinen kysymys 100000 ukrainalaisesta pakolaisesta. Se kysymys olisi Mestarille hankala, joten hänen opetuslapsensakin joutuivat asiaa miettimään. Minusta asia on selvä: Ei. Mutta ukrainalaisethan ovat lähes samaa rotua kuin suomalaiset. Heidän kallonsa on kaunis ja verensä sinistä. Jopa rodun ja etnon yli minulla menee määrä: Ei yhtään ketään yli 10000 erissä. Täsmällisemmin olen sanonut, ettei yhtään ketään Eurostoliiton hajoamisvaiheessa eli nyt; eli edes yhtä Elopia tai puhdasrotuista suursijoittajaa, jonka ainoa tarkoitus olisi tehdä hyvää ja jakaa rahaa.
Konferenssi kuitenkin näyttää rodun lisäksi syrjineen puhujia myös tämän hyötynäkökulman kannalta. Vain hyödylliset ihmiset on kelpuutettu puhumaan. Huhupuheiden mukaan Jari-Arja Laine olisi ollut saattanut tulla, jos hänelle olisi luvattu obama-luokan puhujapalkkio; onnistuneella neuvottelulla olisin tosin uskonut palkkion saattavan pudota kolmeen isoon keskiolutannokseen. Olisko hän silloin kelvannut? Hän on tunnetusti tyhmä, kuluerä, lihava, väkivaltainen, huonosti pukeutuva, kuluerä ja vihamies. Mutta hän on myös suomalainen. Kalloaan hän käynyt usein muokkauttamassa uusnatsien katuklinikoilla; hän on yrittänyt päästä mukaan skeneen ja osallistunut tapahtumiin aktiivisemmin kuin moni muu. On tietenkin totta, ettei hän osaa sanoa englanniksi edes omaa nimeään, mutta kaipa kansallismielisten konferenssissa voitaisiin sallia esitys myös kansalliskielellä.
Paljon muutakin pahaa osasin hänestä lausua, mutta totean vain minun mielestäni hänen ja samanlaisten toverien olevan Suomessa niin iso ryhmittymä, että myös heidät olisi hyvä huomioda, jos halutaan olla ringin sijaan kansanliike. Tietenkin sinisilmäiset, oikeistolaiset, kristilliset, rikkaat, korkeakoulutetut, nerokkaat, urheat ja notkeat miehiset miehet tulisivat johtamaan maata, liikettä ja kaikkea, mutta pitäisi myös muille antaa oikeus puhua ja osallistua. Heillä saattaa myös olla ajatuksia, miten he voisivat elää maassamme aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä muilla; alkukantaisia ja huonoja ajatuksia, mutta ajatuksia silti. Joten kun ollaan nassen leiman pelosta nyt päästy eroon, on aika alkaa käännyttämään kommareita. Niin teki myös Horst Wessel.