Vastikkeeton sosiaaliturva ei ole elinkeino – työttömille on tarjottava työtä ja se pitää ottaa vastaan
Vanhoillinen hyvinvointivaltio vastaa ongelmiin ponnettomasti toimeentuloturvalla ja työvoimapoliittisella kurssituksella. Näin julkinen valta pesee kätensä ja tulee samalla passivoineeksi ja tuominneeksi työkuntoisia vapaamatkustajan epäkiitolliseen asemaan, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Työ on paitsi vaurauden lähde myös arvo ja sosiaalinen tarve. Siksi olisi tärkeää saada ihmiset töihin. Tähän tavoitteeseen yhtyvät työnantajat, työntekijät ja työttömät.
Työllistämisestä on tehtävä yhteiskuntapolitiikan pääsääntö. Järkeistämällä sosiaalisia tulonsiirtoja voidaan luoda työmarkkinat, jotka turvaavat jokaiselle työkykyiselle oikeuden ansaita toimeentuloaan.
Hyvin toimivassa yhteiskunnassa talouden ja yksilön vapauden vaatimukset ovat samansuuntaisia. Tällainen arvoperusteinen oikeudenmukaisuus ohjaa myös Suomen perustuslakia: pykälän 18 mukaan julkisen vallan ”on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön”.
Jääkö kansanvalta toteutumatta, kun julkinen valta onnistuu niin huonosti tässä tehtävässä? Suomessa on jo yli 200 000 vaikeasti työllistyvää ihmistä.
Usein puhutaan työelämän rakenneuudistusten tarpeellisuudesta ja yrittäjyyden edellytysten parantamisesta. Samalla vaaditaan työn verotukseen ja sosiaaliturvaan sisältyvien kannustinloukkujen purkamista. Lisäksi halutaan vauhdittaa työehtojen paikallista sopimista ja helpottaa työllistämistä myös matalapalkka-aloilla. Yhteenvedoksi todetaan, että kilpailukyvyn parantuessa työllisyysaste nousee.
Nämä sinänsä oikeat ratkaisut väistävät vaikeimmat tosiasiat. OECD:n tuoreesta koulutusvertailusta käy ilmi, että joka viides 20–24-vuotias suomalaismies ei viime vuonna ollut töissä, koulutuksessa tai harjoittelussa. Kymmenessä vuodessa tässä tilanteessa olevien nuorten miesten osuus oli melkein kaksinkertaistunut. Suuri osa heistä on vaarassa syrjäytyä työelämästä, vaikka työllistämistä matalapalkka-aloilla helpotetaan.
Vanhoillinen hyvinvointivaltio vastaa tällaisiin ongelmiin ponnettomasti toimeentuloturvalla ja työvoimapoliittisella kurssituksella. Näin julkinen valta pesee kätensä ja tulee samalla passivoineeksi ja tuominneeksi työkuntoisia vapaamatkustajan epäkiitolliseen asemaan.
Tämä on talouden ja ihmisarvon kannalta kehnoa politiikkaa. Kun sosiaaliturvan kustannukset ja julkinen velka kasvavat, vastikkeettomien tukien varassa eläminen herättää voimistuvaa ärtymystä.
On tullut aika uudistaa yhteiskuntapoliittinen ajattelutapa. Työttömyysvakuutuksen ansiosidonnainen päivärahajakso mahdollistaa työnhaun tai itsensä työllistämisen. Sen jälkeen ei ole tarpeen turvata työhön kykenevän toimeentuloa ilman työsuoritusta. Reilumpaa on tarjota ihmisille mahdollisuus ansaita elantoaan ja antaa heille tulontäydennystä sosiaalivakuutuksesta.
Ongelman kova ydin tulee vastaan siinä, etteivät kaikki työkykyiset pääse alkuun vapailla työmarkkinoilla. Liian moni pitkäaikaistyötön jää vaille menestymisen mahdollisuutta. Syrjäytyneet eivät ole osaavia, yritteliäitä, rohkeita ja itsevarmoja. Työn tuottavuusvaatimukset ovat heille liian korkeita. Silti työ on arvo ja sosiaalinen tarve myös syrjäytyneille.
Ratkaisu on pohjimmiltaan yksinkertainen. Jos julkinen valta ottaisi perustuslain vakavasti, se yrittäisi yhdessä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kanssa luoda takuutyömarkkinat. Niillä jokaiselle työttömälle tarjottaisiin työtä ja toimeentuloa, ja työntekijöiden tulonmuodostusta tuettaisiin sosiaalisilla tulonsiirroilla. Nykyisiin työttömyyskuluihin verrattuna julkinen valta säästäisi huomattavia summia.
Järjestelmä kannustaisi työntekijöitä kehittymään ja nostamaan tuottavuuttaan. Turvatun työllistymisen markkinoilta ihmiset voisivat nousta kilpailemaan avoimista työpaikoista vapailla markkinoilla.
Takuutyömarkkinat parantaisivat taloudellista ja eettistä dynamiikkaa. Sosiaaliset tulonsiirrot eivät tukisi toimettomuutta vaan arvoja tuottavaa työtä. Rakenteellinen vapaamatkustus lakkaisi.
Kun kaikki ihmiset päästetään arvoa tuottavan työn kentälle, se kohentaa taloutta, vahvistaa yksilön vapautta ja edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Työkykyisen on kiistatta arvokkaampaa ja terveellisempää osallistua bruttokansantuotteen kasvattamiseen kuin elää muiden kustannuksella.
Ketään ei voi pakottaa töihin. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. On kuitenkin väärin lukea vastikkeeton sosiaaliturva elinkeinoksi. Työllistymistä tulisi edistää kaikin mahdollisin keinoin.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija sekä sosiologian ja kulttuurihistorian dosentti.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a14752 ... f=tw-share 
En sitten itse ole lukenut tuota - vain pelkästään otsikon. Muut saa kertoa mitä libertaaliäärioikeiston oma Pentti Linkola on tällä kertaa miettinyt muiden maksamasta norsunluutornistaan.
työ työ ah ah.
