Ehkä tosiaan on laskettu, etteivät äänet taida riittää ja pitää yrittää nakertaa kannatusta tuoltakin laidalta. Usein on Tiina skriimeillä kertonut, että ovat hyvinkin kotoiluun keskittyvä pari, eivätkä rajoitukset tähän elämäntyyliin erityisen rajusti iske, mutta kaipa tähän maailmanaikaan pitää sitten kuulutella satunnaista reissailua. Ellei ollut jokin aprillikäppä.
Näemmä Tiina vielä myöhemmin korosti matkailun merkitystä ja mökkihöperöys käy kimppuun näissä olosuhteissa.
Sydänvikaansa Wiik avasi VK:n puolella pari päivää sitten seuraavasti:
Twitter-suvakisto on suorastaan häkellyttävän tietäväistä, koska he tietävät jopa ventovieraan ihmisen sairaudesta tätä ihmistä itseään paremmin, miten sairauden kanssa tulisi toimia. Ventovieraan, joka on jotain 18 vuotta sairauden kanssa elänyt ja tietää siksi aika hyvin, millaisia toimenpiteitä se voi vaatia.
Sain sydänvikani 17-vuotiaana, kun sain puutarhatöissä erysipelas-tartunnan, joka ehti "nousta" sydämeen asti, koska luulin oireita ensin jonkun kasvin aiheuttamaksi allergiaksi tai nokkosihottumaksi, enkä siksi mennyt heti lääkäriin kun ihottumaa alkoi ilmetä. Vasta kun nousi korkea kuume, tajusin, että ei tämä allergiaa ole.
Ja en tiedä, olisiko auttanut alkujaan lääkärille mennä, koska erysipelas on niin harvinainen, että lääkärikin olisi todennäköisesti katsonut vaivani nokkosihottumaksi. Sairaalassakin sitten kysyivät, että saako tuoda lääkäriopiskelijoita katsomaan, kun harvoin tulee tilaisuus nähdä erysipelas elävässä elämässä. No toki annoin luvan, vaikka onhan se vähän kiusaannuttava tilanne, kun iso joukko ihmisiä ympärillä siinä nostelee peittoasi ja tunnustelee säärien ihottumaa lääkärin selittäessä niille, mistä erysipelaksen erottaa muista saman näköisistä vaivoista.
Muuten toivuin ihan täysin antibiooteilla, mutta sydän ehti vaurioitua, joten on sivuääni ja lisälyöntejä, joiden vuoksi sydän ei ihan täydellä teholla verta pumppaa. Ja vaikka vaistonvaraisesti sen luulisi menevän toisin päin, minulla oireet tuntuvat selvimmin silloin kun syke on matalimmillaan ja on ihan lepotilassa, kuten makuullaan lukiessa tai telkkaria katsoessa, ja niissä tilanteissa voi tulla yhtäkkisiä "tipahduksia", joskin ne ovat harvinaisia ja vaativat yleensä jonkun muunkin vaikuttavan tekijän, kuten stressin. Viimeisestä on aikaa parisen vuotta.
Sen vuoksi en lue makuullaan ollessa, koska tiedän valmiiksi, että siten virkeys muuttuu nopeasti väsymykseksi, enkä jaksa enää keskittyä ja saa luettua kovinkaan pitkään. Muuten ei arjessa ongelmaa juuri muuten huomaa kuin siten, että vasemmalla kyljellä on epämiellyttävää nukkua, koska se saa lisälyönnit tuntuamaan ikävältä mutjuamiselta sydämessä, mutta kaikki muu kyllä sujuu.
Joten twiitissä mainitsemani toimintatapa on täysin järkevä: jos huulet eivät sinerrä, hapensaanti ei ole vakavasti häiriintynyt, joten silloin on ihan turhaa soitella hätäkeskukseen ja viedä ensihoitajien aikaa, kun jossain voi olla ihminen, joka ihan oikeasti tarvitsee heidät paikalle.
"Tämän ihmisryhmän vastenmielisin ja täysin sympatiaa vailla olevin hahmo on ikuinen poikamies, joka valmistautuu hampurilaisaterian jälkeen tyytyväisenä masturboimaan, sillä hän tietää olevansa muutaman tunnin kuluttua päissään kuin pieni sika, eikä mikään voi estää häntä, mutta nämä onnenhetket ovat lyhyet."
Tuosta muistui mieleeni se, kun itselleni pamahti sulfasta 
Siinäkö ne on?