Re: Syvän päädyn ykkösdivari.
Posted: 14 Jun 2021, 17:07
Tuonelan pullasorsan Facebook-tilitys.
Tiina Wiik Yksityinen
1 t ·
Kuvioon kuuluisi kai nyt kirjoittaa päivitys, jossa kiitän mitä sydämellisimmin kaikkia äänestäjiä, harmittelen tulosta ja sanon, että no ensi kerralla sitten paremmin, mutta fiilikseni eivät ihan rehellisesti sellaista vastaa. Kun aamulla nousin ja muistin vaalituloksen, ei ensimmäinen ajatus ollut, että voi perkele kun meni valtuustopaikka vaan enemmänkin jotain sen suuntaista, että nyt ei tarvitse välittää siitä, mitä ne valtuustossa häsläävät.
Kuten sanoin jo 2016, politiikka ei ole minun luonteenlaadulleni mitenkään ihanteellinen juttu, vaan mieluummin pysyttelen siitä sivummalla metapoliittisen vaikuttamisen puolella: kirjoittamassa ja striimaamassa, mutta tottahan hommaan oli ryhdyttävä Juneksen voittomahdollisuuksien parantamiseksi. Ja tietysti olisin homman kunnialla hoitanut jo silloin 2017, jos minut olisi valittu, mutta kyllä siinä ensisijaisesti Junesta oltiin valtuustoon hankkimassa.
Minä kun turhaudun politiikasta äärimmäisen helposti. Kun on kirjoittamassa blogeja tai tuottamassa itse uutissisältöä vaikkapa rikosjutuista, siinä ollaan aivan erilaisessa maailmassa kuin politiikassa: kiistattomien faktojen ja perustelujen maailmassa. Siinä maailmassa faktat ratkaisevat, vaikka toki niiden näkyvyyttä voi itse edistää esim. kiinnostavalla tavalla ilmaista asiat.
Mainitsin jollain striimillä siitä, miten vaalipaneeleissa tunsin itseni koko ajan joukon "pahikseksi" - muut lupailivat kuuta taivaalta ja maalailivat täysin epärealistisia tulevaisuudenkuvia antaen ongelmiinsa ratkaisuja kaipaaville ryhmille, kuten nyt vaikka opettajille tai omaishoitajille, täysin väärän kuvan siitä, mitä seuraavalta valtuustokaudelta voi odottaa.
Ja sitten siellä olin minä sen karun todellisuuden kanssa yrittämässä selittää sitä, kuinka kankeaa päätöksenteko todellisuudessa on, ja kuinka vaikeaa valtuustossa on pieniäkään asioita saada läpi, jos ne johonkin tylsiin, arkisiin perupalveluihin tms. liittyvät, eivätkä kivoihin ja jänniin hankkeisiin, kuten vaikka kaupunkipyöriin tai kulttuurihankkeisiin.
On todella karmivaa kuunnella sivusta lupauksia siitä, miten kaikkeen laitetaan lisää rahaa, kun tietää realiteettien olevan semmoiset, että valtuustossa vängätään 2000 euron hintaisista luistinratojen ylläpidoista, ja siinäkin keskustelussa valtuutetut hyökkäsivät täysin epäreilusti kunnossapitoa hoitanutta virkamiestä vastaan, vaikka ongelmat eivät hänen syytään olleet: hän toimi niillä määrärahoilla, mitä valtuusto oli toimintaan antanut, ja hän tiesi aiheesta enemmän kuin koko valtuusto yhteensä.
Ja kaikesta valehdellaan ja koko ajan, ja minä en sitä pysty käsittämään enkä sietämään. En oikeasti ymmärrä, miten kehdataan kirkkain silmin väittää julkisesti asioita, joita virheellisiksi tiedetään. Ja aina löytyy ihmisiä, jotka uskovat valeita, koska he ajattelevat, että jos jollain kaupunkilaisella on nimensä perässä tittelinä vaikka kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, se tarkoittaa hänen tietävän, mistä hän puhuu.
Mutta nyt on enää yksi kokous, ja ei tarvitse enää kokea turhautumista siitä, ettei saa vaikkapa päättäjien tuhoisimpia hankkeita estettyä. Voi vain todeta, että ei ole minun ongelmani, joten pärjäilkää. Se tosin ärsyttää, että joudun nyt ostamaan oman iPadin kun valtuuston laite on palautettava.
Sitä tunnetta on vaikea tarkkaan sanoiksi pukea, mutta on vähän kuin olisin saanut jotain vuosia sitten menetettyä takaisin ja uuden mahdollisuuden jatkaa siitä, mihin 2017 jäin. Huolettomuus siitä, mitä valtuustosalissa tapahtuu eikä vähäisintäkään velvollisuutta niitä asioita kenellekään selitellä vaan täysi vapaus keskittyä juuri niihin asioihin, mihin haluan ja jotka omalla mukavuusalueellani ovat poissa politiikan turhauttavasta suhmuroinnista.
Tulenko vielä osallistumaan vaaleihin? En tiedä. Äkkiseltään ajatus siitä, että vielä 4 vuoden kuluttuakin oltaisiin Oulussa toivomassa, että päästään kaupungintalolle kuuntelemaan Anne Huotarin valikoituja muistelmia Auschwitzin-vierailulta, ei tunnu millään tapaa houkuttelevalta. Elämässä pitää mennä eteenpäin, ja jos jokaisen neljän vuoden välein ollaan samassa pisteessä, se ei ole sitä, mitä minä elämältä haluan.
Kenties nyt voi alkaa laittamaan täytäntöön pitkäaikaisia haaveita siitä, että muutettaisiin omaan taloon ja omaan rauhaan jonnekin Jumalan selän taakse, tai ehkä jopa Baltiaan asti.
Minulla on erään kaverini kanssa ollut haave, että asuttaisiin kaikki eräässä kivassa Viron maaseutukunnassa - Junes ja minä, kaverini poikaystävineen ja muita Euroopassa asuvia kansallismielisiä ystäviämme, jotka jakavat saman haaveen kansallismielisten maaseutukeitaasta Baltiassa.
Saisi aika huimia striimejäkin, jos Fullmoon Ancestry, Greg Johnson, Frodi Midjord ja Ramzpaul asuisi naapurissa.
Ja toki kaikki riippuu siitäkin, miten sitä nyt terveys kestää. Olen sairastellut paljon lapsesta lähtien, ja viime vuosien hektisyys ei ole tehnyt terveydelle hyvää, varsinkin viime talvi oli todella paha, ja olen kasvoistakin vanhentunut tuplasti kuluneen vuosimäärän verran, mutta ehkäpä sekin lähtee nyt kääntymään kohti parempaa, kun on täysin avoimet ovet sille, mitäs me nyt elämällämme tehdään.
Mikäli Oulussa vielä neljän vuoden päästä ollaan, niin saatetaan kai sitä ehdolle taas asettua, mutta tavoitteeksi en todellakaan sitä aio ottaa, että nyt aletaan valmistautumaan seuraaviin vaaleihin. Nyt teen omia juttujani ja viedään elämäämme semmoiseen suuntaan, joka pitkän tähtäimen onnellisuutta meille tuottaa, ja jos joskus sitten vaaleja kohdalle osuu, niin katsotaan tilanteen mukaan.
Kiitokset kaikille äänestäneille. Se ei ole mitään tyhjän lässytystä kun sanon, että arvostan jokaista ääntä ja sitä, että Oulussa palaa kumminkin kipinää muutokseen. Mutta älkää olko harmissanne. Uskon vilpittömästi, että me Juneksen kanssa saamme hyvää jälkeä aikaiseksi kun pääsemme työssämme keskittymään mihin haluamme eivätkä valtuuston loputtomat lohileipäkokoustamiset meitä sido.
Työ kansallismielisen asian eteen jatkuu, ja toivon, että kannattajatkin pysyvät optimistisina sen suhteen, että maan suunta on vielä muutettavissa. Jos uskoa muutoksen mahdollisuuteen ei ole, silloin on varmaa, ettei mikään muutu. Välillä voitetaan, välillä otetaan näyttävästi pataan, mutta yhteiskunnan suunnan kääntäminen on maraton eikä sprintti, niin älkää antako yksittäisten takaiskujen lannistaa.
