Puolueeton (toivottavasti kohta myös kirjaimellisesti) media on ehtinyt noteerata alapeukkumysteerin, vaikka epäilemättä onkin ollut ihan miäletön kiire koko ajan:
Kyse lienee siitä, että Youtube on havainnut, jotta Ylilaudan Jonnet, tai ehkä jopa pualuekokouksessa Häyrtin kieroilun kohteeksi joutuneet ovat luoneet useita tilejä ja sitten alapeukuttaneet menemään. Nyt tuolta on lähtenyt varmasti paljon ihan vilpittömästikin laitettuja alapeukkuja veks, joten olisi hyvä jos jokainen peukuttaisi vain sen 1 kerran. Toisaalta, mitä vitun väliä jolllain peukuilla edes on, paitsi toki lapselliselle Geurtille.
Re: Täällä seurataan Suomen Kansa Ensin r.p.:n vaalikautta
Aamulehdessä oli pienpuoluejuttu, mutta ske tai MDW ei ollut vastannut eli häntä ei oltu tavoitettu. Törkeää, poliittista vaimoa vai feikkimediaa?
Vähän haittaa vaalityötä ja puolueen näkyvyyttä kun puoluejohtaja tykkää nukkua myöhään eikä uskalla vastata puhelimeen velkojien tai sabotöörien pelossa. Alamaisille tämä selitetään siten, että valtameedia pelkää SKEneä eikä siksi anna yhtään medianäkyvyyttä.
Re: Täällä seurataan Suomen Kansa Ensin r.p.:n vaalikautta
Puolueeton (toivottavasti kohta myös kirjaimellisesti) media on ehtinyt noteerata alapeukkumysteerin, vaikka epäilemättä onkin ollut ihan miäletön kiire koko ajan:
Näin sitä valtakunnan politiikkaa tehdään!
Tässähän muuten Youtube alapeukkuja vähentämällä törkiästi vähensi oikeassa olemisen määrää.
Aivan! Siksi marko kiukustui! Oletin että alapeukkujen totaalinen romahtaminen olisi vain osoittanut anargistipersujen selkärangattomuuden
Re: Täällä seurataan Suomen Kansa Ensin r.p.:n vaalikautta
Puolueeton (toivottavasti kohta myös kirjaimellisesti) media on ehtinyt noteerata alapeukkumysteerin, vaikka epäilemättä onkin ollut ihan miäletön kiire koko ajan:
Spoiler:
Kyse lienee siitä, että Youtube on havainnut, jotta Ylilaudan Jonnet, tai ehkä jopa pualuekokouksessa Häyrtin kieroilun kohteeksi joutuneet ovat luoneet useita tilejä ja sitten alapeukuttaneet menemään. Nyt tuolta on lähtenyt varmasti paljon ihan vilpittömästikin laitettuja alapeukkuja veks, joten olisi hyvä jos jokainen peukuttaisi vain sen 1 kerran. Toisaalta, mitä vitun väliä jolllain peukuilla edes on, paitsi toki lapselliselle Geurtille.
Eilisen skriimin perusteella Mari on se jolla alapeukut ottavat raskaasti sydämmen päälle. Pakkohan tuossa oli eilen olla joku Ylilaudan jonnejen botti raksuttamassa alapeukkuja, en ole ikinä, missään, ainakaan 200 vuoteen nähnyt että tuhannen katsojan skriimille tulisi vähän päälle tunnissa yli 1000 alapeukkua. Luultavasti YouTube on poistanut samoista IP-osoitteista peukutetut peukut. Myös yläpeukkujen määrä on laskenut ~150 -> alle sata.

Mikä oli se tsätin kysymys, joka sai verenkeittimen näin oikosulkuun? Liittyikö jotenkin Loimupaloon ja ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen?
Älykääpiö Juhani Manner meni ääritörkeästi kysymään joko Marso on vastannut Suomi Ensin -hallituksen kokouskutsuun. (Kyse oli siis tosiaankin nimenomaan SE:stä.) Pitäis alkaa suoraan oikeasta kohdasta:
Kiitettävän vähän tullut viime aikoina katottua näiden videoita, mutta tämä kyllä kannatti ehdottomasti katsoa! On se Geurt hieno pouluejohtaja
EDIT: Kirottu typo
Re: Täällä seurataan Suomen Kansa Ensin r.p.:n vaalikautta
Puolueeton (toivottavasti kohta myös kirjaimellisesti) media on ehtinyt noteerata alapeukkumysteerin, vaikka epäilemättä onkin ollut ihan miäletön kiire koko ajan:
Spoiler:
Kyse lienee siitä, että Youtube on havainnut, jotta Ylilaudan Jonnet, tai ehkä jopa pualuekokouksessa Häyrtin kieroilun kohteeksi joutuneet ovat luoneet useita tilejä ja sitten alapeukuttaneet menemään. Nyt tuolta on lähtenyt varmasti paljon ihan vilpittömästikin laitettuja alapeukkuja veks, joten olisi hyvä jos jokainen peukuttaisi vain sen 1 kerran. Toisaalta, mitä vitun väliä jolllain peukuilla edes on, paitsi toki lapselliselle Geurtille.
Eilisen skriimin perusteella Mari on se jolla alapeukut ottavat raskaasti sydämmen päälle. Pakkohan tuossa oli eilen olla joku Ylilaudan jonnejen botti raksuttamassa alapeukkuja, en ole ikinä, missään, ainakaan 200 vuoteen nähnyt että tuhannen katsojan skriimille tulisi vähän päälle tunnissa yli 1000 alapeukkua. Luultavasti YouTube on poistanut samoista IP-osoitteista peukutetut peukut. Myös yläpeukkujen määrä on laskenut ~150 -> alle sata.
Breaking news ja totaalinen voitto poulueelle: alapeukkuja ei ollutkaan 7x määrä yläpeukkuihin verrattuna, vaan vain 2x enemmän!
Re: Täällä seurataan Suomen Kansa Ensin r.p.:n vaalikautta
Posted: 08 Jan 2019, 13:57
by Signaaliautoilija
Onko meillä ääritörkeää liimanhaistelijoiden atakki-ryhmää? Haluan sellaisen just nyt ja heti.

Jep

Posted: 08 Jan 2019, 13:59
by poyristyja
Marcolla on siis yli 1000 potentiaalista äänestäjää jos päätellään peukuista. Pitää vaan osata päättää vaalipiiri mistä menee läpi tai sitten ei .