Tuukka Kurun oma topsu

[otsasuoni sykkii]

Ei saatana

[Rage Kandelin]

Mikäs toi Kurun heitto oli?

[Vihreätukkainen soijasodomiitti]

Ei saatana




[/quote



Näistähän kehkeytyy vielä mielenkiintoiset jäsentenväliset kansallismieliseen genreen

Edit. Kurun ja Wiikin heitot liittynevät Lithin tuomioon naisystävän pahoinpitelystä

[Rage Kandelin]

Jaa semmonen.

[Poistunut käyttäjä 4dc9fa]

tauskivitsit käyttöön

[Nahkanuijan nuupauttaja]

Mikäs toi Kurun heitto oli?

Lithillä on tuomio exänsä hakkaamisesta.

[MOISIO]

Toi Lithin herkeämätön Huhtasaaren ja Purran kuvien kuolaaminen on jokseenkin creepyä

[Isotooppijalostamo]

Kurun tuumauksia 2020-luvun wp-strategiasta:

hxxps://blogit.kansalainen.fi/pohdintoja-valkonationalistisen-liikkeen-paamaarista-ja-strategiasta/

Pohdintoja valkonationalistisen liikkeen päämääristä ja strategiasta
17.6.2019 21:04
Tuukka Kuru
...


Johnsonin visiossa älykkäät, menestyksekkäät ja luonteeltaan tasaiset henkilöt pyrkisivät haastamaan vasemmistolaisia ja liberaaleja toimijoita kaikilla julkisilla areenoilla ja pakottamaan näitä keskustelemaan siinä viitekehyksessä, joka on valkonationalisteille kaikista ominaisin. Valkonationalistien tulisi kollektiivisesti tuomita valkoisiin vihamielisesti suhtautuvat pahoiksi ihmisiksi ja pyrkiä huumorin sekä aktiivisen propagandan keinoin muokkaamaan vastapuolesta kuvaa ihmisinä, joissa yhdistyy mahdollisimman paljon negatiiviseksi pidettyjä luonteenpiirteitä. Näillä toimilla vastapuolen imagosta pyrittäisiin tekemään sen verran huono, etteivät politiikkaa vähemmän seuraavat ihmiset haluaisi tulla yhdistetyksi heihin.--
--
Toistuvat rasistisyytökset ei-poliittisissakin yhteyksissä vähentävät kyseisen leiman voimaa, eikä ole mitenkään tavatonta kuulla tavallisten ihmisen aprikoivan kuinka ”nykyään ei saa sanoa enää mitään ilman että joku syyttää heti rasistiksi”. Mitä apaattisemmin ihmiset suhtautuvat kyseiseen leimaan, sitä helpompaa on myös niiden radikaalien ajatusten markkinointi, jotka sanan varsinaisessa merkityksessä ovat rasistisia.

--

Mikäli henkilö on valmis hyväksymään mielipiteestään seuraavat sosiaaliset kustannukset, hän saattaa joutua poliittisen väkivallan uhriksi, hänen asuntonsa ikkunat saatetaan rikkoa ja hänen autonsa sytyttää palamaan. Tämä pelko omasta hyvinvoinnista ja turvallisuudesta ajaa monet säyseämmät kriitikot anonymiteetin suojiin, jonka ansiosta julkinen tila jää entistä selvemmin vastapuolen dominoimaksi.
--

Nationalistien tulisikin osata yhdistää pehmeän ja kovan vallankäytön parhaimmat puolet, jotta heillä olisi mahdollisuutta menestyä aatteen kannalta sangen vihamielisessä ympäristössä. Tämä yhteistyö tarkoittaisi käytännössä sitä, että samaan aikaan kun suoraan yhteenottoon erikoistuneet nationalistit tekisivät vastapuolen toimintaan osallistumisesta mahdollisimman vaikeaa, kuormittavaa ja stressaavaa, pehmeään vallankäyttöön erikoistuneet aktiivit pyrkisivät muuttamaan yleistä asenneilmapiiriä näitä toimia paremmin hyväksyväksi. Ideaalitilanteessa ne liikkeen ulkopuoliset ihmiset, jotka suhtautuisivat aatteen päämääriin välinpitämättömästi, saisivat elää rauhassa ja ne jotka suhtautuisivat niihin korostetun vihamielisesti, joutuisivat maksamaan tästä vihamielisyydestään niin korkean henkilökohtaisen hinnan, ettei heidän ajatuksensa koskaan vetoaisi suuriin massoihin.

--

Kolmas vaihtoehtoinen strategia perustuu eristäytymiseen, jota kirjailija Arthur Kemp on käsitellyt kirjassaan Nova Europa.--
--
Ideaalitilanteissa näillä valkoisilla yhteisöillä olisi käytössään Oranian tavoin oma valuutta, jolla estettäisiin rahan virtaaminen yhteisön ulkopuolelle. Kansallismielisten tulisi myös miehittää uuden asuinalueensa kaikki julkiset luottamustehtävät (kuten kunnanvaltuustot) ja pyrkiä ohjaamaan niiden avulla julkista rahaa aatetta hyödyttävään toimintaan. Rahan kohdentamisen lisäksi näillä luottamuspaikoilla vaikutettaisiin julkisten työpaikkojen rekryihin, joissa otettaisiin huomioon työnhakijoiden poliittinen tausta.

Yhteenveto

Yhteenveto

Kolmella toisistaan poikkeavalla strategialla on jokaisella omat hyvät ja huonot puolensa. Suoraan yhteenottoon varautuminen ja omien aktiivien valmentaminen rujoihinkin toimenpiteisiin voi olla välttämätöntä alati polarisoituvassa yhteiskunnassa, jossa lukuisat toisistaan poikkeavat ryhmät kilpailevat yhteiskunnallisesta vallasta ja julkisen tilan herruudesta. Suoran toiminnan tarkoituksena on tehdä nationalismin vastustamisesta niin raskasta, etteivät sitä uskaltaisi tehdä muut kuin poikkeuksellisen rohkeat yksilöt. Tämä karsisi vastapuolen toiminnasta niitä runsaslukuisia, mutta aatteeseen heikosti sitoutuneita norkoilijoita, jotka eivät ole halukkaita joutumaan uhkailun, painostuksen tai muiden rangaistusten uhreiksi. Lopullista yhteiskunnallista päämäärää voisi hahmotella siten, että ”suomalaisvastaisiksi” koetuista mielipiteistä seuraisi sakkorangaistuksia, kyseisiä mielipiteitä esittävien ihmisten autot sytytettäisiin yön pimeydessä palamaan ja ”suomalaisvastaisiksi” koettujen tapahtumien järjestäminen tehtäisiin tihutöillä ja suoralla sabotaasilla käytännössä mahdottomaksi. Näillä toimenpiteillä olisi myös virkavallan epävirallinen hyväksyntä, sillä poliisi ei käytännössä millään tavoin tutkisi kyseisistä toimenpiteistä tehtyjä rikosilmoituksia. Tilanne olisi siis osaltaan samanlainen kuin nykyäänkin, mutta vallankäytön kohteiksi valikoituisivat nykyiset vallanpitäjät nationalistien sijasta.

Kovan vallankäytön soveltamisen haitat ovat myös ilmeisiä. Kerran käynnistynyt poliittinen väkivalta käynnistää helposti kostoiskujen kierteen, jolloin kumpikin osapuoli hyväksyy entistä brutaalimpia keinoja vastapuolensa murskaamiseksi. Nationalistit ovat lukumääräisesti vielä niin selviä altavastaajia, etteivät he kykene uskottavasti kapinoimaan nykyistä liberaalidemokraattista järjestelmää ja sen kätyreinä toimivia vasemmistoradikaaleja vastaan. Greg Johnson onkin todennut, että nationalistien tulisi välttää viimeiseen asti sen kaltaisia yhteenottoja, joissa ei ole todellisia voiton mahdollisuuksia.

Pehmeällä vallankäytöllä pyritään taasen vaikuttamaan yleiseen asenneilmapiiriin siten, että valkoinen enemmistö suhtautuisi valkonationalistien päämääriin nykyistä suopeammin. Näillä metapoliittisilla toimenpiteillä pyrittäisiin ensinnäkin korostamaan valkonationalistien omien päämäärien hyveellisyyttä, kuin myös maalaamaan vastustajasta mahdollisimman epämiellyttävää ja vaikeasti samaistuttavaa imagoa. Tämän toiminnan tarkoituksena ei ole niinkään nostaa vastapuolen toimintaan osallistumisen kynnystä, vaan tehdä siitä imagoltaan niin huonoa, ettei se enää vetoaisi isoon joukkoon ihmisiä. Kansallismielisten tulisi siten antaa itsestään kuva hyveellisinä, menestyvinä, huumorintajuisina ja älykkäinä ihmisinä, siinä missä vasemmistolaiset tulisi kuvata mahdollisimman tiukkapipoisina, onnettomina ja heikosti menestyvänä joukkona. Pehmeä vallankäyttö pyrkii myös tasoittamaan tietä kovalle vallankäytölle, sillä se pyrkii normalisoimaan ja tekemään siitä hyväksyttävämpää tavallisten ihmisten keskuudessa.

Pehmeään valtaan pohjautuva strategia ei kuitenkaan ole ongelmaton. Vaikka kansallismieliset voittaisivat kaikki käymänsä väittelyt, heidän some-tilinsä voidaan sulkea, heidät voidaan uhkailla hiljaiseksi, heidät voidaan eristää muista ihmisistä ja pahimmillaan heitä voidaan valtiovallan toimesta rangaista liian voimakkaista mielipiteistä. Silloin kun nykyistä kulttuurihegemoniaa ylläpitävät tahot huomaavat asemansa olevansa uhattuna, he siirtyvät välittömästi kovaan valtaan, jossa kansallismielisten suut pyritään tukkimaan tietoisilla sortotoimenpiteillä. Reiluuden vaatiminen tässä tilanteessa on täysin turhaa, sillä poliittisen vallankäytön ei lähtökohtaisesti tarvitse olla reilua. Kansallismieliset eivät myöskään ole vielä siinä asemassa, että valtaapitävien tarvisi neuvotella heidän kanssaan yhtään mistään.

Eristäytymiseen pohjautuva strategia pyrkii viisaasti katkaisemaan nationalistien riippuvuussuhteen nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästä, joka monilta osin uhkaa heidän poliittisia päämääriään. Eristäytymisen kannalta oleellinen kysymys koskee kuitenkin sen toteuttamista: millä rahoilla ja kenen toimesta se tehtäisiin? Ja miten saataisiin estettyä mahdolliset julkisen vallan väliintulot, jotka saattaisivat uhata koko yhteisön olemassaoloa? Eristäytyminen ei myöskään kykene hillitsemään globaalia muuttopainetta, jonka kohteeksi myös nämä uudet valkoiset yhteisöt lopulta joutuisivat. Nämä yhteisöt joutuisivat myös lopulta turvautumaan aseelliseen vastarintaan, jossa ne olisivat selviä altavastaajia järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan, jolla olisi käytössään modernit asevoimat ja huomattavasti suuremmat resurssit.

Tilanne on kaikkinensa vaikea, sillä valkonationalistien tulisi menestyä kaikissa esitellyissä strategioissa yhtä aikaa ja vieläpä hyvin tiukkaa aikarajaa vastaan, sillä monissa länsimaissa eurooppalaisperäiset kansat tulevat jäämään vähemmistöksi alle 50 vuodessa. Tässä ajassa heidän tulisi saada aikaiseksi valtava poliittinen muutos, sekä tehdä kaikkensa vastapuolen marginalisoimiseksi. Heidän tulisi saada iso osa ihmisistä hyväksymään se, ettei rinnakkaiselo toisistaan poikkeavian kansojen kanssa tule pidemmän päälle onnistumaan ja kuinka sen vuoksi heidän kotiuttamisensa valkoisista maista on poliittinen välttämättömyys. Heidän tulisi keksiä nopeita keinoja oman taloudellisen ja poliittisen pääomansa kerryttämiseksi, sekä varautua pahimmassa tapauksessa syrjäseutujen yhteisöjen perustamiseen, jos aiemmin mainitut keinot eivät yksinkertaisesti riitä.

Oleellisin huomio tässä kaikessa on se, etteivät aiemmin mainitut toimenpiteet voi olla alisteisia valkoisen enemmistön hyväksynnälle. Suuri enemmistö ei tule mahdollisesti koskaan olemaan valkonationalistien kanssa samaa mieltä, ja siinäkin tilanteessa jos he sitä olisivat, se tapahtuisi nationalistien kannalta aivan liian myöhään. Tältä osin miedon ja monivuotisen kypsyttelyn sijasta valkonationalistien tulisi pakottaa itseään maltillisemmat ihmiset puhumaan ja ottamaan kantaa niihin aiheisiin, jotka valkonationalistit itse ottavat esille ja joissa he pärjäävät aiheeseen perehtymättömiä paremmin. Puhuttaessa nykyisen maahanmuuttopolitiikan tulevaisuudesta on tärkeää korostaa, että todellisuudessa on olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: valkonationalistien tie ja valkoisen sukupuuton tie.

Tuukka Kuru

[Dame Cressida Dick]

Hyvää pohdintaa.

Vitsi, vitsi, eihän tota vapaaehtoisesti kukaan lue.

[Ajattelija]

Ei nyt juhannuskrapulassa oikein onnistunut lukemaan Gurun manifestia

[Isotooppijalostamo]

Ei nyt juhannuskrapulassa oikein onnistunut lukemaan Gurun manifestia

tldr
1. puhutaan paskaa netissä, provoillaan, tehdään meemejä, koitetaan aiheuttaa kohuja ja provota vihervasemmistomädättäjiä näyttämään tyhmältä-. (Samalla pelätään että saa potkut, auto palaa tai että joku paljastaa henkilöllisyyden)
2- toivotaan, että tulee lisää väkivaltanatseja hakkaamaan mamuja, punkkareita, vasemmistolaisia yms. jotta kohta 1 onnistuu vaivattomasti.
3. Muutetaan landelle ja perustetaan natsikollektiiveja ja kyliä, joissa yritetään ottaa koko kunnallishallinto ja infra haltuun. Tarvitaan kohtia 1 ja 2.
4. WP!!!! mistreat soimaan.

[Trollface-mies]

Laitetaas Tuukan manifestin parhaat osat näkyville ja esiin, kun toi oli tommonen lyhennelmä. George Lincoln Rockwell edelleenkin tosi cool, ja Onania... anteeksi, Orania-projektiakin on käsitelty yksityiskohtasesti.

Valkoisen maailmanjärjestyksen murtuminen on uhkakuvana yli 100 vuotta vanha, ja niitä esittivät esimerkiksi Lothrop Stoddardin kaltaiset hahmot, jotka luonnostelivat tulevaisuuden globaalia väestökehitystä aikana, jolloin mikään ei vielä näyttänyt uhkaavan globaalia valkoista järjestystä. Valkoisen vallan murtumisesta varoitteli myös American Nazi Partyn johtaja George L. Rockwell, joka syntyi ja eli Yhdysvalloissa, jonka väestöstä vielä 90% oli valkoisia. Vastaava kehitys lähti Euroopassa toden teolla liikkeelle noin 10-20 vuotta vuoden 1965 Immigration Actin jälkeen. Nykyään Yhdysvaltojen väestöstä enää 60% on valkoisia ja monet läntisen Euroopan maat lähestyvät vauhdilla tätä samaa suhdelukua.

Valkoisten kotimaiden pelastamiseksi kehittyi vuosikymmenten aikana lukuisia eri toimintatapoja, jotka voidaan eritellä toimintatapojensa ja päämääriensä osalta eri kategorioihin. Karkeasti jaoteltuna näitä eri strategioita voidaan kutsua kovan vallan, pehmeän vallan ja eristäytymisen teiksi.

Kova vallankäyttö (hard power) viittaa pakottavaan vallankäyttöön, jossa vallassa oleva taho kykenee tukahduttamaan tehokkaasti toimintaansa arvostelevan opposition suoralla toiminnalla tai sen uhalla. Kova vallankäyttö pohjautuu pelkoon ja alkeellisimmassa muodossaan kipuun, ja sen tarkoituksena on tehdä vastapuolen toiminnasta niin vaivalloista ja raskasta, ettei monikaan ihminen olisi halukas maksamaan siitä syntyvää hintaa. George Rockwellia voidaan pitää kyseisen strategian kannattajana, joka tulee ilmi hänen tuestaan Joseph McCarthylle, kuin myös kaikelle muulle poliittiselle toiminnalle, joka pohjautui fyysisen konfortaatioon tai pettureiksi koettujen henkilöiden suoraan rankaisemiseen. Rockwellin mukaan kaiken poliittisen toiminnan päämääränä tulisi olla aina valta, sillä ainoastaan konkreettinen valta mahdollistaisi kommunismin ja muun kumouksellisuuden kitkemisen amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Rockwellin analyysissa kaikki yhteiskunnallinen valta pohjautui lopulta väkivallalle tai sen uhalle.

Kova vallankäyttö tarkoittaisi käytännössä sitä, että valkoista järjestystä uhkaavat tahot joutuisivat jatkuvasti pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta, eivätkä he kykenisi luottamaan siihen, että julkinen valta turvaisi heidän oikeuksiaan esimerkiksi mielipiteiden vapaaseen ilmaisuun tai henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Kumoukselliseen toimintaan osallistuminen johtaisi siis käytännössä tilanteeseen, jossa henkilön kyky elää rauhallista elämää muuttuisi tosiasiassa mahdottomaksi, sillä hän joutuisi jatkuvasti pelkäämään työpaikkansa, terveytensä ja sosiaalisten kontaktiensa puolesta. Nostamalla oppositiotoimintaan osallistumisen kynnystä mahdollisimman korkeaksi, yhdestäkään kumouksellisesta liikkeestä ei koskaan muodostuisi joukkoliikettä, sillä suuri enemmistö ihmisistä keskittyisi mieluummin oman hyvinvointinsa turvaamiseen kuin yleviin ja samalla henkilökohtaisen elämän kannalta vaarallisiin poliittisiin ideaaleihin. Tämän vuoksi kumouksellinen toiminta jäisi vain muutamien fanaattisten ihmisten vastuulle, joiden rankaiseminen olisi keskusjohdon toimesta suhteellisen helppoa. Rockwellin oman analyysin perusteella suurin osa ihmisistä on pelkureita, joten taistelu kansakunnan sielusta ja tulevaisuudesta tapahtuu todellisuudessa lukumääräisesti pienten mutta päättäväisten ryhmittymien välillä. Vastapuolen kaadereihin kohdistetun häikäilemättömän terrorin avulla valkonationalisteille siunaantuisi mahdollisuus saavuttaa täydellinen yhteiskunnallinen hegemonia ilman, että monikaan tavallinen ihminen joutuisi itse kokemaan näitä sortotoimenpiteitä omassa elämässään. Vihollisen kanssa ei tulisi neuvotella, vaan taistelua tulisi jatkaa aina siihen asti, että vastustajasta tulisi täysin vaaraton. Enemmistö tavallisista ihmisistä tulisi taasen aina seuraamaan sitä joukkoa, joka olisi saanut varmistettua yhteiskunnallisen vallan itselleen, jolloin he eivät myöskään joutuisi koskaan suoran toiminnan kohteiksi.

Rockwell ei halunnut saati jaksanut käyttää aikaansa pitkäjänteisempään metapoliittiseen vaikuttamiseen, sillä hän uskoi valkoisten amerikkalaisten hyväksyvän hänen toimenpiteensä, jahka hän vain ensin pääsisi joukkoineen valtaan. Toisaalta se sama passiivisuus, jonka perusteella amerikkalaiset hyväksyisivät hänen radikaalit toimenpiteensä vastapuolta vastaan, toimi myös tulppana hänen omille valtapyrkimyksilleen. Hakaristinauhojen ja rynnäkköosastojen vuoksi hänen puolueensa yleisilme oli niin puistattava, että se kuitattiin turhankin usein vain yksittäisen kylähullun performanssiksi. Rockwell ei myöskään pyrkinyt tietoisesti muuttamaan ajan hengen muovaamia hyvän ja pahan käsitteitä aatteelleen paremmin sopivaksi, vaan koki hakaristisymbolin synnyttämän shokkireaktion ja ronskin provokatiivisen ulosantinsa synnyttävän kiinnostusta juurikin niissä ihmisissä, jotka olivat tympääntyneitä valtavirtapolitiikan hampaattomuuteen. Rockwell tiesi tarkasti, mitä toimenpiteitä hän tekisi maan presidenttinä, mutta hänellä ei ollut uskottavaa keinoa kyseisen aseman varmistamiseksi. Tämä puolivillaisuus tulee hyvin ilmi hänen antamissaan haastatteluissa ja kirjoituksissa, jossa hän maalailee näkymää lähitulevaisuuden talouskriisistä, joka saisi miljoonat nälkäiset amerikkalaiset hänen puolelleen ilman erillistä vaivannäköä. Tätä edellä mainittua talouskriisiä, tai mitään muutakaan vastaavaa mullistusta ei kuitenkaan koskaan ilmaantunut, minkä vuoksi Rockwellin parlamentaarinen menestys jäi hyvin vaisuksi.

Rockwellin strategia oli yksioikoisen selvä: liikkeen kaiken toiminnan tulisi tähdä valkoisen järjestyksen turvaamiseen ja kaikki toimet, jotka eivät edistäneet tätä päämäärää olivat resurssien hukkaamista. Liikkeen päämääränä tulisi olla valta-asema, josta se kykenisi kohdistamaan kovaa valtaa niitä tahoja vastaan, jotka uhkaisivat toiminnallaan valkoista järjestystä ja valkoisten ihmisten hyvinvointia. Liikkeen päämäärät eivät itsessään tarvitsisi mitään moraalista oikeutusta. Liikkeen ei tarvitse olla vastustajia kohtaan reilu tai pyrkiä määrittelemään poliittista ympäristöä valkonationalisteille paremmin sopivaksi. Toissijaiset moraaliset kysymykset olisivat ajankohtaisia vasta sitten, kun kansanpettureiden ja värillisten muodostama välitön uhka olisi saatu torjuttua.

Kolmas vaihtoehtoinen strategia perustuu eristäytymiseen, jota kirjailija Arthur Kemp on käsitellyt kirjassaan Nova Europa. Kemp hylkää ajatuksen niin kovasta kuin pehmeästäkin vallankäytöstä, sillä hän ei usko kummankaan strategian olevan toteutettavissa länsimaiden nykyisellä väestöllä. Kempin pessimistisyys voidaan nähdä ainakin osittain perustuvan Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kohtaloon, joka ei saanut tarvittavia yhteiskunnallisia muutoksia aikaiseksi edes silloin, kun maata johtivat yli 40 vuoden ajan valkonationalistiset pääministerit, jolla oli hallussaan maanosan tehokkain armeija. Edes pahamaineinen apartheid-hallinto ei kyennyt ratkaisemaan mustien ja valkoisten rinnakkaiselon synnyttämiä ongelmia, vaikka Hendrik Verwoerdin kaltaiset visionäärit yrittivätkin jakaa Etelä-Afrikan mustien ja valkoisten erillisiin asuinalueisiin. Mikäli ei-valkoisen väestön pakkosiirtäminen ei onnistunut edes valkoista ylivaltaa edustaneelta apartheid-hallinnolta, kuinka se voisi ikinä onnistua liberaalissa demokratiassa, jossa kansallismieliset puolueet saavat parhaimmillaankin vain 30% äänistä?

Kemp maalaileekin ratkaisuksi ns. Orania-suunnitelmaa, eli valkoisten nationalistien vapaaehtoista siirtymistä syrjäseuduille, joihin he kykenisivät perustamaan täysin valkoisia yhteisöjä. Tällä tavoin valkoiset pystyisivät huolehtimaan siitä, että kaikki yhteisön jäsenet jakavat väkevän valkoisen identiteetin, jonka he opettaisivat myös omille lapsillensa. Kemp hylkää suoriltaan ajatuksen siitä, että suurin osa valkoisista olisi enää pelastettavissa, sillä heidän olemassaolonsa itsessään uhkaa koko rodun olemassaoloa. Näiden valkoisten ”oranioiden” tulisi toimia turvasatamina, joihin mahdollisimman moni monikulttuurisuuteen tympääntynyt kantaväestön edustaja olisi tervetullut muuttamaan vanhojen kotiseutujen muuttuessa entistä selvemmin kehitysmaalaisten asuinalueiksi. Toisaalta ne valkoiset, jotka olisivat tunnettuja liberaaleista mielipiteistään, joutuisivat jäämään sen rodullisen monimuotoisuuden keskelle, jota he ovat omilla toimillaan olleet rakentamassa. Kempin visiossa pyrittäisiin siis siihen, että mahdollisimman moni tuottava valkoinen siirtyisi lopulta asumaan näihin valkoisiin yhteisöihin, samaan aikaan kun etnisesti monimuotoisten alueiden taloudellinen vastuu jäisi entistä harvalukuisemman valkoisen liberaalieliitin maksettavaksi.

Ideaalitilanteissa näillä valkoisilla yhteisöillä olisi käytössään Oranian tavoin oma valuutta, jolla estettäisiin rahan virtaaminen yhteisön ulkopuolelle. Kansallismielisten tulisi myös miehittää uuden asuinalueensa kaikki julkiset luottamustehtävät (kuten kunnanvaltuustot) ja pyrkiä ohjaamaan niiden avulla julkista rahaa aatetta hyödyttävään toimintaan. Rahan kohdentamisen lisäksi näillä luottamuspaikoilla vaikutettaisiin julkisten työpaikkojen rekryihin, joissa otettaisiin huomioon työnhakijoiden poliittinen tausta. Näiden toimien tarkoituksena olisi mahdollistaa tilanne, jossa valkonationalistit ostaisivat palvelunsa toisilta valkonationalisteilta, laittaisivat lapsensa valkonationalistien ylläpitämiin kouluihin ja äänestäisivät julkisiin virkoihin pelkästään valkonationalisteja. Alueen asukkaat eivät myisi palveluitaan, kiinteistöjään tai maa-alueitaan värillisille ihmisille, eivätkä he myöskään hyväksyisi alueelle perustettavia vastaanottokeskuksia saati muita uudistuksia, jotka pakottaisivat yhteisön asukkaat elämään rinnakkain värillisten ihmisten kanssa. Tarpeeksi itsenäisinä ja elinvoimaisina nämä yhteisöt voisivat lopulta yrittää irtautua monietnisestä ja valkoisiin vihamielisesti suhtautuvasta keskushallinnosta, jos se vain on millään tavoin mahdollista.

Huom: Kempin visio muistuttaa kiinnostavasti myös palestiinalaishallinnon säätämiä lakeja, jossa maan myyminen israelilaisille oli ja on kuolemalla rangaistava teko.

[Aasin tuntija]

Kurun tuumauksia

Melkoinen kyherö on tämäkin jantteri. Ja juu, en lukenut koko ulostusta.

[Poistunut käyttäjä 143c336e]

white power!

[Trollface-mies]

Lämmitellääs topikkia, koska Tuukka on välillä tuottanut taas oikeesti hauskaa matskua.