Moderator: Balam-Acab
Jesse Python wrote: ↑15 Jul 2019, 18:15Kommenteissa oli hyvä pointti: jos Venäjälle on ollut mahdotonta palauttaa paria jonninjoutavaa Kuriilien saarta Japanille, miksi se olisi edes harkinnut Karjalan palauttamista?
sössön sössön wrote:
Niillä saarilla on sotilaallista merkitystä eri tapaan kuin karjalan autioituneella maaseudulla. Suomenlahden saaret voisi olla toinen juttu...Jesse Python wrote: ↑15 Jul 2019, 18:15Kommenteissa oli hyvä pointti: jos Venäjälle on ollut mahdotonta palauttaa paria jonninjoutavaa Kuriilien saarta Japanille, miksi se olisi edes harkinnut Karjalan palauttamista?
Trollface-mies wrote:kysymys on siitä kantsiiko sen tähden ketään oikeuteen vetää ihan vain että se on eksegeesissään sivuuttanut stoalaisen filosofian taustavaikuttajana.
Eiköhän sotilasteknologian kehittymisestä huolimatta Venäjä katso jotain sotilaallista merkitystä olevan sillä, että Pietarin keskusta ei ole 40 kilometrin päässä Suomen rajasta.Paha Setä wrote: ↑04 Aug 2019, 20:58Niillä saarilla on sotilaallista merkitystä eri tapaan kuin karjalan autioituneella maaseudulla. Suomenlahden saaret voisi olla toinen juttu...Jesse Python wrote: ↑15 Jul 2019, 18:15Kommenteissa oli hyvä pointti: jos Venäjälle on ollut mahdotonta palauttaa paria jonninjoutavaa Kuriilien saarta Japanille, miksi se olisi edes harkinnut Karjalan palauttamista?
Venäjällä geopolitiikka elää vahvasti ja1800-luvun hengessä kaikki vallatut maapalat yhtä kauniitaFalconetti roviolla wrote: ↑05 Aug 2019, 10:35Eiköhän sotilasteknologian kehittymisestä huolimatta Venäjä katso jotain sotilaallista merkitystä olevan sillä, että Pietarin keskusta ei ole 40 kilometrin päässä Suomen rajasta.Paha Setä wrote: ↑04 Aug 2019, 20:58Niillä saarilla on sotilaallista merkitystä eri tapaan kuin karjalan autioituneella maaseudulla. Suomenlahden saaret voisi olla toinen juttu...Jesse Python wrote: ↑15 Jul 2019, 18:15Kommenteissa oli hyvä pointti: jos Venäjälle on ollut mahdotonta palauttaa paria jonninjoutavaa Kuriilien saarta Japanille, miksi se olisi edes harkinnut Karjalan palauttamista?
Jälkeenpäin on aina helppo arvostella, mutta tässä on aika monta asiaa, mitä tähän liittyy.
On tunnustettava, ettei kaikki mennyt kuten piti. Olemme kompastuneet banaaniin
Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi vast’ikään poikkeuksellisen pitkän haastattelun MTV 3:lle. Se oli, totta kai, antoisa monessa suhteessa.
On selvää, että Niinistön sanonta ”pyritään tukkimaan suu” kiinnittää huomiota. Mutta minkälaisessa asennossa presidentti makaa Perustuslain puristuksessa. On selvää, että Perustuslakia tulee kaikkien noudattaa, niin presidentin, hallituksen kuin ylipäätään kaikkien. Jos perusteltua muutostarvetta ilmenee, niin nopeaan toimintaan tarvitaan eduskunnan 5/6 enemmistö. Se on tiukassa asiassa kuin asiassa. Se onkin lainsäätäjän tarkoitus. Äkkinäisiä vetoja ei voi tehdä.
Presidentin elekielestä ja puheista huokui turhautuneisuus tehtäväänsä, jopa alistuneisuus. Presidentti pyyteli toimittajalta anteeksi kesken oman vastausesityksensä, ikään kuin haastateltava ei olisi haastattelun keskipiste. Toimittaja on kysyjän roolissa, tiedon kaivaja. On paljon asioita, joissa toimittajat ovat liikkeellä huonoin tiedoin, vaikka muuta haluavat esittää.
Paljolti presidentin tuskailu keskittyi voimassa olevaan Perustuslakiin ja siihen, mitä se säätää ulkopolitiikasta ja sen hoidosta. Siitä Perustuslaki (93 §) säätää näin:
”Toimivalta kansainvälisissä asioissa
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.
Tuskailun ydin löytyy kohdasta pääministeri ja EU: ”Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Pääministeri edustaa Suomea myös muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä. (4.11.2011/1112)”
Perustuslain 93 § jatkaa samalla linjalla ja siirtää painopisteen edelleen pois presidentistä kohti ylintä valtioelintä eli Eduskuntaa:
”Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä. Eduskunta osallistuu Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansalliseen valmisteluun sen mukaan kuin tässä perustuslaissa säädetään.
Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat.”
Presidentti ei siis edes voi ilman valtioneuvostoa ja ulkoministeriä ilmoittaa ulkopoliittisesti merkittävää kannanottoa muille valtioille. Tämä tarkoittaa, että ulkoministeriö on operatiivisesti ulkoministerin peukalon alla, joskin hänen valtaansa rajoittavat muut säädökset asioiden säällisestä hoitamisesta.
Valtionhallinto on siis ministereiden käsissä. Presidentillä ei ole valmistelukoneistoa suoraan omassa käytössä.
Mitä virkaa siis presidentillä? Sitä tuntuu kyselevän myös presidentti Niinistö.
Hän on toki puolustusvoimien ylipäällikkö. Presidentti ei voi kuitenkaan käydä sotaa ilman Eduskunnan suostumusta, eikä muuttaa (yrittää muuttaa) rajoja, kuten teki monien muiden johtajien tavoin esimerkiksi Kustaa III vuosina 1788–1790. Hän yritti palauttaa Karjalaa Ruotsin yhteyteen, mutta tasapeli siitä sodasta syntyi, eikä raja muuttunut suuntaan eikä toiseen.
Edellinen Hallitusmuoto (1919) antoi presidentille suoran valtuutuksen. Sen 33 § sääti, että ” Suomen suhteista ulkovaltoihin määrää presidentti…”.
Presidentillä oli joitain samoja rajoituksia kuin tänään. Rajojen muuttaminen (3 §) oli silloinkin Eduskunnan asia, samoin kysymys sodasta ja rauhasta. Toki kysymys sinänsä saattaa olla vain teoreettinen tilanteessa, jolloin vihollisen armeija vyöryy rajoista piittaamatta valtakunnan alueelle, kuten kävi esimerkiksi 30.11.1939.
HM 1919 voimassa oloaikana presidenttien toimintatavat olivat hyvin erilaisia. Esimerkiksi presidentti Kyösti Kallio (1.3.1937–19.12.1940) ei juuri piitannut ulkopolitiikasta, vaan jätti alan metsäammattilaiselle, pääministeri A. K. Cajanderille, joka oli kaikkea muuta kuin ulkopolitiikan asiantuntija. Puolustuspolitiikassa Cajander jätti ikuisen jäljen armeijan varustamisessa: syntyi käsite ”malli Cajander”, kun puna-armeija hyökkäsi Suomeen. Cajander tarjosi sotureille SA-kokardin kotireuhkaan.
Sota syttyi yksiselitteisesti Stalinin hyökättyä Suomeen Molotovin-Ribbentropin sopimuksen salaisen liitteen mukaisesti. Hitler oli luovuttanut sopimuksessa 23.8.1939 yksiselitteisesti Baltian maat (Suomen, Viron, Latvian ja Liettuan) Neuvostoliitolle, kuten myös osan Puolasta. Stalin ja Hitler aloittivat syyskuussa 1939 yksiselitteisesti toisen maailmansodan vakain yhteisin tuumin.
Stalin riisti Suomelta suomalaisten ikiaikaista ydinaluetta yli 40 000 neliökilometrin verran, joista kykeni vain varsin pienen osan miehittämään sotilaallisesti. Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi olivat Suomen puolella rintamaa sodan päättyessä. Tämä on lähtökohta. Asian käsittely on vielä kesken.
Toisen maailmansodan jälkeisistä presidenteistä J. K. Paasikivi (1946–1956) sekä erityisesti U. K. Kekkonen (1956–1981) vasta hoitivat ulkopolitiikkaa tavalla, joka alkoi täyttää HM:n antamaa valtatilaa.
Tässä blogissa en voi käsitellä laajemmin näitä asioita, mutta laajaan tuotantooni tutustumalla saa asioista perusteellisen ja alkuperäiseen asiakirja-aineistoon perustuvan vakaan käsityksen.
Yksi asia on nostettava tässä kuitenkin esille. Vain presidentti Kekkonen joutui pitkäaikaisen Neuvostoliitto-peräisen ideologispoliittisen aggression torjujaksi. Siinä Kekkosen toiminta vuonna 1970 muodostui yksin ratkaisevaksi länsimaisen Suomen ja HM:n pelastajaksi. Oli Suomen onni, että presidentillä oli niin merkittävät valtaoikeudet ja että niiden käyttäjä oli niin valveutunut kommunismin uhkaan.
Minulla on käytössäni nyt kaikkien keskeisten osapuolten ydintoimet, Taisto Sinisaloa myöten, NKP:n roolia myöten. Julkistan tutkimustuloksiani seuraavassa laajassa tutkimuksessani, joka on nyt työn alla. Kekkonen näytti kyntensä suurena patrioottina.
—————–
Onko uudessa Perustuslaissa vakavia valuvikoja? Kyllä on. Vaihtuvat pääministerit ja ministerit muodostavat heikon kohdan Suomen kannalta. Maan kokonaisetu tulee ainakin ajoittain heikosti hoidetuksi. Kokemuksen puute, kuten nyt Tampereen poliittisen taimen Sanna Marinin toimissa, on uhka. Kunnallispoliittinen tausta, jota sinänsä on arvostettava kunnan poliittisessa elämässä, on puutteellinen valtakunnan johdossa. Suora rakettimainen nousu kunnasta pääministeriksi ei voi olla kenellekään hyväksi, saati kansakunnalle.
Sanna Marinin sijoittumien vasemmistoakselille on avoin kysymys. Hän ei ole syvemmältä taustaltaan ainakaan tannerilainen demari, se on varmaa. Tuskin myöskään sorsalainen. Hän ihailee vasemmistodemareita, kuten Tarja Halosta ja Erkki Tuomiojaa. Ja Mauno Koivistoa. Hän on hyvin vasemmalla. Voi kysyä, olisiko SKDL paras paikka hänelle. Olisi varmaankin, mutta harmi vain, että se kuoli. Onhan Vasemmistoliitto kuitenkin tarjolla. No, uraputki pääministeriksi olisi ainakin hankala, ellei mahdoton. On hän ainakin hyvin vasemmalla oleva SDP:n jäsen. SDP:n painopiste on vaarassa siirtyä aivan liikaa vasemmalle.
Presidentti Sauli Niinistö ei voi kuin katsella Sanna Marinin huseeramista EU:n ylimpien päättäjien joukossa Eurooppa-neuvostossa. Ei ole helppoa. Valuvika on olemassa. Pitäisikö se korjata. Kyllä vain ja vahvistaa presidentin asemaa myös EU:n suhteen. Vaikka antaa Suomen edustus Eurooppa-neuvostossa presidentin tehtäväksi.
Suomen turvallisuuspolitiikka kiertyy vuosien vieriessä yhä tiukemmin Euroopan unioniin. Kansa pitää presidentti-instituutiota erittäin tärkeänä. Erilaiset presidentit ovat saaneet korkeita suosiolukuja, jotka on tulkittava turvallisuuteen kuuluviksi luvuiksi. Pääministeri on pikemminkin pelkkä poliitikko, mutta presidentti on myös jotain muuta. Presidentiksi valitseminen edellyttää useiden puolueiden kannattajien hyväksyntää. Presidentti on varmasti keskeinen voimavara mahdollisissa kriisitilanteissa. Niinistö avasi oikein suunsa koronakriisin ratkaisuhetkillä.
Koronakriisi antoi potkua umpituoreelle Sanna Marinille. Liipaisinherkkyys virkamiehiä kohtaan ei ole hyvä merkki. Emme tiedä hänestä lopulta vieläkään juuri mitään. Tässäkin hän muistuttaa Mauno Koivistoa, josta vasta nyt tiedämme syyt, miksi tuosta ulkosuositusta miehestä emme hänen virkakautenaan tienneet tosiasioita. Me poliittisen osaston virkamiehetkään emme tienneet paljoakaan Koivistosta, hän sulkeutui hermeettisesti Linnaansa, jonne oli säännöllinen pääsy lähinnä vain KGB:llä, paria virkamiestä lukuun ottamatta.
Nyt tiedämme, että Mauno Koivisto oli Neuvostoliiton sisäpiiriläinen, jonka kritisoiminen oli Neuvostoliiton vaatimuksesta kielletty asia Suomessa. Tätä media näyttää noudattavan yhä edelleen varsin laajasti.
Presidentin suuta ei pidä tukkia eikä häntä riisua aseettomaksi.
Kunnon tajunnanvirtaa.Voi kysyä, olisiko SKDL paras paikka hänelle. Olisi varmaankin, mutta harmi vain, että se kuoli.
