Page 190 of 339

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 26 Feb 2023, 22:03
by Kyynhakkelus
Suomen väkiluku on n. 5,5 miljoonaa.

Yksi prosentti tästä on 55000. Se on suunnilleen se määrä ihmisiä, joka liikkuu Olympiastadionilla ja sen ympäristössä silloin kun stadikalla on joku loppuunmyyty konsertti. Yksi promille eli tuhannesosa tästä on 55 ihmistä. Leian tosiupeessa miakkarisarjassa oli tänään n. 5 osanottajaa.

En ehkä pidätä hengitystäni vallanvaihtoa ja joukkoteloituksia odotellessa.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 14:49
by Haaveauki
Kavonius sanoi puheessaan, että sen poikaa on hakattu yli 20 kertaa kahden vuoden aikana pojan ollessa 7-9 vuotta. Yksi kerta oli esim. sellainnen kun poika potkittiin liikuntakyvyttömäksi. Lisäksi kerran pojan kimpussa oli 10 ihmistä. Poika potkittiin tajuttomaksi, lyötiin päähän ja selkään. Tämä tapahtui pojan koulun takapihalla. (Assari huutaa tähän väliin, että yksikin lyönti voi tappaa!)
Poikaa kohti on tehty myös murhayrityksiä useampia, autolla ajettu päälle.

Poika on velkuutettu virkamafian toimesta jo ennen pojan syntymää. Vitun virkamafia. Tiesivät mikä on pojan tuleva hetu ja nimi ja sitä kautta: velkuutus.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 15:40
by Tiuska Halanne
Haaveauki wrote:
27 Feb 2023, 14:49

Ja velkuutus johtui siitä, että eu-komissio oli tehnyt päätöksen että poika voi hakea korvauksia kaikilta virkamiehiltä jotka ovat osallistuneet tämän vainoamiseen, olikos niitä peräti 54 kipaletta.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 16:56
by wiku
Yksityiskohtainen lakimies wrote:
27 Feb 2023, 15:40

Kerran virkamafia oli kaivanut pojan koulutielle kuopan johon sitten ajoikin pyörällään ja suolet tuli ulos. Murha kuitenkin epäonnistui.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 17:21
by Aristoteles
wiku wrote:
27 Feb 2023, 16:56

Kirotut laiskat virkamiehet kun eivät kaivaneet kuoppaa syvemmäksi :himpatti:

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 17:49
by suojelupoliisin trollitili

20 vuotta sitten velkuutettu lapsi ei ole tämä sama lapsi, murhayrityksiä on kohdistunut kahteen lapseen.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 27 Feb 2023, 18:24
by Haaveauki
:cry: :cry:
Aristoteles wrote:
27 Feb 2023, 17:21
wiku wrote:
27 Feb 2023, 16:56
Yksityiskohtainen lakimies wrote:
27 Feb 2023, 15:40
Haaveauki wrote:
27 Feb 2023, 14:49
Kavonius sanoi puheessaan, että sen poikaa on hakattu yli 20 kertaa kahden vuoden aikana pojan ollessa 7-9 vuotta. Yksi kerta oli esim. sellainnen kun poika potkittiin liikuntakyvyttömäksi. Lisäksi kerran pojan kimpussa oli 10 ihmistä. Poika potkittiin tajuttomaksi, lyötiin päähän ja selkään. Tämä tapahtui pojan koulun takapihalla. (Assari huutaa tähän väliin, että yksikin lyönti voi tappaa!)
Poikaa kohti on tehty myös murhayrityksiä useampia, autolla ajettu päälle.

Poika on velkuutettu virkamafian toimesta jo ennen pojan syntymää. Vitun virkamafia. Tiesivät mikä on pojan tuleva hetu ja nimi ja sitä kautta: velkuutus.
Ja velkuutus johtui siitä, että eu-komissio oli tehnyt päätöksen että poika voi hakea korvauksia kaikilta virkamiehiltä jotka ovat osallistuneet tämän vainoamiseen, olikos niitä peräti 54 kipaletta.
Kerran virkamafia oli kaivanut pojan koulutielle kuopan johon sitten ajoikin pyörällään ja suolet tuli ulos. Murha kuitenkin epäonnistui.
Kirotut laiskat virkamiehet kun eivät kaivaneet kuoppaa syvemmäksi :himpatti:
Nyyh. Lapsi on velkuutettu ja suoleetettu.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 01 Mar 2023, 13:37
by MC Nigga T

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 04 Mar 2023, 13:40
by Peter Pohjoinen
3710 korttia kasassa.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 04 Mar 2023, 13:48
by superlemmikki
Peter Pohjoinen wrote:
04 Mar 2023, 13:40
3710 korttia kasassa.
Jos onnistuvat keräämään jatkossa yhden nimen päivässä, niin saadaan 2027 eduskuntavaaleissa Prinsessa valtaan [-o<

e. Tottakai siis keräysaika nykyisellään loppuu ennen sitä, mutta siis kaikki on yhä mahdollista. Ja tietenkin vanhat kannatuskortin kirjoittajat kipittävät välittömästi seuraavassa keräyksessä uudidistamaan uskollisuutensa

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 04 Mar 2023, 13:56
by Peter Pohjoinen
superlemmikki wrote:
04 Mar 2023, 13:48

Virkamafian juoni tuo, että vain vuoden saa kerätä kortteja :himpatti:

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 04 Mar 2023, 14:29
by Aristoteles
Peter Pohjoinen wrote:
04 Mar 2023, 13:56
superlemmikki wrote:
04 Mar 2023, 13:48
Peter Pohjoinen wrote:
04 Mar 2023, 13:40
3710 korttia kasassa.
Jos onnistuvat keräämään jatkossa yhden nimen päivässä, niin saadaan 2027 eduskuntavaaleissa Prinsessa valtaan [-o<

e. Tottakai siis keräysaika nykyisellään loppuu ennen sitä, mutta siis kaikki on yhä mahdollista. Ja tietenkin vanhat kannatuskortin kirjoittajat kipittävät välittömästi seuraavassa keräyksessä uudidistamaan uskollisuutensa
Virkamafian juoni tuo, että vain vuoden saa kerätä kortteja :himpatti:
Kirottu virkamafia, katsoivat ennustajan kirstallipallosta että Jaana tulee perustamaan TOTUUTUS Puolueen ja ilkeinä ihmisinä rajasivat korttien keräysajaksi vuoden vaikka todistetusti kynän muste säilyy paljon pidempään lukukelpoisena :himpatti: :himpatti: :himpatti:

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 04 Mar 2023, 23:29
by Hetkinen

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 05 Mar 2023, 08:08
by Peter Pohjoinen
Nyt tuli kova uhkaus. Jos on Jaanan kaveri fb:ssa eikä allekirjoita kannattajakorttia, lentää ulos Jaanan kavereista.

Re: Jaana Kavonius, Prinsessa Leian matkassa

Posted: 05 Mar 2023, 08:18
by superlemmikki
Peter Pohjoinen wrote:
05 Mar 2023, 08:08
Nyt tuli kova uhkaus. Jos on Jaanan kaveri fb:ssa eikä allekirjoita kannattajakorttia, lentää ulos Jaanan kavereista.
Deadline lähestyy ja meno kovenee. Kohta idiootit seuraajat on fakin PETTUREITA [-o<