N: AJO OLI HURJAA!

Kaikenmaailman jaarittelu ja rupattelu täällä. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Moderators: Balam-Acab, Kennedy Bakircioglu Kuutio, P O L L Y

Message
Author
User avatar
kiimainen dinosaur
-=00King Of PIF00=-
-=00King Of PIF00=-
Posts: 27248
Joined: 07 Feb 2013, 14:52
Location: Suomen viritystaajuusseuranta Pikes Peak

N: AJO OLI HURJAA!

#1 Post by kiimainen dinosaur » 12 Sep 2018, 20:09

Lievää elmeröintiä, tää on julkaistu jo eilen. (Enkä tietä onko jo piffolla)
Juhani Tamminen kärähti Jaguarin ratista kesken ajokiellon: ”Sen täytyi olla ilmianto”
Juhani Tamminen pysäytettiin ratista kesken ajokieltonsa – pelkäsi työmatkalle värväämänsä kuljettajan terveyden puolesta.
Pekka Holopainen ILTA-SANOMAT
Jääkiekkolegenda Juhani Tammisen, 68, piti perjantaina 7. syyskuuta saada takaisin ajokorttinsa.

Turun poliisi otti Tammisen mukaan ajokortin hyllylle 27. heinäkuuta, ja ajokiellon pituudeksi vahvistui myöhemmin kuusi viikkoa. Tamminen ajoi kolmesti ylinopeutta 12 kuukauden aikana, mistä määräaikainen ajokielto on normaali rangaistusseuraamus.

Tamminen joutui kuitenkin pettymään, sillä elokuun alussa tapahtui asioita, joiden takia ajokielto piteni ja päättyykin nyt vasta 17. lokakuuta. Näin Tamminen kertoi tiistaina episodista.

– Olin lauantaina 4. elokuuta Alajärvellä yritykseni koulutuskeikalla ja olin ajokieltoni takia värvännyt kuljettajaksi hyvän ystäväni. Muutenkin merkittävä osa yrittäjätyöajastani on viime aikoina tietysti kulunut kuljettajien hankkimiseen.

Turun ja Alajärven välinen ajomatka on runsaat 350 kilometriä.

– Keikka meni hyvin, mutta paluumatkalla jo suhteellisen iäkäs ystäväni väsyi pahoin. Päätin, että jätän hänet kotiinsa Varissuolle ja ajan ajokiellosta huolimatta hiljaisessa kesäyössä viimeisen viiden kilometrin pätkän kotiin.

Tammisen ystävä vahvistaa tapahtumainkulun Ilta-Sanomille.

Tamminen ei ollut ehtinyt kauan ajaa Turussa tuttua Jaguariaan Varissuolta kohti kotiaan, kun taustapeilissä välähti.

– Sen täytyi olla ilmianto, mitään muuta järkevää mahdollisuutta ei ole. Selitin virkamiehille, että olin Varissuolle saakka käyttänyt kuljettajaa ja toivoin, etteivät epäilisi Leijonien entistä kapteenia valehtelusta. On kiistatonta, että ajoin autoa ajokiellon aikana sen lyhyen pätkän 4. elokuuta. Mutta otin mieluummin sen riskin kuin että ystäväni olisi joutunut lasarettiin.

Tamminen yritti viime viikon lopulla useasti päästä puhumaan tilanteestaan Turun poliisilaitokselle, mutta sai vastaukseksi vain sähköpostia. Audienssia ei järjestynyt, vaikka vanha maalitykki kävi paikan päällä sellaista pyytämässä.

– Pidän kohtelua käsittämättömänä, suorastaan henkilöön menevänä vi.....una ja yritystoimintani sabotointina. Olen ajanut vuodesta 1968 noin 100 000 kilometriä vuodessa kolhimatta edes parkkipaikalla yhdenkään mummun jopoa. Katson, että olisin ansainnut audienssin voidakseni kysyä esimerkiksi ajokieltoni mahdollisesta jaksottamisesta myöhempään ajankohtaan.

Tamminen kertoo, että syys-lokakuu on hänen toimialallaan, yritysvalmentamisessa, vuoden kiivain sesonki.

Jääkiekkoleijona numero 79 puskee asiassaan edelleen kulmasta päättäväisesti kohti maalia, taistelu ei ole ohi.

– Soitin ystävälleni Kanervan Ikelle (Ilkka, kokoomuksen turkulainen veteraanipoliitikko, kansanedustaja) ja pyysin järkkäämään tapaamisen poliisiasioista vastaavan sisäministerin (Kai Mykkänen, kok) kanssa. Hän istuu samassa hallituksessa kuin pääministeri Juha Sipilä (kesk), joka kertoo olevansa yrittäjän paras ystävä. Tämä kohtelu ei ihan mätsää niihin puheisiin.
https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000005823825.html
Image
Bakom ett hörn står döden på lur
Han tar mig när han vill
Leikitäänkö hetki yhdessä ennen kuin kuollaan
Huolimatomuus, tä? ja kirjoitusvirheet

lomalla
-=King Of PIF=-
-=King Of PIF=-
Posts: 17925
Joined: 22 Aug 2012, 15:26

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#2 Post by lomalla » 12 Sep 2018, 20:25

mitä helvettiä
Spoiler:
Image

lomalla
-=King Of PIF=-
-=King Of PIF=-
Posts: 17925
Joined: 22 Aug 2012, 15:26

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#3 Post by lomalla » 12 Sep 2018, 20:25

Image
Spoiler:
Image

User avatar
Hans Normaali
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 53003
Joined: 09 Mar 2004, 13:52
Location: Keputopia

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#4 Post by Hans Normaali » 12 Sep 2018, 20:27

Voi vittu Tami. :lol:
NINJA PO VENSKA!

User avatar
Rasmus-mafioso
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 43576
Joined: 04 Mar 2004, 19:24
Location: mokuversumi

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#5 Post by Rasmus-mafioso » 12 Sep 2018, 20:32

Mitäköhän kytät on miettiny ku pysäyttää Tamin Jaguarin ja tää koittaa vedota et antakaa vanhan leijonan mennä?
jaltsun villain era wrote:
15 Jan 2024, 16:27
oletin Rasmus-mafiosoa raivokkaan demariksi. :confused2smoker:

User avatar
Erikoistutkija Hauberi
ex-Demla nyk. psychonaut
Posts: 34607
Joined: 19 May 2010, 12:35
Location: On the hill, by the sea

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#6 Post by Erikoistutkija Hauberi » 12 Sep 2018, 21:03

Nautin kun veli Tammisen hommat kusee
Protein - Water - Liquor

User avatar
Lörsson.
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 234735
Joined: 16 Aug 2004, 15:15
Location: Kaikkien yliopistojen vessat muutenkin

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#7 Post by Lörsson. » 12 Sep 2018, 21:03

Erikoistutkija Hauberi wrote:
12 Sep 2018, 21:03
Nautin kun veli Tammisen hommat kusee

- I thought you fucked off.
- I did! But then I fucked back on again.


Hevimuusikko Ilkka
8k
Posts: 8298
Joined: 03 Jul 2011, 13:04

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#8 Post by Hevimuusikko Ilkka » 12 Sep 2018, 21:06

Kyllä tämmöiset Juhani Tammisen kohtaamat vastoinkäymiset tulee ministeritasolla ratkaista :salutsmoker:

User avatar
Timo Jutilan maksa
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 65685
Joined: 15 Aug 2010, 14:29
Location: Luttisen verovaroilla sponssaama kuntoutuskeskus

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#9 Post by Timo Jutilan maksa » 12 Sep 2018, 21:28

Lörsson. wrote:
12 Sep 2018, 21:03
Erikoistutkija Hauberi wrote:
12 Sep 2018, 21:03
Nautin kun veli Tammisen hommat kusee
Spoiler:
Image
Spoiler:
GoombA wrote:
26 Aug 2020, 22:35

Image : Odotin kuvia joiden kanssa olis ollut kivempi mennä nukkumaan

User avatar
shitstorm
kekkuran käkkyrä
Posts: 278094
Joined: 09 Feb 2012, 07:54
Location: roge

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#10 Post by shitstorm » 12 Sep 2018, 21:31

sössötys on sen tasoista että kortin vois ottaa kokonaan veke, mieshän on syyntakeeton.
Image

qwertyuiopå
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 42855
Joined: 23 May 2012, 21:03

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#11 Post by qwertyuiopå » 12 Sep 2018, 21:43

Timo Jutilan maksa wrote:
12 Sep 2018, 21:28
Lörsson. wrote:
12 Sep 2018, 21:03
Erikoistutkija Hauberi wrote:
12 Sep 2018, 21:03
Nautin kun veli Tammisen hommat kusee

User avatar
renki
Soittelen jukeboksista Scorpionsia
Posts: 149138
Joined: 09 Mar 2013, 16:43
Location: Merikoski

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#12 Post by renki » 12 Sep 2018, 21:46

shitstorm wrote:
12 Sep 2018, 21:31
sössötys on sen tasoista että kortin vois ottaa kokonaan veke, mieshän on syyntakeeton.

1005
5k
Posts: 5007
Joined: 02 Jan 2012, 12:04

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#13 Post by 1005 » 12 Sep 2018, 21:48

Hans Normaali wrote:
12 Sep 2018, 20:27
Voi vittu Tami. :lol:
Magom Sagar bar Makan Uafviz Nazir ud Din Wakil ko pahunchkar Molovi Rahim Ullah ko pahance Sugor

User avatar
Balam-Acab
el segundo
Posts: 173414
Joined: 23 Apr 2004, 17:04
Location: anarkistinen rodunsekoittajapariskunta

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#14 Post by Balam-Acab » 12 Sep 2018, 21:59

arse-nikki wrote:
12 Sep 2018, 20:09
(Enkä tietä onko jo piffolla)
roges muutama topik eiliseltä
Naturally, the machines were destroyed.
Image
http://ctw.fi/ Cast to Wolves crust
:homosaatio: :heart: :love5: :love8: :transagenda:

User avatar
Dame Cressida Dick
King of PIF
King of PIF
Posts: 15549
Joined: 19 Mar 2013, 14:02

Re: N: AJO OLI HURJAA!

#15 Post by Dame Cressida Dick » 12 Sep 2018, 22:03

⛧​ wrote:
12 Sep 2018, 21:59
arse-nikki wrote:
12 Sep 2018, 20:09
(Enkä tietä onko jo piffolla)
roges muutama topik eiliseltä
Mut tää onkin nyt mahlyn asiakeskustelua!
Pöydällä nakki ja pullo vodkaa wrote:
29 Jun 2023, 20:15
historia toistanee itseään lähinnä puskafarssina tälläkin kertaa

Post Reply