Ulla Appelsinin kommentti: Mitä Suomelle on tapahtunut – saako naista enää kutsua prinsessaksi?
Kuvitellaanko, että naiset kestävät huumoria, vertauksia ja kritiikkiä heikommin kuin miehet, kysyy Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Hiljattain päätöksen sai monen fanittama kulttisarja Game of Thrones. Siinä yksi fiktiivisistä sankareista on lohikäärmekuningatar Daenerys Targaryen. Hän on urhea ja voimakas hahmo, joka nousee omiensa keskuudessa ihailluksi johtajaksi. IS:n toimittajalle tuli mieleen, että Targaryenia, tuota palvottua jääprinsessamaista naista, voisi verrata Maria Ohisaloon, joka pian valitaan vihreiden johtoon. Niinpä hän kirjoitti aiheesta. Kirjoituksen voi lukea tästä linkistä. Kirjoituksessa toimittaja, lukenut ja sivistynyt mies, hehkuttaa, että Ohisalo on rohkea, yhteiskuntatieteiden tohtori ja kovan lapsuuden elänyt köyhyystutkija. Kuulostaako kehuvalta?
Väärin. Monet poliitikot ja feministit ovat menneet kyseisestä kirjoituksesta – mitä ilmeisimmin sitä lukematta – suunniltaan, sillä jääprinsessaksi kutsuminen katsotaan suuren luokan loukkaukseksi ja naisten alistamisen symboliksi. Vihreiden tuore kansanedustaja Iiris Suomela paheksui syvästi seksismiä, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson lyttäsi kirjoituksen ja vaati pidättäytymistä asiakysymyksissä, kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen kiiruhti muistuttamaan, että Ohisalo on tohtori ja tutkija (no niinhän siellä lukee), ei mikään prinsessa.
Keskiaikaisen ritarin lailla monet miehet ovat karauttaneet ratsullaan paikalle tarjoamaan kirjoituksen takia tukea. Esimerkiksi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi ryntäsi toivottamaan Ohisalolle ja Anderssonille ”voimaa”.
Saahan sitä tietysti olla mielipidekirjoituksesta mieltä. Tätä vain on tullut viime aikoina pohdittua: missä vaiheessa ihailtavan vahvoihin suomalaisiin naisiin on alettu suhtautua pelkkinä herkkinä ja hetkenä minä hyvänsä hajoavina uhreina?
Kyse on sentään kansasta, jossa naiset ovat jo yli sadan vuoden ajan osallistuneet yhteiskunnalliseen päätöksentekoon täysin vaalioikeuksin. Maasta, jonka kotirintaman naiset pitivät pystyssä, niittivät yksin viljat ja kasvattivat orpolapset, kun miehet olivat sodassa – josta moni ei palannut. Yhteiskunnasta, jossa naiset ovat nykyisin täysillä työelämässä ja monilla merkittävillä johtopaikoilla. Naisista, joista suurin osa ainakin oman kokemukseni mukaan ymmärtää huumoria ja osaa myös laskea leikkiä itsestään. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa huipulle noussutta suomalaista naista ei saa (huomio, ei siis edes kehuen) kutsua tv-sarjan mukaan rohkeaksi prinsessaksi ilman, että herättää vaikuttajien suosimassa Twitterissä valtavan ammattiloukkaantujien armeijan. Mitä on tapahtunut?
Taatusti Suomestakin löytyy joitakin miehiä, jotka saattavat suhtautua menestyviin naisiin halveksuvasti. Mistä maasta ei löytyisi? On meillä taatusti myös joitakin naisia, jotka suhtautuvat miehiin vihamielisesti. Mutta totuus on, että suurin osa – tarkennetaan vielä: ylivoimaisesti suurin osa – suomalaisista naisista ja miehistä arvostaa toisiaan niin ihmisinä kuin ammatillisestikin.
Maailmalla ei taida olla toista maata, joka olisi niin monessa suhteessa niin tasa-arvoinen kuin Suomi. Siksi kummastuttaa, miksi joillakin tahoilla tuntuu olevan halu vääntää musta valkoiseksi: ikään kuin Suomessa olisi jotain valtavaa naisvihaa. Ei ole. Ja ikään kuin todella moni keski-ikäinen suomalaismies olisi sovinistisetä, joka haluaisi estää naisia menestymästä. Ei halua.
Hyvä esimerkki on toinen viimeaikainen somekeskustelu, joka lähti laukalle. Sosiaalisessa mediassa moni vaikuttaja kauhisteli, kuinka kuulemma nyt lukuisat miehet paheksuvat, kun uuteen hallitukseen on noussut paljon naisia. Mutta missä se suuri paheksunta oli? Ei missään. Etsinnän jälkeenkään ei tällaisia paheksuvien miesten valtavia laumoja löytynyt mistään. Twitteristä löytyi kyllä joitakin lausuntoja, joissa ihmeteltiin Ylen ohjelmassa ollutta kommenttia, jonka mukaan Suomen hallitus on kaikkien aikojen tasa-arvoisin. Siihen ihmettelyyn oli relevantti peruste. Määritelmä historian tasa-arvoisimmasta hallituksesta ei istu ryhmään, jossa ministereinä on 11 naista ja 8 miestä.
Naisministereiden määrästä sinänsä saa ilman muuta iloita. Onhan se kansainvälisesti komeaa, että päteviksi ministereiksi on tällä kertaa valikoitunut iso joukko naisia. Sillä pätevyydellä, eikä sukupuolella ministerithän on valittu, eikö vain? Mutta vaikka kuinka riemuitsisi naisten menestyksestä, ei silti hallitusta voi kutsua kaikkien aikojen tasa-arvoisimmaksi. Sukupuolten tasa-arvoa olisi, jos molempia olisi yhtä paljon.
Palataan jääprinsessaan. Vertaukset ovat tietysti siinä mielessä vaikeita, että joku voi aina ymmärtää ne väärin. Mutta silti lienee kohtuullisen helppo nähdä, onko kirjoittajan tarkoitus tahallaan loukata vai pyrkiikö hän kielikuvien ja huumorinkin avulla kertomaan jotain uutta kohteestaan ja tuottamaan lukijalle oivalluksia. Jälkimmäinen on monen ammattikirjoittajan valitsema tyylilaji.
Kun esimerkiksi rankan vaalitappion jälkeen Juha Sipilä (kesk) sai kaikkien suureksi yllätykseksi nostettua puolueensa hallitukseen, samainen Ohisalosta kirjoittanut IS:n toimittaja kaivoi Sipilä-vertauksensa amerikkalaisista elokuvista, joissa ”örkki, sarjamurhaaja, alien tai mikä lienee, ei kuole milloinkaan --- vaan aina se hyökkää kaapista uudelleen” (lue juttu tästä). Huhtikuussa ko. toimittaja arvioi Jussi Halla-ahon (ps) esiintymistä viimeisessä vaalitentissä luonnehtimalla tätä ujon hymyilyn perusteella ”söpön höpön pörröiseksi pikku koalaksi” (minkä jälkeen perussuomalaisten puoluetoimistolla tiettävästi liimattiin koalan kuva puheenjohtajan oveen), kesäkuun alussa toimittaja puolestaan muisteli muinaista vuoden 1966 kansanrintamahallitusta ja kuvaili Sdp:n johtajan Rafael Paasion yltiörauhallisuutta rinnastamalla tämän ”rauhoittavia ottaneeseen etanaan”. Ja niin edelleen.
Mutta jostain syystä mistään näistä värikkäistä ilmaisuista ei ole noussut ensimmäistäkään somekohua. Ei ole noussut – koska ne koskevat miehiä.
Siksikin tämä prinsessagate hämmentää. Mistä kertoo se, että vain (nuorten) naisten puolesta joukkoloukkaannutaan? Kuvitellaanko, että naiset kestävät huumoria, vertauksia ja kritiikkiä heikommin kuin miehet? Rohkenisin olla tästä eri mieltä. Ihan näin suomalaisena naisena.
Näin lapsuuden satujen suurkuluttajana on pakko todeta vielä tämä parjattujen prinsessojen puolustukseksi: joka ainut satuprinsessa on oman tarinansa ylivertainen tähti, muut statisteja. Me kaikki muistamme erinomaisen hyvin Lumikin, Ruususen, Tuhkimon – mutta kuinka monta heidän prinssiään eli miestään muistat nimeltä? Aivan.
