Taapero-palsta piffiläisille

[ei vittu mikä meno]

Tuli muuten mieleen, että omien lasten hoitamisessa ja jaksamisessa hirveen harvoin otetaan puheeksi sitä, miten paljon saa apua sukulaisilta. Vaimo kertoi sen työkaverista, jolla oli ollu pienet lapset mummolassa viikon. Viikon! Putkeen! Me ollaan oltu vajaan kuuden vuoden aikana ehkä viisi yksittäistä yötä kaksisteen.

No siis itellä lapsen molemmat mummot ja papat 30 minsan julkisilla ajelun säteellä ja vaan kaikille niille joilla ei ole mitään vastaavaa tukiverkkoa ympärillä.

Joo meillä toiset kävelymatkan päässä ja toiset viereisessä kaupungissa. Mutta semmoset pidemmät jeesit ei yleensä onnistu. Semmonen mihin itse tottui lapsena, että viedään mummolaan ja sanotaan heipat, ei ole oikein enää realiteetti meillä.

Esikoisen kolme ekaa vuotta meni ulkomailla eikä ollut oikein ketään sukua ja tuttavia lähistöllä. Anoppi onneksi pystyi tulemaan asustelemaan meidän sohvalle pitemmiksi toveiksi niin sai sitä arjenpyöritysapua ja pääsi vaimon kanssa kahdestaan ulos aina toisinaan. Huonona puolena tässä on: Anoppi sohvalla

Meillä on vietetty aikaa tosi paljon mummoloissa ja lapset olleet siellä välillä yötä keskenään. Ilman sitä olisin luultavasti vetänyt itteni kiikkuun.

[Henkkamaukka Perusjätkä]

Meillä esikoulusta todella poikki oleva 5-vuotias ja aktiivisin ja energisin 3-vuotias, mitä olen varmaan koskaan nähnyt. Mutta päivä päivältä helpompaa kun leikit alkaa sujua ja keskittyminen parantunut.

Heh, suunniilleen sama tilanne täällä, vaikkakin vanhempi onkin jo täyttänyt kuusi ja nuorempi täyttää kolme sunnunntaina. Ja vaikka noi on aivan helevetin energisiä, oon kyä nähnyt pahempiakin.

Ihan käsittämätöntä, miten paljon siellä eskarissa puuhataan. Jotain raporttia lähettelevät sieltä, ja joka päivä on jotain rektiä tai kielikylpyjä tai penaalin ompelua. Ei ihme, että poika on aina välillä aivan raivona kun haen pois.

Ja sit tää nuorempi, huh huijakaa. Se on ehkä iloisin ihminen jonka tunnen, mutta nyt on alkanut semmonen uhma, että huutoa tulee helposti puoli tuntia jos asiat eivät mene täsmälleen niin kuin tyyppi haluaa. Eikä se kovin usein tunnu tietävän mitä se haluaa. Sit kun kohtaus on ohi, lallatellaan taas menmään ja naureskellaan kaikelle kuin ei mitään.

Ite en ole oikein jaksanut olla vakaa aikuinen koko ajan, kun esim. eskarista hakiessa jompikumpi on aina jotenkin sekaisin ja juoksee karkuun kun pitäisi lähteä pihasta. Positiivista on toki ollut, että nää jotenkin rytmittää raivonsa niin ettei ne useinkaan ole ainakaan ulkona samaan aikaan aivan sekaisin, niin voi antaa toisen kirkkaammalla mielellä olevan juosta jonnekin samalla kun katsoo sen kuohuvamman perään ettei se jää esim. auton alle.

Kauhean kuuloista varmaan ulkopuolisesta kun kuulee mun rähjäävän ja tiuskivan lapsille, mutta kun viisivuotias saa sen viidennen hysteerisen itkupotkuraivarin kolmen minuutin sisällä jostain pyöräilykypärän hihnasta, tiuskii mulle ja juniori potkii omalla pyörällään jo jossain 30 metrin päässä ja itse on valmiiksi väsynyt ja kiukkuinen niin ei sitä vaan jaksa olla positiivinen ja järkevä, vaikka kuinka yrittäisi.

[ei vittu mikä meno]

Meillä esikoulusta todella poikki oleva 5-vuotias ja aktiivisin ja energisin 3-vuotias, mitä olen varmaan koskaan nähnyt. Mutta päivä päivältä helpompaa kun leikit alkaa sujua ja keskittyminen parantunut.

Heh, suunniilleen sama tilanne täällä, vaikkakin vanhempi onkin jo täyttänyt kuusi ja nuorempi täyttää kolme sunnunntaina. Ja vaikka noi on aivan helevetin energisiä, oon kyä nähnyt pahempiakin.

Ihan käsittämätöntä, miten paljon siellä eskarissa puuhataan. Jotain raporttia lähettelevät sieltä, ja joka päivä on jotain rektiä tai kielikylpyjä tai penaalin ompelua. Ei ihme, että poika on aina välillä aivan raivona kun haen pois.

Ja sit tää nuorempi, huh huijakaa. Se on ehkä iloisin ihminen jonka tunnen, mutta nyt on alkanut semmonen uhma, että huutoa tulee helposti puoli tuntia jos asiat eivät mene täsmälleen niin kuin tyyppi haluaa. Eikä se kovin usein tunnu tietävän mitä se haluaa. Sit kun kohtaus on ohi, lallatellaan taas menmään ja naureskellaan kaikelle kuin ei mitään.

Ite en ole oikein jaksanut olla vakaa aikuinen koko ajan, kun esim. eskarista hakiessa jompikumpi on aina jotenkin sekaisin ja juoksee karkuun kun pitäisi lähteä pihasta. Positiivista on toki ollut, että nää jotenkin rytmittää raivonsa niin ettei ne useinkaan ole ainakaan ulkona samaan aikaan aivan sekaisin, niin voi antaa toisen kirkkaammalla mielellä olevan juosta jonnekin samalla kun katsoo sen kuohuvamman perään ettei se jää esim. auton alle.

Kauhean kuuloista varmaan ulkopuolisesta kun kuulee mun rähjäävän ja tiuskivan lapsille, mutta kun viisivuotias saa sen viidennen hysteerisen itkupotkuraivarin kolmen minuutin sisällä jostain pyöräilykypärän hihnasta, tiuskii mulle ja juniori potkii omalla pyörällään jo jossain 30 metrin päässä ja itse on valmiiksi väsynyt ja kiukkuinen niin ei sitä vaan jaksa olla positiivinen ja järkevä, vaikka kuinka yrittäisi.

Jeep! Välillä sitä oikein ihmettelee, miten pystyykin olemaan tyynenä kun kaveri ottaa mun silmälasit, heittää ne katuun, potkii ja lyö ja sylkee vielä päälle. Useimmiten ei taas onnistukaan niin hyvin. Mut sitähän tää vanhemmuus on, että tajuaa kuinka totaalisen paska ihminen onkaan.

[Jesse Python]

Meillä esikoulusta todella poikki oleva 5-vuotias ja aktiivisin ja energisin 3-vuotias, mitä olen varmaan koskaan nähnyt. Mutta päivä päivältä helpompaa kun leikit alkaa sujua ja keskittyminen parantunut.

Heh, suunniilleen sama tilanne täällä, vaikkakin vanhempi onkin jo täyttänyt kuusi ja nuorempi täyttää kolme sunnunntaina. Ja vaikka noi on aivan helevetin energisiä, oon kyä nähnyt pahempiakin.

Ihan käsittämätöntä, miten paljon siellä eskarissa puuhataan. Jotain raporttia lähettelevät sieltä, ja joka päivä on jotain rektiä tai kielikylpyjä tai penaalin ompelua. Ei ihme, että poika on aina välillä aivan raivona kun haen pois.

Ja sit tää nuorempi, huh huijakaa. Se on ehkä iloisin ihminen jonka tunnen, mutta nyt on alkanut semmonen uhma, että huutoa tulee helposti puoli tuntia jos asiat eivät mene täsmälleen niin kuin tyyppi haluaa. Eikä se kovin usein tunnu tietävän mitä se haluaa. Sit kun kohtaus on ohi, lallatellaan taas menmään ja naureskellaan kaikelle kuin ei mitään.

Ite en ole oikein jaksanut olla vakaa aikuinen koko ajan, kun esim. eskarista hakiessa jompikumpi on aina jotenkin sekaisin ja juoksee karkuun kun pitäisi lähteä pihasta. Positiivista on toki ollut, että nää jotenkin rytmittää raivonsa niin ettei ne useinkaan ole ainakaan ulkona samaan aikaan aivan sekaisin, niin voi antaa toisen kirkkaammalla mielellä olevan juosta jonnekin samalla kun katsoo sen kuohuvamman perään ettei se jää esim. auton alle.

Kauhean kuuloista varmaan ulkopuolisesta kun kuulee mun rähjäävän ja tiuskivan lapsille, mutta kun viisivuotias saa sen viidennen hysteerisen itkupotkuraivarin kolmen minuutin sisällä jostain pyöräilykypärän hihnasta, tiuskii mulle ja juniori potkii omalla pyörällään jo jossain 30 metrin päässä ja itse on valmiiksi väsynyt ja kiukkuinen niin ei sitä vaan jaksa olla positiivinen ja järkevä, vaikka kuinka yrittäisi.

Jeep! Välillä sitä oikein ihmettelee, miten pystyykin olemaan tyynenä kun kaveri ottaa mun silmälasit, heittää ne katuun, potkii ja lyö ja sylkee vielä päälle. Useimmiten ei taas onnistukaan niin hyvin. Mut sitähän tää vanhemmuus on, että tajuaa kuinka totaalisen paska ihminen onkaan.

Välillä tää on tämmöstä. Muistan kun toi vanhempi oli kolme, ja piti mennä kotiin ja toihan olisi sitten vaan halunnut jäädä puistoon leikkimään. Lähdöstä ei tullut mitään joten nappasin tytön olkapäälle ja kannoin kotiin. Taapero huusi kurkku suorana ja sätki kuin mikäkin ja mä vaan kannoin. Joku mummeli tuli vastaan ja sanoi "Älä tolla tavalla kanna!". Mä sanoin äidiltä oppimani repliikin: "Hoitakaa omat asianne!"

[ei vittu mikä meno]

Viikonloppuna kun erehdyin käymään nuoremman kanssa kaupassa, se halus itsepalvelukassalla piipata tuotteita. Yritettiin sitä siinä sitten moneen kertaan ja välillä ystävällinen kassaihminen kävi nollaamassa laitteen (ei ollut yhtään jonoa onneksi). Mutta se ei vaan mennyt halutulla tavalla joten raivo vaan yltyi. Palasin kauppaan ja lopulsta hirveen säädön jälkeen päästiin normikassoista läpi ja jäin tyypin kanssa istumaan penkille, koska ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä autoon siinä kunnossa. En myöskään voinut antaa sen juosta takas kauppaan tai parkkipaikalle, niin pidin sit väkisin sylissä. Huuto oli hirmuista ja ohikulkijat tuijotti. Teki mieli huutaa niille: "Painukaa nyt vittuu!", mutta hillitsin itseni, mistä olen ylpeä vielä tänäkin päivänä.

[Jesse Python]

Viikonloppuna kun erehdyin käymään nuoremman kanssa kaupassa, se halus itsepalvelukassalla piipata tuotteita. Yritettiin sitä siinä sitten moneen kertaan ja välillä ystävällinen kassaihminen kävi nollaamassa laitteen (ei ollut yhtään jonoa onneksi). Mutta se ei vaan mennyt halutulla tavalla joten raivo vaan yltyi. Palasin kauppaan ja lopulsta hirveen säädön jälkeen päästiin normikassoista läpi ja jäin tyypin kanssa istumaan penkille, koska ei ollut mitään mahdollisuutta saada sitä autoon siinä kunnossa. En myöskään voinut antaa sen juosta takas kauppaan tai parkkipaikalle, niin pidin sit väkisin sylissä. Huuto oli hirmuista ja ohikulkijat tuijotti. Teki mieli huutaa niille: "Painukaa nyt vittuu!", mutta hillitsin itseni, mistä olen ylpeä vielä tänäkin päivänä.

Mä en ole enää aikoihin jaksanut miettiä mitä muut ajattelee jos noi tenavat saa raivokohtauksia. Kunhan itse pitää pään kylmänä ja toimii rationaalisesti, niin kyllä se raivari menee ohi. Toi nuorempi saa vieläkin välillä ihan mitättömistä asioista kauheita raivareita ja siinä sitten vaan toimitaan sen kanssa kunnes se menee ohi.

[Sasse netä]

Vaikka itellä onkin kaikin tavoin tosi helppo tapaus vaikka oma tahto on jo löytynyt niin elämänlaatu parani tuhat prosenttia kun ei paskaakaan välitä miettiä että mitäköhän muut miettii. Kysytään palaute sit läheisiltä että miten omat touhut menee niin kuin ylipäänsä aina välillä tai kuunnellaan jos läheiset antaa vinkkejä aiheesta. Jos antaa kaikkien ulkopuolisten neuvoa niin työelämässä olen todistanut sitä sekoilua ihan tarpeeksi ja paska lopputuloshan siitä aina tulee.

Edit: Kaikilla meillä on varmasti neuvoja ongelman ratkaisemiseksi, mutta sivusta sohiessa aika usein me ymmärretään koko varsinaisen ongelman luonne ihan väärin ja tulkitaan tilanne jollain tavalla päin mäntyä.

Edit2: Jos jotenkin tahtoo auttaa niin niinkin mystinen kuin "hei voinko auttaa jotenkin" saattais olla kaikille hyödyllinen tai en tiiä.

[ei vittu mikä meno]

No joo, itse asiassa hyvin usein ihmiset on olleet varsin avuliait kun lapset kiukuttelee. Varsinkin vanhemmat ihmiset. Tos kauppareissulla vanhempi täti kysyi halutaanko ohittaa jonossa kun poika huusi täysiä kainalossa. Enempi sitä varmaan vaan kuvittelee muiden arvostelevan.

Ite yritän nykyään aina hymyillä kannustavasti kun nään aikuisia sekoilevien lasten kanssa.

[Enskanasu]

Oli kerran ihan todi lähellä, etten menny sanoo jotain yhelle äidille. Oltiin omien kakaroiden kaa eläinkaupassa, ja joku äiti tuli omiensa kanssa. Nää sen kakarat innoissaan sitten juoksentelivat ja huusivat, johon tää äiti totes et täällä ei voi käyttäytyä tollee, että nää eläimet täällä pelästyy jos riehutaan. Ja et nyt ootte rauhallisemmin tai joudutaan lähtee.
No tää yks kakru ei uskonu ja jatko juoksemista/huutamista, äiti sano et jos se ei nyt heti lopu, ni lähetään, ei loppunu joten lähtivät siihen ulkopuolelle. Kakara sai maailmanlopun raivarin, totaalinen meltdown, meteli oli aivan hirveä.Tää äiti oli aivan rauhallinen, totes et joo, hän ymmärtää et nyt harmittaa mut siellä vaan ei voi huutaa koska ne eläimet pelästyy. Ja sit ne oli siin vaik kuin pitkään, kunnes kakara vähän rauhottu, äiti hali sitä ja sovittiin yhessä että mennään takas, jos tää kersa osaa nyt olla huutamatta, ja osasihan se.
Aivan ilmiömäistä. Olin sillee et toi mutsi on mun idoli.ois pitäny sanoo et hyvää duunia.

[Jesse Python]

Oli kerran ihan todi lähellä, etten menny sanoo jotain yhelle äidille. Oltiin omien kakaroiden kaa eläinkaupassa, ja joku äiti tuli omiensa kanssa. Nää sen kakarat innoissaan sitten juoksentelivat ja huusivat, johon tää äiti totes et täällä ei voi käyttäytyä tollee, että nää eläimet täällä pelästyy jos riehutaan. Ja et nyt ootte rauhallisemmin tai joudutaan lähtee.
No tää yks kakru ei uskonu ja jatko juoksemista/huutamista, äiti sano et jos se ei nyt heti lopu, ni lähetään, ei loppunu joten lähtivät siihen ulkopuolelle. Kakara sai maailmanlopun raivarin, totaalinen meltdown, meteli oli aivan hirveä.Tää äiti oli aivan rauhallinen, totes et joo, hän ymmärtää et nyt harmittaa mut siellä vaan ei voi huutaa koska ne eläimet pelästyy. Ja sit ne oli siin vaik kuin pitkään, kunnes kakara vähän rauhottu, äiti hali sitä ja sovittiin yhessä että mennään takas, jos tää kersa osaa nyt olla huutamatta, ja osasihan se.
Aivan ilmiömäistä. Olin sillee et toi mutsi on mun idoli.ois pitäny sanoo et hyvää duunia.

Tuolla tavalla kun pystyis ongelmat aina hoitamaan niin hyvä olis. Aina ei kyllä aikuisekaan hermo kestä ja sit ärähtää jotain tyhmää joka sitten kaduttaa.

[ei vittu mikä meno]

Välillä kun on ollut vajaan viikon erossa muksuista ja sitten palaa kuuntelemaan niiden raivoamista, pystyy (ja haluaa) rakastavasti lässyttään: "sulla on selvästi tosi paha mieli ja harmittaa kovasti" jne. ja oleen vuoden isä, mutta seuraavana päivänä viimeistään on itekin jo ihan riekaleina.

Käsittämätöntä, ettei suurin osa ihmisistä ole aivan paskana, kun tämmönen ymmärtäväinen kasvatus lienee kuitenkin kohtuu uusi juttu. Aiemmin näitä munkin lapsia olis varmaan lähinnä hakattu joka päivä. Tai no, kaipa vähänkään vanhemmasta polvesta melki kaikki onkin jotain tunnevammasia paskoja. (Helvetin surullista muuten miettiä tämmöstä.)

[Pikku Hässäkkä]

Oma tuhnuttava ulostekone täytti tänään vuoden.

[promoottori naurahtaa]

Joskus keväällä oli hippusen kiire duuniin ja nuorempi ei olis millään halunnut mennä peräsemään käsiänsä. No nostin sen sit oljapäälle ja kannoin vessaan. Vähän kutittelin matkalla vatsasta ja luulin, että sitä nauratti. Vessassa tajusin, että se olikin ihan raivona ja kun se yritti lyödä minua, niin onnistui viiltämään peltiroskikseen haavan käteensä. Tämä ärsytti vielä enemmän ja kun se tuli vessasta ulos, niin se löi aivan oikeaoppisella snägäriheijarilla yhtä kaveriaan poskipäähän verisellä nyrkillään. Myöhästyin sit duunista. Mut joo oma moga, en tajunnut että se koki ton kantamisen niin nöyryyttäväksi kun kaverit katselivat vieressä.

[Sasse netä]

Joskus keväällä oli hippusen kiire duuniin ja nuorempi ei olis millään halunnut mennä peräsemään käsiänsä. No nostin sen sit oljapäälle ja kannoin vessaan. Vähän kutittelin matkalla vatsasta ja luulin, että sitä nauratti. Vessassa tajusin, että se olikin ihan raivona ja kun se yritti lyödä minua, niin onnistui viiltämään peltiroskikseen haavan käteensä. Tämä ärsytti vielä enemmän ja kun se tuli vessasta ulos, niin se löi aivan oikeaoppisella snägäriheijarilla yhtä kaveriaan poskipäähän verisellä nyrkillään. Myöhästyin sit duunista. Mut joo oma moga, en tajunnut että se koki ton kantamisen niin nöyryyttäväksi kun kaverit katselivat vieressä.

Joka kerta kun on yrittänyt ite väkisin hoputtaa niin no, koskaan ei ole samalla lailla mennyt hommat perseelleen mutta joka kerta olen ollut sitten kahta kauheammin myöhässä kun pitänyt siivoilla hoputtamisen aiheuttamien sotkujen jäljet. Opettaa nöyräksi tommonen kyllä kun pikku ukko ja niin paljon valtaa sillä omalla tavallaan.

[Jesse Python]

Joskus olen sortunut lahjomiseen kun on ollut todella kiire. Tää on paska metodi koska se kostautuu.