Nämä pienituloiset kannattavat leikkauksia – yhteiskunta on juopunut velkarahasta, sanoo Tommi Nuolioja
LAURA KANGAS, OSKARI RÄISÄNEN 7.4. 12:56 Päivitetty 7.4. 18:02
Kotkalaisen Tommi Nuoliojan tulot ovat tällä hetkellä noin tuhat euroa kuussa. Hän on lomautettuna työstään pesuainetehtaalla. Vuokran ja sähkölaskun jälkeen hänelle jää noin 500 euroa käyttöön.
Hallituksen leikkaukset rokottavat ainakin hänen asumistukeaan muutaman kympin verran.
– Riittää vallan mainiosti, ei ole mitään ongelmia. Valitsee vain, missä asuu ja miten kuluttaa, niin ei ongelmaa, Nuolioja kuvailee omaa tilannettaan.
– Aion juoda vähemmän kaljaa, niin se on siinä.
Nuolioja muistaa hyvin vuoden 2008 ja finanssikriisin. Kotkassa kaatui yrityksiä ja huumeongelmat pahenivat. Nuolioja havahtui siihen, ettei talous toimi niin kuin sen pitäisi.
Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.
– Koko yhteiskunta on juopunut halvasta velkarahasta, ja nyt tulee krapula, Nuolioja kuvailee.
Nuolioja on perussuomalaisten jäsen. Hän on ollut kaksi kertaa ehdolla kuntavaaleissa, vuonna 2017 kokoomuksen ja vuonna 2021 perussuomalaisten listalta.
”Ajattelutapa ei saa olla niin, että voi elää liian leveästi muiden kustantamana”
Hämeenlinnalainen Santeri Kuusisto pitää itseään keskiluokkaisena, vaikka hänen palkkansa on selvästi alle suomalaisen mediaanin ja keskiarvon. Hän ei pidä itseään pienituloisena.
Kuusisto kannattaa hallituksen leikkaustoimia, vaikka ne tulevat osumaan myös häneen itseensä. Kuusisto jää kesällä työttömäksi nykyisestä kokin työstään.
– Vaikeat ajat vaativat vaikeita ratkaisuja. Ei ole helppoa kenellekään elää tukien varassa, mutta loppujen lopuksi talous tulee saada mielestäni nousuun. Jos nämä ovat ne toimet, joilla se tapahtuu, niin kyllä minä pidän niitä tarpeellisina.
Alla olevalla videolla Kuusisto ja Nuolioja kertovat, miksi kannattavat tiukkaa talouspolitiikkaa.
Kuusisto ajattelee, että valtion ja sen kansalaisten hyvinvointi perustuu vakaaseen talouspohjaan. Hyvinvoinnin ei pitäisi hänen mielestään perustua siihen, että valtio velkaantuu.
Kuusisto näkee, että työttömän tulisi saada tukea vain välttämättömyyksiin, mutta ei yhtään sen enempään.
– Tuet ovat kansalaisten kustantamia. Ajattelutapa ei saa olla niin, että voi elää liian leveästi muiden kustantamana. Se myös motivoi siihen, että töihin kannattaa mennä.
Tommi Nuolioja uskoo, että talous kohenisi etenkin yrittäjien tilannetta parantamalla. Niin syntyisi uusia työpaikkoja ja vaurautta. Hänestä erityisesti pienyrittäjien tilanne on kestämätön.
Nuolioja sanoo tuntevansa ihmisiä, jotka elävät sosiaalituilla ”aika leveästi”. Aivan kaikkia sosiaaliturvan leikkauksia Nuoliojakaan ei sulata, sillä osalla ihmisistä tilanne voi olla tiukempi, hän huomauttaa.
Kummeksuntaa ja haukkumista
Kuusiston kaveripiirissä on tulonsiirtojen varassa eläviä. Joskus hän kokee jäävänsä ajatustensa kanssa yksin.
– Jonkin verran tulee kavereiden kanssa näistä väännettyä, koska kannatan tällaista politiikkaa. Kyllä jonkin verran tulee kummeksuntaa, jos ei suoranaista vihaa.
Nuolioja sanoo puhuvansa taloustilanteesta ”koko ajan ja kaikkialla”. Joiltakin keskustelukumppaneilta tulee vastakaikua, toisilta haukkumista.
– Näistä on väitelty ja keskusteltu puolet koko eliniästä tässä vaiheessa. Ei tunnu missään, paksu nahka.
https://yle.fi/a/74-20081709
Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Moderators: Balam-Acab, Hulluttelu Kuutio, P O L L Y
- Elmeri suosittelee
- Matti Partanen

- Posts: 40447
- Joined: 30 Apr 2011, 18:39
- Location: Nato-kiimassa
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Köyhä persu juo vähempi kaljaa niin leikkaukset ei tunnu 
minä en nettikiusaa! 

- Hans Normaali
- Matti Partanen

- Posts: 53682
- Joined: 09 Mar 2004, 13:52
- Location: Keputopia
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Jutussa ei ainakaan mainita että noilla dudeilla ois muksuja. Kyllä varmaan jotkut nuoret kollit pärjää ku ei tartte huolehtia kuin itsestään, mutta olisivat ny ettineet haastateltavaksi vaikka jonkun yksinhuoltaja-pätkätyöläisen hehkuttamaan että "kuule nou roplems, ostan vaan muksulle vähemmän ruokaa ja vaatteita ja se on siinä".
NINJA PO VENSKA!
- Karhunpoika hairahtaa
- 2k
- Posts: 2989
- Joined: 16 Apr 2019, 15:14
- Location: Paka-Tajula
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Oispahan ollut mielenkiintoista kuulla, että mistä näitä talousasioita on opiskeltu? Jotain voisin veikkailla, ja tuskin Pikettya luettu.Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.
-
Yön raskaan raataja
- Posts: 497
- Joined: 21 Feb 2024, 10:40
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Kotkan baarien talousviisaiden pöydässä on näitä asioita pohdittu.
- zutonFever
- -=00King Of PIF00=-

- Posts: 21796
- Joined: 09 Jan 2010, 02:54
- Location: hämärissä olosuhteissa, enemmän tai vähemmän kuolleena ja huumeneuloja perseessä.
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Siellä baareissahan varmaan istuu koko joukko suljettujen tehtaiden entisiä duunareita. Kiinnostaisi heidän mielipiteet Kotkan ja Kymenlaakson jäykistä työmarkkinoista sekä ahneista duunareista.Yön raskaan raataja wrote: ↑10 Apr 2024, 07:34Kotkan baarien talousviisaiden pöydässä on näitä asioita pohdittu.
“It’s all about the sound,” said Stubbs. “You know, making the guitar go, AAAAARRRRRAAAARRRRGH!”
- Archie Crust Bunker
- Jääkenttien Kristian Arje
- Posts: 75517
- Joined: 07 Mar 2004, 12:43
- Location: Central Blvd
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Maggien ja Reaganin horinaa youtubesta iltapalaa syödessä..Karhunpoika hairahtaa wrote: ↑10 Apr 2024, 07:17Oispahan ollut mielenkiintoista kuulla, että mistä näitä talousasioita on opiskeltu? Jotain voisin veikkailla, ja tuskin Pikettya luettu.Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.
- Donal Rump
- 5k
- Posts: 5151
- Joined: 16 May 2004, 20:13
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Myöskin:Hans Normaali wrote: ↑10 Apr 2024, 07:00Jutussa ei ainakaan mainita että noilla dudeilla ois muksuja. Kyllä varmaan jotkut nuoret kollit pärjää ku ei tartte huolehtia kuin itsestään, mutta olisivat ny ettineet haastateltavaksi vaikka jonkun yksinhuoltaja-pätkätyöläisen hehkuttamaan että "kuule nou roplems, ostan vaan muksulle vähemmän kaljaa ja se on siinä".
Kyllähän siinä varmaan asiat vähän hämärtyy kun pidetään itseä isonakin massikeisarina, eikä oikeen oo käsitystä paljonko sitä suurituloisille kerääntyy.Hämeenlinnalainen Santeri Kuusisto pitää itseään keskiluokkaisena, vaikka hänen palkkansa on selvästi alle suomalaisen mediaanin ja keskiarvon. Hän ei pidä itseään pienituloisena.
”Hallitus vapisee vastuutaan kuin persikankiviä paskantava puudeli.”
- punkhank
- God of PIF

- Posts: 37413
- Joined: 05 Feb 2012, 00:26
- Location: https://www.discogs.com/user/punkhank
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Kaljanhan piti halventua kuten persut lupas. Ei halventunut. Eikä halventunut bensakaan vaikka piti. Marinin hallituksen syy.
***Come on you Spurs!***
Punk rock (or "punk") is a rock music genre that emerged in the mid-70s, rooted in 60s garage rock and other forms of what is now known as "proto-punk" music.
Spoiler:
- fanaattinen vaaliharrastaja
- 7k
- Posts: 7658
- Joined: 30 May 2016, 18:08
- Location: Kyntää
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Kairon yliopistoKarhunpoika hairahtaa wrote: ↑10 Apr 2024, 07:17Oispahan ollut mielenkiintoista kuulla, että mistä näitä talousasioita on opiskeltu? Jotain voisin veikkailla, ja tuskin Pikettya luettu.Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.
Jälkeenpäin on aina helppo arvostella, mutta tässä on aika monta asiaa, mitä tähän liittyy.
On tunnustettava, ettei kaikki mennyt kuten piti. Olemme kompastuneet banaaniin
- Archie Crust Bunker
- Jääkenttien Kristian Arje
- Posts: 75517
- Joined: 07 Mar 2004, 12:43
- Location: Central Blvd
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
[quote="Juhani Korholainen" post_id=30766415
Myöskin:
[/quote]
Tämä se on upeaa funtsailua Santeri "keskiluokka" Kuusistolta.
E. Ja upeaa quotea itseltäni.
Myöskin:
Kyllähän siinä varmaan asiat vähän hämärtyy kun pidetään itseä isonakin massikeisarina, eikä oikeen oo käsitystä paljonko sitä suurituloisille kerääntyy.Hämeenlinnalainen Santeri Kuusisto pitää itseään keskiluokkaisena, vaikka hänen palkkansa on selvästi alle suomalaisen mediaanin ja keskiarvon. Hän ei pidä itseään pienituloisena.
[/quote]
Tämä se on upeaa funtsailua Santeri "keskiluokka" Kuusistolta.
E. Ja upeaa quotea itseltäni.
- Sd.Kfz. 302
- joku kiva
- Posts: 173968
- Joined: 22 Dec 2006, 16:16
- Location: esopoo
- Contact:
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
antaa umpitollojen kokea mitä nyt haluavat kokea
- Sosiaalisesti äärimmäisen hapokas
- 6k
- Posts: 6367
- Joined: 27 May 2016, 19:42
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Lähipiirissä on yks tällanen ihan samaa ikäluokkaa kun noi tossa jutussa ja sekin puhuu 2008 vuodesta ja velkarahasta. Muistan kun se jenkkien finanssikriisin aikaan alko katsoon talousdokkareita ja höpöttään fiat-rahasta. Nykyään hakee uutisensa zerohedgestä, breitbartista ja vastaavista lähteistä. Ei suoranainen natsi, mutta libertaarireikään pudonnut konservatiivi, joka on luonnostaan taipuvainen näkeen salaliittoja yms vähän kaikkialla.Il Duce Lee wrote: ↑10 Apr 2024, 08:33Maggien ja Reaganin horinaa youtubesta iltapalaa syödessä..Karhunpoika hairahtaa wrote: ↑10 Apr 2024, 07:17Oispahan ollut mielenkiintoista kuulla, että mistä näitä talousasioita on opiskeltu? Jotain voisin veikkailla, ja tuskin Pikettya luettu.Nuolioja alkoi opiskella talousasioita ja tuli johtopäätökseen: valtion ylisuuri velka, velan korot ja jäykät työmarkkinat ovat ongelma.
Dame Cressida Dick wrote: ↑22 Jul 2023, 21:20Paskaa. Koko paska pelkkää paskaa. Ei edes kusta vaan paskaa.
- MOISIO
- -=00King Of PIF00=-

- Posts: 20786
- Joined: 11 Aug 2013, 16:09
- Location: ei missään dinder tai dinerklubissa
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Onhan toi taas niin perus omien pierujen haistelua että kyllä MINÄ pärjään ja sit kun ei pärjääkään niin se on jonkun muun vika mutta ei ainakaan hallituksen joka teki vain välttämättömiä leikkauksia jotta kommunistien tuhoama talous saataisiin kuntoon
Lyhyt ryyppy count 2022: 3 (2021: 0 | 2020: 1 | 2019: 2 | 2018: 12)Jonkinlaiset käyttäytymissäännöt tulee tietysti olla, mutta en tiedä tulenko noudattamaan niitä.


- Elmeri suosittelee
- Matti Partanen

- Posts: 40447
- Joined: 30 Apr 2011, 18:39
- Location: Nato-kiimassa
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Oikeuden lautamies solvasi maahanmuuttajia ja romaneja
KYMENLAAKSON käräjäoikeuden entinen lautamies tuomittiin keskiviikkona Facebook-kirjoitustensa vuoksi sakkoihin. Tuomio tuli kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Tuomion saanut Juha Ripattila toimii myös perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna Kouvolassa. Hän kertoi oikeudessa eronneensa rikosepäilyjen vuoksi lautamiehen tehtävästä, jota hän oli hoitanut kahdeksan vuotta.
Hän kiisti oikeudessa syytteet.
ITÄ-SUOMEN hovioikeus tuomitsi Ripattilan kahdesta Facebook-kirjoituksesta.
Hän jakoi lokakuussa 2020 Facebook-profiilissaan paikallislehden uutisen, jonka otsikko oli Kouvolan sunnuntaina ilmoitettu 17 koronatartunnan rypäs on jäljitetty – Ylilääkäri: ”Tartuntaketju kohdistuu etupäässä maahanmuuttajiin”.
Jakamansa uutisen yhteydessä lautamies kommentoi sitä kysymällä oikeuden asiakirjojen mukaan sanatarkasti, että ”miten nyt voidaan oikein lehdissä kertoa jot öljytikut levittää koronaa”.
Julkaisu oli rajoittamattomasti kaikkien nähtävillä.
Hovioikeuden mukaan Ripattila viittasi ”öljytikut”-sanalla ihmisten ihonväriin. Kirjoitus solvasi hovioikeuden mukaan maahanmuuttajia. Lisäksi se oli omiaan herättämään suvaitsemattomuutta ja halveksuntaa maahanmuuttajia kansanryhmänä kohtaan.
TOINEN tuomion tuonut Facebook-julkaisu on helmikuulta 2022. Tuolloin mies julkaisi Facebook-profiilissaan tekstin: ”Täys päivä öljytikun takia nyt vasta pääs käräjäoikeudest lähtemää.”
Kaksi henkilöä kommentoi miehen julkaisua, minkä jälkeen hän lisäsi vielä syytteen mukaan oman kommentin: ”pitää jonkun siel vahita noit viher vassareita kun haluavat aina ymmärtää rotutaustaa.”
Ripattila oli tuona päivänä lautamiehenä käräjäoikeuden istunnossa. Siellä käsiteltiin kahden romanimiehen syytteitä. Lautamies julkaisi kirjoituksensa sen jälkeen, kun hän saapui istunnosta kotiinsa.
Hovioikeuden mukaan ”öljytikku”-ilmaisu solvasi tässä tapauksessa romaneja. Viesti oli oikeuden mukaan omiaan herättämään suvaitsemattomuutta romaneja kansanryhmänä kohtaan.
Ripattila syyllistyi myös virkavelvollisuuden rikkomiseen, koska hänen romaneihin kohdistamalla solvauksella oli selvä asiallinen ja ajallinen yhteys hänen luottamustoimeensa lautamiehenä. Hänen julkaisustaan on hovioikeuden mukaan voinut saada käsityksen, ettei tuomioistuin kohtelisi kansalaisia yhdenvertaisesti.
RIPATTILA sai rangaistukseksi 50 päiväsakkoa. Niistä kertyy maksettavaa yhteensä 1 750 euroa.
Rikossyytteiden nostamisesta päätti aikoinaan apulaisoikeuskansleri. Syytteet käsiteltiin Ripattilan lautamiesaseman vuoksi ensimmäisenä oikeusasteena Itä-Suomen hovioikeudessa.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010350240.html
minä en nettikiusaa! 

- Elmeri suosittelee
- Matti Partanen

- Posts: 40447
- Joined: 30 Apr 2011, 18:39
- Location: Nato-kiimassa
Re: Täällä seurataan natsijytkyjen vaalikautta 2023-
Näistä löytyy taas hyviä nikkejä 
Aion juoda vähemmän kaljaa, niin se on siinä
Jot öljytikut
minä en nettikiusaa! 


