http://www.hs.fi/kulttuuri/a1448767727155
Silta loppui eilen – professori kertoo, miksi kausi oli niin synkkä
Rikossarja Silta on ollut sunnuntaina päättyneellä kolmannella tuotantokaudellaan aiempaa synkempi.
KULTTUURI 30.11.2015 2:00 Päivitetty: 30.11.2015 11:15
Antti Berg
HELSINGIN SANOMAT
Ja taas uusi poikkeuksellisen raaka murha, joka selitetään katsojalle juurta jaksain, tai pimeä huone, jossa on veristä muovia ja kidutusvälineitä, ehkä ruumiskin.
Tänä syksynä ruotsalais-tanskalaista rikossarjaa Silta on ollut vaikea katsoa ahdistumatta, vaikka kaksi aiempaa kautta ovat olleet koukuttavia. Kolmas tuotantokausi on kuitenkin yksi syksyn suosituimmista television rikossarjoista. Se on kerännyt ruudun ääreen viikoittain sadattuhannet katsojat.
Ehkä muiden suosittujen pohjoismaisten dekkarien, kuten Stieg Larssonin Millennium-trilogian ja Jo Nesbøn Harry Hole -kirjojen väkivalta on nostanut murhamysteerifanien kuvotuskynnystä.
Kerrataan vielä, mitä Sillan kolmannessa kaudessa tapahtui.
Kymmenkunta murhaa, joiden motiiveiksi vihjaillaan muun muassa perheväkivaltaa, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja mielivaltaista kostoa. Useimpien murhien tekotavat viittaavat taideteoksiin.
Tämän lisäksi yhden sivujuonen teinipoika tekee itsemurhan epätoivoisen rakkauden tähden. Liki kaikki murhia ratkovat poliisit vaikuttavat aiempaa alakuloisemmilta ja yksinäisemmiltä.
Minkä takia Sillassa pitää olla näin paljon pahuutta, raakoja tekoja ja onnettomia ihmisiä?
Tämä liittyy siihen, miten sarja kommentoi yhteiskuntaa ja itseään, sanoo rikoskirjallisuutta tutkinut kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa keskeiset aiheet ovat olleet nähtävissä jo ensimmäisestä kaudesta lähtien.
Siltaa alusta asti seurannut Pyrhönen pitää kolmatta tuotantokautta aiempia kausia tyylitellympänä. Hän aloittaa murhista.
”Jo taideteoksia jäljittelevät murhat korostavat, että katsojan halutaan havahtuvan, ettei sarja kuvaa todellisuutta suoraan vaan se kuvaa sitä taiteen ja televisiotaiteen kautta.”
Kohtausten taidemaisuuden huomaa tapahtuma-ajoista ja -paikoista. Kohtauksissa on ani harvoin suoraa auringonvaloa, ja Malmö ja Kööpenhamina näyttävät ikuisen yön tai enteilevän sateen kaupungeilta. Päähenkilöt työskentelevät huomattavan ajan kalvaiden loisteputkien valossa tai autioiden huoneiden tai kellarien hämärässä.
Pyrhösen mukaan hajonneet perheet, raa’at murhat ja pimeä maisema ovat niin synkkiä, jotta katsoja ymmärtäisi, ettei sen kaltainen synkkyys ole kovin todennäköistä – saati mahdollista.
”Yleinen synkkyys ja kärjistys ovat keinoja, joilla nostetaan vaikeita yhteiskunnallisia kysymyksiä. Jos ajatellaan sarjan sijaisperhettä, niin sehän paljastuu saatanalliseksi. Lapsia on piesty, hyväksikäytetty, nöyryytetty. Se on todellakin ydinperheen irvikuva.”
Sillan ydinkysymys onkin Pyrhösen mukaan rikosten sijasta perhe.
”Sarjassa on tarkoitus tutkiskella kriittisesti perhesuhteita ja niihin liittyvää dynamiikkaa. On kiinnostavaa, että sarjassa on usein kyse isän suhteesta poikaan ja äidin suhteesta tyttäreen.”
Sarjan päähenkilö Saga on paennut äitiään 20 vuotta. Aikaisempien kausien tanskalaisetsivä Martin menetti poikansa ensimmäisen kauden lopussa. Yksi kolmannen kauden keskeisistä sivuhenkilöistä, upporikas taidekeräilijä Freddie Holst, pyrkii saamaan poikalasta sijaissynnyttäjän avulla.
Pyrhösen tulkinnan mukaan sarja kuvaa paitsi yksilöiden surullisia kohtaloita myös yhteiskunnan rakenteita.
”Isien ja poikien välinen vaikea suhde liittyy siihen, että koko patriarkaalisen järjestyksen asema on heikentynyt länsimaisissa yhteiskunnissa. Eikä tilalle ole tullut järjestelmää, joka sitoisi tai tarjoaisi yhteisen arvopohjan”, Pyrhönen arvioi.
Patriarkaalisen järjestyksen yksi keskeinen osa on perhe, jossa isä on selkeä auktoriteetti.
”Sitähän pitkään pidettiin ihanteena. Nyt tämä ihanne on demokratisoitunut naisten ja lasten lisääntyneiden oikeuksien myötä. Ihanteena tänään pidetään kai tasavertaisuuteen perustuvaa perhettä.”
Perheet näyttävät tosiaan sarjan edetessä hävinneen taivaan tuuliin. Ensimmäisellä kaudella Sagasta ei tiedetty kovinkaan paljoa ja hänen työparillaan Martinilla oli oma uusperhearkensa. Toisella kaudella selvisi, kuinka Sagaa ahdistaa hänen siskonsa itsemurha, ja Martin on muuttanut perheensä luota pieneen hotellihuoneeseen.
Kolmannessa tuotantokaudessa Sagan välttelemä äiti tunkeutuu väkisin hänen elämäänsä, kertoo hänen isänsä kuolleen ja pian katoaa jälleen Sagan elämästä. Martin on vankilassa, ja uuden työparin Henrikin perhe taas on kadonnut vuosia sitten.
Pyrhönen toteaa kuitenkin, että sarjan pohjalta löytyy toivo, joka säteilee Sagan ja Henrikin suhteen ympärillä.
”Siinä, että kaksi pahoin traumatisoitunutta ihmistä voi löytää jotakin lohtua toisistaan, viittaa siihen, että oikea perhe muodostuu muusta kuin vain konventionaalisista rakenteista.”
Se on yksi sarjan ehdotuksista sille, millainen voisi olla tapausesimerkki perheestä 2010-luvulla.
”Se on parasta, mitä sarjassa on, aitoa välittämistä. Silloin ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi. Jotakin sellaista, jossa on empatiaa, vaikka se on puutteellista ja hapuilevaa.”
