Muunsukupuolisuudesta ja elämästä

[Riena]

Mietin että pystyisikö siihen vaikka totuttelemaan jos pyytäisi itsestään käytettävän jossain turvallisesa porukassa tuota nimeä niin näkisi tuntuuko se itsestä miltä, mut toisaalta tuntuu hölmöltä tommoinen idea sosiaalisesta kokeesta. Vaikeaa on,

Tämmöinen on nimenomaan todella hyvä idea ja on usein käytetty. Tosi moni nimen vaihtaja, itseni mukaan lukien, on käynyt prosessin jossa nimi tuntuu vieraalta, mutta kuten muidenkin, niin itsensäkin on totuttava siihen nimeen, pikkuhiljaa se sitten alkaa tuntua luontevalta. Tsemppiä!

Mä käytin eka hametta tuttujen kaa illanvietoissa ja nyt viimeksi stadissa kuljin hameeseen pukeutuneena siellä. Niin se vain menee.

[Trakula]

Mietin että pystyisikö siihen vaikka totuttelemaan jos pyytäisi itsestään käytettävän jossain turvallisesa porukassa tuota nimeä niin näkisi tuntuuko se itsestä miltä, mut toisaalta tuntuu hölmöltä tommoinen idea sosiaalisesta kokeesta. Vaikeaa on,

Tämmöinen on nimenomaan todella hyvä idea ja on usein käytetty. Tosi moni nimen vaihtaja, itseni mukaan lukien, on käynyt prosessin jossa nimi tuntuu vieraalta, mutta kuten muidenkin, niin itsensäkin on totuttava siihen nimeen, pikkuhiljaa se sitten alkaa tuntua luontevalta. Tsemppiä!

Näin ehkä vähän ajattelinkin, mutta kun ei ole tottunut vaatimaan muilta mitään, saati ajattelemaan että cis-identiteetti ei ole se mitä mä haluan Mutta kiitoksia

[Riena]

Mutta shortsit ja pari mekkoa miellyttävämpiä sinänsä kuin toi farkkuhameeni.

[Huolestunut keskiluokka]

Oon töissä parissakin eri paikassa törmänny semmoseen tilanteeseen, että on pitäny kirjata asiakasmääriä tilastoja varten ja ne on sit mennyt nainen/mies/muu jaottelun mukaan. Ja koska työssä "ei voida asiakkaiden sukupuolia alkaa kyselemään", niin nämähän piti kaikki vaan olettaa. Muu-kategoriasta sanottiin vaan että ei me olla sitä käytetty.

Käsitellään mun töissä henkilötietoja ja tilastoidaan myös. Hirveää kuulla että jossain työpaikassa on vielä tommonen asenne päällä, ja on se meilläkin mun mielestä järjestelmätasolle tullut se muu-vaihtoehto vasta varmaan 2010-luvun loppupuolella. Uskomattoman hitaita ovat muutokset näissä, vaikka kyse vaan siitä, että olis yksi vaihtoehto lisää, minkä ei pitäisi ketään vahingoittaa tai olla kauhean vaikeaselkoista.

Asiakkailta kyllä saa kaikenlaista ilkeämielistä hämmästelyä ja hassuttelua kuulla "muu"-kohdan huomatessaan, mutta olen oppinut pitämään pokkani ja kohteliaasti kysymään, että tarvitseeko henkilö apua lomakkeen täyttämisessä, jos siitä on vaikea löytää itselle sopiva valinta kolmesta vaihtoehdosta. Sitä oppii tavallaan mestariksi mun hommissa siinä, että ei loukkaa tai kyykytä inhottavaa transfobiöhöttelijääkään, mutta osoittaa hänelle brutaalin teknisen kohteliaasti, miten tyhmä hänen reaktionsa muu-vaihtoehdon huomaamiseen on. Mutta kyllä se raskasta itelle on, koska tekisi mieli lähinnä näyttää ovea tommosille tyypeille.

Tsemppiä kaikille! Kyllä asiaa ainakin joissain julkisissa palveluissa päivittäin edistetään ja pyritään kouluttamaan/valistamaan sateenkaariasioissa, mutta järkyttävän hidasta on järjestelmämuutokset loppujen lopuksi ja sitten on vielä se palvelujen käyttäjien kasvatustyö asiassa.

[Mörkyli]

Meille onneksi ihan tutkimusmenetelmien kurssilla opetettiin monimuotoisuuden huomiointia ja yleensä sitä että onko tutkimuksen kannalta oleellista tietää sukupuoli. Jos se on oleellista niin ohjaajat kyllä huomauttivat, jos ei ollut huomioitu moninaisuutta.

Mutta kuten tuolla vuonna 2019 kirjoittamassani tekstissä lukeekin, virallisten tilastojen, jotka on binäärissä, pohjalta tehdyt tutkimukset ovat ongelmallisia, koska niissä monimuotoisuus jää aina piiloon. Ja jos sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemukset tulevat esiin vaikka Setan tekemässä tutkimuksessa, joka ei ole joidenkin mielestä luotettava, koska Seta.

[mutavelho]

Nostellaas vaikka tätä taas väärinsukupuolittamisen kunniaksi

[Mörkyli]

Nostellaas vaikka tätä taas väärinsukupuolittamisen kunniaksi

[Sergio Pissahätä]

Ikävä syy, hyvä nosto

[GrandSadisma]

Koen jotenkin luopuneeni jostain haaveista transitioitumisen suhteen. Oli vaihe kun olin täysillä menossa kohti korjaushoitoja, mutta sitten transpoli päätti pamauttaa ovet kiinni juuri sillä hetkellä kun luulin päässeeni jonnekin. Sitten sen jälkeen jotenkin vaan alkoi transitoituminen jäädä. Oon ajatellut vähän niin, että "jos en kuitenkaan saa mitä haluan, miksi yrittää turhaan?". Ei musta koskaan tule millään ilveellä erityisen naisellisen oloista (jo luuston rakenne takaa sen) ja vieraat ihmiset aina väärinsukupuolettavat.

Ja olen alkanut vähän kyseenalaistamaan koko homman syytä omalla kohdallani. Mitä mä oikein haen? Jotain ihme ideaalia naiseudesta/muunsukupuolisuudesta, joka mulle on jossain vaiheessa päähän iskostettu. Olen sen ikäinen, että lapsuudessa ja teini-iässä ei kukaan puhunut mistään sukupuolen moninaisuudesta. Miehet oli miehiä, naiset naisia ja täts it. Kasvoin totaalisen mustavalkoisessa maailmassa. Homous oli ehkä ainoa queer asia, josta mulla oli kasvaessa käsitystä. Ja sekin oli totaalisesti vanhemmilta miehiltä opitun homofobian värittämää.

Mietin joskus, että entä jos eläisin vain queerinä miehenä. Olisiko se nyt niin paha asia? Tuskin moni asia mun elämässä edes muuttuisi. Ilman mitään muunsukupuolisuuden/transihmisyyden leimaa, olisin silti ihan sama tyyppi kuin muutenkin.

En vaan jotenkin enää jaksaisi yrittää olla jotain.

[ripulipylly]

Änbee on mulle silleen teoreettisella tasolla aika heterogeeninen jengi. Eli siis jos nyt karkeasti yksinkertaistetaan, niin transsukupuolisilla on aina vahva kokemus omasta sukupuoli-identiteetistä, mutta nb voi olla niin, että kokee vahvasti ettei kuulu kumpaankaan, tai ikäänkun käänteisesti ei tunne vahvasti kuuluvuutta mihinkään. Tai sitten voi ihan filosofis/poliittis/ideologia-pohjalta kieltäytyä koko sukupuolijaottelusta.

ehkä olen poikkeus tuohon, mut tuodaan nyt tällainenkin kulma esiin. eli itse tosi vahvasti olen transsukupuolinen (tosin en ajattele että trans- ja muunsukupuolisuus olisivat poissulkevia), mut jotenkin helpoiten samaistun sellaiseen mitä jotkut cissukupuoliset sanoo että heillä ei ole mitään sukupuolikokemusta, ja itse haluun yleensä tulla nähdyksi naisena tai jotenkin niin mutta toisaalta sukupuolitetuksi tuleminen ja itsensä sukupuolittaminen tuntuu tosi vaivaannuttavalta. välillä aattelen et jos cissukupuolisetkin saa vain "olla" ilman että tarvii tuntea olevansa, niin miksen sit ite kans saisi vain "olla nainen", vaikken tiedä miltä tuntuu olla jotain sukupuolta.

joskus myös määrittelin itseäni muunsukupuolisuuden kautta, mut sit myöhemmin enemmin kääntynyt nihilistisen ajattelun kautta sellaiseen et jos naiseus (tai sukupuoli ylipäänsä) ei olekään jokin sisäinen totuus niin se on kuitenkin sit ehkä semmoinen mitä tuntuu parhaalta juuri nyt

[Huolestunut keskiluokka]

Koen jotenkin luopuneeni jostain haaveista transitioitumisen suhteen. Oli vaihe kun olin täysillä menossa kohti korjaushoitoja, mutta sitten transpoli päätti pamauttaa ovet kiinni juuri sillä hetkellä kun luulin päässeeni jonnekin. Sitten sen jälkeen jotenkin vaan alkoi transitoituminen jäädä. Oon ajatellut vähän niin, että "jos en kuitenkaan saa mitä haluan, miksi yrittää turhaan?". Ei musta koskaan tule millään ilveellä erityisen naisellisen oloista (jo luuston rakenne takaa sen) ja vieraat ihmiset aina väärinsukupuolettavat.

Ja olen alkanut vähän kyseenalaistamaan koko homman syytä omalla kohdallani. Mitä mä oikein haen? Jotain ihme ideaalia naiseudesta/muunsukupuolisuudesta, joka mulle on jossain vaiheessa päähän iskostettu. Olen sen ikäinen, että lapsuudessa ja teini-iässä ei kukaan puhunut mistään sukupuolen moninaisuudesta. Miehet oli miehiä, naiset naisia ja täts it. Kasvoin totaalisen mustavalkoisessa maailmassa. Homous oli ehkä ainoa queer asia, josta mulla oli kasvaessa käsitystä. Ja sekin oli totaalisesti vanhemmilta miehiltä opitun homofobian värittämää.

Mietin joskus, että entä jos eläisin vain queerinä miehenä. Olisiko se nyt niin paha asia? Tuskin moni asia mun elämässä edes muuttuisi. Ilman mitään muunsukupuolisuuden/transihmisyyden leimaa, olisin silti ihan sama tyyppi kuin muutenkin.

En vaan jotenkin enää jaksaisi yrittää olla jotain.

Kuulostaa ikävältä tuo yhteiskunnalliseen seinään törmääminen ja jossakin vaiheessa sinulla on ollut kuitenkin vahva halu korjata sukupuolta, joten kaikki ajatukset muuhun tulleet ulkopuolelta.

Asia riippuu siitä, koetko itse sukupuolidysforiaa ulkoapäin sukupuolitettuja kehonpiirteitäsi kohtaan (ei ole pakko sitä tänne kertoa jossei halua). Jos et, niin voit rakastaa kehoasi sellaisena kuin se on ja silti haistattaa vitut ulkopuolisille määritelmille ja paineelle, ilmaista sukupuoli-identiteettiä monin muin tavoin halutessasi. Sitä ulkopuolista painetta ja ahdistelua riittää niin kauan kuin löytyy ahtaita sukupuolirooleja. Sitä kokee ikävä kyllä varmasti trans-ihmiset ennen ja jälkeen sukupuolen korjaamisen toimenpiteitä, vaikka kuinka täydellisesti istuisi eri vaiheissa johonkin ahtaaseen sukupuolirooliin ulkoisesti.

En tykkää käyttää siksi cis-etuliitettä omassa sukupuoli-identifioitumisessani, koska mua vituttaa ahtaat sukupuoliroolit, joista olen kärsinyt etenkin nuoruudessa ja joita vastaan kapinoidessani nuorena ulkona liikkuessa eri sukupuoliroolien tunnusmerkistöä päällä oli (seksuaalinenkin) väkivalta vahvasti läsnä eikä edes kaikki ystäväpiirissä oikein sulattaneet ja ymmärtäneet kovin hyvällä, koska olivat itse yhteiskunnan mukana määritelleet minut cis-etuliitteellä yhteen tiukkaan sukupuolirooliin. Tässä on sekin, että jos kieltäytyy tuosta cis-määritelmästä eli osoittaa ulkoapäin määriteltyä roolia kohtaan kritiikkiä eikä viihdy ahtaassa muotissa, niin jo siitä seuraa herkästi häirintää. Sutten toisaalta kai sitä on sinänsä cis, että on kasvanut aidosti sinuiksi kehollisten piirteidensä kanssa. En tiedä.

Pidän omasta kehostani, mutta en ole ikinä pitänyt oletuksista ja vaatimuksista, paineista ja sukupuoliroolituksista, mitä sen perusteella tulee ulkoapäin. Olen itsekin kasvanut maailmassa, missä ei ollut mitään puhettakaan mistään muusta kuin hetero- naisista ja miehistä, kaikki muut nimitykset olivat haukkumasanoja ja jotenkin väärin. Omassa nuorisoporukassa tätä sentään alettiin jo rikkomaan aktiivisesti eri tavoin, mutta kyllä sinne jäi esim. ummehtunutta maskuliinisuutta roppakaupalla porukkaan ja etenkin sen ulkopuolelle elämään.

Eli jos kykenet rakastamaan kehoasi sellaisena kuin se on ja nauttimaan elämästä ulkopuolelta kehosta seuraavien ummehtuneiden odotusten ja rooliin pakottamisten kanssa, niin varmasti fine, mutta ei se oikein ole, että törmäsit yhteiskunnalliseen seinään, kun olit lähdössä korjaamaan sukupuoltasi. Jokainen tämmöinen hävitty peli on tietysti häviö muillekin transihmisille, joiden toivoisi saavan muitta mutkitta asiallisen avun ja hoidot.

[Mörkyli]

Hei muutes tuli mieleen, että Hämeenlinnan taidemuseossa, osana Taidevaltakunta -24 -biennaalia, on 19.6.-8.9.24 Jussi Lautun teossarja IN/VISIBILITY. https://www.taidevaltakunta.fi/biennaal ... ssi-lautu/

IN/VISIBILITY-teossarja koostuu yli sadasta muunsukupuolisen omakuvasta. Potretit ovat kuvissa esiintyvien henkilöiden itse kuvaamia. Ne on tehty taiteilijan avustuksella valokuvastudiossa kaukolaukaisinta käyttäen. Taiteilijan tavoitteena on ollut antaa osallistujille mahdollisimman paljon päätäntävaltaa siihen, miten heidät esitetään.

Sieltä voi käydä bongaamassa meikän kuvan.

[Mörkyli]

GrandSadismalle toivotan tsemppiä, vaikeita juttuja.

[GrandSadisma]

GrandSadismalle toivotan tsemppiä, vaikeita juttuja.

Thanks, onhan nää välillä aika hankalia asioita

[GrandSadisma]

Mutta jotenkin ajatus siitä, että jotenkin rakastaisi omaa kehoaan, on vähän outo itselle. Aina kun se on jollain tavalla puutteellinen ja en usko oikein minkään hoitojen sitä muuttavan. Etenkin iän myötä kun tulee minkä tahansa sukupuolen edustajan kehoon sellaisia asioita, joita ei haluaisi. Mielestäni voi olla rakastamatta kehoaan ilman, että asiaan liittyisi jotain dysforiaa. Suhtaudun kehooni aika lailla välttävästi enkä osaa ihan kuvitella tilannetta, jossa sitä mitenkään erityisesti ihailisin. Varmaan jos olisinkin ihan cis-nainen, niin jotain valitettavaa löytyisi. Harva ihminen kai oikeasti kykenee täydellisesti hyväksymään kehonsa kaikkine puolineen.

En ole oikeastaan korjaushoitoja ajatellutkaan sen vuoksi, että ne jotenkin saisivat minut pitämään omasta kehostani lisää. Lähinnä hoitoihin hakeuduin sen vuoksi, että mielestäni asioiden pitäisi olla toisin. Olen aina aika vahvasti kokenut, että minun kehoni pitäisi olla toisenlainen, naisellisempi. Kokemus siitä, että pitäisi olla muuta sukupuolta kuin mies, on ollut se mikä on johtanut miettimään sukupuolta.

Mutta entä jos ei pidäkään? Entä jos koko homma on vain jokin itse keksimäni neuroottinen fantasia? Jos vain ajattelen niin kun olen muuten tyytymätön elämääni ja siihen missä ympäristössä kasvoin. Haaveilen aina välillä siitä, että voisin syntyä uudelleen jonakin aivan toisena ihmisenä aivan toisenlaisessa maailmassa. Siihen liittyy usein idea naiseudesta. Olisiko vain syytä päästää irti tuosta unelmasta kun se ei kuitenkaan toteudu. Olen elänyt jo yli 30 vuotta tässä todellisuudessa. Usein johonkin muuhun uskominen vain masentaa kun joutuu kohtaamaan aina todellisuuden, jossa ei oikeasti haluaisi olla. Kun todellisuus ja itse on niin erilainen mitä niiden haluaisi olevan. Mutta silti I want to believe.