CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Moderators: Paul Di'Anneli, Jane
- AuthenticSounds
- Posts: 59
- Joined: 17 Apr 2013, 11:37
- Location: Jyväskylä
- Contact:
CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
YHDYSVALTALAINEN CRO-MAGS SEITSEMÄN VUODEN TAUON JÄLKEEN SUOMEEN
Su 27.4.2014, Helsinki, Kuudes Linja + Total Recall & Upright
Yksi maailman legendaarisimmista hardcore-punk -bändeistä saapuu keikalle Suomeen huhtikuun lopussa. Myös crossover-/thrash-piireissä suosittu Cro-Mags tekee paluun Suomeen yli seitsemän vuoden jälkeen osana vain kahdeksan keikan mittaista Euroopan kiertuettaan.
Kovassa vireessä oleva Cro-Mags kiertää ensi keväänä kokoonpanolla, jossa nähdään yhtyeen alkuperäinen laulaja John Joseph sekä Mackie Jayson, joka on vaikuttanut yhtyeessä vuodesta 1984 lähtien. Nykyisessä kokoonpanossa soittaa lisäksi myös Craig Setari sekä AJ Novello, jotka ovat tuttuja mm. Sick Of It All ja Leeway -yhtyeistä. Vuonna 1981 New Yorkissa perustettu Cro-Mags on julkaissut yhteensä viisi kokopitkää albumia, joista ensimmäisen vuonna 1986. The Age Of Quarrel -debyyttialbumia pidetään yhtenä tärkeimmistä sekä vaikuttavimmista hardcore-albumeista ikinä. Bändin musiikkia on kuultu myös mm. Grand Theft Auto IV -videopelissä.
Illan avaavat jyväskyläläiset Total Recall sekä Upright. Molemmat yhtyeet ovat tunnettuja raivoisista ja intensiivisistä live-esiintymisistä, sekä anteeksiantamattomasta ulosannista. Ensimmäistä kokopitkäänsä valmisteleva Total Recall on keikkaillut koko olemassaoloaikansa ahkerasti ja he ovat tehneet myös kaksi Euroopan kiertuetta. Mm. Adolescentsinkin kanssa esiintynyttä bändiä on verrattu monesti mm. Black Flagiin ja Trash Talkiin. NYHC -vaikutteista materiaalia soittava Upright on myös kiertänyt Euroopassa ja lämmitellyt mm. Sick Of It Allia Ruotsissa. Yhtyeen esiintyminen Cro-Magsin lämmittelijänä tulee olemaan ainoa Helsingin keikka keväällä 2014.
★ Cro-Mags
FB: https://www.facebook.com/pages/Cro-Mags/28749578197
Noisey: http://noisey.vice.com/blog/cro-mags-jo ... -interview
Youtube:
★ Total Recall
FB: https://www.facebook.com/totalrecallhc
Bandcamp: http://totalrecallhc.bandcamp.com/
★ Upright
FB: https://www.facebook.com/uprightrules
Bandcamp: http://upright.bandcamp.com/
LIPUT:
http://www.tiketti.fi/Cro-Mags-USA-Kuud ... puja/23332
Su 27.4.2014, Helsinki, Kuudes Linja
- 22 EUR +toimituskulut, ennakko: Tiketti
- 22 EUR ovelta

Last edited by AuthenticSounds on 20 Dec 2013, 19:08, edited 1 time in total.
- Räppi-Turre
- .

- Posts: 108443
- Joined: 30 Apr 2004, 14:37
- Contact:
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Härre guud! 
...That’s Heavy!
...I’m rappin’ Heavy Metal!
- Playboy esittää:
- 7k
- Posts: 7850
- Joined: 01 Feb 2009, 21:58
- Location: PIPELI
- Holokaustinen
- Melkein ####!

- Posts: 11561
- Joined: 30 May 2007, 00:12
- Location: J:pää
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Kiinnostaa mutta saleen paskaa.
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
It shouldn't just be one person in the crowd's responsibility to deal with fuckers.
-
Sampo64700
- Posts: 765
- Joined: 21 Apr 2007, 21:13
- Location: Helsinki
- Contact:
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Viime kerralla oli aivan hyvä, tuskin on tuolla kokoonpanolla yhtään huonompi. Hyvät lämppärit myöskin.
- Serkkupoika
- 6k
- Posts: 6757
- Joined: 17 Feb 2007, 02:14
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Todellakin et et huh huh ja voi vittu kutosella vielä voi morjes.

Driving hard and seeing red
-
skibidi murder
- Matti Partanen

- Posts: 48165
- Joined: 19 Aug 2008, 17:13
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
That's it, I'm going!AuthenticSounds wrote:Bändin musiikkia on kuultu myös mm. Grand Theft Auto IV -videopelissä.
kaikki allaskasvatetun ninjamurhaajan tunnusmerkit
- Voja, voja! Jo maistuu!
- 8k
- Posts: 8381
- Joined: 03 Aug 2010, 10:47
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Keskiyön mato wrote:That's it, I'm going!AuthenticSounds wrote:Bändin musiikkia on kuultu myös mm. Grand Theft Auto IV -videopelissä.
Kiinnostaa kyllä. Onko nykykunnosta mitään havaintoja?
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Mitä nyt oon jotain live 2012 -pätkiä kattonu, niin aika tiukalta vaikuttaa.Ajo oli hurjaa wrote:Keskiyön mato wrote:That's it, I'm going!AuthenticSounds wrote:Bändin musiikkia on kuultu myös mm. Grand Theft Auto IV -videopelissä.![]()
Kiinnostaa kyllä. Onko nykykunnosta mitään havaintoja?
hytky wrote:Yks narkkimuija anto myös parhaan neuvon ikinä: "Älä mene ikinä naimisiin. Mieheni on entinen narkkari. Minä nykyinen."
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
2009 ku näin, oli vitun älyttömän kova
- ALA KEKSIÄ SELITYKSIÄ PAAVO
- genetic specimen/slapper
- Posts: 36392
- Joined: 06 May 2007, 13:26
- Location: Petteri Orpon kumpujen yö
- Caught Somewhere in a Mosh
- Matti Partanen

- Posts: 48206
- Joined: 03 Feb 2009, 22:56
- Location: Bishopsville
- AuthenticSounds
- Posts: 59
- Joined: 17 Apr 2013, 11:37
- Location: Jyväskylä
- Contact:
Re: CRO-MAGS (USA) +supports @ Kuudes Linja, 27.4.2014
Levyjen pyörityksestä vastaa DJ KING OF ISO ROBA.