Jaya The Catin musiikissa sekoittuu niin reggae ja ska kuin punk rock, unohtamatta dub ja dancehall -vaikutteita. Alunperin bändi on lähtöisin Bostonista, mutta nykyään kotikaupunkina toimii Amsterdam.
JTC:llä on Keski-Euroopassa ahkerasti kiertävän bändin maine ja takana onkin jo satoja keikkoja. JTC keikoista pukkaa usein muodostumaan koko baarin kattavat bileet missä bändin ja yleisön raja on yleensä varsin häilyvä. Bileet ovat niin lavalla kuin baarin puolella. Suomessa bändi on esiintynyt ainoastaan yhden kerran aikasemmin vuonna 2012.
Lämppäribändinä mukana kiertää Tamperelais-Hämeenlinnalainen Punk'n'Roll jyrä Basementones, joka julkaisi elokuussa 2013 ensimmäisen pitkäsoittonsa nimeltään “Let There Be Noise”.
Basementonesin perinteistä psychobillyä hieman rankempi tyyli on edesauttanut fanikannan laajentumista myös genren ulkopuolelle. Bändi itse määritteleekin musiikkinsa olevan pohjimmiltaan rock'n'rollia, jossa kuuluu vahvasti rockabilly, punk ja jopa metal -vaikutteet.
Jaya The Cat (US/NL) with Basementones +supports.
facebook-Tour event
To 17.04.2014 Liberte, Helsinki. +Trigger Happy
Liput 13e, vain ovelta.
Pe 18.04.2014 Lutakko, Jyväskylä. +The Underclass, Slim Bean
Liput 10e ovelta / ennakkoon Lutakko sekä Tiketti (10e +toimituskulut)
La 19.04.2014 Dynamo, Turku.
Liput 13e ovelta / ennakkoon Tiketti (13e +toimituskulut)
Su 20.04.2014 Vastavirta, Tampere. +Voimaryhmä
Liput 15e ovelta / ennakkoon Vastavirran yläkerta.
Jaya The Cat - Here Come The Drums





