2000-luvun ahkerin ulkomainen Suomen-kiertäjä on jälleen täällä: Paprika Korps (POL) valloittaa maaliskuussa Suomen
Raskaalla reggaellaan suomalaisia useasti tanssittanut Paprika Korps saapuu maaliskuussa pohjoiseen kotimaahamme. Puolalaisyhtye soittaa 22. maaliskuuta alkaen Helsingissä, Kuopiossa, Seinäjoella, Oulussa, Jyväskylässä ja Tampereella.
Paprika Korps haastaa musiikillaan. Vaikka bändin ilmaisu keinuttaa Karibian tyyliin, orkesteri on vienyt reggaeta persoonalliseen suuntaan. Puolalainen rytmimusiikki tarjoaa syviä bassoja ja uhittelevaa kitarointia; tanssimusiikkia, jossa on kapinaa, riitasointuja ja dubin jylinää.
Paprika Korps on omaa luokkaansa myös tilastollisesti. Nuorgamin ja Metelin vuonna 2012 koostamassa yhteenvedossa puolalaisbändi oli eniten keikkoja Suomessa tehnyt ulkomainen yhtye 2000-luvulla. Paprika Korpsin viimeisin kiertue täällä tapahtui kesällä 2014. Baarikeikkojen lisäksi Paprika Korps on rikastuttanut suomalaista festarielämää: esiintymisiä on takana mm. Ilosaarirockissa, Tammerfestissä ja Puntala-rockissa.
Paprika Korpsin uran ainoa live-levy on äänitetty Suomessa. Vuoden 2005 "Konsertti Tampereella" tallentui Tampereen Klubilla, jonne kevättalven 2016 rundi päättyy. Paprika Korps rakastaa Suomea ja suomalaiset Paprika Korpsia!
KEIKAT:
ti 22.3.2016 Helsinki, Elmun Baari (Liput 10/8 e, Lippupalvelu)
ke 23.3.2016 Kuopio, Henry’s Pub (Liput 6 e, Liveto)
to 24.3.2016 Seinäjoki, Bar 15 (Liput 8 e, ei ennakkomyyntiä)
pe 25.3.2016 Oulu, 45-Special (Liput 12/10 e, Tiketti)
la 26.3.2016 Jyväskylä, Lutakko (Liput 10/8 e, Tiketti / Jelmu.net, halvempi lippu Jelmun jäsenille)
su 27.3.2016 Tampere, Klubi (13/12,60 e Tiketti)
Lippujen hintoihin lisätään mahdollisia toimituskuluja.
Facebook event:
http://www.lippupalvelu.fi/
http://www.liveto.fi/
http://www.tiketti.fi/
https://www.facebook.com/Paprika-Korps-242075052485605/
http://www.nem.fi/
PAPRIKA KORPS (POL) 22.-27.3.2016 (Hki,Kpo,Sjk,Oulu,Jkl,Tre)
Moderators: Paul Di'Anneli, Jane
Re: PAPRIKA KORPS (POL) 22.-27.3.2016 (Hki,Kpo,Sjk,Oulu,Jkl,
KIERTUEEN AIKATAULUT:
ke 23.3.2016 KUOPIO, Henry's Pub
21:00 Ovet
22:00 Paprika Korps
to 24.3.2016 SEINÄJOKI, Bar 15
20:00 Ovet
23:30 Paprika Korps
pe 25.3.2016 OULU, 45 Special
20:00 Ovet
20:45 Paprika Korps
la 26.3.2016 JYVÄSKYLÄ, Lutakko / JKL Riddims
20:00 Ovet
22:00 Paprika Korps
+ dj's Art Dictator, Soul Rokker, Jones Gloomy
su 27.3.2016 TAMPERE, Klubi
20:00 Ovet
21:00 Kaveri Special
22:00 Paprika Korps
Facebook event:
ke 23.3.2016 KUOPIO, Henry's Pub
21:00 Ovet
22:00 Paprika Korps
to 24.3.2016 SEINÄJOKI, Bar 15
20:00 Ovet
23:30 Paprika Korps
pe 25.3.2016 OULU, 45 Special
20:00 Ovet
20:45 Paprika Korps
la 26.3.2016 JYVÄSKYLÄ, Lutakko / JKL Riddims
20:00 Ovet
22:00 Paprika Korps
+ dj's Art Dictator, Soul Rokker, Jones Gloomy
su 27.3.2016 TAMPERE, Klubi
20:00 Ovet
21:00 Kaveri Special
22:00 Paprika Korps
Facebook event: