LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

Keskustelua keikkapaikkoista ja järjestäjistä. Keskustelua kokemuksien pohjalta informatiiviseksi tiedoksi muille.

Moderators: Paul Di'Anneli, Jane

Message
Author
Repeater
2k
Posts: 2610
Joined: 04 Apr 2007, 16:11

LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#1 Post by Repeater » 14 Jan 2016, 13:54

Image

LYDIA LUNCH RETROVIRUS KLUBIKEIKALLE KUUDENNELLE LINJALLE
Ti 1.3.2016 Helsinki, Kuudes Linja +Flaming Skull of the Eagle

1970-luvulta lähtien uraa luonut newyorkilaisen punk- ja vaihtoehtomusiikin pioneeri Lydia Lunch palaa Retrovirus-yhtyeensä kanssa Suomeen. Helsingissä Kuudennella Linjalla tiistaina 1. maaliskuuta järjestettävän konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Pitkän uran tehnyt kulttinimi Lydia Lunch on New Yorkin monimuotoisen alakulttuurin vaikutusvaltaisimpia taiteilijoita. Esimerkiksi punkia, taiderockia ja kokeellista musiikkia julkaissut muusikko on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Nick Caven kanssa sekä kunnostautunut myös kuvataiteilijana, kirjailijana ja näyttelijänä.

Viime kesänä julkaistu uusi Lydia Lunch Retrovirus -albumi ”Urge to Kill” on artistin paluu punk-musiikin pariin. Ajankohtainen pitkäsoitto sisältää Lydia Lunchin nykyisen kokoonpanon versioita vanhoista Lydia Lunch -klassikoista sekä esimerkiksi Suicide-coverin ”Frankie Teardrop”. Retrovirus-yhtyeeseen kuuluu Lydia Lunchin ohella muun muassa Sonic Youthissa ja Pussy Galoressa vaikuttaneita artisteja.

Illan avaa Fun-, Baxter Stockman- ja Absurdus-yhtyeistä tuttujen muusikoiden uusi kokoonpano Flaming Skull of the Eagle. Yhtyeen ensimmäinen neljän biisin digi-EP ilmestyi tammikuun alussa.

LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 20 EUR
- ovelta 22 EUR

http://www.lydia-lunch-official.com 
https://flamingskulloftheeagle.bandcamp.com 
http://www.kuudeslinja.com 
http://www.fullsteam.fi 

Image

User avatar
Leper
God of PIF
God of PIF
Posts: 36103
Joined: 22 Sep 2011, 13:26
Location: Menokatu

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#2 Post by Leper » 14 Jan 2016, 14:49

[-o<

User avatar
waldorf
-=00King Of PIF00=-
-=00King Of PIF00=-
Posts: 28226
Joined: 04 Oct 2006, 22:50
Location: Suomen Helsinki

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#3 Post by waldorf » 14 Jan 2016, 15:16

Tästä olikin jo huhua joskus aiemmin. Eiköhän tuu mentyä, viime keikka oli ainakin hyvä!
Taantuminen etenee.

User avatar
Leper
God of PIF
God of PIF
Posts: 36103
Joined: 22 Sep 2011, 13:26
Location: Menokatu

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#4 Post by Leper » 18 Jan 2016, 12:04

Kahta tyyppiä siis kiinnostaa vaikka Korjaamon keikka oli vuotensa parhaimpia, ellei jopa paras. :x

Poistunut käyttäjä 4dc9fa
Poistunut käyttäjä
Posts: 115947
Joined: 10 Sep 2006, 16:10

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#5 Post by Poistunut käyttäjä 4dc9fa » 18 Jan 2016, 17:16

jyrkkä ehkä!

User avatar
calico
3k
Posts: 3519
Joined: 28 Jan 2010, 09:54

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#6 Post by calico » 18 Jan 2016, 17:45

Jyrkkä tiistai, prkl. Ei maalta niin vaan liikahdeta.
I Delete

User avatar
markiisi de sade
4k
Posts: 4015
Joined: 30 Mar 2015, 00:12
Location: ihan pihalla

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#7 Post by markiisi de sade » 19 Jan 2016, 11:44

Tulen paikalle

User avatar
kummitusjunan zombie
Posts: 250
Joined: 23 Jan 2015, 12:46
Location: Helsinki

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#8 Post by kummitusjunan zombie » 19 Jan 2016, 12:50

Paikalla! Hermi et Rowland S Howard on siirtyny jo yläkerran orkesteriin :cry:

User avatar
Prinsessa ja herne
7k
Posts: 7930
Joined: 23 Sep 2013, 22:10

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#9 Post by Prinsessa ja herne » 19 Jan 2016, 12:53

Kiinnostaa!
I’m a bug
So are you, baby

Repeater
2k
Posts: 2610
Joined: 04 Apr 2007, 16:11

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#10 Post by Repeater » 27 Jan 2016, 12:49

Liput myynnissä!

http://www.tiketti.fi/Lydia-Lunch-Retro ... puja/37039 

Lydia Lunch Retrovirus-"Burning Skulls":

https://www.youtube.com/watch?v=LXDREOBEj9E 

Nick Zedd-"Wild World Of Lydia Lunch":

https://www.youtube.com/watch?v=kAiziUZdIW4 

Flaming Skull Of The Eagle-"Ate Cake":

https://flamingskulloftheeagle.bandcamp ... k/ate-cake 

Image

User avatar
Pornosta elannon saava(f)
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 73366
Joined: 01 Feb 2009, 12:48

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#11 Post by Pornosta elannon saava(f) » 27 Jan 2016, 12:54

Leper wrote:Kahta tyyppiä siis kiinnostaa vaikka Korjaamon keikka oli vuotensa parhaimpia, ellei jopa paras. :x
Kylhän nää kiinnostaa musaihmisiä Helsingin ulkopuolella, mutta tiistai on helkutin paha päivä lähteä töistä tai opiskeluiden parista puolen Suomen päästä.

Poistunut käyttäjä 4dc9fa
Poistunut käyttäjä
Posts: 115947
Joined: 10 Sep 2006, 16:10

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#12 Post by Poistunut käyttäjä 4dc9fa » 27 Jan 2016, 15:47

Pornosta elannon saava(f) wrote:
Leper wrote:Kahta tyyppiä siis kiinnostaa vaikka Korjaamon keikka oli vuotensa parhaimpia, ellei jopa paras. :x
Kylhän nää kiinnostaa musaihmisiä Helsingin ulkopuolella, mutta tiistai on helkutin paha päivä lähteä töistä tai opiskeluiden parista puolen Suomen päästä.
lopeta opiskelu ja rupee elämään rock&roll elämää.

Kansan syvät rivit
Juhani Naamapalmu
Posts: 52679
Joined: 06 Oct 2004, 10:51
Location: Itäsuomalainen kaveriporukka

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#13 Post by Kansan syvät rivit » 28 Jan 2016, 08:03

koira nimeltä paavo wrote:
Pornosta elannon saava(f) wrote:
Leper wrote:Kahta tyyppiä siis kiinnostaa vaikka Korjaamon keikka oli vuotensa parhaimpia, ellei jopa paras. :x
Kylhän nää kiinnostaa musaihmisiä Helsingin ulkopuolella, mutta tiistai on helkutin paha päivä lähteä töistä tai opiskeluiden parista puolen Suomen päästä.
lopeta opiskelu ja rupee elämään rock&roll elämää.
Nii just muuta Kallioon niinku ne kaikki muutkin Helsingin ulkopuoleiset ihmiset ja tee niinku KNP tossa yllä sanoi.
STOP SAYING THINGS YOU FUCKING DICKHEADS
Alkoholitonolutlaskuri 2024: 257, virhemarginaali 9
Kombuchalaskuri 2024: 44, virhemarginaali 2

Alkoholitonolutlaskuri 2023: 246, virhemarginaali 4

User avatar
Pornosta elannon saava(f)
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 73366
Joined: 01 Feb 2009, 12:48

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#14 Post by Pornosta elannon saava(f) » 28 Jan 2016, 17:06

Kansan syvät rivit wrote:
koira nimeltä paavo wrote:
Pornosta elannon saava(f) wrote:
Leper wrote:Kahta tyyppiä siis kiinnostaa vaikka Korjaamon keikka oli vuotensa parhaimpia, ellei jopa paras. :x
Kylhän nää kiinnostaa musaihmisiä Helsingin ulkopuolella, mutta tiistai on helkutin paha päivä lähteä töistä tai opiskeluiden parista puolen Suomen päästä.
lopeta opiskelu ja rupee elämään rock&roll elämää.
Nii just muuta Kallioon niinku ne kaikki muutkin Helsingin ulkopuoleiset ihmiset ja tee niinku KNP tossa yllä sanoi.
Teen niin dillee musaa, ettei tolla kustanneta ees viikottaista lasillista kylmää kokista. :sad1:

User avatar
craft-artesaani
Matti Partanen
Matti Partanen
Posts: 66612
Joined: 28 Jul 2007, 03:52

Re: LYDIA LUNCH (US)+FLAMING SKULL OF THE EAGLE, ti 1.3. Hki

#15 Post by craft-artesaani » 30 Jan 2016, 18:36

Just kuuntelin tätä ja harmittelin että aiemmat keikat meni ohi. Voi olla vaan pikkasen rapea olo tuona tiistaina hollannin deathfestien jälkeen.

Post Reply