No, sen lisäksi että väite pitää paikkansa niin pitkälle ettei sitä oikein voi kumota, se on myös tavallaan äärimmäisen helppo tapa huomata tiettyjä asioita. Vrt. jos sanoisi että black metal on valkoisten musiikkia. Jota se on, vaikka poikkeuksia onkin huomattavasti (joskaan ei ehkä niin paljon kuin mustien musiikkia esittäviä valkoisia!). Tosiasioita tai ei, noilla on tapana laukaista joissain sellainen vastareaktio, että ihan sama miten paljon palvotaan pahuutta, kuolemaa, yli-ihmisoppia, tai mitä tahansa, kunhan kaikilla on oikeus tulla hyväksyttyä yksilöinä ja kaikilla on tasa-arvoinen mahdollisuus. Jolloin koko konsepti on loppupelissä mennyt jo ihan päälaelleen. Black Metaliin ei ole kenelläkään oikeutta, vaan se on vaatii jotain. Jos näihin vaatimuksiin ei yllä, niin puhutaan jostain muusta.Tr00 kvlt Troija wrote:Kyllä. Tämä olisi ollut hieno lopetus dokkarille, mutta ohjaajalla oli varmasti toteutuksesta selkeä näkemys, tai sitten ei. Itseä kun lähinnä mietitytti, miksi loppuun oli laitettu noinkin kärkevä kommentti ja miksi aihetta käsiteltiin lopputekstien jälkeen. Lopetukset ovat tärkeitä ja ne jäävät viimeisenä mieleen. Itselle tuo viimeinen jäi tajuntaan hyvin vahvana, ei niinkään sitä alustavat lausahdukset. Tuli sellainen olo, ettei naisilla saa olla sijaa myöskään tulevaisuudessa bm-tekijöiden joukossa. Ja varsinkin kun sen sanoo noinkin vankka tekijä, se oli jotenkin näköalatonta. Perustelu selvensikin sitten asiaa.Mikko A wrote:Black metalin olemusta ei määritä niinkään kuuntelijat, vaan tekijät.
Usein tämä kertoo aika yksiselitteisesti että black metal ehkä kiinnostaa, mutta ne arvot jotka siihen lähtökohtaisesti sisältyy, ei miellytä, eikä niitä pystytä millään hyväksymään.
Esim. juuri rasismi tai naisvihamielisyys ei tietenkään ole välttämättömiä black metalille ja voisi sanoa ettei edes toivottavia, koska ne saattaa häiritä oikean sisällön hahmottamista. Mutta, oikein varta vasten närkästyä noista asioista kertoo ettei henkilö ole mitenkään samalla viivalla, vaan katselee närkästyneenä ulkopuolisena. On valmis hyväksymään raadollisuuden vain siihen pisteeseen asti kun se on sisäsiistiä, epätodellista ja... kaikille tasavertaista?
En usko että genren rajallisuudesta huolimatta vaihtoehdot olisi niin vähissä, että huoraamisen ja hiireilemisen väliin ei jäisi isoimpana perus normi. Ja sen verran kommunikaatiota tapahtuu aina, että ihminen kyllä tuppaa hakeutumaan kaltaistensa luo ("skene") ja joku on ainakin joskus kuullut että tälläinen henkilö on olemassa vaikka yleensä nurkassa yksin istuisikin. Voisi hyvin eritellä mikä on omistautuminen "black metalille" (=musiikki) ja mikä asioille, arvoille ja elämänkatsomukselle jota tuokin musiikki sivuaa. Ja jos hallussa on vain jompi kumpi, mitä se tarkoittaa?Tr00 kvlt Troija wrote: Erimieltä olen omistautumisen normista. Onko suu vaahdossa musiikista vaahtoava jokapaikanhuora omistautuneempi kuin hiljaa nurkassa tykkäilevä? Bändi-, distro-, ja keikkapuolen tilanne on kyllä juuri noin mitä luettelit.
