Erityisvasemmiston kuolemanspiraali-topso

[Sosiaalisesti äärimmäisen hapokas]

Oulu on paska kaupunni.

[Rasmus-mafioso]

Taas muistuttaa siitä miksi anarkistinen vasemmistokritiikki on ollut paikallaan, koska avoin anarkovasemmistolaisuus johtaa usein kiusallisempiin juttuihin ku anarkohommissa muuten ois välttämätöntä.

[skibidi murder]

En oikein tiedä, tarvitseeko tästä lainata muuta kuin otsikko tänne, että ilmenee, kuinka sakeasta sekoilusta on kyse: "Anarkistijohtajat imperialismin agentteina".

Jutun lopussa mainittiin toivoa antavana Oulun anarkistiliiton anti-imperialismi, joten kävin kattomassa, ja ohan se joo.

Spoiler:

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kaikin puolin tuomittavaa. Samalla ei kuitenkaan voi ohittaa laajempaa imperialismin kritiikkiä.

Putin, kuten kaikki diktaattorit, tarvitsee kipeästi ulkoisia uhkia, jotta sisäpoliittiset ongelmat voitaisiin lakaista maton alle.

Juuri tällaisen uhan länsi toi tarjottimella Putinille, kun vuonna 2008 George W. Bush puhui avoimesti Ukrainan kutsumisesta NATOn jäseneksi. Vaikka tarjous ei realisoitunut, siitä jäi sopiva uhan varjo, joka on synnyttänyt Putinille aina-valmiin ulkopoliittisen konfliktin, jota tarpeen tullen voi lämmittää.

Näin kävi vuonna 2014, kun Ukrainassa valtaan tulivat länsimieliset voimat. Putin tarttui tilanteeseen ja valloitti Krimin.

NATOlle Putinin Venäjän toiminta puolestaan tarjoaa erinomaisen syyn propagoida omaa olemassaoloaan, kiihdyttää asevarustelua ja -kauppaa sekä esittää välttämättömyytenä NATOn laajenemista siihen toistaiseksi kuulumattomiin maihin – eräs nimeltä mainitsematon pohjoismaa mukaan lukien.

Ukrainassa on merkittävät määrät erittäin hedelmällisen mustanmullan alueita, ja niiden omistusoikeutta on viime aikoihin asti tarkkaan säädelty. Kun suunnitelmissa nyt on omistusoikeuksien avaaminen lähivuosina, on vaikea välttää kysymystä, kuka ne tulevaisuudessa saa näppeihinsä.

Valitettavasti näyttää siltä, että se on joko Venäjän oligarkit ja diktaattori, tai länsimaiset monikansalliset yhtiöt. Ukrainalaisilta ei näköjään ole tarkoitus kysyä mitään.

Ilman muuta Venäjän toimet pitää yksiselitteisesti tuomita. Mutta jos unohdamme tarkemmin analysoida tilannetta ja sen taustoja, se hyödyttää vain imperialismia.

Just tota spoilerissa olevaa tärkeää ja olennaista kriittistä otetta parikin tuttua jakoi tyyliin sodan tokana päivänä ja kyllä vitutti

[eh]

Vanha tuttumme Blumenthalin Max on päätynyt siihen, että Yhdysvaltain viranomaisiin voi sittenkin luottaa.

[Trollface-mies]

Ei vittu kun lävähtääkin tyhmää paskaa näytölle heti kun avaa ton Blumenthalin twiitin. Samalla vaivaa tarjotaan Garland Nixonia, Caitlin Johnstonea ja jos vaikka mitä himmeetä paskaa. Usein puupäisten meemien siivittämänä koska no, meemit on kai tässä alakulttuurissa keskeinen kommunikaation muoto.

[Texas-Peten soosit]

on se sakia

[Texas-Peten soosit]

Toki voi kyllä nykyään kyseenalaistaa, että mikä on Grayzone-sekoboltsien ja erityisesti Blumenthalin vasemmistolaisuus%. Maduron tukeminen taitaa olla vasemmistolaisimpia juttuja mitä Blumenthal puuhaa.

[Trollface-mies]

Tää vois kuulua tänne, vaikuttais olevan kaikessa huvittavuudessaan ihan punnittua shittiä: https://noahpinion.substack.com/p/putin ... s-climbers

Keskittyy yhtäläisesti sekä sakeimpaan oikeistoon että sakeimpaan erityisvasemmistoon, mutta ei ole siis mikään lame-ass hevosenkenkä-teesi vaan onnistuu mielestäni sanomaan ihan uudenlaista lame-ass-asiaa, jossa being lame-ass muuttuu hyväksi jutuksi. Menee myös rohkeasti Game of Thronesin puolelle

En nyt koko settiä tähän pastea, käykää lukemassa jos kiinnostaa noi kaikki salaliittoteoriat ja itsensä munanneet kommentaattorit viime ajoilta -- siellä on Tucker Carlsonista Jacobiniin koko lössi, eli kuten sanoin, oikealta vasemmalle koko sakeisto -- mutta pistän tän viimesen kappaleen missä on mielestäni homman ydin.

Lisäksi: Fukuyama mainittu ja paluu ysärille sakeiston eksistentiaalisena pelkona Tässähän on kohta coolia olla nössö.

Why do people carry water for Putin?

The real question, of course, is why this diverse array of rightists and leftists is tripping over themselves to carry water for Vladimir Putin’s preferred narratives of the war. The easiest and simplest explanation is that all of these people are basically on the same team — part of a new global axis of authoritarianism, with the extreme left and the extreme right basically indistinguishable in their desire to create totalitarian societies.

I don’t think this theory is entirely bunk — there is a clear trend toward authoritarianism all over the world, and it doesn’t have an obvious left-right valence. But I think it’s a trend more than a movement, and while I think the new authoritarian impulse might nudge people toward support for Putin, I frankly don’t think most of the people listed above have thought far enough ahead to envision any kind of a future regime.

Another, more subtle theory — which I’ve advanced myself — is something I call Last Bastion Theory. This is the tendency of people in the U.S. and Europe to view Russia as the distant protector of something they hold dear. For traditionalists, Russia can be seen as the last protector of Christianity, or of traditional gender roles. White supremacists might see Russia as the last White empire on the globe. And for leftists who view America as the world’s imperialistic Great Satan, Russia might seem like a bastion of resistance. Of course, the Russian government goes out of its way to encourage such perceptions. To all of these groups, the distant sphinx of the Kremlin might have seemed like a power capable of offering support while representing no threat.

But I don’t think this completely explains it either. Once Putin’s rocket launchers rolled into Ukraine and started slaughtering the locals, it became clear that Russia’s rulers were not such a distant, safe ally after all. And the combination of incompetence and cruelty with which Russia has prosecuted the war makes Putin both a toxic and unreliable patron.

And yet some people still defend Putin’s war narratives. There must be something else at work here, and I have a guess as to what it is.

The title of this post is a reference to a line from the TV show Game of Thrones, where the scheming nobleman Littlefinger declares that “Chaos is a ladder.” By disrupting the stability of the current regime, he intends to create space to move up in the world. In the same way, I see many of the above-mentioned figures on both the Right and the Left as Chaos Climbers — people who believe that the travails of the liberal order built after World War 2 represent an opening for their own fringe ideologies to advance their power.

This might sound wildly accusatory, but it’s not — it’s just a description of what has been actually happening over the last decade.

It was the failure of conservatism that gave rise to the Trumpist movement and the alt-right. Bush’s muscular interventionism ran aground in Iraq, laissez-faire economics crashed the economy in 2008, and Christian conservatism failed to halt the gay rights movement. The conservative paradigm that had taken over the GOP in the 70s and 80s failed all at once, and fringe elements — the alt-right, conspiracy theorists, Trump — sort of took over the party.

Meanwhile, on the Democratic side, the socialist Left that started to revive itself with the antiwar movement and Occupy blossomed into a full-blown generational movement with the 2016 Bernie Sanders campaign that revived the DSA, spawned a new generation of activist orgs like the Sunrise movement, and created a new (though still modest) socialist media. So far, despite fierce factionalism, the socialists have not yet succeeded in taking over the Democratic party like Trump took over the GOP. But in highlighting the failures of centrist Dems to curb inequality, revive unions, fix health care, or save the welfare state, they clearly hope to be able to pull off a takeover at some point.

In other words, all of the people now pushing Putinist narratives are people who have been able to use chaos as a ladder to build up their own positions within the U.S.’ two political parties, to some extent. Establishment failures equal insurgent opportunities. That shouldn’t be too controversial.

So where does Putin come into this? Both the liberal center-Left and the conservative center-Right are basically committed to upholding the global liberal order. Putin, by invading and attempting to conquer a sovereign state, challenges that order. If Putin succeeds, even modestly, it represents a failure for the U.S. establishment figures who tried to stop him. And establishment failures equal insurgent opportunities. Both the rightists and the leftists here are fighting against the Fukuyaman end-of-history idea that gives their own movements little space to move up.

If Putin defeats the Ukrainians, the conservatives that are standing against Putin will look ineffectual and weak. The Trumpists will then be able to solidify their control over the GOP. And it also means a victory for raw power and will (perhaps implying that efforts like the January 6th putsch are the preferred method for attaining power). But if Putin loses, then Trump and his allies who for years praised and defended Putin’s regime will be discredited. Success has a thousand fathers; failure is an orphan. Even more damningly, if Putin loses, it’ll be a success for the globalist order — sanctions and aid to Ukraine will represent a triumph of international cooperation. Exactly the kind of world order the Trumpists want so badly to smash.

As for leftists, if Putin wins, it’ll represent another failure of what they perceive as the American empire. As with the pullout from Afghanistan, failure to stop Ukraine from being overrun with military aid and sanctions would show that America is a paper tiger, has feet of clay, blah blah blah — pick your metaphor. Frustrated by Joe Biden’s triangulation of some of their economic ideas (just as communists were enraged by FDR’s New Deal in the 1930s), leftists have been hoping to score anti-establishment victories in the foreign policy realm instead. If Putin defeats Ukraine, it’ll be a debacle for Biden and the establishment, and perhaps a socialist candidate will be a little closer to winning the next primary.

So Chaos Climbers on the Right and Left both have some incentive to want Putin to win — or at least for the war to be perceived as a NATO loss. This doesn’t mean they’re ready to cheer for Putin openly, or even to hope for his victory — the blazing moral clarity of the situation is still too strong for that. But it does mean that they feel the need to muddy the waters, to curb U.S. support for Ukraine and make the establishment look irresolute, and to prepare narratives that would allow them to take advantage of a Putin victory.

What these people all fear is the return of the order of the 1990s — a return to the idea of liberal internationalism as the least bad of all possible systems of human organization. If Fukuyaman ideas return to the pole position in American thought, all of the various revolutions that people have allowed themselves to dream about during the past eight years of unrest will be put on indefinite hold. With domestic unrest starting to flag a bit as well, the rightists and leftists must now see their shared nightmare unfolding before them — a great muddling-through, a slow revivification of the institutions that failed in Iraq and the Great Recession and the Trump Era. To paraphrase Hunter S. Thompson, many people all over the ideological spectrum allowed themselves to see the chaos of the last decade as a high and beautiful wave that would carry them to power… and now, if Putin is ejected from Ukraine by a triumphant international liberal West, the various Chaos Climbers may see their waves break and roll back.

[Uutiset ja mää]

on se sakia

Siis täähän on kaiken lisäksi aivan käsittämätön tämä meemi tässä yhteydessä. Jos asovannatsien touhuja pitäisi peitellä, miksi Zelenskyi olisi harmissaan että media seuraa Will Smithiä?

[david]

Suomen tietoisen työväenluokan etujoukko Proletaarit julkaisi tekstin brasilialaiselta etujoukolta. Sakeaa: on.
https://proletaarit.org/2022/03/30/vena ... -piiritys/

"Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja Naton imperialistinen piiritys

Venäjän sota Ukrainaa vastaan on jatkunut jo yli kuukauden. Jaamme käännöksen brasilialaisen trotskilaisen ryhmän Reagrupamento Revolucionárion (RR) analyysista ja kannanotosta sotaa koskien. Hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä, 24.2.2022, julkaistu teksti on edelleen sekä ajankohtainen että paikkansapitävä. RR tarkastelee Venäjän ja Ukrainan välien kiristymistä vuoden 2014 vallankaappauksesta lähtien. Naton toistuvat provokaatiot laukaisivat lopulta suoran konfliktin, jossa Putin toteuttaa antikommunistista, tsaarin aikaista politiikkaa. Käännös: Tiago Silva.

Alas Nato ja sen uhittelu!
Ei sanktioita Venäjää vastaan!
Venäjän miehitysjoukot pois Ukrainasta!
Donbasin tasavaltojen itsemääräämisoikeuden puolesta!
Työläisten on lopetettava sota sosialistisen vallankumouksen menetelmällä!

Helmikuun 24. päivänä Venäjän ja Ukrainan kiristyneet välit leimahtivat lopulta ilmiliekkeihin. Sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja muut Naton jäsenet olivat pitkään vaatineet Ukrainan liittämistä tähän imperialistien sotilasliittoon, mistä Venäjä on toistuvasti valittanut, Vladimir Putin aloitti hyökkäyksen Ukrainaan puolustaakseen sen itäisiä provinsseja, jotka olivat vuonna 2014 julistautuneet itsenäisiksi Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavalloiksi”. Lisäksi hän käynnisti monikärkisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan, ​​väittäen aikomuksekseen maan ”aseistariisunnan ja denatsifikaation”. Hyökkäyksen kohteena olivat tärkeimmät asevarastot ja ilmatorjuntapatteristot.

Tietoisilla työläisillä ja marxilaisilla on oltava selkeä kanta, jotta emme joutuisi tämänhetkisen voimakkaan venäläisvastaisen ja imperialistisen propagandan uhreiksi. Samaan aikaan meillä ei voi olla illuusioita tai valheellisia odotuksia Kremlin taantumuksellisen johdon luonteesta. Venäjä ei ole Neuvostoliitto, joka kaikesta stalinismin aiheuttamasta rappeutumisesta huolimatta oli edelleen työväenvaltio vuoteen 1991 asti. Marxilaisten kannan tulee olla sosialistisen vallankumouksen edistäminen alueella, jotta työläisten vihollisista päästään eroon ja uusi luku avataan Euroopan ja maailman historiassa.

Euromaidan ja ”länsimieliset” fasistit

Vuonna 2014 Ukrainan silloinen hallitus, jota johti Viktor Janukovytš, kaadettiin liberaalien ja fasistien järjestämällä vallankaappauksella, jonka tapahtumapaikkana oli Kiovan keskusaukio (Itsenäisyyden aukio, Maidan Nezaležnosti). Sen vuoksi liike tunnettiin nimellä Euromaidan. Tämä konflikti johtui siitä, että Janukovytš pelasi vaarallista kaksoispeliä neuvotellessaan Ukrainan liittymisestä Euroopan unioniin. Hän vetäytyi viime hetkellä sopimuksesta ja neuvotteli sen sijaan kaupallisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa.

Massiivinen turhautuminen Janukovytšin hallitusta kohtaan johti lopulta presidentin ja hallituksen pakenemiseen ja kaatumiseen. Turhautumista lietsoivat liberaalit länsimieliset poliittiset tahot, jotka suuttuivat taloudellisten etujensa menetyksestä, sekä venäläisvastaiset fasistiset ryhmät. Lisäksi Janukovytšin hallitus oli osallisena korruptioskandaaleissa.

Useat fasistiset ryhmät ja niiden kannattajat osallistuivat hallituksen kaatamiseen aseellisesti. He käyttivät symbolinaan natsien toisen maailmansodan aikaista liittolaista, Stepan Banderaa. Yhdysvallat hyväksyi nämä toimet, ja silloinen republikaanien senaattori John McCain vieraili henkilökohtaisesti keskusaukiolla tervehtimässä aktivisteja. Häpeällistä kyllä, tuolloin useat trotskilaisiksi itseään kutsuvat tahot tukivat tätä oikeistolaista ja imperialistista liikettä, ikään kuin se olisi jotain edistyksellinen tai jopa ”vallankumouksellinen”. Tästä ilmiöstä esimerkkinä [brasilialainen puolue, toim. huom.] PSTU. (Ks. ”5 vuotta Ukrainan vallankumouksesta – aliarvioitu, väärinymmärretty ja paneteltu”).

Itse asiassa Euromaidanin tulos oli äärimmäisen taantumuksellinen: Ukraina oli nyt käytettävissä Naton ja yhdysvaltalaisen imperialismin keihäänkärkenä sekä vasallina Venäjän alueen rajoilla. Seurasi lukuisia vainoja ja fasistisia hyökkäyksiä vasemmistopuolueiden jäseniä, kommunisteja ja ammattiliittoja vastaan ​​sekä venäjänkielisiin kohdistettua väkivaltaa (venäjänkieliset ovat suurin etninen vähemmistö Itä-Ukrainassa). Venäjän kielen käyttö kouluissa ja muissa julkisissa laitoksissa kiellettiin, vaikka Ukraina oli monikansallinen maa.

Sen jälkeen Venäjä valtasi nopeasti Krimin, eteläisen niemimaan, jonka Venäjä oli luovuttanut Ukrainalle neuvostokaudella ja jossa sijaitsee tärkeä Venäjän laivaston käyttämä sotilastukikohta. Idässä ​​alkoi sisällissota keskushallintoa vastaan, pääkaupunki Kiovan hallituksen tukemia toistuvia hyökkäyksiä vastaan. Näillä alueilla suuri osa väestöstä on venäjänkielistä. Yhteenotot hallitusta vastaan alkoivat ​​itsenäisten alueiden perustamisen puolesta. Alueet osoittivat myötätuntoa Venäjää kohtaan ja halusivat suurelta osin liittyä siihen. Tästä syntyivät Donetskin ja Luhanskin tasavallat Donbasin alueella.

Nämä alueet pysyivät osana Ukrainaa tähän asti, vaikka todellinen valta siirtyi kapinallisille merkittävässä osassa maakuntia. He eivät saaneet muodollista tunnustusta, mutta saivat Venäjältä materiaalista apua sisällissodan ja kansainvälisten pakotteiden jättämän tuhon jälkeen. Putin tunnusti tasavaltojen itsenäisyyden vasta hyökkäyksensä aattona sanoen, että tämä tunnustus ”tulee hyvin myöhään”, kun hän on kaikki nämä vuodet kiistänyt aikomuksensa liittää ne Venäjään.

Naton toistuvat provokaatiot johtivat konfliktiin

Nykyisellä konfliktilla on suora yhteys Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja Naton välisiin neuvotteluihin Ukrainan liittämisestä sotilasliittoon. Tämä merkitsisi mahdollisuutta sijoittaa ohjusten laukaisualustoja, tukikohtia ja Venäjälle vihamielisiä joukkoja sen rajoille. Nato luotiin silloisen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten tuhoamiseksi, ja se jatkoi olemassaoloaan sotilasliittoutumana ajaakseen imperialistisia etuja niitä heikompia valtioita vastaan, jotka eivät hyväksyneet sen sanelua.

Toisin kuin lännen imperialismille myönteiset tiedotusvälineet saarnaavat, Kreml on useiden kuukausien aikana yrittänyt aloittaa neuvottelut estääkseen Ukrainan aikeen liittyä Natoon. Tammikuussa neuvottelut epäonnistuivat. Alkoi venäläisten joukkojen liikekannallepano rajoilla, selvänä merkkinä siitä, ettei Venäjä aio perääntyä aikeistaan estää Naton laajeneminen. Koko tämän ajan niin imperialistit kuin Ukrainakaan eivät näyttäneet pienintäkään halukkuutta perua päätöstä sotilasliittoon liittymisestä.

Venäjä on, laajentumishaluistaan ​​huolimatta, pitkälti puolustuskannalla nykyisessä konfliktissa. Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat toistuvasti rikkoneet vakuutuksia siitä, että Nato ei laajentuisi itään Venäjän valituksista huolimatta. Natolla on pataljoonia jokaisessa Baltian maassa ja Puolassa, sillä on prikaati Romaniassa, ja imperialistit aseistavat raskaasti Ukrainaa ja sen liittolaisia ​​naapurimaita lähettäen sotatarvikkeita, aseita ja taistelulentokoneita. Venäjä, samoin kuin byrokratisoitunut Kiinan työväenvaltio, on kirjaimellisesti kaikilta puolilta Naton sotilastukikohtien ympäröimä.

Nykyinen konflikti on ennen kaikkea seurausta Joe Bidenin sotaisasta ja laajentumishaluisesta politiikasta, jota hän harjoitti sekä osana Barack Obaman hallintoa vuonna 2014, että nyt presidenttinä. Tässä ei ole kyseessä Ukrainan ”vapaa valinta” eikä ”kansallinen oikeus” liittyä Natoon, kuten jotkut ruojat väittävät, käyttäen kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta oikeuttaakseen sotia ja vallankaappauksia imperialistien etujen mukaisesti. Onko Venäjällä ”valinnanvaraa” kun sen rajoille sijoitetaan tuhansittain vihamielisiä joukkoja?

Kuvitelkaa päinvastainen tilanne: esimerkiksi Meksiko liittyisi Yhdysvaltojen vastaiseen sotilasliittoon Venäjän kanssa, joka aikoo sijoittaa joukkoja, lentokoneita ja ohjuksia aivan Yhdysvaltojen etelärajalle. Kuvitelkaa, millaista kiihkoa tämä aiheuttaisi imperialismille myönteisten ”demokraattien” keskuudessa. Kuitenkin, kun tilanne on päinvastainen, kun rappeutuva pohjoisamerikkalainen kolossi haluaa toimia samoin vihollisiaan vastaan, se kuvataan täysin luonnolliseksi ja oikeutetuksi.

Australiassa imperialistit ovat pitkään valittaneet Kiinasta, joka on vaatinut hallintaansa osia Etelä-Kiinan merestä, ja Kiinan ”invaasiosta”, kun kiinalaiset yritykset haalivat kaupallisia omistuksia Australiassa ja sen ympäristössä. Voimme kuvitella, minkälainen itku ja poru siitä syntyisi, jos Kiina sijoittaisi sotilaita aivan Australian rajojen tuntumaan, solmisi sotilasliittoja naapurimaiden kanssa ja alkaisi komeilla sotalaivoilla Australian aluevesien tuntumassa. Mutta mitä tulee Venäjään, Australian imperialistit tukevat ilomielin Naton provokatiivisia toimia – tekopyhyys on käsin kosketeltavaa!

Onko Venäjä imperialistinen?

Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä muotoutui ristipaineessa. Yhtäältä imperialistiset ja uusliberalistiset poliittiset liikkeet tuhosivat työväen elinolot shokkiterapialla. Toisaalta uudistettu ”panslavistinen” venäläinen nationalismi vahvistui. Mutta Venäjä ei ole toistaiseksi muuttunut globaalisti imperialistiseksi voimaksi. Venäjä on suurvalta Itä-Euroopassa ja Aasiassa, ja lisäksi sillä on voimakas sotilaallinen perintö sekä vuonna 1991 kaadetun neuvostovaltion ydinasearsenaali. Venäjä ei kuitenkaan vie pääomaa riistääkseen muiden maiden työläisiä ja resursseja siinä määrin, että sitä voisi verrata globaaleihin suurvaltoihin, kuten Yhdysvaltoihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Ranskaan, Alankomahin ja Japaniin. Se ei ole yhtämittainen edes toissijaisten imperialististen maiden kanssa, kuten Kanada, Belgia, Irlanti, Espanja ja Italia. Venäjän suora ulkomaaninvestointi (engl. Foreign Direct Investment, FDI), eli muihin maihin viety pääoma on alle kolmasosan Kanadan ja hieman yli puolet Espanjan viemästä pääomasta.

Ohjelmallisessa manifestissamme kirjoitimme:
”Nykyaikaisessa merkityksessä imperialismi on suhde, joka syntyy maiden välille, kun toinen niistä pystyy viemään pääomaa (sijoitusten muodossa) toisen alueelle merkittävällä tasolla. Nämä suhteet perustuvat oligopoleihin (harvojen suuryritysten määräävä asema), sekä teollisuus- ja pankkipääoman fuusioon, josta syntyy finanssipääomaa, joka muokkaa valtioita tällaisiin tehtäviin. Mutta nämä imperialismin taloudelliset piirteet, jotka 1900-luvun alussa olivat ainutlaatuisia suurvalloille, ovat nyt läsnä suuressa osassa maailmaa. Tämä saa kansakunnat, jotka eivät ole globaaleja imperialistisia valtoja, luomaan imperialistisia suhteita muiden alisteisten kansojen kanssa. […] Venäjä, vaikka sillä on hyväksikäyttäjän asema suhteessa joihinkin entisen neuvostoblokin ja Lähi-Idän maihin, ei myöskään ole maailmanlaajuinen imperialistinen valta, vaikka sen oligarkit tätä toivovatkin. Se on alueellinen valta, jota suhteellisessa mielessä ympäröivät ja painostavat maailmanlaajuiset imperialistivallat.”

Eräät vasemmistotendenssit luonnehtivat virheellisesti Venäjää imperialistiseksi voimaksi, joka on laadullisesti verrattavissa Natoa johtaviin maihin. Tämä retoriikka jakaa vastuun nykyisestä kriisistä tasapuolisesti imperialistivaltojen ja Venäjän välille. Marxilaisina vastustamme kaikkia imperialististen valtioiden ​​asettamia pakotteita Venäjää vastaan: pakotteilla on taipumus kohdistua voimakkaammin sen kansaan. Toistaiseksi Ukrainan imperialistiset liittolaiset eivät ole asettaneet raskaita pakotteita, kuten ulkomailla oleskelevien Venäjän kansalaisten varojen lunastamista tai estojen asettamista tuonnille tai viennille [alkuperäisen julkaisun aikaan, 24.2.2022, toim. huom.]. Osa Putinin sotasuunnitelmaa oli toimia pohjoisen pallonpuoliskon pimeän talven aikana, jolloin monet Euroopan unionin maat ovat erityisen riippuvaisia ​​venäläisestä kaasusta lämmityksen ja sähkön tuotannossa. Joka tapauksessa kaikki imperialistien asettamat sanktiot ovat aseita piirityksessä Venäjää vastaan.

JATKUU

[david]

JATKOA EDELLISEEN

Putinin nationalistinen ja antikommunistinen puhe sekä Donetskin ja Luhanskin itsemääräämisoikeus

Venäjä on historiallisesti harjoittanut kansallista sortoa ukrainalaisia ​​kohtaan, joihin tsaarien valtakunnan aikana kohdistui isovenäläisiä sortotoimia. Tuon ajan takapajuinen Venäjän imperialismi tuhoutui lokakuun 1917 vallankumouksessa ja sitä seuranneessa Venäjän sisällissodassa. Lenin ja bolševikkipuolue ponnistelivat ankarasti tuhotakseen tsarismin rakentamat kansallisen sorron kahleet. Stalinismin aikana sovinismi Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksia vastaan heräsi uudelleen, mutta ei koskaan kasvanut yhtä synkkiin mittoihin kuin tsaarin aikana. Vähintään voidaan sanoa, että Neuvostoliitossa muut kansalaiset saivat muodostaa omat tasavaltansa, joilla oli omia oikeuksia, kuten oikeus omaan äidinkieleen ja kulttuuriin. Neuvostoliiton tuhoaminen vuonna 1991 myrkytti alueen uusilla nationalismin ja venäläisvastaisuuden aalloilla, joista monet nykyiset Itä-Euroopan äärioikeistolaiset liikkeet juontavat juurensa.

Puheessaan Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyden tunnustamisesta Putin sanoi, että ”Ukraina oli bolševikkien politiikan keksintö”, ja että oli virhe sallia sen perustaminen autonomisena tasavaltana Neuvostoliiton sisällä. Viitaten Neuvostoliiton patsaiden tuhoamiseen Ukrainassa vuoden 2014 jälkeen Putin sanoi: ”haluatteko dekommunisaatiota? [dekommunisaatiolla tarkoitetaan kommunistisen toiminnan ja symbolien kieltämistä, toim. huom.] Se käy meille hienosti. Puoliväliin ei tarvitse pysähtyä. Olemme valmiita näyttämään teille, mitä dekommunisaatio tarkoittaa Ukrainalle.” Samassa puheessa Putin väitti haluavansa vapauttaa ukrainalaiset fasismista, mutta käytti kuitenkin puheenparsia, jotka ovat alun perin tsaarien ja valkoisen armeijan vastavallankumouksellisilta upseereilta.

Tämä oli viimeisin näytös kommunismin vastaisten asenteiden sarjasta, joita konservatiivinen nationalisti Putin on esittänyt pitkän hallituskautensa aikana. Hän on venäläisten työläisten ja muiden kansallisuuksien vihollinen ja niiden loisoligarkkien palvelija, jotka valtasivat maan Neuvostoliiton tuhon jälkeen. On häpeällistä, että jotkut [brasilialaiset, toim. huom.] vasemmistopuolueet, kuten voidaan nähdä useammissa [brasilialaisen kommunistisen puolueen, toim. huom.] PCB:n verkkosivustolla julkaistuissa artikkeleissa, ihailevat tätä umpitaantumuksellista hahmoa, ikään kuin hän olisi jonkinlainen metafyysinen Neuvostoliiton edustaja (ks. ”Entä jos Putin puhuu totta?”). Imperialismille myönteisen median väite, että ”Putin haluaa Neuvostoliiton takaisin” ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Hänen sympatiansa ovat lähempänä Romanovien valtakuntaa.

Marxilaiset puolustavat kansojen itsemääräämisoikeutta, eli kansojen oikeutta itsenäistyä valtioista halutessaan, kuten Leninin ja Trotskin bolševikit. Siksi tuemme myös itsenäisiksi julistautuneiden Donetskin ja Luhanskin tasavaltojen oikeutta erota Ukrainasta ja liittyä Venäjään, jos he niin haluavat.

Vuonna 2019 tehdyissä mielipidemittauksissa, joissa vaihtoehtona tarjottiin useita skenaarioita, 51 % alueen asukkaista kannatti Venäjään liittymistä ja 13,4 % halusi olla osa Venäjää autonomisena itsehallintoalueena. Vain 20 prosenttia piti alueita osana Ukrainaa. Saatuaan tiedon, että Ukraina oli tehnyt uusia hyökkäyksiä näitä Donbasin tasavaltoja vastaan – mitä on tapahtunut jo vuosia – Venäjän parlamentti vaati Venäjältä niiden tunnustamista. Putin suunnitteli ja sitten toteutti toimenpiteen.

Varoitamme kuitenkin [Donbasin, toim. huom.] työläisiä, että pienten Donbasin tasavaltojen liittyminen Venäjään ei ratkaise työttömyyden, köyhyyden, alhaisten palkkojen ja riiston ongelmia, joista myös venäläiset työläiset kärsivät. Vaikka teillä on oikeus ​​erota ja yhdistyä Venäjän kanssa, ovat Venäjän ja Ukrainan työväenliikkeet se voima, johon tukeutua niin fasisteja, Ukrainan hallitusta kuin taantumuksellista Putiniakin vastaan.

Venäjän miehitystä vastaan Ukrainassa

Ei ole selvää, mitkä ovat Putinin aikomukset useisiin Ukrainan kaupunkeihin kohdistuneiden pommi-iskujen sekä maa- ja merihyökkäysten suhteen. Ehkä hän pyrkii toteuttamaan ennaltaehkäiseviä iskuja estääkseen Ukrainan mahdollisen koston. Ehkä hän haluaa sanella tulitauolle ehdot, jotka pakottavat Zelenskyin hallituksen perääntymään Nato-jäsenyyssuunnitelmastaan. Putinille on tähän asti ollut ominaista äärimmäinen varovaisuus liikkeissä. Hän tietää olevansa valta-asemassa tällä hetkellä, eikä hän halua haukata liian suurta palaa itselleen.

On kuitenkin mahdollista, että meneillään oleva sota voi edetä Ukrainan hallituksen kaatamiseen, venäjämielisen nukkehallituksen perustamiseen sen tilalle tai jopa Ukrainan pitkäaikaiseen miehitykseen.

Itse työväenliikkeen olisi pitänyt pysäyttää Nato-jäsenyyssuunnitelmat, ei Putinin Venäjän. Nyt kun hyökkäys on alkanut, marxilaisten on vastustettava selkeästi Venäjän joukkojen miehitystä. Ukrainaa miehittävät venäläisjoukot eivät tule toimimaan nykyisen hallituksen liberaaleja ja fasistisia liittolaisia ​​vastaan ainakaan niin kauan kuin nämä taipuvat Venäjän tahtoon. Venäläiset miehityssotilaat toimivat ennemminkin ukrainalaisia ​​työläisiä, heidän järjestäytyneitä poliittisia liikkeitään ja heidän etujaan vastaan. Jos miehitys tapahtuisi, se kasvattaisi nationalistista vihaa alueella ja veisi työläisiä pois kansalaisuudet ylittävästä työväenluokan yhtenäisyydestä.

Venäläisten ja ukrainalaisten työläisten on lopetettava tämä sota

Nykyinen sota tuo vain vahinkoa ja kuolemaa Ukrainan ja raja-alueiden työväelle. Kuten selitimme, se johtuu ensinnäkin Naton aggressiivisesta politiikasta ​​ja toisaalta Putinin laajentumispyrkimyksistä. Mutta työläisten ohjelma ei ole turhaa pasifistista huutoa.

Ukrainan hallitus kutsuu reserviläisiä palvelukseen ja aseistaa väestöä merkittävästi toivoen pysäyttävänsä Venäjän hyökkäyksen. Hallitus sanoo, että sen imperialistiset liittolaiset ”hylkäsivät” Ukrainan. Sillä välin työväenluokka pakotetaan kuolemaan eturintamassa tilanteen vuoksi, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa. Mutta tällainen skenaario on suotuisa sille, että työläiset ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä ja pääsevät eroon Zelenskyin imperialistisesta hallituksesta, kääntävät aseensa nukkepoliitikkoja vastaan, jotka ovat syyllisiä tähän sotaan. Heidän on tehtävä se täysin itsenäisesti ja ilman luottamusta Putiniin.

Venäläiset työläiset eivät puolestaan tule ​​hyväksymään passiivisesti pitkittyneen sodan kulkua. Putin toivoo nopeaa voittoa välttääkseen kovemmat pakotteet ja kannatuksensa heikentymisen taloudellisen uupumuksen takia. Venäjällä on jo ollut mielenosoituksia sotaa vastaan. Tuhansia on pidätetty. Venäläisten työläisten on vastustettava sodan ja miehityksen jatkumista, ja on ratkaisevan tärkeää, että heidän taistelunsa Putinia vastaan ​​on yhtä lailla riippumaton valheista, Naton ”demokraattien” intresseistä ja illuusioista. Naton johtajamaat haluavat työntekijöiden elinolojen heikentyvän koko Euroopassa, sillä se on heidän pääomasijoituksilleen edullista.

Jokaisessa Naton jäsenmaassa työväenliikkeen on ryhdyttävä toimiin, jotka paljastavat ihmiskunnan suurimman vihollisen – imperialismin – provokaatiot ja uhkaukset! Sen on pakotettava imperialistit luopumaan aikomuksiaan laajentua Itä-Eurooppaan, ja kaikki imperialistiset sotajoukot vetäytymään alueelta."

[mutavelho]

Oulu on paska kaupunni.

Taas muistuttaa siitä miksi anarkistinen vasemmistokritiikki on ollut paikallaan, koska avoin anarkovasemmistolaisuus johtaa usein kiusallisempiin juttuihin ku anarkohommissa muuten ois välttämätöntä.

En oikein tiedä, tarvitseeko tästä lainata muuta kuin otsikko tänne, että ilmenee, kuinka sakeasta sekoilusta on kyse: "Anarkistijohtajat imperialismin agentteina".

Jutun lopussa mainittiin toivoa antavana Oulun anarkistiliiton anti-imperialismi, joten kävin kattomassa, ja ohan se joo.

Spoiler:

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kaikin puolin tuomittavaa. Samalla ei kuitenkaan voi ohittaa laajempaa imperialismin kritiikkiä.

Putin, kuten kaikki diktaattorit, tarvitsee kipeästi ulkoisia uhkia, jotta sisäpoliittiset ongelmat voitaisiin lakaista maton alle.

Juuri tällaisen uhan länsi toi tarjottimella Putinille, kun vuonna 2008 George W. Bush puhui avoimesti Ukrainan kutsumisesta NATOn jäseneksi. Vaikka tarjous ei realisoitunut, siitä jäi sopiva uhan varjo, joka on synnyttänyt Putinille aina-valmiin ulkopoliittisen konfliktin, jota tarpeen tullen voi lämmittää.

Näin kävi vuonna 2014, kun Ukrainassa valtaan tulivat länsimieliset voimat. Putin tarttui tilanteeseen ja valloitti Krimin.

NATOlle Putinin Venäjän toiminta puolestaan tarjoaa erinomaisen syyn propagoida omaa olemassaoloaan, kiihdyttää asevarustelua ja -kauppaa sekä esittää välttämättömyytenä NATOn laajenemista siihen toistaiseksi kuulumattomiin maihin – eräs nimeltä mainitsematon pohjoismaa mukaan lukien.

Ukrainassa on merkittävät määrät erittäin hedelmällisen mustanmullan alueita, ja niiden omistusoikeutta on viime aikoihin asti tarkkaan säädelty. Kun suunnitelmissa nyt on omistusoikeuksien avaaminen lähivuosina, on vaikea välttää kysymystä, kuka ne tulevaisuudessa saa näppeihinsä.

Valitettavasti näyttää siltä, että se on joko Venäjän oligarkit ja diktaattori, tai länsimaiset monikansalliset yhtiöt. Ukrainalaisilta ei näköjään ole tarkoitus kysyä mitään.

Ilman muuta Venäjän toimet pitää yksiselitteisesti tuomita. Mutta jos unohdamme tarkemmin analysoida tilannetta ja sen taustoja, se hyödyttää vain imperialismia.

Just tota spoilerissa olevaa tärkeää ja olennaista kriittistä otetta parikin tuttua jakoi tyyliin sodan tokana päivänä ja kyllä vitutti

Ois aika paljon kiinnostavampaa lukea sitä analyysiä ja kritiikkiä kuin vaan toteamuksia toisensa jälkeen, kuinka joku on toiminut nolosti ja hävettävästi.

[Master of Speed]

Pahan mielen topik.

[maailman paras hallitusohjelma]

Pahan mielen topik.

Tämä ja pettymys ns. omaan puoleen.

[eh]

Oulu on paska kaupunni.

Taas muistuttaa siitä miksi anarkistinen vasemmistokritiikki on ollut paikallaan, koska avoin anarkovasemmistolaisuus johtaa usein kiusallisempiin juttuihin ku anarkohommissa muuten ois välttämätöntä.

En oikein tiedä, tarvitseeko tästä lainata muuta kuin otsikko tänne, että ilmenee, kuinka sakeasta sekoilusta on kyse: "Anarkistijohtajat imperialismin agentteina".

Jutun lopussa mainittiin toivoa antavana Oulun anarkistiliiton anti-imperialismi, joten kävin kattomassa, ja ohan se joo.

Spoiler:

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kaikin puolin tuomittavaa. Samalla ei kuitenkaan voi ohittaa laajempaa imperialismin kritiikkiä.

Putin, kuten kaikki diktaattorit, tarvitsee kipeästi ulkoisia uhkia, jotta sisäpoliittiset ongelmat voitaisiin lakaista maton alle.

Juuri tällaisen uhan länsi toi tarjottimella Putinille, kun vuonna 2008 George W. Bush puhui avoimesti Ukrainan kutsumisesta NATOn jäseneksi. Vaikka tarjous ei realisoitunut, siitä jäi sopiva uhan varjo, joka on synnyttänyt Putinille aina-valmiin ulkopoliittisen konfliktin, jota tarpeen tullen voi lämmittää.

Näin kävi vuonna 2014, kun Ukrainassa valtaan tulivat länsimieliset voimat. Putin tarttui tilanteeseen ja valloitti Krimin.

NATOlle Putinin Venäjän toiminta puolestaan tarjoaa erinomaisen syyn propagoida omaa olemassaoloaan, kiihdyttää asevarustelua ja -kauppaa sekä esittää välttämättömyytenä NATOn laajenemista siihen toistaiseksi kuulumattomiin maihin – eräs nimeltä mainitsematon pohjoismaa mukaan lukien.

Ukrainassa on merkittävät määrät erittäin hedelmällisen mustanmullan alueita, ja niiden omistusoikeutta on viime aikoihin asti tarkkaan säädelty. Kun suunnitelmissa nyt on omistusoikeuksien avaaminen lähivuosina, on vaikea välttää kysymystä, kuka ne tulevaisuudessa saa näppeihinsä.

Valitettavasti näyttää siltä, että se on joko Venäjän oligarkit ja diktaattori, tai länsimaiset monikansalliset yhtiöt. Ukrainalaisilta ei näköjään ole tarkoitus kysyä mitään.

Ilman muuta Venäjän toimet pitää yksiselitteisesti tuomita. Mutta jos unohdamme tarkemmin analysoida tilannetta ja sen taustoja, se hyödyttää vain imperialismia.

Just tota spoilerissa olevaa tärkeää ja olennaista kriittistä otetta parikin tuttua jakoi tyyliin sodan tokana päivänä ja kyllä vitutti

Ois aika paljon kiinnostavampaa lukea sitä analyysiä ja kritiikkiä kuin vaan toteamuksia toisensa jälkeen, kuinka joku on toiminut nolosti ja hävettävästi.

Siis haluatko sä nyt analyyttistä kritiikkiä tosta Oulun anarkistiliiton "laajemmasta imperialismin kritiikistä" vai mistä?