Rakkautta ja Anarkiaa 2022

[pidetään symposium]

Musta toi El Agua oli ihan tusinatekele joka on olemassa vain koska se rastitti mukavasti muodikkaita ruutuja rahoitushakemuksissa. Jokaisesta käänteestä tuli olo että olen jo nähnyt saman jutun aiemmin luovemmin esitettynä.

[uusi kusta]

Tukdam oli ihan jees. Nauratti kun länkkärit koittaa mittailla koneilla fyysistä kun piti tutkia henkistä.

[Radikalisoitunut hipsteri]

Nitram
- Nitramin kohdalla tuli miettineeksi paljonko siitä on sepitetty. 2/5
Taurus
- Ammentaa kaikkia kuluneimpia rocktähtikliseitä. Leffassa on erityistä vain pääosanesittäjä. 1,5/5
Racing Fire
- Kyllä tämän turboahdetun aasialaistoiminnnan parissa viihtyi. 3,25/5.
See how they run
-Viihdyttävä perinteisille dekkarikliseille naureskeleva dekkari. Ei enempää eikä vähemäpää. 3,25/5
Red Rocket
- Puhuttelevaa indiedraamaa. 4/5
Once Upon a Time in Uganda
- Toistan itseäni edellisestä sivulta: sympaattista tykittelyä. 3,5/5
In the Court of the Crimson King
- Mielenkiintoisempiakin aiheita bändin ympäriltä luulisi olevan kuin ego-ongelmat. Hyvää lähinnä musatuokiot, varsinkin kolmen rumpalin yhteissoitosta syntyi täyteläinen äänivalli. Onneksi ei ollut pitempi. 2/5
Holy Spider
- Hyvä jännäri yhteiskunnallisella sanomallaan. 3,5/5.
The Sparks Brothers
- Draamavapaa musadokkari, jossa ei pahemmin kipukohtia nostettu esille. Niitäkin on varmasti pitkän uran tehneellä yhtyeellä. Ehkä Edgar Wrightilta olikin vain päämääränä tehdä musiikin ilosanomaa ylistävä hyvän mielen dokkari. Koska en kovin syvällisesti tunne Sparksin tuotantoa, niin antoi kattavan käsityksen miten moneen muotoon yhtye on vuosien varrella muuttunut. Hauska ja paljon viihdyttävämpi kuin In the Court of the Crimson King. 3,5/5.
Crimes of the Future
- Oli täsmälleen sitä mitä Cronenbergilta nyt saattoi odottaa. En vieläkään osaa sanoa pidinkö suoranaisesti elokuvasta, mutta Red Rocketin ohella festarin mieleenjäävimpiä elokuvia. ?/5.

[uusi kusta]

Neptune Frost oli hyvä, kuin joka suuntaan venyvä esoteerinen maailmaan huokuva runo, mutta ja siksi vaatii vielä pari katselukertaa.

[Lahja]

Neptune Frost oli hyvä, kuin joka suuntaan venyvä esoteerinen maailmaan huokuva runo, mutta ja siksi vaatii vielä pari katselukertaa.

Tää oli aika vaikea leffa, kun välillä oli tosi tiukkaa ja diippiä dekolonisoivaa/antikapitalistista/afrofuturistista asiaa ja välillä suht latteaa saarnausta, ja välillä näitä kahta ei voinut edes erottaa toisistaan. Ja loppupuolella alko vähän puuduttaa se, miten dialogi on vaan sitä että ladellaan perä perään viisauksia ja spoken word -filosofiaa... Mutta toisaalta musikaalikohtaukset ja musat oli hienoja, paljon komean pelkistettyjä kontrasteja, ja kuvauksellisesti kanssa aivan upeita asetelmia ja värimaailmaa. Eli vähän ristiriitainen pätkä, mutta kokonaisuutena kuitenkin aivan uniikki ja todellakin katsomisen arvoinen.

Saul Williams kun oli tässä säveltäjä-käsikirjoittaja/osaohjaajana, niin vähän huvitti lopun biisilistaa kattoessa, että musaa tekemässä oli myös muita nyttemmin jo vähän varjoon jääneitä oman aikansa hipsterisuosikkeja, kuten Gonjasufi ja "Bug Powder Dustista" tuttu ysärihiphoppari Justin Warfield. Mukavaa että tällaisetkin tyypit on edelleen tekemässä näin freesiä matskua, vaikka Flow-festivaaliväki on ne jo kauan sitten unohtanut.

[Lahja]

Itselle jäi kokonaisuutena festarista ihan hyvä fiilis, yhtään huonoa leffaa ei tullut nähtyä ja vähemmän täydelliset pätkätkin oli tavalla tai toisella kiinnostavia. Clara Sola oli ehdoton ehdoton huippuhetki, tosiaan yhtä upeaa ja emotionaalisesti iskevää leffaa en oo aikoihin nähnyt. Jos se tulee vielä jossain muualla (esim. Cinemaissíssa) valkokankaalle, niin käykää ihmeessä kattomassa!

[Suomalainen tilauspukki]

Crimes of the Future
- Oli täsmälleen sitä mitä Cronenbergilta nyt saattoi odottaa. En vieläkään osaa sanoa pidinkö suoranaisesti elokuvasta, mutta Red Rocketin ohella festarin mieleenjäävimpiä elokuvia. ?/5.

Itse tykkäsin tästä kyllä. Lähtiessä oli varmasti vastaavat fiilikset kuin sulla. Mutta jälkikäteen mietittynä oli siinä niin paljon hyvää, että taitaa nousta itsellä top1 R&A leffaksi tänä vuonna. Erityisesti lavastus oli mainio, tykkäsin niistä kaikista laitteista siinä ja sitten kunnon retro-futumeiningistä citymaneista, kuvaputkitelkkareista ja pokkarikameroista. Ja sopivasti huumoria.

Top4:ssa ton lisäksi (järjestyksestä en tiedä) varmaan Red Rocket, Vesper ja Decision to Leave. Vaikka varsinaista huonoa elokuvaa en festareilla nähnyt (jos nyt W ei ollut sellainen).

[Donkey Angler]

Kyllä tuo Crimes Of The Future oli mun makuun oikein hyvä, kannatti odottaa.

[cheddar goblin]

Festareiden hitit: The Hole (todellinen yllättäjä ja Frammartinon loputkin leffat menee tsekkaukseen kun vaan jostain löytyisivät), Melancholian 3 huonetta, Red Rocket ja Mies, joka osti elämänsä.

Novelist's Film ja Neptune Frost eivät kumpikaan ikävä kyllä lähteneet yhtään. Ensimmäinen oli omaan makuuni aivan liian vähäeleinen eli siis toisin sanottuna aivan hemmetin tylsä. Puoltoista tuntia turhanpäiväistä horinaa jonka seasta katsojan odotetaan poimivan koskettavia murusia joista hahmojen syvyyden ja koko elokuvan sisällön pitäisi sitten syntyä. No ei syntynyt.

Neptune Frostissa ongelmaksi muodostuivat lähinnä aivan hemmetin uuvuttavaksi käynyt käsittämätön (muttei kuitenkaan erityisen kiehtova) runodialogi ja ennen muuta harrastelijateatterin hyvää tarkoittavan käppäisyyden mieleen tuonut puvustus/set design. Biisit olivat suurilta osin aika hyviä kyllä.

Loput olivatkin sitten jotain noitten välimaastosta.

[pidetään symposium]

The Hole (todellinen yllättäjä ja Frammartinon loputkin leffat menee tsekkaukseen kun vaan jostain löytyisivät)

Le quattro volte on vielä parempi

Earwig oli mun suosikki. Tommonen niukka ja arvoituksellinen satuilu on about mun suosikkigenre. Huonoin oli Inu-Oh aika reteällä marginaalilla - kämäistä väljähtynyttä dad rokkia keskiajalla ja aivan spede tarina.

[Merabi]

^ Inu-Oh oli pettymys verrattuna tekijän The Night Is Short, Walk on Girl -elokuvaan, jonka perusteella tuli mentyä tämäkin katsomaan.
Hadzihalilovic´n teokset kieltämättä menevät yhä niukempaan ja arvoituksellisempaan suuntaan, vaikka lähtöpistekin oli erittäin niukka ja arvoituksellinen, toihan muuten oli viime vuoden Night Visionsissa, mistä tuli mieleen että parillakin festareilla aiemmin nähdyt The Souvenir-elokuvat olivat omat yllätyssuosikit.
Mitäs muuta: Raging Fire taisi olla viimeisellä yrityksellä Benny Chanin paras leffa ja Red Rocket oli odotuksien arvoinen, plussa myös ohjaajan kumarruksille Italialaisen elokuvan suuntaan.

[waldorf]

Red rocket oli ainoa, jonka kävin katsomassa. Viihdyttävä leffa.

[Folke Eriksson]

mistä tuli mieleen että parillakin festareilla aiemmin nähdyt The Souvenir-elokuvat olivat omat yllätyssuosikit.

Souvenir kakkonen oli tosiaan yllättävän hyvä, mutta vähän latisti se hieman alleviivaava ja kliseinen loppuratkaisu, mutta kyllä silti ihan plussan puolelle jäätiin. Hyviä biisejä soundtrackillaki. Ykkösosahan tais tulla festarien aikaan telkkaristakin. Tykkäsin myös Audiardin uutukaisesta Pariisi, 13. kaupunginosa, joka oli ilmeisesti teatterilevityksessä jo keväällä, mut meni multa ohi silloin. Topsussakin kehuttu Once Upon a Time in Uganda jäi myös mieleen tämmösenä hyvän mielen pätkänä.

[Flsh]

Tykkäsin myös Audiardin uutukaisesta Pariisi, 13. kaupunginosa, joka oli ilmeisesti teatterilevityksessä jo keväällä, mut meni multa ohi silloin.

Ensi-ilta taisi lopulta siirtyä eteenpäin eikä välttämättä toteudu enää.

[Folke Eriksson]

Tykkäsin myös Audiardin uutukaisesta Pariisi, 13. kaupunginosa, joka oli ilmeisesti teatterilevityksessä jo keväällä, mut meni multa ohi silloin.

Ensi-ilta taisi lopulta siirtyä eteenpäin eikä välttämättä toteudu enää.

Ok, no se selittääkin, IMDb:n mukaan enskari Suomessa oli 1.4. mut taitaa olla aprillia…