Hahmoista melkein kaikissa on jotain johon samastua, siis jotakin pikkuasioita (tai ehkä ne samastumiset littyy enempi tilanteisiin kuin henkilöihin). Mut kokonaisuuksina noi on mielestäni semmosia aika vastenmielisiä kaikki. Kaikkitietäviä, mustavalkosia, opportunistisia, todella itsekkäitä, eli aikalailla semmosia mitä tuossa iässä saatetaan juurikin olla. Hannah on ehkä mun mielestä se karsein, koska muissa se epävarmuudesta kumpuava törttöily on jotenkin selvempää, Hannah vaikuttaa välillä ihan vaan kusipäältä. MUTTA, silti, tai juuri siksi, nää on sympaattisia, inhimillisiä hahmoja, eli taitavasti käsikirjotettuja. Sehän on aika hauskaa, että voi ikäänku tunnistaa itsestäänkin (nykysiä tai entisiä) vastenmielisiä, epävarmuudesta kumpuavia piirteitä tämmösen kevyen draamakomediasarjan kautta.Kiki Knight wrote:Hahmot on aika hyviä vähän karikatyyrisiä luomuksia junantuomista 2-kymppisistä newyorkkilaistytöistä. Eniten ehkä arvostan sitä miten Dunham on saanu kirjotettua sellasen nuoruuden epävarmuuden noihin hahmoihin tekemättä niistä kuitenkaan säälittäviä. Adam on hyvä stereotyyppi parikymppisten vosujen ihannemiehestä, eli herkäksi taiteilijapojaksi naamioitunut kusipää alkoholisti.
Keskiluokkaisuus ei oo mua haitannu vaikka siitä monet vissiin on sarjaa kritisoinu, jotenkin se musta kuuluu tohon noiden pinnallisten pyrkyreiden maailmaan että yritetään elää kynsin hampain sitä sex& the city-utopiaa ja asutaan niinku nykissä ja ollaan niinku kirjailijoit ja iskä ja äiti maksaa lattet. Ja suljetaan silmät "todelliselta maailmalta".
Ja juu selkäänpuukotuksista voi kirjottaa, mutta on vähän ankeeta kun tässä ei oo vissiin yhtäkään aitoa naisten välistä solidaarista suhdetta, paitsi se mainittu Jessan ja taitelijatädin hoivasuhde.
